5-6-vuotiaan lapsen leikkauksen jälkeinen kipukokemus

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata 5-6-vuotiaan lapsen leikkauksen jälkeistä kipukokemusta lapsen itsensä kertomana. Opinnäytetyömme kuuluu Helsingin ammattikorkeakoulun, HUS-piirin Lasten ja nuorten sairaalan ja Turun yliopiston yhteistyöprojektiin. Hankkeen tavoitteena on taiteen ja koulutuksen keinoin kehittää lasten kivun hoitotyötä. Tiedonkeruu toteutettiin Lasten ja nuorten sairaalan kahdella eri kirurgisella osastolla keväällä 2005. Aineisto (n=11) kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Teemahaastattelussa käytettiin sairaala-aiheista kuvamateriaalia. Haastattelut nauhoitettiin, litteroitiin ja analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Tulosten mukaan lasten leikkauksen jälkeinen kipu liittyi kipupaikkaan, liikkumiseen ja pistämiseen. Lapset kuvasivat leikkauksen jälkeistä kivuntunnetta voimakkaasti epämiellyttävänä, jännityksenä, pelkona, puristavana ja nipistävänä. Tuloksissa kävi ilmi, että lapset eivät aina osanneet kuvata kivuntunnetta tai kuvasivat sitä kivun voimakkuutta ilmaisevilla sanoilla. Leikkauksen jälkeistä kivun voimakkuutta kuvattiin monella erilaisella kivun määrää kuvaavalla sanalla. Kivun voimakkuus oli kovaa, kohtalaista tai lievää kipua. Kipua ilmaistiin esimerkiksi sanoilla kovasti, tosi paljon, aika kipee, jonkun verran, vähäsen ja pikkasen. Opinnäytetyömme tulokset yhdessä hankkeen muiden töiden kanssa tuottivat tietoa lapsen pelon ja kivun kokemuksista. Hoitotyössä tarvitaan tutkittua tietoa lapsen kokemuksesta, jotta osataan paremmin ymmärtää, huomioida ja hoitaa lapsen kipua kokonaisvaltaisesti.

Osa 2: Minun napa, meidän luokka : posteri itsetuntoa ja ryhmäytymistä tukevasta toimintatuokiosta

Toiminnallinen opinnäytetyömme on osa Koululaisen terveys ja toimintakyky -hanketta, jonka taustalla ovat Helsingin ammattikorkeakoulu, Helsingin opetusvirasto ja Helsingin terveyskeskus. Opinnäytetyömme tavoitteena oli seitsemäsluokkalaisten itsetuntoa ja luokan ryhmähenkeä tukevan toiminnan suunnittelu, toteutus ja raportointi. Ammatillisen kasvumme tavoitteena oli erilaisten toimintamenetelmien omaksuminen, itsetuntoon ja ryhmäytymiseen liittyvän erityistiedon kartuttaminen sekä ryhmäohjaustaitojen lisääminen. Teoriapohjana käytimme muun muassa hoito- ja käyttäytymistieteellisiä tutkimuksia itsetunnosta, mielialasta, ryhmäytymisestä ja kuulluksi tulemisesta. Toteutimme opinnäytetyömme Laajasalon koulun erään seitsemännen luokan kanssa 2. ja 3. marraskuuta 2005. Käytettävissämme oli yhteensä kuusi tuntia. Toimintaan osallistui 15 oppilasta. Tarkoituksenamme oli, että oppilaat harjoittelevat antamaan ja vastaanottamaan toisiltaan positiivista palautetta, osallistuvat hulluttelu-, lämmittely-, tutustumis-, luottamus-, myönteisyys-, ja yhteistyöharjoitteisiin, pohtivat itsetunto- ja mieliala-aiheisia kysymyksiä sekä tekevät yhdessä ryhmäänsä kuvaavan taideteoksen. Arvioimme opinnäytetyömme onnistumista havainnoimalla toteutustilanteita ja oppilaiden antaman kirjallisen palautteen perusteella. Arviointikohteina olivat oppilaiden osallistuminen ja tyytyväisyys toimintaan sekä omat ohjaustaitomme. Kaikki oppilaat osallistuvat lähes jokaiseen toiminnan osioon. Liikunnallisten harjoitteiden aikana oli levotonta, mikä saattoi johtua avarasta tilasta, halusta testata ohjaajien auktoriteettiä ja ikäkauteen liittyvästä psyykkisestä murroksesta. Taideteoksen tekemiseen oppilaat malttoivat syventyä ja siitä he myös pitivät eniten. Kaikki käyttämämme ryhmäyttävät harjoitteet eivät mielestämme soveltuneet ryhmätilanteeseen, jossa ohjaaja on vieras. Koemme edelleen, että aiheemme on tärkeä ja toivomme Laajasalon koulun ottavan käyttöön suunnittelemamme itsetunto- ja mieliala-aiheisen kirjoitustehtävän. Aiomme esitellä aihetta myös posterin avulla. Avainsanat itsetunto, murrosikä, ryhmäytyminen, toiminnallisuus

Ei ne suuret tulot, vaan... : riippumattoman musiikintekijän tulomuodot digitalisoituvassa maailmassa

Opinnäytetyö selvittää musiikkiteollisuuden ansaintalogiikkaa ja riippumattoman musiikintekijän tulomuotoja, sekä teknologisen kehityksen ja Internetin aiheuttaman rakennemuutoksen vaikutusta niihin. Alan nykyisenä ongelmana nähdään musiikintekijälle päätyvän rahan pieni osuus teollisuudessa liikkuvasta tulovirrasta. Työn tavoitteena on löytää kustannustehokkaita väyliä musiikin saattamiseen kuulijoille, pohtien samalla erilaisten promootiokanavien vaikutusarvoa. Lopullisena tarkoituksena on löytää tapa elättää itseään musiikin tekemisellä. Lähdeaineistona on käytetty alan kirjallisuutta, tilastoja, Internet-artikkeleita, sekä kirjoittajan omaa kokemusta alalta. Työ osoittaa, kuinka hankalaa musiikin tekemisellä tienaaminen on Suomessa. Kustannusten pitäminen mahdollisimman alhaisina ja asioiden tekeminen omatoimisesti mahdollisimman pitkälle ovat perusedellytys voitolliselle liiketoiminnalle. Digitaaliteknologia yhdessä Internetin kanssa tarjoaa mahdollisuuden tähän. Musiikintekijän merkittävimmiksi tulomuodoiksi osoittautuvat esiintymis- ja tekijänoikeuskorvaukset. Äänitteillä ansaitseminen on todennäköisintä pienlevy-yhtiöiden kanssa toimiessa, isojen levy-yhtiöiden raskas kulurakenne takaa sen että itse musiikintekijälle tuloutuu vain murto-osa tuotoista. Äänitteiden digijakelu ei vielä tarjoa varteenotettavaa tulonlähdettä musiikintekijälle, mutta sen merkitys kasvaa lähitulevaisuudessa, samoin kuin erilaisista edelleenlisensioinneista ja oheistuotteista kertyvät tulot.

Työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma

Opinnäytteeni tavoitteena oli kartoittaa HUSLAB:n immunologian osastolle työhyvinvoinnin parantavia kehittämisehdotuksia ja laatia saatujen vastausten pohjalta työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma. Työn aloite tuli immunologian osastolta ja lähtökohtana oli, ettei lähiesimiesten saama suullinen palaute työntekijöilta vastannut HUS:n Työssäolobarometri-kyselyn tuloksia. Lisäksi osaston tuloskorttiin oli kirjattu aktiivisen työhyvinvoinnin kehittäminen. Aihe rajattiin yhdessä opinnäytteeni vastuuhenkilöiden kanssa. Työn pääteemoiksi valittiin lähiesimiestyö ja johtaminen sekä sisäinen viestintä. Alateemoja olivat kehityskeskustelut, töiden organisointi ja lähiesimiesviestintä. Jokaisesta teema-alueesta selvitettiin kyseisen teeman nykytila ja kehittämiskohteet. Työyhteisön kehittämiskohteet kartoitin pienryhmähaastattelulla. Haastattelun alussa oli kirjallinenosio, jolla selvitin nykytilaa ja kehittämisehdotuksia koskevia tietoja. Kirjallisen osion vastaukset toimivat haastattelun pohjana ja niitä tarkennettiin haastattelun aikana. Haastattelujen jälkeen, keräsin kirjallisen osion vastaukset taulukkoon teemojen mukaisesti. Seuraavaksi litteroin haastattelun ja käsittelin haastatteluaineiston teemoittelun ja sisällönanalyysin menetelmillä. Keräsin tulokset teemojen mukaisesti taulukkoon. Kävin esittelemässä saatuja kehittämisehdotuksia osastolle, jonka jälkeen jokainen työyhteisön jäsen sai äänestää mielestään tärkeintä kehittämisehdotusta. Kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta olivat osastonhoitajan viran vakinaistaminen, työntekijöiden ottaminen mukaan laitehankintaprosessiin sekä hallintotyöpisteen oma työpistekokous. Äänestyksen tulosten sekä työyhteisön kehittämisen yleiseen kirjateoriaan perustuen muodostin immunologian osaston työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelman. Kehittämissuunnitelman lisäksi osasto sai useita kehittämisehdotuksia, jotka perustuvat työntekijöiden omaan näkemykseen siitä, miten osastoa tulisi kehittää. Kehittämisprosessin loppuun saattaminen rajattiin työni ulkopuolelle ja jää osaston itsensä toteutettavaksi. Työhön olisi voinut valita vähemmän teema-alueita, silloin olisi päästy syvemmälle aiheeseen ja saatu tarkempia vastauksia. Voidaan kuitenkin todeta, että opinnäytteessäni käytetty työhyvinvoinnin kehittämisen prosessi mallia voidaan soveltaa myös muissa työyhteisöissä.

Osa 2: Posteri : yläasteikäisten kouluruokailu ja ravitsemus

Opinnäytetyö Yläasteikäisten kouluruokailu ja ravitsemus on osa Koululaisen terveys ja toimintakyky -hanketta. Hanketta toteuttavat yhteistyössä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmat, Helsingin kaupungin opetusvirasto ja Helsingin terveyskeskus. Hankkeen päätavoite on edistää koululaisten terveysosaamista ja toimintakykyä. Lisäksi sen tarkoitus on kehittää koulujen terveellistä ja turvallista oppimis- ja työympäristöä. Koululaisen terveys ja toimintakyky -hankkeessa hyödynnetään Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesin Kouluterveyskyselyn tuottamaa tietoa. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä erään helsinkiläisen yläasteen kanssa. Työ oli jatkoa koulussa aikaisemmin alkaneeseen yhteistyöhön. Työn tarkoituksena oli vastata tarpeisiin, jotka olivat nousseet esiin Stakesin Kouluterveyskyselyssä sekä edellisten opiskelijoiden opinnäytetöissä. Työssä keskityttiin erityisesti yläasteikäisten ravitsemus- ja ruokailutottumusten esiin tuomiseen ja niihin vaikuttamiseen suunnittelemalla ja toteuttamalla terveyskasvatustunnit kahdelle yläasteen kahdeksannelle luokalle. Terveyskasvatustuntien toteutuksessa syvennyttiin erityisesti hyvän ruokavalion perusteisiin sekä ongelmiin, kuten kouluruokailun vähäiseen arvostukseen ja oppilaiden vääristyneisiin ruokailutottumuksiin. Tarkoituksena oli herättää oppilaiden kiinnostus ravitsemuksellisesti terveellisiä elämäntapoja kohtaan. Oppilaiden mielestä kouluruokailun suosiota voidaan parantaa varaamalla ruokailutilanteeseen riittävästi aikaa, kiinnittämällä huomiota ruokalan viihtyvyyteen ja monipuolistamalla ruokalistaa. Kouluruokailu on ravinnonsaannin lisäksi opetustilanne oppilaille, ja siihen voidaan sisällyttää monia kasvatuksellisia tavoitteita. Tapakasvatukseen koulussa tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Päivän ateriaa vastaavan malliannoksen esillä pitäminen ruokalassa konkretisoisi oppilaille ruoka-annoksen tasapainoista kokoamista. Lautasmallin kokoamisen voisi liittää osaksi oppilaiden työelämääntutustumisharjoittelua koulun ruokalassa. Näin jokainen oppilas oppisi itse kokoamaan täysipainoisen ruoka-annoksen tarjottimelle. Terveyskasvatustunnit ovat yksi esimerkki yhteistyöstä, miten kouluterveydenhoitaja voi osallistua opettajien tukena terveystiedon opetukseen vastaanottotyönsä lisäksi. Opinnäytetyö toi uutta näkökulmaa ja virikkeitä mahdollisuuksista tehdä yhteistyötä koulun eri ammattiryhmien välillä. Opinnäytetyö raporttimme jää yhteistyökoulun käyttöön. Toivomme sen lisäävän innostusta kouluruokailun kehittämiseen ja yhteistyömuotojen ideointiin terveydenhoitajan ja opettajien välillä. Tämä opinnäytetyönä tehty posteri pohjautuu vuonna 2006 keväällä valmistuneeseen toiminnallisen opinnäytetyömme ensimmäiseen osioon Yläasteikäisten kouluruokailu ja ravitsemus. Työmme oli osa Koululaisen terveys ja toimintakyky -hanketta. Suunnittelimme ja toteutimme yläasteen kahdeksasluokkalaisille terveyskasvatustunnit aiheesta kouluruokailu ja ravitsemus. Tunneilla käsittelimme aihetta teoriaopetuksen lisäksi toiminnallisin keinoin erilaisten tehtävien sekä keskustelun avulla. Opinnäytetyömme aihe on erittäin ajankohtainen ja mediassakin huomioita saanut aihe. Useiden tutkimusten valossa peruskoululaisten ruokailutottumuksissa, erityisesti kouluruokailun suhteen, on paljon parantamisen varaa. Koululaiset korvaavat kouluaterian usein epäterveellisillä välipaloilla, ja vain harva oppilas syö kouluaterian täysipainoisena kokonaisuutena päivittäin. Kouluruokailu tapahtumana on osa opetusta, ja näin ollen sen kehittäminen on koulun koko henkilökunnan yhteinen tavoite. Posterin avulla haluamme viestittää kaikille koululaisten kanssa työskenteleville ammattihenkilöille tästä ajankohtaisesta ja tärkeästä aiheesta. Toive posterin tekoon tuli Koululaisen terveys ja toimintakyky -hankkeelta, joka toivoi esittelyä hankkeessa toteutetuista opinnäytetöistä. Työmme esiteltiin syksyllä 2006 Kouluterveyskyselyn pääkaupunkiseudun raportin julkistamistilaisuudessa. Tarkoituksenamme oli herättää terveydenhuollon ammattilaisten sekä koulun henkilökunnan kiinnostus ja halu puuttua kouluruokailuun ja ravitsemukseen liittyvien ajankohtaisten ongelmien korjaamiseen käytännön työssä opinnäytetyömme pohjalta. Posteri toimii terveysviestinnän välineenä. Työtämme voi jatkossa hyödyntää yhteistyökoulussa muistuttajana ja motivoijana kehitysehdotusten toteuttamiseksi, sekä myöhemmin opinnäytetyömme esittelyssä. Aihe on ajankohtainen ja toivomme posterin yhdessä opinnäytetyömme kanssa herättävän kaikkien koulumaailmassa toimivien aikuisten halun parantaa epäkohtia kouluruokailun ja ravitsemuksen suhteen.

Opettajien tiimityöskentely kamarimusiikkiyhtyeen opetuksessa : Vantaan Peltolan koulun yhteismusisointiprojekti syksyllä 2005

Tutkin opinnäytetyössäni syksyllä 2005 järjestettyä Vantaan Peltolan koulun yhteismusisointiprojektia opettamisen näkökulmasta. Musiikkiluokkien oppilaista muodostettiin pieniä kamarimusiikkiryhmiä, joita jokaista ohjasi vähintään kaksi opettajaa, poikkeuksena puhaltajien ryhmä. Vastaavanlaista yhdessä opettamista on aiemmin kokeiltu opetusharjoitteluryhmässäni, ja Peltolan koulun projektin myötä kiinnostuin tutkimaan opettajien tiimityöskentelyä tarkemmin. Olen valinnut projektista kolme ryhmää, joiden toimintaa, tavoitteita ja toimintatavan vaikutusta musiikin oppimiseen olen tutkinut. Yritän työssäni selvittää, miten yhdessä opettaminen onnistui ja miten se vaikutti ryhmän oppimiseen. Tutkimusaineistona on videomateriaali, joka saatiin kuvaamalla kaikki opetuskerrat, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Oppilaille ja opettajille tehtiin projektin jälkeen kyselyt. Yhdessä opettaminen toteutui eri ryhmissä eri tavoin. Joissain ryhmissä opettajat ohjasivat tuntia vuorotellen, ja joissain ryhmissä opettajien keskinäinen työskentely oli nivoutunut tiiviimmin yhteen. Ratkaisevaa ryhmän työskentelyn kannalta oli kuitenkin se, minkälaista sekä opettajien keskinäinen ja koko ryhmän välinen yhteistyö ja vuorovaikutus oli. Työtä tehdessäni esille nousi muutamia kehitysehdotuksia. Videointia voitaisiin käyttää tiiviimmin opetuksen tukena siten, että kunkin ryhmän opettajat katsoisivat videon aina ennen seuraavaa opetuskertaa. Opettajat voisivat myös yhdessä ryhmänsä kanssa kehittää ja suunnitella opetustaan videolta tehtyjen havaintojen perusteella. Jotta oppilaat innostuisivat musisoimaan, opettajat voisivat itse olla osana yhtyettä ja soittaa mukana konsertissakin. Näin oppilaat väkisinkin tempautuisivat musisointiin vahvemmin mukaan ja saisivat siihen hyvän kosketuksen.

Two Cultures of Arts Education, Finland and Canada? An integrated View

Taidekasvatuksen kaksi kulttuuria, Suomi ja Kanada? Integroitu näkemys Tutkimuksessa kuvataan kanadalaisen Learning Through The Arts –pedagogiikan mukainen suomalainen kokeiluhanke, jonka aikana taiteilija–opettaja-parit opettivat yhdessä eri oppiaineita koululuokille: esim. matematiikkaa tanssien, biologiaa maalaten tai yhdistäen eri taiteenlajeja projektimuotoiseen oppimiseen. Hanketta arvioitaessa nousee esille, ei niinkään yksittäisten taiteilijoiden ja opettajien toiminta, vaan pikemminkin Kanadan ja Suomen rakenteelliset sekä kulttuuriset eroavuudet. Tutkimus sivuaa myös Suomessa käytävää keskustelua taiteen hyödyllisyydestä ja pohtii samalla taito- ja taideaineiden asemaa koulussa. Työn teoreettisessa osassa integroidaan opetussuunnitelmateoriaa, kasvatuksen historiaa ja filosofiaa, tähdentäen taidekasvatuksen merkitystä osana koko ihmisen kasvatusta. Opetussuunnitelmateorian osalta tarkastellaan romanttista ja klassista opetussuunnitelmaa, jotka eroavat toisistaan menetelmiensä, sisältöjensä, tavoitteidensa sekä arvioinnin osalta. Ns. kovat ja pehmeät aineet tai matemaattis-luonnontieteelliset aineet vastakohtanaan humanismi, voidaan ymmärtää sekä historiallisia että epistemologisia taustojaan vasten. Pepperin maailmanhypoteesien mukaisesti on kasvatuksen ongelmien ratkaisemiseksi hahmotettavissa neljä selvästi toisistaan eroavaa lähestymistapaa: formismi; organisismi; mekanisismi; sekä kontekstualismi. Kantin filosofiaan viitaten tutkimus puolustaa käsitystä taiteesta rationaalisena ja propositionaalisena kokonaisuutena, joka ei ole vain kommunikaation väline, vaan yksi todellisuuden kohtaamisen lajeista, tiedon ja etiikan rinnalla. Näin ajateltuna taito- ja taidekasvatuksen tulisi olla luonteeltaan aina myös kulttuurikasvatusta. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan väittää, että moniammatillinen yhteistyö monipuolistaa koulun opetusta. Mikäli huolehditaan siitä, että taiteilijat saavat riittävästi koulutusta opettamiseen liittyvissä asioissa, on mahdollista käyttää taiteilijoita opettajien rinnalla koulutyössä.

"Lapsista lukeminen alkaa". Lastenkirjallisuuskritiikkien lapsuuskäsitykset 1960-1970-luvun vaihteessa

Analysoin tutkielmassani lapsuuskäsityksiä 1960-1970-luvun vaihteen lastenkirjakritiikeissä. Lähdeaineistona ovat pääasiassa Helsingin Sanomien, Arvostelevan kirjaluettelon ja Lapsi ja nuoriso -lehden arviot. Suhteutan kritiikkiaineiston myös lehdistössä käytyyn keskusteluun. Koska tutkin lehdistössä käytyä keskustelua, metodini on lähellä diskurssianalyysia. Käytän Michel Foucault’n diskurssianalyysiä tutkielman lähtökohtana, mutta en pyri kuitenkaan selvittämään syvällisesti diskurssien välisiä valtasuhteita tai diskurssiin pääsemättömiä näkökulmia. Diskurssi on tutkielmassani lehdistökeskustelun tai -kritiikin synonyymi. Tutkin, miten kriitikot merkityksellistävät lapsuutta 1960-1970-luvun vaihteen lastenkirjakritiikeissä. Pohdin myös ketkä toimivat lastenkirjakriitikkoina, mutta en lähde selvittämään tarkasti arvioijien taustoja. Suomalainen yhteiskunta oli 1960-1970-luvun vaihteessa erityisessä murrosvaiheessa. Hyvinvointivaltiota kehitettiin, väestö kaupungistui ja palkkatason kohotessa kulutus lisääntyi. Kulttuuripoliittinen keskustelu oli vireää ja vasemmistolaissävyiset ajatukset olivat konkreettisesti esillä. Lisäksi tarkastelen tutkielmassani sitä, näkyykö kritiikeissä kulttuurinen muutos. Suuri osa kirjoittajista oli kirjastoalan toimijoita, mutta Helsingin Sanomissa kriitikoina toimivat esimerkiksi myös taiteenalan asiantuntijat. Erityisenä kirjoittajaryhmänä toimivat myös lapset, jotka saivat tasa-arvon nimissä tuoda 1970-luvun alussa mielipiteensä esille omissa kirja-arvioinneissaan. Lastenkirjakritiikkien lapsuuskäsitykset ovat selkeässä yhteydessä muuhun yhteiskunnassa käytyyn keskusteluun. Lapset nähtiin kritiikeissä modernin kaupunkiyhteiskunnan rakentajina ja hyvinvointiyhteiskunnan toimijoina. Uuden sukupolven lapsen tuli sopeutua kriitikoiden näkökulmasta tulevaisuudessa heterogeeniseen kaupunkiyhteiskuntaan, hänen toivottiin ymmärtävän erilaisuutta ja osallistuvan kansainväliseen yhteistyöhön. Lapsen piti varautua tulevaisuuden ennustamattomuuteen, ristiriitaisuuksien kohtaamiseen, jatkuvaan kouluttautumiseen ja lisääntyneen informaation vastaanottamiseen. Kriitikoiden mielestä realistiset ja tietopohjaiset lastenkirjat olivat sopeuttamassa lasta jo nuorena yhteiskunnan jatkuvaan muutokseen. Lapsi nähtiin kritiikeissä myös ajattelevana ja vapaana yksilönä, jolla on oikeus ja mahdollisuudet tulla kuuluksi, tehdä valintoja ja itsenäisiä päätöksiä. Useat kriitikot huomioivat toisaalta myös uuteen kaupunkilaiseen yhteiskuntaan liittyvät vapaa-ajan ja populaarin viihteen leviämisen ongelmat. Lapsilta toivottiin jopa vasemmistokriittisiä kannanottoja kirja-arvioinneissaan ja muissa kirjoituksissaan. Pelkästä viihteen kulutuksesta intoutuneet lapset tuli kriitikoiden taholta ohjata heitä sivistävän ja heidän ajatuksiaan kehittävän kirjallisuuden pariin.

"No mä sain kokee mimmosii erilaiset ihmiset on. Opin ymmärtämään niit paremmin." Nuorten kokemuksia inkluusivisesta työharjoittelusta

Opinnäytetyömme on osa Yhdessä-hanketta. Sen tarkoitus on lisätä ja kehittää inkluusiivista toimintaa Maunulan alueella. Hankkeen yksi toimintamuoto on inkluusivinen työharjoittelu, joka toteutettiin Maunulan yhteiskoulun yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden ja Haavikon opetus- ja aikuiskasvatuskeskuksen opiskelijoiden kesken syksyllä 2006. Työharjoittelussa yleisopetuksen oppilas ja erityistukea tarvitseva opiskelija toimivat työpaikalla työparina. Opinnäytetyömme tarkoitus oli selvittää, millaisia oletuksia ja ennakkokäsityksiä Maunulan yhteiskoulun oppilailla oli inkluusiivisesta työharjoittelusta ja kehitysvammaisuudesta ennen työharjoittelua sekä millaisia käsityksiä ja kokemuksia heillä oli niistä harjoittelun jälkeen. Opinnäytetyömme on kvalitatiivinen eli laadullinen. Aineistonkeruumenetelmänä käytimme teemahaastattelua ja tutkimusmenetelmänä teemoittelua. Teemoittelimme haastatteluista nousseet asiat neljän eri teeman ympärille. Haastateltavia oli yhteensä neljä. Ennen harjoittelua oppilaat täyttivät tekemämme ennakkokartoituslomakkeen ja harjoittelun aikana he kirjoittivat päiväkirjaa. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina harjoittelun jälkeen. Opinnäytetyömme tulosten mukaan oppilailla oli positiivisia odotuksia työharjoittelusta. Työharjoittelun jälkeen kokemukset työharjoittelusta ja kehitysvammaisesta työparista olivat myönteiset. Nuoret olivat oppineet asioita itsestään ja kehitysvammaisuudesta. Työharjoittelu koettiin hyvänä mahdollisuutena toimia erilaisten ihmisten kanssa ja oppia ymmärtämään heitä. Kehitysvammaisella nuorella koettiin olevan yhtäläinen oikeus osallistua työelämään. Oppilaat olivat valmiita osallistumaan vastaavanlaiseen toimintaan uudelleen. Opinnäytetyömme johtopäätöksiä ovat, että nuorilla on oletuksia ja odotuksia harjoittelua kohtaan enemmän kuin ennakkoluuloja. Nuoret ymmärsivät, miksi inkluusiivista toimintaa järjestetään, ja pitivät sitä mielekkäänä. Työharjoittelussa tapahtuneet kohtaamiset koettiin tapahtuvan kahden nuoren välillä, ei kehitysvammaisen ja yleisopetuksen nuoren välillä. Vastaavanlaista toimintaa tulisi järjestää enemmän ja jo lapsuudesta lähtien, jotta inkluusiivinen ajattelutapa laajenisi.

Leikki-ikäisen 2 - 3-vuotiaan lapsen selviytymiskeinot kivusta

Opinnäytetyön tarkoituksena on kartoittaa, minkälaisia selviytymiskeinoja 2 - 3 -vuotias lapsi käyttää selviytyäkseen kivusta sairaalassa. Työ on tehty systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmää soveltaen. Tavoitteena on, että tiedot leikki-ikäisen selviytymiskeinoista kivusta ovat yhdessä tiiviissä paketissa ja tietoa voisi hyödyntää lastenhoitotyössä lasten omien selviytymiskeinojen tunnistamisessa. Aineistona käytettiin leikki-ikäisiä lapsia sekä akuuttia kipua käsitteleviä tutkimuksia ja kirjallisuuskatsauksia. Työ rajattiin koskemaan akuutin kivun selviytymiskeinoja, sillä kroonista kipua esiintyy lapsilla harvemmin. Aineiston mukaan lapsi selviytyy parhaiten kivusta toiminnan avulla. Toiminta pitää sisällään huomion kiinnittämisen muualle musiikin, videoiden tai leikin avulla. Toimintaa on myös suora hyökkäys, kuten kipeän paikan hierominen ja silittäminen tai aggressiivinen käytös. Lapsi käyttää yhtenä selviytymiskeinonaan myös puhetta tai passiivista käyttäytymistä. Koska 2 - 3-vuotias lapsi kykenee hyvin vilkkaaseen mielikuva-ajatteluun, pystyy hän sitä hyödyntämään ahdistavissa tilanteissa. Kivunlievitys on tärkeä osa lapsipotilaan hoitotyötä, ja yhä enenemissä määrin pitäisikin kiinnittää huomiota lapsen omiin kivunlievitysmenetelmiin. Tietoa pienten lasten selviytymiskeinoista kivusta on vähän, mihin osaltaan vaikuttaa se, että 2 - 3-vuotiaat lapset ovat hyvin haastava ikäryhmä. He eivät välttämättä osaa ilmaista selviytymiskeinojaan sanallisesti, vaan hoitajan tulee osata tulkita lasta. Tämä lisää aiheen tutkimisen haastavuutta. Lapsen kivun tutkiminen on ajankohtainen ja kehitettävissä oleva asia hoitotyössä. Tulevaisuuden hoitohenkilökunnan on tärkeää tunnistaa lapsen omat selviytymiskeinot kivusta, jotta he osaisivat hyödyntää tätä tietoa hoitotyössä.

Esityksen valmistaminen muistojen pohjalta

Opinnäytteeni pohtii esitystä ja työtapaa, jossa lähtökohtana ovat työryhmän muistot. Työryhmän jäsenten yksityisistä muistoista muokataan julkinen esitys. Tutkin esityksen valmistamista muistoja hyväksikäyttäen sekä tuon esille omia kokemuksia tällaisesta työskentelystä. Käytän muistoja lähtökohtana taiteelliseen lopputulokseen, joka tässä tapauksessa on teatteriesitys. Koen muistot luonnonvarana, joita hyödyntämällä saadaan ainutkertainen, mielenkiintoinen esitys. Esitys valmistetaan ryhmätyönä, yhden työryhmän jäsenen kuitenkin toimiessa projektissa ohjaajana. Pidän esitysprosessia tärkeänä kaikille asianosaisille, sillä sen aikana kohdataan kunkin jäsenen muisto uudelleen ja siitä muokkautuu uusi, julkinen tulkinta, joka voi taas synnyttää samaistumista katsojan omassa muistomaailmassa. Teatterin tekeminen on muodon antamista jollekin asialle. Tässä prosessissa annetaan muoto ennalta valitulle teemalle työryhmän muistoja rakennusmateriaaleina käyttäen. Prosessi on avoin ja siinä ohjaajalla ei ole etukäteissuunnitelmaa esityksen kulusta muutoin kuin teeman suhteen. Ohjaaja ei ole suunnitellut projektia valmiiksi, vaan yhdessä työryhmän kanssa hän työskentelee prosessoiden sitä materiaalia, mikä nousee työryhmän jäsenten omista muistoista.

Palvelukeskeinen verkonhallinta

Tietoliikennepalveluita tarjoavien operaattorien haasteena on hallita tietoverkkoja palvelukeskeisesti. Muutos- ja huoltotöiden vaikutuksia asiakkaiden palveluihin on vaikea arvioida isoissa ja monimutkaisissa verkkokokonaisuuksissa. Asiakkaiden palveluiden toiminta riippuu monista eri valmistajien verkkolaitteista ja siirtoyhteyksistä. Palveluiden toimivuutta tai toimimattomuutta on vaikea varmuudella todeta. Palveluntarjoajat haluavat hallita asiakkaiden palveluita paremmin. Tämä insinöörityö tehtiin Elisa Oyj:n toimeksiannosta. Työssä tarkastellaan palvelukeskeistä verkonhallintaa Elisassa. Tavoite liittyy kehitystehtävään, joka on luottamuksellinen, eikä siksi sisälly tähän julkiseen työhön. Työn teoriaosuus tehtiin kirjallisuustutkimuksena. Teoriaosuudessa tarkastellaan palvelukeskeisen verkonhallinnan perusajatusta, sen keskeisimpiä toimintoja, haasteita ja etuja. Työn loppuosassa käsitellään työn tavoitteisiin liittyvää kehitystehtävää, joka ei sisälly tähän julkiseen insinöörityöhön. Työ osoittaa että, palvelukeskeisen verkonhallinnan suurimmat haasteet ovat raskas suunnittelutyö, kalliit laitehankinnat ja muutosvastaisuus. Palvelukeskeinen verkonhallinta kuitenkin parantaa vaikutuksen arviointia, tiedottamista, muutoksenhallintaa sekä ennakoivaa analyysiä ja selkeyttää tukiryhmien vastuita. Nämä edut yhdessä antavat palveluntarjoajalle monia mahdollisuuksia ottaa asiakkaiden palvelut paremmin huomioon. Palvelukeskeinen verkonhallinta tarvitsee toimiakseen konfiguraatiotietokannan. Konfiguraatiotietokannan suunnittelu ei ole helppo tehtävä. Kaikkien ryhmien, jotka aikovat käyttää konfiguraatiotietokantaa, pitäisi osallistua sen suunnitteluun. Suunnittelun onnistuminen takaa sen, että odotetut edut voidaan saavuttaa. Koska kaikkien yritysten tietojärjestelmät ovat erilaiset, pitää konfiguraatiotietokannan yhdistäminen näihin järjestelmiin suunnitella aina erikseen.