Suomea rajan takana 1918-1944 : näyttely Venäjän Kansalliskirjastossa lokakuussa 2011

Venäjän Kansalliskirjastossa oli esillä lokakuussa 2011 järjestetyssä näyttelyssä Neuvostoliitto-Karjalassa ja Neuvosto-Venäjällä Suomen sisällissodan jälkeen maailmansotien välillä painettuja suomenkielisiä kirjoja ja lehtiä.

Pääseekö täällä vessaan? Yleisökäymälät vähittäiskaupan vetovoimatekijänä

Tutkielman tavoite on selvittää yleisten käymälöiden roolia vähittäiskaupan vetovoimatekijänä. Johtoajatus on, että yleisökäymälöiden suunnittelu pitää integroida osaksi markkinointimixiä ja kustannustekijäajattelusta on luovuttava. Tutkielmaa motivoivia havaintoja ovat aiemman tutkimuksen vähäisyys, kuluttajien ja kaupan kiinnostus aihetta kohtaan sekä käymälöiden kehittämisessä piilevä hyödyntämätön potentiaali. Tutkielma on monimenetelmätutkimus. Pääaineistoja on kaksi: selvitys Turun seutukunnan vähittäiskaupan käymälätarjonnasta sekä kyselytutkimus Turun seudulla asioivien kuluttajien asenteista. Selvityksessä sovelletaan sekä kvantitatiivista tiedonkeruuta että kvalitatiivisia auditointimenetelmiä. Kyselytutkimus on kvantitatiivinen, ja aineistoa analysoidaan suorien jakaumien, keskiarvotestien ja faktorianalyysin avulla. Kaikille havainnoille ja oletuksilla on lisäksi haettu kauppakeskusjohtajien kommenteista ja käsittelevistä sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleista. Tutkielman empiiriset aineistot saatetaan keskinäiseen vuoropuheluun. Kuluttajakyselyssä selvisi, että yleisökäymälä on asiakaskokemukseen ja kaupan vetovoimaan merkittävästi vaikuttava strateginen tekijä. Erilaisissa kulutusympäristöissä yleisökäymälöihin kuitenkin kohdistetaan erilaisia odotuksia, joten käymälästrategiat pitää aina sovittaa kontekstiin. Kuluttajakyselyssä saatu tieto yhdistettiin vähittäiskauppaselvityksen avulla Turun seutukunnan alueellisiin oloihin. Monia kehityskohteita tunnistettiin ja näin hahmotettiin kokonaiskuva yleisökäymälöiden kysynnän ja tarjonnan alueellisesta kohtaamisesta sekä siinä ilmenevistä puutteista. Huolimatta käymälästrategioiden kontekstisidonnaisuudesta voitiin laatia kolme yleispätevää ohjetta käymälöiden kehittämiseksi: 1) Yleisökäymälä pitää tarjota kaikissa kulutusympäristöissä, ja asiakkaat on tehtävä tietoisiksi palvelun saatavuudesta, 2) Yleisökäymälän sisäänpääsyä ei saa rajoittaa, ja 3) Yleisökäymälää ei tule vain ylläpitää, vaan sen avulla pitää luoda mieleenpainuva asiakaskokemus. Lisäksi kauppaa suositeltiin turvautumaan käymälöiden kehittämisessä nykyistä enemmän liikepaikkasuunnittelun asiantuntijoiden apuun.

Kertomus Tyrvään pitäjästä 1853, kartan kanssa

Otettu Suomal. Kirj. Seuran aikakauskirjasta "Suomi : Tidskrift i fosterländska ämnen 1854".

Maalta kaupunkiin

Kirjallisuusarvostelu

[Kirjallisuutta]

Kirjallisuusarvostelu

Markkulan silta, Kihniö : Museosillan hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Markkulan museosilta (H-3256) sijaitsee Pirkanmaalla Kihniön kunnan Koskenkylässä. Se on puinen riippuansassilta. Silta on yhdystiellä 13343, etäisyys tiejakson alusta on 2449 metriä. Sillan tieosoite on 13343/ tieosa 1/ 2449m. Nykyinen silta on rakennettu vuonna 1988, sen edeltäjä vuonna 1959 ja sen edeltäjä vuonna 1931. Nämä sillat ovat olleet kaikki riippuansassiltoja. Nykyinen silta on rakennettu vuoden 1959 sillan kopioksi. Markkulan museosillan siltatekninen museaalinen merkitys Suomen tieliikenteenhistoriassa ulottuu 1600-luvulle. Puinen riippuansassilta on ollut erittäin yleinen siltatyyppi talonpoikaisen tienhoidon aikana. Suomen itsenäisyyden aikana niitä on rakennettu 1960-luvulle asti. Autoliikenteen kasvun myötä riippuansasrakenne muuttui epäkäytännölliseksi ja riippuansasiltojen rakentamisesta on luovuttu. Markkulan silta on tiettävästi ainut maantieverkolla oleva perinteinen riippuansassilta. Viime vuosina on rakennettu valtateillekin muutamia kokeiluluontoisia puisia riippuansassiltoja, mutta ne ovat harvinaisuuksia. Markkulan silta on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten kohteiden joukossa. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Markkulan silta edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”1800-luvun tieverkon täydennykset”, lähinnä sillä perusteella, että alue on metsätalouden puunhankinta-aluetta ja tervanpolttoaluetta. Ajanjaksolla yksi kokoelmaan tallennettavista teemoista on puusillat. Yhdystien 13343 eteläpää, jakso Koskenkylä- Linnankylä, on rakennettu 1800–1900-luvun taitteen aikoihin vesiväylän rinnakkaisreitiksi. Ensimmäinen silta Markkulan talon viereen on rakennettu 1900-luvun alussa. Sittemmin tielle on perustettu tiehoitokunta 1920-luvulla, kunnantieksi tie on muuttunut 1940-luvulla. Alue on kuulunut Turun ja Porin lääniin ja liikenne on suuntautunut pääasiallisesti Porin suurille sahoille 1870-luvulta alkaen. Markkulan silta kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Markkulan silta on erikoisuus, koska se edustaa historiallista siltatyyppiä, mutta on jo valintahetkellä ollut uusrakenne, josta on silloin tiedetty, että sekin joudutaan purkamaan. Kun nykyinen silta rakennettiin, tavoitteena oli rakentaa aidosti riippuansassillan statiikalla toimiva puusilta, joka ulkonäöltään vastaa edeltäjäänsä. Lehdistön aikalaisartikkeleissa todettiin, että työssä oli onnistuttu. Tämän kaltaisen menettelyyn jouduttiin, koska Markkulan silta oli ainut jäljellä oleva perinteistä riippuansasrakennetta oleva silta maantieverkolla. Markkulan sillan kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös sen ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Markkulan silta on vaikeasti saavutettava ja löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska silta-, koski-, maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Siltaa joudutaan korjaamaan lähiaikoina ja sen kantavien osien on arvioitu kestävän noin vuosikymmenen. Sillan kuntoon on kiinnitettävä huomiota, jottei se tuhoudu tarpeettoman nopeasti. On toivottavaa, että uusi silta rakennetaan nykyisen sillan tai sen edeltäjien kaltaiseksi. Tiehallinnon museotoiminnan käsikirjassa on ilmaistu perinnekorjauksen periaatteet, joiden mukaan pyritään käyttämään alkuperäisiä materiaaleja. Museosillalla ei ole opastauluja. Ne on tehtävä. Opastukselle on oivallinen sijaintipaikka oskikalastusalueen levikkeellä. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Markkulan silta todisteena pitkäaikaisesta siltateknisestä rakenteesta. Sillan miljöö on poikkeuksellisen moniulotteinen. Markkulan talo ja puistomainen piha muodostavat miljöön keskeisen osan. Lisäksi kosken, sahan ja myllyn rauniot ovat mielenkiintoisia. Sillan säilyneisyys museointihetken (1982) asussa on tietysti mahdoton tavoite, kun silta on uudempi. Kohteen vaaliminen edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon sillan liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan sillan ja sen ympäristön, koski-, sekä maa- ja metsätalousmaiseman, tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät siltaympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja sillan mahdolliselle korjaukselle.

Kontaktien ja kulttuuri-ilmiöiden näkyminen saamen germaanisissa lainasanoissa – vertailukohtana arkeologinen aineisto

Tässä tutkimuksessa selvitän kielitieteellisin keinoin saamelaisten yhteyksiä Pohjois-Euroopan germaaniseen väestöön varhaisella metallikaudella (noin 500 eaa.–200 jaa.) ja vertailen saamiani tuloksia arkeologisen tutkimuksen tuloksiin. Tarkastelemalla saameen lainautuneita germaanisia sanoja ja niiden edustamia aihepiirejä selvitän, millaisia kontakteja saamenkielisen väestön ja germaanien välillä on sanojen lainautumisaikana voinut olla. Lopuksi vertailen, miten sanasto ja varhaismetallikautinen arkeologinen aineisto korreloivat toistensa kanssa. Aineistoni, saamesta nykyään tunnetut germaaniset lainasanat etymologioineen, olen kerännyt tutkimuskirjallisuudesta. Keskeisimmät germaanisia lainasanoja tutkineet ja etymologioineet tutkijat ovat Ante Aikio (2006); Jorma Koivulehto (1976; 1984; 1988; 1989; 1999a; 2002; 2003) ja Pekka Sammallahti (1984; 1993; 1998; 1999; 2001; 2012). Heidän julkaisunsa ovat myös tutkimukseni keskeistä lähdekirjallisuutta. Mukana on kaikki tähän mennessä julkaistut saamen germaaniset lainasanat, yhteensä 97 sanaa. Aineistoni luokittelussa olen pitänyt lähtökohtana niitä aihepiirejä, joita Kaisa Häkkinen (1999; 2001) on käyttänyt luokitellessaan uralilaisten kielten vanhinta yhteistä sanastoa aihepiireittäin. Tarpeeni mukaan olen luonut itse aihepiirejä tai jättänyt käyttämättä joitain Häkkisen aihepiirejä. Sanojen aihepiireihin luokittelu paljastaa saamen germaanisten lainasanojen keskeisimpien aihepiirien kuvaavan erityisesti talveen ja kylmään liittyviä luonnonilmiöitä, maastoa ja maisemaa, vesistöjä, eläinten teurastamiseen liittyviä ruumiinosia, työntekoa, työkaluja ja työaineksia sekä talvisiin sääoloihin liittyvää vaatetusta. Yksittäisistä sanoista erityisen kiinnostavia ovat rautaa, kotieläimenä pidettävää pässiä sekä purjetta merkitsevät sanat. Tutkimukseni perusteella näyttää siltä, että saamea puhuneen väestön kontaktit germaanien kanssa sijoittuivat luonnonolosuhteiltaan kylmään ja talviseen aikaan ja paikkaan, eikä kaupankäynti välttämättä ollut yhteyksien keskeinen syy. On mahdollista, että germaanit olivat hallitsevassa asemassa saamenkieliseen väestöön nähden ja yhteydet perustuivat jonkinlaiseen panttivankijärjestelmään. Tästä huolimatta saamea puhunut väestö tutustui germaanien avulla merkittäviin kulttuuri-ilmiöihin: raudan käyttöön, kotieläinten pitoon ja purjehtimiseen.