J . L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat - Ensimmäinen osa

Suomennos.

Teckningar och drömmar af -a -g

Fredrika Runeberg (1807-1879) oli kansallisrunoilija J. L. Runebergin puoliso ja suurperheen äiti, jolta liikeni omaan kirjalliseen työhön vain rajoitetusti aikaa. J. L. Runeberg kuitenkin rohkaisi vaimoaan kirjoittamaan, ja tämä julkaisikin kertomuksia, käännöksiä ja kaksi historiallista romaania. Teckningar och drömmar sisältää naisen elämästä kertovia, romanttissävyisiä novelleja, joissa kuitenkin myös naisasia tulee esiin.

"Maamme" ja kuva Suomesta

Kirjoittaja on klassisten kielten ja antiikin kirjallisuuden dosentti. Esitys pohjautuu juhlapuheeseen, joka pidettiin Porvoon kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlassa 6.12.2003.

Runeberg ja vapauden rajat

Kirjallisuusarvostelu

Kreztši : Gusljar : sbornik stihotvorenij na votjatskom jazyke

Kreztši on 225-sivuinen, udmurtinkielinen runokokoelma, josta tunnetaan nykyään olevan jäljellä enää kuusi kappaletta maailmassa, näistä neljä yksityiskokoelmissa. Udmurttien ja muiden suomensukuisia kieliä puhuvien kansojen kirjallisuutta on kaikkiaan säilynyt varsin vähän. Kreztšin tekijä Kuzebaj Gerd (1898-1937~1941) on udmurttien eli votjakkien Lönnrot. Gerd opiskeli Moskovan Kirjallisuusinstituutissa, ja tutustui siellä suomalaisen kirjallisuuden venäjäksi käännettyyn antologiaan, Sbornik finljadskoj literatury –teokseen. Tämä innoitti Gerdin ryhtymään kirjailijaksi, kansanrunojen kerääjäksi ja kääntäjäksi. Krez'tsissa on myös Aleksis Kiven Keinun ja muutaman muun suomalaisen runon udmurtinnos. Gerd on kääntänyt myös J. L. Runebergin Saarijärven Paavon udmurtiksi; runo ei kuitenkaan ole tässä julkaisussa. Gerd sai surmansa vankileirillä. Myöhemmin hänen maineensa kuitenkin rehabilitoitiin Neuvostoliitossa.

Cultural and textual properties in the translation and interpretation of allusions. An analysis of allusions in Dorothy L. Sayers’ detective novels translated into Finnish in the 1940s and the 1980s

Kulttuuriset ja tekstuaaliset tekijät alluusioiden kääntämisessä ja tulkinnassa. Alluusiot Dorothy L. Sayersin 1940- ja 1980-luvuilla suomennetuissa salapoliisiromaaneissa Väitöskirja käsittelee alluusioiden kääntämistä ja tulkintaa. Alluusio on intertekstuaalinen viittaus, jonka tulkitsemiseen tarvitaan implisiittistä tietoa tutuksi oletetusta viittauskohteesta. Käännösongelma alluusiosta tulee, mikäli kohdekulttuurin lukijat eivät tunne viittauskohdetta eivätkä voi päätellä alluusion merkitystä. Tutkimus pyrkii kuitenkin uuden analyysimenetelmän avulla osoittamaan, että vieraat alluusiot eivät välttämättä johda tulkintaongelmiin. Väitöskirja jakautuu kahteen osaan: analyysimenetelmän kehittämiseen (luvut 1-5) sekä tapaustutkimukseen (luvut 6-7). Kehitetyn menetelmän avulla pystytään analysoimaan aikaisempaa tarkemmin, millaisia tulkintamahdollisuuksia alluusiot tarjoavat eri lukijakunnille ja miten lähdetekstin alluusioiden kulttuuriset ja tekstuaaliset piirteet korreloivat käännösstrategioiden kanssa. Tapaustutkimus selvittää, millaisia tulkintamahdollisuuksia Dorothy L. Sayersin 1940- ja 1980-luvuilla suomennettujen salapoliisiromaanien alluusiot tarjosivat aikansa suomalaisille lukijoille. Tavoitteena on myös hahmottaa, miten suomentajien käännösratkaisut ja alluusioiden tulkintamahdollisuudet liittyvät toisaalta lähdetekstin alluusioiden piirteisiin ja toisaalta kohdekulttuurin kontekstiin. Tapaustutkimus tarjoaa näin uutta tietoa suomennoskirjallisuuden ja salapoliisiromaanien historiasta. Analyysimenetelmä määrittelee aikaisempaa alluusioita ja intertekstuaalisuutta käsitelleen tutkimuksen pohjalta ne kulttuuriset ja tekstuaaliset piirteet, jotka vaikuttavat alluusioiden kääntämiseen ja tulkintaan. Kulttuurisessa mielessä alluusio voi olla tietylle lukijakunnalle tuttu tai tuntematon. Tekstuaalisia tekijöitä ovat alluusion muodon ja tyylin tunnusmerkillisyys sekä alluusion pintamerkityksen koherenttius uudessa tekstikontekstissa, ilman tietoa viittauskohteesta. Alluusioiden tulkinnassa on perinteisesti erotettu toisaalta allusiivinen tulkintamahdollisuus, jossa alluusio on lukijoille tuttu ja yhdistettävissä viittauskohteeseensa, toisaalta kulttuuritöyssy, jonka muodostaa lukijoille tuntematon ja pintamerkitykseltään inkoherentti alluusio. Tutkimuksessa määritellään kulttuuristen ja tekstuaalisten tekijöiden perusteella lisäksi kaksi muuta mahdollisuutta. Pseudo-allusiivisessa tulkinnassa tuntematon alluusio erottuu ympäröivästä tekstikontekstista tyyliltään ja on koherentti ainakin kuvaannollisessa mielessä ilman viittauskohdettaan. Ei-allusiivisessa tulkinnassa taas vieras alluusio sulautuu kontekstiin sekä muodoltaan että merkitykseltään niin, ettei lukija edes huomaa mahdollista alluusiota. Tulkintamahdollisuuksien jakauma antaa yleiskuvan siitä, miten tietty lukijakunta pystyi tulkitsemaan tekstin alluusioita. Lisäksi analyysi tarkastelee lähdetekstin ja käännöksen välillä tulkintamahdollisuuksissa tapahtuneita muutoksia sekä niiden vaikutusta tulkinnan vaatimaan vaivannäköön (effort) ja alluusion funktioihin. Tapaustutkimus perehtyy Sayers-suomennosten kulttuurikonteksteihin tarkastelemalla salapoliisiromaanien asemaa suomalaisessa kirjallisuusjärjestelmässä, suomennoksilta odotettuja piirteitä sekä suomentajien ammattikuvaa, taustoja ja työoloja. Tulosten perusteella alluusioiden kääntäminen oli vaativa tehtävä sekä 1940- että 1980-luvun suomentajille. Lähdetekstien alluusioista 60–70 prosenttia oli todennäköisesti kohdelukijoille vieraita. Molempina aikakausina suomennoksilta odotettiin silti sekä kielellistä sujuvuutta että lähdetekstin merkitysten välittämistä. 1940-luvun suomentajien tehtävää vaikeutti lisäksi mm. se, että suomentaminen oli enimmäkseen sivutoimista ja englanti oli harvoin parhaiten hallittu vieras kieli. Nämä olosuhteet lienevät vaikuttaneet etenkin vähäarvoisena pidetyn salapoliisikirjallisuuden suomennoksiin. 1980-luvulla suomentajien aikataulut olivat realistisempia, englannin taidot parempia ja päätoiminen suomentaminen mahdollista. Myös salapoliisiromaanien arvostus oli lisääntynyt. Sekä 1940- että 1980-luvun suomennoksissa kohdelukijoille vieraitakin alluusioita oli usein säilytetty, mikäli ne olivat koherentteja ilman viittauskohdettaan. Sen sijaan vieraita ja pintamerkitykseltään epäselviä alluusioita oli muokattu tai poistettu. Kuitenkin 1980-luvun suomentajat säilyttivät lähdetekstin alluusioita useammin ja tarkemmin kuin 1940-luvun suomentajat. Varsinkin poisjättämistä esiintyi 1940-luvun suomennoksissa enemmän. Alluusioiden tulkintamahdollisuudet olivat kaikissa käännöksissä muuttuneet sikäli, että melko harvat suomennetut alluusiot olivat enää kohdelukijoiden tunnistettavissa. Toisaalta myös kulttuuritöyssyt olivat harvinaisia. Erot 1940- ja 1980-luvun suomennosten välillä näkyivätkin pseudo-allusiivisissa ja ei-allusiivisissa tulkintamahdollisuuksissa. 1980-luvun suomennoksissa vieraat alluusiot oli johdonmukaisesti säilytetty niin, että käännetyt alluusiot voitiin tulkita pseudo-alluusioiksi. Sen sijaan 1940-luvun suomennoksissa vieraita alluusioita oli usein muokattu tai jätetty pois tavalla, joka johti ei-allusiiviseen tulkintaan. Kohdelukijoiden kannalta 1980-luvun suomennettujen alluusioiden tulkitseminen lienee vaatinut jonkin verran enemmän vaivaa. Toisaalta pseudo-allusiivisten käännösten pohjalta oli useimmiten mahdollista rakentaa koherentti tulkinta, ja monesti ne jopa välittivät samankaltaisia funktioita kuin lähdetekstin alluusiot. 1940-luvun suomennosten muokkaukset ja poistot periaatteessa helpottivat tulkintaa, mutta mahdollisia kulttuuritöyssyjä esiintyi edelleen, jopa kääntäjän tekemien muutosten seurauksena. 1940-luvun suomennoksissa myös käännettyjen alluusioiden funktiot olivat muuttuneet enemmän lähdetekstin alluusioihin nähden. Kaiken kaikkiaan 1980-luvun suomennokset olivat lähempänä oman aikansa hyvän käännöksen piirteitä. Toisaalta alluusioiden muokkaaminen sai 1940-luvun suomennokset muistuttamaan enemmän perinteistä arvoituksen ratkaisuun keskittyvää salapoliisiromaania, joten tältä osin ne lienevät vastanneet kohdelukijoiden odotuksia. Kulttuurikontekstin vaikutus siis näkyi sekä käännösstrategioissa että käännettyjen alluusioiden tulkintamahdollisuuksissa. Tutkimustuloksissa korostui kuitenkin myös se, että lähdetekstin alluusion pintamerkitys saattaa vaikuttaa käännösratkaisuihin. Lisäksi käännetyt pseudo-alluusiot saattavat välittää samankaltaisia funktioita kuin lähdetekstin alluusiot. Toisin kuin yleensä on esitetty, kohdelukijoille vieraiden alluusioiden säilyttäminen saattaakin siis olla toimiva ratkaisu.

Runeberg, Fredrika

f. 2.9.1807 i Jakobstad, d. 27.5.1879 i Helsingfors Fredrika Runeberg är den första kvinnliga författaren i Finland vars verk på ett kritiskt sätt behandlar kvinnorollens begräsningar samt kvinnans utsatta position i samhället och äktenskapet. Hennes författarskap utvecklar sig kring mitten av 1800-talet i skuggan av nationalskalden J.L. Runeberg, och hon var länge känd främst som hans plikttrogna och dugliga hustru. Fredrika Runeberg skrev på svenska och författarskapet resulterade i romaner och prosaskisser så som Teckningar och drömmar (1861). Hon var också en föregångare som författare till historiska romaner i Finland (t.ex. Fru Catharina Boije och hennes döttrar. En berättelse från stora ofredens tid, 1858). Hennes skrivande präglas av en anspråkslöshet anpassad till samtidens förväntningar på en kvinna. Fredrika Runebergs kvinnoideal har beskrivits som ’den frivilligt ödmjuka kvinnan’ (liksom i titeln till Åsa Stenwalls 1979 utgivna bok om författaren). Hennes författarskap har lyfts fram av senare generationer av kvinnomedvetna litteraturforskare och läsare, t.ex. inom den feministiska rörelsen på 1970-talet. Detta har också gett en mera komplex bild av hennes relation till kvinnosaken, och t.ex. presenterat möjligheten att läsa hennes verk som uttryck för ett undertryckt raseri. Samtidigt väcker även Fredrika Runebergs recept, husmoderliga kunskaper och trädgårdsskötsel intresse ännu idag.

Cygnæus, Fredrik

f. 1.4.1807 i Tavastehus 7.2.1881 i Helsingfors Fredrik Cygnæus främjade konst- och kulturlivets utveckling i Finland och företrädde en för sin tid ovanligt modern litteratursyn. Cygnæus framstår redan på 1830-talet som en betydande finländsk, svenskspråkig kulturpersonlighet och förespråkare för den romantiska idealismen och estetiken. Sin förmåga till insiktsfull litteraturanalys utvecklade han exempelvis i sin bok Om Fänrik Ståls sägner. Betraktelser (1861), om nationalskalden J.L. Runebergs fosterländska dikter. Cygnæus egna insatser som poet och dramatiker blev små. Men han hade desto större betydelse som framträdande litteraturkritiker, uppskattad föreläsare och talare samt dominerande gestalt i olika konstnärliga och kulturella projekt och institutioner, liksom i universitetsvärlden där han var verksam som professor i estetik. Biografiskt lexikon för Finland: http://www.blf.fi/artikel.php?id=3175