Naisten tiedettä naisten puuhista

Kirjallisuusarvostelu

Naiset tieteen ja elämän uusintajina

Kirjallisuusarvostelu

Koulutus on enemmän miesten kuin naisten menestystekijä

Artikkeli on lectio kirjoittajan väitöskirjasta "Koulutuksella kilpailukykyä. Koulutuksen yhteys miesten ja naisten työllisyyteen ja työn sisältöön"

Miesten ja naisten arki? : maaseutu sukupuolittuneiden merkitysten tilana

Kirja-arvio

Miesten aika - naisten vastarinta

Kirjallisuusarvostelu

Sukupuolten sosiaalinen rakentuminen lukion opettajien puheessa

Tutkielman tavoite on selvittää, minkälaisia diskursseja lukion opettajat käyttävät puhuessaan sukupuolista ja millaisia sosiaalisia sukupuolia he puheessaan uusintavat. Tarkoituksena on tuoda näkyviin sellaisia diskursseja, joilla tytöistä ja pojista rakennetaan erilaisia. Teemahaastatteluja analysoidaan diskurssi-analyysin avulla. Opettajien puheissa toistuneesta kolmesta diskurssista kaksi, perinne- ja tiedediskurssi, uusintavat sellaisia sosiaalisia sukupuolia, joissa miehille ja naisille rakennettiin selvästi toisistaan poikkeavat roolit työ- ja perhe-elämään. Perinnediskurssilla pojista rakennettiin rohkeita, kun taas tytöistä tunnollisia ja syrjään vetäytyviä. Tiedediskurssilla rakennettiin sellaista sosiaalista todellisuutta, jossa matematiikka sopi paremmin pojille ja kielet tytöille. Kolmas käytetty diskurssi oli kykydiskurssi, joka ei uusintanut miesten ja naisten välisiä eroja,vaan rakensi sellaista sosiaalista todellisuutta, jossa kaikilla on sukupuolesta riippumattomat mahdollisuudet menestyä.

Henkilökohtainen on poliittista. Neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005

Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.

Fractures in older people - incidence, predictors and consequences

In older populations, fractures are common and the consequences of fractures may be serious both for an individual and for society. However, information is scarce about the incidence, predictors and consequences of fractures in population-based unselected cohorts including both men and women and a long follow-up. The objective of this study was to analyse the incidence and predictors of fractures as well as functional decline and excess mortality due to fractures, among 482 men and 695 women aged 65 or older in the municipality of Lieto, Finland from 1991 until 2002. In analyses, Poisson’s, Cox proportional Hazards and Cumulative Logistic regression models were used for the control of several confounding variables. During the 12-year follow-up with a total of 10 040 person-years (PY), 307 (26%) persons sustained altogether 425 fractures of which 77% were sustained by women. The total incidence of fractures was 53.4 per 1000 PY (95% confidence intervals [95% CI]: 47.9 - 59.5) in women and 24.9 per 1000 PY (95% CI: 20.4 - 30.4) in men. The incidence rates of fractures at any sites and hip fractures were associated with increasing age. No significant changes in the ageadjusted incidence rates of fractures were found in either gender during the 12-year follow-up. The predictors of fractures varied by gender. In multivariate analyses, reduced handgrip strength and body mass index (BMI) lower than 30 in women and a large number of depressive symptoms in men were independent predictors of fractures. A compression fracture in one or more thoracic or upper lumbar vertebras on chest radiography at baseline was associated with subsequent fractures in both genders. Lower body fractures independently predicted both short- (0-2 years) and long-term (up to 8 years) functional decline in mobility and activities of daily living (ADL) performance during the 8-year follow-up. Upper body fractures predicted decline in ADL performance during longterm follow-up. In the 12-year follow-up, hip fractures in men (Hazard Ratio [HR] 8.1, 95% CI: 4.4-14.9) and in women (HR 3.0, 95% CI: 1.9-4.9), and fractures at the proximal humerus in men (HR 5.4, 95% CI: 1.6-17.7) were independently associated with excess mortality. In addition, leisure time inactivity in physical exercise predicted independently both functional decline and excess mortality. Fractures are common among older people posing serious individual consequences. Further studies about the effectiveness of preventing falls and fractures as well as improving care and rehabilitation after fractures are needed.

Pärjääminen, koulutus ja sukupuoli

Kirjallisuusarvostelu

”Erilaisuus… niin sen kohtaamisessa niin olis kyl sitten opeteltavaa” : tutkimus yksilön tasa-arvokokemuksista työpaikalla miesvaltaisella alalla

Tavoite tasa-arvoisesta työelämästä on Suomessa vielä saavuttamatta. Vaikka yrityksien velvoitteita tasa-arvon edistämiseksi on lisätty, ovat muun muassa työtehtävien eriytyminen ja palkkaerot edelleen hyvin yleisiä haasteita työpaikoilla. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista ja yksilön tasa-arvokokemuksia miesvaltaisella alalla toimivassa toimeksiantoyrityksessä. Tutkimusongelmiin pyrittiin vastaamaan menetelmien triangulaatiota käyttäen. Kyselyllä selvitettiin, missä määrin eri osa-alueisiin ollaan tyytyväisiä ja missä olisi kehitettävää. Lisäksi tarkasteltiin, miten näkemykset miesten ja naisten välillä erosivat. Kyselyllä saadun yleiskuvan jälkeen haastatteluilla pyrittiin lisäämään ymmärrystä tasa-arvon merkityksestä ja yksilön tasa-arvon kokemuksen rakentumisesta. Kyselyaineistoa analysoitiin ensin yleisesti, minkä jälkeen etsittiin eroja taustamuuttujien eri ryhmissä ristiin- ja keskiarvotaulukointia käyttämällä. Taustamuuttujista keskityttiin erityisesti sukupuoleen. Haastatteluaineistoa ja kyselyn avoimia vastauksia analysoitiin teema-analyysillä. Lisäksi huomiota kiinnitettiin käytettyihin ilmaisuihin ja kielikuviin. Toimeksiantoyrityksessä havaittiin suomalaisyrityksille tyypillisiä haasteita. Niitä olivat muun muassa kokemukset palkkauksen epäoikeudenmukaisuudesta, töiden eriytyminen sukupuolittain, etenemismahdollisuuksien vähäisyys ja eriarvoisuuden kokemukset tiedonsaannissa. Onnistumisen kokemukset työn ja perheen yhdistämisessä olivat toimeksiantoyrityksessä verrattain hyvin yleisiä. Naiset kokivat sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuvan miehiä heikommin lähes kaikilla osaalueilla. Tästä huolimatta iso osa naisista ei halunnut lisää naisia alalle. Tasa-arvosta avoimesti keskusteltaessa haastateltavat peilasivat näkemyksiään usein ympäröivään toimialaan ja yhteiskuntaan. Työpaikan tasa-arvoisuuteen liitettiin käsitteet oikeudenmukaisuudesta ja erilaisuuden kohtaamisesta. Haastatteluissa korostui selkeästi eri henkilöstöryhmien välinen tasa-arvo. Yksilön tasa-arvokokemuksen rakentumista tarkasteltaessa päädyttiin kolmeen pääteemaan: kulttuuri ja perinteet, johto ja lähin esimies sekä yksilön oma asenne ja vastuu. Toimialan ja työpaikan kulttuuriin ja perinteisiin suhtauduttiin ristiriitaisesti. Osaksi toivottiin vanhoista ajattelumalleista tiedostumista, toisaalta yksilöltä edellytettiin maskuliiniseen kulttuuriin sopeutumista. Johdon ja erityisesti lähimmän esimiehen asenteiden ja kyvyn objektiiviseen osaamisen arviointiin nähtiin vaikuttavan keskeisesti tasa-arvon toteutumiseen. Lisäksi yksilöllä itsellään nähtiin olevan vaikutusmahdollisuuksia omaan palkkaansa ja työtehtäviinsä. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että myös naiset pitivät yllä maskuliinista kulttuuria. Vastuu tasa-arvon toteutumisesta onkin koko yrityksen henkilöstöllä.