12 resultados para vanhemmuus

em Helda - Digital Repository of University of Helsinki


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Äitiyslomaa pidennettiin 1970-luvulla useasti, mikä herätti huolta lomien vaikutuksista naisten työmarkkina-asemaan. Edistääkseen lasten hoidon tasapuolisempaa jakautumista vanhempien kesken Suomi otti käyttöön isyysloman sekä vanhempien yhteisesti jaettavan vanhempainloman. Lomien kehittäminen kuitenkin pysähtyi 1980-luvun alkupuolella, kun taas muissa Pohjoismaissa isien kannustamiseksi kehitettiin 1990-luvulla kokonaan isille korvamerkittyjä lomakiintiöitä. Suomi otti vasta vuonna 2003 käyttöön ns. isäkuukauden, jonka käyttö kuitenkin edellyttää, että isä käyttää kaksi viikkoa yhteisestä vanhempainvapaasta. Isät käyttävät Suomessa vanhempainvapaita edelleen hyvin vähän. Sen sijaan vuodesta 1985 saakka käytössä ollut kotihoidon tukijärjestelmä, jolla tuetaan lasten kotihoitoa, on äitien keskuudessa hyvin suosittu. Tässä tutkielmassa tarkastellaan perhevapaista Suomessa käytyä poliittista keskustelua ja sen pitkän aikavälin muutosta. Tutkielmassa syvennytään tarkemmin kahteen ajanjaksoon: 1970-luvun uudistusaaltoon, jossa isät otettiin mukaan järjestelmään, ja 2000-lukuun, jolloin isien kannustaminen vapaiden käyttöön on jälleen ollut vahvasti poliittisella agendalla. Kiinnostuksen kohteena on ennen kaikkea pyrkimys vanhempien roolien muuttamiseen. Tässä yhteydessä selvitetään itse uudistusprosesseja, mutta keskeisenä tutkimuskohteena on se, millä tavoin päätöksentekoon osallistu-neet toimijat ovat argumentoineet kantojaan perhevapaiden tiimoilta. Tutkielman aineisto koostuu mm. valtiopäiväasiakirjoista ja eduskunnan pöytäkirjoista, hallitusten ja puolueiden ohjelmista, työmarkkinajärjestöjen kannanotoista sekä komiteoiden ja työryhmien muistioista. Aineistoa lähestytään kehysanalyysin sekä argumentaatioteorian menetelmillä. Molemmat menetelmät kiinnittävät huomionsa siihen, millä tekniikoilla poliittisessa argumentoinnissa pyritään aikaansaamaan esitetyille toimenpiteille mahdollisimman laaja kannatus. Tutkielmasta ilmenee, että 1970-luvun keskustelu vanhempainlomista oli hyvin polarisoitunutta. Isien hoivaajaroolin kasvattaminen oli osa vasemmiston tasa-arvodiskurssia, jonka tavoitteena oli tehdä isistä äitien kanssa tasa-arvoisia vanhempia ja äideistä vastaavasti tasa-arvoisia ansaitsijoita työelämässä. Tätä näkökulmaa vastusti konservatiivien äidinhoivan diskurssi, joka näki äidin luonnostaan parempana hoitajana lapselle. Konservatiivien vaatimus pitkästä äitiyslomasta yhdistyi vaatimukseen kotihoidon tuesta, jonka turvin äiti voisi hoitaa lastaan kotona pidempään. Vasemmisto vastusti tätä kiivaasti. 2000-luvulla keskustelu on keskittynyt vanhemmuuden kustannusten tasaisempaan jakamiseen sekä isien kannustamiseen vapaiden käyttöön. Näistä tavoitteista sinänsä on vallinnut lähes yksimielisyys, mutta keinoissa on eroja. Isien kannustamiseksi on varsinkin esitetty erilaisia malleja isäkiintiöistä. Perusteina on ollut isyyden vahvistaminen, isä-lapsi-suhde, tasa-arvon edistäminen sekä Pohjoismaiden positiiviset kokemukset kiintiöistä. Kiintiöitä vastustaneet työnantajat ja konservatiivit ovat kuitenkin pitäneet niitä vanhempien valinnanvapauden rajoittamisena, vaikka ne muuten ovatkin argumentoineet tasa-arvon ja isien kannustamisen puolesta. Kotihoitoa puolustava diskurssi ei puolestaan 2000-luvulla enää ole kiteytynyt pelkästään äidin hoivaan, vaan kotipiiriin yleensä. Isäkiintiöiden kannattajat taas eivät enää 2000-luvulla ole kyseenalaistaneet kotihoidon tukea, joka on pidentänyt naisten katkoja työelämästä ja jolla on suuri merkitys lasten hoidon epätasaiselle jakautumiselle.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan perhevapaista Suomessa käytyä poliittista keskustelua ja sen pitkän aikavälin muutosta. Tutkimuksessa syvennytään 1970-luvun uudistusaaltoon, jolloin isät otettiin mukaan järjestelmään, sekä 2000-lukuun, jolloin isiä on eri keinoin kannustettu vapaiden käyttöön. Tässä yhteydessä selvitetään itse uudistusprosesseja, mutta keskei-nen tutkimuskohde ovat päätöksentekoon osallistuneiden toimijoiden perhevapaita koske-vien näkemysten argumentointitavat. Tutkimuksen aineisto koostuu mm. valtiopäiväasia-kirjoista, työryhmämuistioista, hallitusten ja puolueiden ohjelmista ja työmarkkinajärjestöjen kannanotoista. Aineistoa lähestytään kehysanalyysin sekä argumentaatioteorian menetel-mien avulla. Näillä kiinnitetään huomio niihin tekniikoihin, joilla poliittisessa argumentoin-nissa on pyritty saamaan esitetyille toimenpiteille mahdollisimman laaja kannatus. 1970-luvulla keskustelu vanhempainlomista oli hyvin polarisoitunutta. Isien hoivaajaroolin kas-vattaminen oli osa vasemmiston diskurssia, joka pyrki tasa-arvoon niin kodeissa kuin työ-markkinoillakin. Konservatiivien äidinhoivan diskurssi sitä vastoin piti äitiä luonnostaan pa-rempana hoitajana lapselle ja vaati pitkän äitiysloman jatkeeksi kotihoidon tukea, jota va-semmisto puolestaan vastusti. 2000-luvun pääteemoja ovat olleet vanhemmuuden kus-tannusten tasaisempi jakaminen sekä isien kannustaminen vapaiden käyttöön. Isien kan-nustamiseksi on esitetty erilaisia malleja isäkiintiöistä: perusteina ovat olleet muun muassa isä–lapsi-suhde, tasa-arvo sekä Pohjoismaiden positiiviset kokemukset kiintiöistä. Työnan-tajat ja konservatiivit ovat kuitenkin pitäneet kiintiöitä vanhempien valinnanvapauden rajoit-tamisena, vaikka ne muuten ovatkin argumentoineet tasaarvon ja isien kannustamisen puolesta. Isäkiintiöiden kannattajat taas eivät enää 2000-luvulla ole kyseenalaistaneet ko-tihoidon tukea, joka on pidentänyt naisten katkoja työelämästä ja jolla on suuri merkitys lasten hoidon epätasaiselle jakautumiselle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The parenthood experience of a mother with a disabled child and the meaning of the social environment and parent-professional partnerships The importance of parental guidance when a family has a child with a disability or autism has been pointed out by several studies. The present research was based on the premise that by supporting the mother we can help the whole family to cope better and the professionals in day care or at school are able to support parents. The starting point was the subjective experience, which is also the central focus of the phenomenological method. The purpose of this study was firstly to describe the experience of the mother and the dialogue between mother and educational professionals. Secondly it was the task of this research to discover what kind of support and information the mother obtains from her social environment. At the background of this study there was the ecological theory of Bronfenbrenner, the ecocultural approach by Gallimore and the interactive examination of family that take into consideration the whole environment and personal situation. The research data was collected by interviewing the mothers, the day care personnel and the teachers at school. In this research there were a total of 32 interviews and 24 informants: 10 mothers who have a child with a disability and/or autism, 8 professionals in day care and 6 teachers at school. This study was longitudinal because the same mothers were interviewed twice, first in 1998 and then after five years in 2003. It was thus possible to get information on whether their life situation had changed and the nature of those changes. The data of this study was analysed by the method of phenomenological psychology that was applied for this study. The findings indicated that all mothers had experienced many complicated emotional feelings such as: anger, mourning, fear and sadness as well as love and bonding. It can be said that several human feelings existed at the same time. Mothers experienced that the support of the social environment, for example, relatives, families in the same situation and persons taking care of the child had significant meaning for their coping. However the life situation among the mothers varied. Mostly mothers received valuable support for their parenthood and they have adopted a strong emotion for manage ring. Mothers with an autistic child were more stressed than mothers with a mentally retarded child. A few mothers had numerous problems with taking care of their child and they did not get enough help. Same mothers were very exhausted too and the situation was quite the same after five years, when their child was teenager. All mothers said that after starting school the support for the family had significally diminished. Mothers said that dialogue with teacher got on without problems, but there were meetings seldom, so it wasn´t possible to get enough support for their parenthood. Keywords: parenthood, motherhood, disability, early special education, family-centred.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Discursive Matrixes of Motherhood examines women's discourse on their experiences of new motherhood in Finland and France. It sets out from two culturally prevalent turns of speech observed in different social forums: in conversations amongst mothers with tertiary education and in the print media. The pool of data includes: 30 interviews, 8 autobiographically inspired novels and 80 items from women's magazines. With instruments loaned from the toolbox of rhetorical analysis, the recurrence of certain expressions or clichés is analyzed with regard to the national, cultural, biographical, political and daily contexts and settings in which the speaking subjects are immersed. "Staying at home is such a short and special time", the first expression under scrutiny, caught the sociological eye because of its salience in Finland and because it appeared as contradictory with a core characteristic of the Finnish context:long family leave. The cliché was found to function as a discursive micromechanism which swept mothers' 'complaints' under the proverbial carpet. Proper emotions and decency in mother-talk thereby appear as collective achievements. An opposite phenomenon - that of the scaling up of rewards procured by children - was also discerned in the data. Indeed, the French expression "Profiter de mon enfant" ["making the most of my child"/"enjoying my child"] is interpreted as a crystallization of a hedonist ethos of motherhood in everyday language. Secondly, the recurrence of this utterance is analyzed in the light of a requisite located in child-rearing expert literature: that of pleasure that women should take in mothering. Hence, one of the rules found to structure the discursive matrixes of motherhood is the laudability and audibility of enjoyment and conversely the discretion and discouragement of 'complaints'. The cultivation of decent matches between certain categories of emotions and certain categories of individuals also appears as a characteristic of discursive matrixes. One of the methodological findings relates to the fact that such matches may be constituted as sociological objects through the identification of recurrent discursive crystallizations in a given culture. Ideal matches may crystallize in turns of speech and mismatches can be managed through clichés. Becoming a mother entails an immersion in such a particular economy of speech. Key words: mothers, motherhood, transition to parenthood, family, emotions, morality, bonds, rhetorical analysis, discourse analysis, media analysis, France, Finland, comparative sociology

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

From Strangers to Peer Acquaintances Mothers and Fathers with a First Born and their Experiences of the New Family Training Process in Espoo This research is composed of two interrelated case studies. The first case was a family training experiment conducted in the City of Espoo during 2003 2005. In the experiment, the content, duration and procedures were modified from the previous family training policy. The new family training system stressed peer group activities and the peer support formed between the participating mothers and fathers. The second case comprised the stories of 14 parents about the family training process. The aim of the research was to find out whether peer group activities and support was demonstrated between the participating parents during the family training process. The second case and its narrative material constituted the main research material. The narrative material was collected by interviews. Eight mothers and six fathers were interviewed twice within a year between their sessions. The parents also filled in questionnaires about their daily life and participated in a drawing exercise, in which they visualized how they experienced the family training during the antenatal period, labour and the postnatal period. A narrative approach was applied to the analysis of the narrative material. The analysis consisted of several stages. In the final stage, the fathers main story was combined with all the participating fathers personal stories. The mothers main story was also constructed from their personal stories. The study implicated that in some parts the mothers and fathers main stories were similar. During the family training, previously unacquainted parents became peer acquaintances. In particular, the first born as a focus created interaction and cooperation among the parents. Parents in similar circumstances became significant to each other. Different figurations formed during the family training. However, the main stories did not always entwine. The mothers were in contact with the other mothers almost daily using mobile phones, email and mother-child activities. The fathers employed outside home met each other only during the family training meetings, but felt being supported by the other fathers. Some families visited one another outside of the family training. This new type of family training had characteristics typical of the project society. The parents peer activities were based on trust, negotiation and contracts between partners. The parents evaluated the benefits of participation in the family training. If they appreciated the activities with peers and peer compassion, they were willing to participate in the family training during the postnatal period. Keywords: family training, parenthood, motherhood, fatherhood, peer, peer group, peer support, social support, social relationships, figurations, the project society, pastoral power, epistolary power

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tehtävänä on tuottaa tietoa huostaanotetun lapsen vanhemman vanhemmuudesta. Tutkimuskysymykset ovat: Millaisena vanhemmuus näyttäytyy huostaanottoasiakirjoissa? Miten vanhemmuuden eri lajit näyttäytyvät huostaanottoasiakirjoissa? Miten vanhemman rooli huoltajana ja kasvattajana näyttäytyy huostaanottoasiakirjoissa? Tutkimuksen näkökulmana on vanhemman kuntoutumisprosessi. Tutkimusaineisto koostuu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden dokumentoiduista asiakirjoista 5 huostaanotetun lapsen ja 5 vanhemman osalta vuosilta 2003-2010: kiireelliset sijoitus- ja huostaanottopäätökset sekä asiakassuunnitelmat ja asiakaskertomukset. Tutkimus kuuluu hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen. Vanhemmat nähdään holistisen ihmiskäsityksen kautta. Huostaanoton kohdanneen vanhemman vanhemmuus ymmärretään osana vanhemman elämää, hänen merkitystensä ja kokemustensa kokonaisuutta. Tutkimustapana on tapaustutkimus. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu lastensuojelulaista, lastensuojelun dokumentoinnista ja vanhemmuuden teorioista: vanhemmuuden lajit, kasvattajan yleiset periaatteet ja vanhemmuuden roolikartta. Aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysilla, teemoitteluun perustuen. Tapaustutkimuksena tutkimus keskittyy vanhemmuuden kokonaisvaltaiseen kuvaukseen tietyn huostaanoton kontekstissa. Huostaanotot edustavat tutkimuksessa tyypillistä, ainutlaatuista ja äärimmäistä tapausta niissä ilmenevän vanhemmuuden perusteella. Vanhemmuus näyttäytyi asiakirjoissa seuraavien teemojen kautta: riippuvuus, tuen ja hoidon tarve, kontrolli, elämän vuoristorata ja kohti kuntoutusta. Vanhemmuuden lajeista näyttäytyi jaettu vanhemmmuus etupäässä seuraavien teemojen kautta: yhteistyökykyisyys ja -kyvyttömyys, yhteydenpito lapseen, tapaamisista sopiminen ja tapaamisten toteutuminen sekä sijaishuollon arvostelu ja arvostaminen. Vanhemmuuden rooleista näyttäytyivät huoltajan, rajojen asettajan, rakkauden antajan, elämän opettajan sekä ihmissuhdeosaajan roolit tehtävineen. Lastensuojelun sosiaalityön ydin on lapsen etu: vanhemman hoitomyönteisyys ja yhteistyökykyisyys.Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää huostaanotettujen lasten vanhempien kanssa työskentelyssä ja uusien työkäytäntöjen kehittämisessä

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimustavoitteena oli tuottaa tietoa venäjäntaustaisten vanhempien kokemuksista lasten kasvatuksessa maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa. Aineisto koostuu 7 haastatteluista venäjätaustaisten vanhempien kanssa, joilla ei ollut lastensuojelun asiakkuutta. Tutkimukseni keskiössä on saada lisää tietoja ja ymmärrystä onnistumisen periaatteista vanhemmuudessa, auttaakseen jatkossa venäläistaustaisia lapsiperheitä lasten kasvatuksen ongelmatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi. Haen tutkimuksessani vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Miten venäläistaustaiset vanhemmat ymmärtävät oman vanhemmuutensa kahden kulttuurin välissä? 2. Mitkä ovat vanhempien mielestä keskeisiä vanhemmuuden onnistumisen avaintekijöitä? 3. Mitkä erityisongelmat ja pulmat omassa vanhemmuudessa ja lasten kasvatuksessa nousevat esiin venäläistaustaisten vanhempien haastatteluissa? 4. Mistä venäläistaustaiset vanhemmat ovat saanet tukea vanhemmuuteensa pulmatilanteiden ratkaisemiseksi? Maahanmuuttajien tilanne suhteessa vanhemmuuteen ei ole pysyvä ominaisuus, vaan se muuttuu väistämättä koko ajan. Juuri tämän muutoksen takia maahanmuuttajia koskeva tutkimus on aina ajankohtainen. Ymmärrys vanhempien tehtävästä on aikojen kuluessa vaihdellut ja vaihtelee luonnollisesti myös perheiden välillä. Eri kulttuurista ja monikulttuurisuudesta sekä siirtolaisuuden ja maahanmuuttajuuden vaikutuksista perhe-elämään ja vanhemmuuteen tarvitaan yhä enemmän tietoa ja ymmärrystä. Tutkielmani teeman valitsemiseen on vaikuttanut oma henkilökohtainen kiinnostukseni tutkia venäjänkielisten vanhempien kokemuksia lasten kasvatuksesta myös henkilökohtaista kokemuksestani maahanmuuttajana, äitinä ja sosiaalialan ammattilaisena Itse muutin asumaan Suomeen Latviasta seitsemäntoista vuotta sitten. Tässä tutkimuksessa aineiston analyysiin sovellettiin sisällönanalyysin lähestymistapoja. Vanhemmuus voi saada erilaisia kulttuurisia ja yksilöllisiä merkityksiä, jolloin myös vanhemmuuden sisältö määritellään eri tavoin. Omaksumiensa arvojen perusteella vanhempien voidaan olettaa painottavan vanhemman roolissaan tiettyjä asioita. Painotukset ilmenevät siinä mitä he itseltään ja lapsiltaan odottavat, sekä miten he eri tilanteissa kohtelevat lapsia. Luottamus ja kommunikointi lapsen kanssa ovat ensisijaisia. Venäjäntaustaisten maahanmuuttajaperheiden lapsilla ja nuorilla on usein monta kulttuurista identiteettiä, he oppivat elämään kahden tai usein useammankin

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tarkastelen tutkielmassani isiä, jotka ovat saaneet lapsia kahdessa eri iässä; nuorempana ja vanhempana. Isillä on lapsia siis ”kahdessa sarjassa”, sillä joillakin heidän peräkkäisillä lapsillaan on vähintään 8‒10 vuoden ikäero. Keskiössä on se, miten nämä isät ovat kokeneet isyytensä ensimmäisellä kerralla tullessaan isiksi ja miten he ovat kokeneet isyytensä myöhemmin. Olen kiinnostunut myös siitä, ovatko heidän kokemuksensa samankaltaisia vai erilaisia sekä mikä on ”sopiva” ikä isyydelle. Lähestyn aihetta myös isiin kohdistuvien odotusten sekä työn ja perheen yhteensovittamisen kautta. Siten rakennan kuvaa isien kokemuksista isyydestä ”kahdella kierroksella”. Asetan isyyden 1990- ja 2000-lukujen familistisen käänteen kontekstiin, sillä isien kokemuksia isyydestä eri-ikäisenä ei voi käsitellä vain iän ja vanhenemisen kautta, vaan kokemuksiin vaikuttavat myös aikakausi ja yhteiskunnan vallitsevat perheihanteet. Tutkimukseni on kvalitatiivinen. Aineistoni koostuu seitsemän isän yksilöhaastatteluista. Yhteistä haastateltaville on se, että he ovat tulleet isäksi kahdessa eri sarjassa. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja ja haastateltavat on valittu teoreettisella otannalla. Aineiston analyysissä olen yhdistänyt temaattista sisällönanalyysia sekä fenomenologista otetta. Olen halunnut tuoda esiin isien omia kokemuksia. Tutkimukseni sijoittuu perhesosiologian alaan, mutta aihepiiri ja tärkeimmät lähteeni ovat monitieteellisiä; sosiologisia, kasvatustieteellisiä, psykologisia ja kulttuurihistoriallisia. Muun muassa Jouko Huttusen, Sinikka Aapola-Karin, Riitta Jallinojan, Johanna Mykkäsen, Jaana Vuoren, Merja Korhosen, Kaisa Ketokiven, Minna Kelhän, Jyrki Jyrkämän, Peter Lasslettin ja Ilana Aallon tutkimukset isyydestä, vanhemmuudesta sekä iästä ovat tärkeitä. Keskeisimmät tutkimustulokseni liittyvät isien sopivana pidettyyn ikään sekä isien muuttuneeseen isyyskokemukseen. Isäksi tulemiselle ei voi asettaa tiettyä ikää, vaan mies on valmis isäksi sitten kun tuntuu siltä. Isät korostivat kokemuksellisen iän merkitystä ja irtisanoutuivat kronologisesta iästään. He kuitenkin korostivat, että isyys ei sovi kaikille miehille enää vanhemmalla iällä; heille se sopi sillä he olivat nuorekkaita ja pitivät terveydestään huolta. Yhteiskunnan odotukset ja mahdollisuudet isyyden toteuttamiselle olivat isistä ristiriitaiset. Isät kokivat paineita myös työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. He olivat kaikki ensimmäisten lastensa kanssa tehneet enemmän tai jopa liikaa töitä ja toisella kierroksella heidän työntekonsa oli vähentynyt sekä heillä oli enemmän aikaa perheelle. Tällöin he olivat myös jo saavuttaneet korkeamman aseman työssä. He kokivat, että ensimmäisellä kierroksella heidän taloudellinen tilanteensa olisi saanut olla parempi. Isät perustelivat omaa isyyttään ja omia valintojaan luomalla kuvaa toiminnallisesta isästä hyvänä isänä. Isien puheessa korostui myös kumppanin valinnan tärkeys perhettä rakentaessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tutkia isyyden ilmenemistä erilaisissa sosiaalihuollon toimintayksiköissä. Tutkin, miten sosiaalihuollon miesasiakkaat kokevat tulleensa kohdatuiksi isinä ja vanhempina asiakastyössä sosiaalityöntekijän kanssa. Tutkielmaa varten on haastateltu yhdeksää sosiaalihuollon peruspalveluja käyttävää miesasiakasta ja tutkittu heidän kokemuksiaan sosiaalityöstä. Aineisto muodostui neljästä A-klinikkatyön, kolmesta aikuissosiaalityön ja kahdesta lastensuojelun avopalveluita käyttävän isän haastattelusta. Tutkimus kohdistui Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan ja siinä oleviin päihdepalveluiden, aikuissosiaalityön ja lastensuojelun avopalveluiden piirissä oleviin miesasiakkaisiin, jotka olivat isiä. Tutkin isien omia kokemuksia kohtaamastaan sosiaalityöstä, miten heidät on huomioitu isinä ja vanhempina. Fenomenologinen tutkimusote on relevantti lähestymistapa silloin, kun tutkitaan ihmisten kokemuksia. Keskityn ainoastaan tietoisiin, kerrottuihin kokemuksiin, joita isät tuovat esiin. Tavoitteenani on ymmärtää isien välitöntä aiheeseen uppoutunutta kokemusta eli heidän kokemuksiaan isinä ja vanhempina sosiaalityössä. Hyödynsin haastatteluissa teemahaastattelurunkoa, joka koostui kokemuksista kolmen eri teeman ympärillä. Ensimmäinen teema koski miesasiakkaiden kokemuksia isyydestään ja vanhemmuudestaan. Toinen teema koostui miesasiakkaiden kokemuksista viranomaisista ja erityisesti kohtaamistaan sosiaalityöntekijöistä. Kolmas teema koostui odotuksista ja toiveista niin perheenjäsenten odotuksista ja toiveista isää kohtaan kuin myös isän toiveista ja odotuksista sosiaalityöntekijöitä kohtaan. Toteutin aineiston keruun puolistrukturoituna haastatteluna hyödyntäen teemahaastattelun ideaa. Noudatin väljästi teema-haastattelurunkoa haastattelutilanteissa. Haastattelutilanteistani voin löytää fenomenologisen haastattelun piirteitä, koska annoin isien kertoa vapaasti omia kokemuksiaan niin isinä kuin vanhempinakin tosin haastattelukysymysten ohjaamina. Tarkastelen aineistoa sisällönanalyyttisesti. Analysoinnissa käytän menetelmänä laadullista sisällönanalyysia fenomenologista viitekehystä hyödyntäen. Käytin aineiston jäsentelyssä Atlas.ti -tietokoneohjelmaa. Aineistoni koostuu yhdeksästä kokemuksiin perustuvista teemahaastattelusta, joten Atlaksen käyttö on perusteltua tämän aineiston analyysin kannalta. Atlas auttoi minua jäsentämään kokemukset lähempää fenomenologista tarkastelua varten. Tutkimukseni isillä oli hyvin erilaisia kokemuksia kohtaamastaan sosiaalityöstä. Isät kokivat tulleensa kohdatuiksi sosiaalityössä, vaikka kokemuksia esiintyi myös isien kohtaamattomuudesta. Samalla isällä saattoi olla sekä myönteisiä että kielteisiä kokemuksia kohtaamisistaan sosiaalityöntekijöiden kanssa. Isät kokivat, että heitä kuunnellaan, mutta toisaalta he kokivat, että heidän isyyttään ei tueta riittävästi. Isät saattavat kokea itsensä ohitetuiksi suhteessa äitiin ja sosiaalityöntekijä voi tuntua liian etäiseltä. Riittävällä taloudellisella tuella oli suuri merkitys isänä olemisessa. Isät kuvasivat asioita niin, että vuorovaikutuksen taso näytti olevan merkittävä asia. Sosiaalityöntekijöiden persoona ja sitä kautta syntyvä työskentelyote vaikuttivat sekä myönteisesti että kielteisesti kokemuksiin sosiaalityöntekijöistä. Sosiaalityön toteuttamiseen vaikuttaa sosiaalityöntekijän oma kokemus perhemuodosta ja perheen dynamiikasta. Rakenteelliset tekijät sanelevat sosiaalityön reunaehtoja, jotka heijastuvat sosiaalityöhön. Sosiaalityöhön vaikuttavat puutteelliset työn tekemiseen liittyvät taloudelliset ja henkilökuntaan kohdistuvat resurssit.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkin pro gradu –työssäni monikulttuurista huoltoriitaa oikeudellisen ongelman näkökulmasta. Huoltoriidoilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa myös sellaisia lapsen huoltoa koskevia kiistoja ja erimielisyyksiä, jotka eivät välttämättä etene tuomioistuimeen asti tai jotka jatkuvat oikeuden antaman virallisen päätöksen jälkeen, koska keskeistä on vanhempien oma käsitys huoltoriitaongelman olemassaolosta. Tavoitteena on selvittää, minkälaisia oikeudellisia ongelmia huoltoriitoihin liittyy, ja miten vanhemmat hahmottavat oman asemansa huoltoriidassa suhteessa lapsen toiseen vanhempaan ja toisaalta myös suhteessa oikeusjärjestelmään. Tutkimuksen aineisto koostuu monikulttuurisesta parisuhteesta eronneiden tai eroamassa olevien suomalaisäitien ja ulkomaalaistaustaisten isien internetkeskusteluista vuosilta 2006-2010. Aineistoa on analysoitu kvalitatiivisesti diskurssianalyyttisellä tutkimusotteella. Lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty grounded theorya aineiston kategorisoinnissa. Tutkimuksen keskeisenä teoreettisena viitekehyksenä on Patricia Ewickin ja Susan S. Silbeyn kirjoitukset oikeudellisesta ongelmasta ja oikeustajusta sekä Pierre Bourdieun teoria taloudellisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta pääomasta. Vanhemmat välittävät puheensa välityksellä käsityksiään oikeustajusta eli siitä, onko heitä kohdeltu huoltoriidassa oikeudenmukaisesti. Oikeustajulla tarkoitetaan kuitenkin myös yleisiä suhtautumistapoja lakia ja oikeusjärjestelmää kohtaan. Oikeustajun omakohtainen ja yleinen ulottuvuus tulevat tässä tutkimuksessa näkyväksi oikeudellisen ongelman kautta. Sekä suomalaisten naisten että ulkomaalaistaustaisten miesten aloittamissa internetkeskusteluissa on havaittavissa useita eri oikeustajun muotoja. Naiset ilmaisevat puheensa välityksellä pääosin luottamusta suomalaisia oikeuskäytäntöjä ja viranomaisia kohtaan. Miehet sen sijaan näkevät oikeudelliset menettelyt usein epäoikeudenmukaisina. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella keskeinen ero miesten ja naisten välillä on, että aineiston suomalaisnaiset käyttävät useimmiten lakia välineenä, kun taas ulkomaalaistaustaiset miehet esitetään pääsääntöisesti lain ohitse asettuvina. Miesten lain ohitse asettuminen näkyy huoltoriidassa sekä lain välttämisenä että sääntöjen ja lakien rikkomisena. Naisilla taas näyttää olevan usein miehiä enemmän taloudellista ja kulttuurista pääomaa, mikä mahdollistaa lain käyttämisen välineenä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tehtävänä on tuottaa tietoa huostaanotetun lapsen vanhemman vanhemmuudesta. Tutkimuskysymykset ovat: Millaisena vanhemmuus näyttäytyy huostaanottoasiakirjoissa? Miten vanhemmuuden eri lajit näyttäytyvät huostaanottoasiakirjoissa? Miten vanhemman rooli huoltajana ja kasvattajana näyttäytyy huostaanottoasiakirjoissa? Tutkimuksen näkökulmana on vanhemman kuntoutumisprosessi. Tutkimusaineisto koostuu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden dokumentoiduista asiakirjoista 5 huostaanotetun lapsen ja 5 vanhemman osalta vuosilta 2003-2010: kiireelliset sijoitus- ja huostaanottopäätökset sekä asiakassuunnitelmat ja asiakaskertomukset. Tutkimus kuuluu hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen. Vanhemmat nähdään holistisen ihmiskäsityksen kautta. Huostaanoton kohdanneen vanhemman vanhemmuus ymmärretään osana vanhemman elämää, hänen merkitystensä ja kokemustensa kokonaisuutta. Tutkimustapana on tapaustutkimus. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu lastensuojelulaista, lastensuojelun dokumentoinnista ja vanhemmuuden teorioista: vanhemmuuden lajit, kasvattajan yleiset periaatteet ja vanhemmuuden roolikartta. Aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysilla, teemoitteluun perustuen. Tapaustutkimuksena tutkimus keskittyy vanhemmuuden kokonaisvaltaiseen kuvaukseen tietyn huostaanoton kontekstissa. Huostaanotot edustavat tutkimuksessa tyypillistä, ainutlaatuista ja äärimmäistä tapausta niissä ilmenevän vanhemmuuden perusteella. Vanhemmuus näyttäytyi asiakirjoissa seuraavien teemojen kautta: riippuvuus, tuen ja hoidon tarve, kontrolli, elämän vuoristorata ja kohti kuntoutusta. Vanhemmuuden lajeista näyttäytyi jaettu vanhemmmuus etupäässä seuraavien teemojen kautta: yhteistyökykyisyys ja -kyvyttömyys, yhteydenpito lapseen, tapaamisista sopiminen ja tapaamisten toteutuminen sekä sijaishuollon arvostelu ja arvostaminen. Vanhemmuuden rooleista näyttäytyivät huoltajan, rajojen asettajan, rakkauden antajan, elämän opettajan sekä ihmissuhdeosaajan roolit tehtävineen. Lastensuojelun sosiaalityön ydin on lapsen etu: vanhemman hoitomyönteisyys ja yhteistyökykyisyys.Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää huostaanotettujen lasten vanhempien kanssa työskentelyssä ja uusien työkäytäntöjen kehittämisessä

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimustavoitteena oli tuottaa tietoa venäjäntaustaisten vanhempien kokemuksista lasten kasvatuksessa maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa. Aineisto koostuu 7 haastatteluista venäjätaustaisten vanhempien kanssa, joilla ei ollut lastensuojelun asiakkuutta. Tutkimukseni keskiössä on saada lisää tietoja ja ymmärrystä onnistumisen periaatteista vanhemmuudessa, auttaakseen jatkossa venäläistaustaisia lapsiperheitä lasten kasvatuksen ongelmatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi. Haen tutkimuksessani vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Miten venäläistaustaiset vanhemmat ymmärtävät oman vanhemmuutensa kahden kulttuurin välissä? 2. Mitkä ovat vanhempien mielestä keskeisiä vanhemmuuden onnistumisen avaintekijöitä? 3. Mitkä erityisongelmat ja pulmat omassa vanhemmuudessa ja lasten kasvatuksessa nousevat esiin venäläistaustaisten vanhempien haastatteluissa? 4. Mistä venäläistaustaiset vanhemmat ovat saanet tukea vanhemmuuteensa pulmatilanteiden ratkaisemiseksi? Maahanmuuttajien tilanne suhteessa vanhemmuuteen ei ole pysyvä ominaisuus, vaan se muuttuu väistämättä koko ajan. Juuri tämän muutoksen takia maahanmuuttajia koskeva tutkimus on aina ajankohtainen. Ymmärrys vanhempien tehtävästä on aikojen kuluessa vaihdellut ja vaihtelee luonnollisesti myös perheiden välillä. Eri kulttuurista ja monikulttuurisuudesta sekä siirtolaisuuden ja maahanmuuttajuuden vaikutuksista perhe-elämään ja vanhemmuuteen tarvitaan yhä enemmän tietoa ja ymmärrystä. Tutkielmani teeman valitsemiseen on vaikuttanut oma henkilökohtainen kiinnostukseni tutkia venäjänkielisten vanhempien kokemuksia lasten kasvatuksesta myös henkilökohtaista kokemuksestani maahanmuuttajana, äitinä ja sosiaalialan ammattilaisena Itse muutin asumaan Suomeen Latviasta seitsemäntoista vuotta sitten. Tässä tutkimuksessa aineiston analyysiin sovellettiin sisällönanalyysin lähestymistapoja. Vanhemmuus voi saada erilaisia kulttuurisia ja yksilöllisiä merkityksiä, jolloin myös vanhemmuuden sisältö määritellään eri tavoin. Omaksumiensa arvojen perusteella vanhempien voidaan olettaa painottavan vanhemman roolissaan tiettyjä asioita. Painotukset ilmenevät siinä mitä he itseltään ja lapsiltaan odottavat, sekä miten he eri tilanteissa kohtelevat lapsia. Luottamus ja kommunikointi lapsen kanssa ovat ensisijaisia. Venäjäntaustaisten maahanmuuttajaperheiden lapsilla ja nuorilla on usein monta kulttuurista identiteettiä, he oppivat elämään kahden tai usein useammankin