Lokia etsimässä : Viisi teoriaa muinaisskandinaavisen Lokin hahmosta

Loki on muinaisskandinaavisen mytologian monimutkaisimpia hahmoja. Keskiaikaiset lähteet Lokista ovat runo- ja Snorrin Edda sekä skaldirunot. Moderneja kansansanontoja on myös käytetty tutkimuksessa Lokin hahmosta, mutta osa tutkijoista vastustaa niiden käyttöä ajallisen ja usein maantieteellisen eroavaisuuden takia verrattuna keskiaikaiseen Lokiin. Analysoimalla Axel Olrikin, Hilding Celanderin, Jan de Vriesin, Georges Dumézilin sekä Anna Birgitta Roothin teorioita Lokista selvitän, minkälaiset teoreettiset lähtökohdat Lokin hahmon tutkimuksesta ovat vallinneet 1900-luvulla ja miten he ovat käyttäneet keskiaikaisia ja moderneja lähteitä. Lisäksi tarkastelen sitä, miten näiden tutkijoiden teoriat ovat vaikuttaneet uudempaan tutkimukseen Lokista. Metodinani käytän systemaattista analyysia. Olrik lähestyi Lokin hahmoa maantieteellis-historiallisen metodin kautta jaotellen myytit Lokista joko Odinn-Loki- tai Thorr-Loki-ryhmään. Hänen johtopäätöstensä perusteella Loki on lähtökohtaisesti Prometheus-tyypin hahmo, joka on ensin yhdistetty Thorriin ja myöhemmin Odinniin. Celanderin mukaan Loki on alun perin haltija, ja hän lähestyy aineistoaan Lokin nimestä tehtyjen etymologisten johtopäätösten kautta yhdistäen teoriaansa moderneja luonnonilmiöihin liittyviä sanontoja. de Vries käyttää metodinaan filologista menetelmää ja hän näkee Lokissa kulttuuriheeroksen ja tricksterin. Dumézilin näkemyksen pohjana on hänen teoriansa kolmiosaisesta indoeurooppalaisesta yhteisöstä. Dumézil vertaa Lokia kaukasuslaiseen Syrdon-hahmoon löytäen näiden väliltä useita yhtäläisyyksiä. Rooth pyrkii löytämään mahdollisimman alkuperäisen Lokin hahmon karsimalla myyteistä muualta tulleet vaikutteet. Hänen mukaansa Loki on ollut alun perin hämähäkin hahmoinen trickster, josta olisi jäänyt merkkejä kansanperinteeseen. Johtopäätöksenäni totean, että Lokin tutkimukseen ovat vaikuttaneet ainakin diffusionistinen metodi, filologinen ja strukturalistinen lähestymistapa sekä varhaisemmat 1800-luvun teoriat kuten Frazerin ja Müllerin uskontoteoriat. Keskiaikaisista lähteistä Snorrin Eddan luotettavuudesta on syntynyt eniten keskustelua, etenkin Baldr-myytin tulkinnan kannalta. Sen sijaan skaldirunojen ja runo-Eddan luotettavuutta ei ole kyseenalaistettu yhtä useasti. Modernien lähteiden luotettavuudesta tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen. Myöhempään tutkimukseen on vaikuttanut erityisesti käsitys Lokista tricksterinä. Celanderin ja Roothin etymologinen lähestymistapa on osaltaan vaikuttanut uudempaan tutkimukseen ja tulkintaan Lokista abstraktina hahmona, kuten myös de Vriesin kriittisyys moderneja lähteitä kohtaan. Dumézilin teorian vaikea soveltuvuus trickster-hahmojen tulkitaan on vähentänyt viittauksia häneen myöhemmässä Loki-tutkimuksessa eikä Olrikin maantieteellistä jaottelua näe enää uudemmassa tutkimuskirjallisuudessa. Jotkin teemat ovat jääneet vähemmälle huomiolle tutkimuksessa, kuten kenningien eli runollisten metaforien vähäinen liittyminen Lokiin sekä Lokin suhde jättiläisiin. Jatkotutkimuksen kannalta näiden teemojen syventäminen Lokin hahmon ymmärtämisessä olisi aiheellista. Lisäksi tutkimushistorian tuntemusta Lokin tutkimuksessa olisi mahdollista syventää vielä entisestään selvittämällä esimerkiksi kansallissosialistisen ilmapiirin vaikutusta mytologian tutkimuksessa.

Cosmic Clowns : Convention, Invention, and Inversion in the Yaqui Easter Ritual

Cosmic Clowns: Convention, Invention, and Inversion in the Yaqui Easter Ritual is an ethnographic study of masked clown figures called Chapayekas. They represent Judas and the Roman soldiers in the Passion play that forms the narrative core of the Easter ritual of the Yaquis, an indigenous group in Sonora, Mexico. The study looks at how the Chapayeka is created as a ritual figure, how their performance is constructed, and what the part of the clown is in the dynamics of the ritual. The material was gathered over three periods of anthropological fieldwork in Cócorit, Sonora during Easter in 2004, 2006 and 2007. The Chapayeka masks portray foreigners, animals, mythological figures, and even figures from television and movies. They combine two kinds of performance: they perform set, conventional actions, and improvise and invent new ones. This creates dialectics of invention and convention that allow the figure to mediate between the ritual and its context and different kinds of beings within the Yaqui cosmology. The conventional side of their performance is a cycle of death and rebirth that is an inversion of the cycle of Jesus. Through invention, they separate themselves from the other performers and make themselves powerful. Alternation between the two modes enhances that power and brings it into the conventions of the ritual; ultimately the Chapayekas revitalize the entire ritual. The study finds that the clowns are extremely important to the continuity of both ritual and culture, as the combination of continuity and change, convention and invention, is what makes it possible to recreate the conventions of Yaqui culture as powerful and compelling in various contexts. Another factor is the prevalence of dialectical mediation, which relates concepts by defining them against each other as opposites, and makes it possible to cross a boundary while keeping it intact. Clowns embody and create dialectics to mediate boundaries while guarding against relativization, the disappearance of distinctions. The Chapayekas create and constitute boundaries between the self and other, microcosm and macrocosm, sacred and profane. The study argues that all clown and trickster figures are characterized by constantly alternating between invention and convention; this is what connects them to the collective and moral aspect of culture and, at the same time, makes them unpredictable and powerful. It is possible to do justice to the opposed aspects of these ambiguous and paradoxical figures by taking into account the different foundations and contextual effects of the different modes of symbolization.