Development of a new flexor tendon repair technique performed with bioabsorbable poly-L/D-lactide (PLDLA) suture

Sormen koukistajajännevamman korjauksen jälkeisen aktiivisen mobilisaation on todettu johtavan parempaan toiminnalliseen lopputulokseen kuin nykyisin yleisesti käytetyn dynaamisen mobilisaation. Aktiivisen mobilisaation ongelma on jännekorjauksen pettämisriskin lisääntyminen nykyisten ommeltekniikoiden riittämättömän vahvuuden vuoksi. Jännekorjauksen lujuutta on parannettu kehittämällä monisäieommeltekniikoita, joissa jänteeseen tehdään useita rinnakkaisia ydinompeleita. Niiden kliinistä käyttöä rajoittaa kuitenkin monimutkainen ja aikaa vievä tekninen suoritus. Käden koukistajajännekorjauksessa käytetään yleisesti sulamattomia ommelmateriaaleja. Nykyiset käytössä olevat biohajoavat langat heikkenevät liian nopeasti jänteen paranemiseen nähden. Biohajoavan laktidistereokopolymeeri (PLDLA) 96/4 – langan vetolujuuden puoliintumisajan sekä kudosominaisuuksien on aiemmin todettu soveltuvan koukistajajännekorjaukseen. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää välittömän aktiivisen mobilisaation kestävä ja toteutukseltaan yksinkertainen käden koukistajajännekorjausmenetelmä biohajoavaa PLDLA 96/4 –materiaalia käyttäen. Tutkimuksessa analysoitiin viiden eri yleisesti käytetyn koukistajajänneompeleen biomekaanisia ominaisuuksia staattisessa vetolujuustestauksessa ydinompeleen rakenteellisten ominaisuuksien – 1) säikeiden (lankojen) lukumäärän, 2) langan paksuuden ja 3) ompeleen konfiguraation – vaikutuksen selvittämiseksi jännekorjauksen pettämiseen ja vahvuuteen. Jännekorjausten näkyvän avautumisen todettiin alkavan perifeerisen ompeleen pettäessä voima-venymäkäyrän myötöpisteessä. Ydinompeleen lankojen lukumäärän lisääminen paransi ompeleen pitokykyä jänteessä ja suurensi korjauksen myötövoimaa. Sen sijaan paksumman (vahvemman) langan käyttäminen tai ompeleen konfiguraatio eivät vaikuttaneet myötövoimaan. Tulosten perusteella tutkittiin mahdollisuuksia lisätä ompeleen pitokykyä jänteestä yksinkertaisella monisäieompeleella, jossa ydinommel tehtiin kolmen säikeen polyesterilangalla tai nauhamaisen rakenteen omaavalla kolmen säikeen polyesterilangalla. Nauhamainen rakenne lisäsi merkitsevästi ompeleen pitokykyä jänteessä parantaen myötövoimaa sekä maksimivoimaa. Korjauksen vahvuus ylitti aktiivisen mobilisaation jännekorjaukseen kohdistaman kuormitustason. PLDLA 96/4 –langan soveltuvuutta koukistajajännekorjaukseen selvitettiin tutkimalla langan biomekaanisia ominaisuuksia ja solmujen pito-ominaisuuksia staattisessa vetolujuustestauksessa verrattuna yleisimmin jännekorjauksessa käytettävään punottuun polyesterilankaan (Ticron®). PLDLA –langan todettiin soveltuvan hyvin koukistajajännekorjaukseen, sillä se on polyesterilankaa venymättömämpi ja solmujen pitävyys on parempi. Viimeisessä vaiheessa tutkittiin PLDLA 96/4 –langasta valmistetulla kolmisäikeisellä, nauhamaisella jännekorjausvälineellä tehdyn jännekorjauksen kestävyyttä staattisessa vetolujuustestauksessa sekä syklisessä kuormituksessa, joka simuloi staattista testausta paremmin mobilisaation toistuvaa kuormitusta. PLDLA-korjauksen vahvuus ylitti sekä staattisessa että syklisessä kuormituksessa aktiivisen mobilisaation edellyttämän vahvuuden. Nauhamaista litteää ommelmateriaalia ei aiemmin ole tutkittu tai käytetty käden koukistajajännekorjauksessa. Tässä tutkimuksessa ommelmateriaalin nauhamainen rakenne paransi merkitsevästi jännekorjauksen vahvuutta, minkä arvioidaan johtuvan lisääntyneestä kontaktipinnasta jänteen ja ommelmateriaalin välillä estäen ompeleen läpileikkautumista jänteessä. Tutkimuksessa biohajoavasta PLDLA –materiaalista valmistetulla rakenteeltaan nauhamaisella kolmisäikeisellä langalla tehdyn jännekorjauksen vahvuus saavutti aktiivisen mobilisaation edellyttämän tason. Lisäksi uusi menetelmä on helppokäyttöinen ja sillä vältetään perinteisten monisäieompeleiden tekniseen suoritukseen liittyvät ongelmat.

Excimer laser refractive surgery : corneal wound healing and clinical results

Although the first procedure in a seeing human eye using excimer laser was reported in 1988 (McDonald et al. 1989, O'Connor et al. 2006) just three studies (Kymionis et al. 2007, O'Connor et al. 2006, Rajan et al. 2004) with a follow-up over ten years had been published when this thesis was started. The present thesis aims to investigate 1) the long-term outcomes of excimer laser refractive surgery performed for myopia and/or astigmatism by photorefractive keratectomy (PRK) and laser-in situ- keratomileusis (LASIK), 2) the possible differences in postoperative outcomes and complications when moderate-to-high astigmatism is treated with PRK or LASIK, 3) the presence of irregular astigmatism that depend exclusively on the corneal epithelium, and 4) the role of corneal nerve recovery in corneal wound healing in PRK enhancement. Our results revealed that in long-term the number of eyes that achieved uncorrected visual acuity (UCVA)≤0.0 and ≤0.5 (logMAR) was higher after PRK than after LASIK. Postoperative stability was slightly better after PRK than after LASIK. In LASIK treated eyes the incidence of myopic regression was more pronounced when the intended correction was over >6.0 D and in patients aged <30 years.Yet the intended corrections in our study were higher for LASIK than for PRK eyes. No differences were found in percentages of eyes with best corrected visual acuity (BCVA) or loss of two or more lines of visual acuity between PRK and LASIK in the long-term. The postoperative long-term outcomes of PRK with two different delivery systems broad beam and scanning laser were compared and revealed no differences. Postoperative outcomes of moderate-to-high astigmatism yielded better results in terms of UCVA and less compromise or loss of two more lines of BCVA after LASIK that after PRK.Similar stability for both procedures was revealed. Vector analysis showed that LASIK outcomes tended to be more accurate than PRK outcomes, yet no statistically differences were found. Irregular astigmatism secondary to recurrent corneal erosion due to map-dot-fingerprint was successfully treated with phototherapeutic keratectomy (PTK). Preoperative videokeratographies (VK) showed irregular astigmatism. However, postoperatively, all eyes showed a regular pattern. No correlation was found between pre- and postoperative VK patterns. Postoperative outcomes of late PRK in eyes originally subjected to LASIK showed that all (7/7) eyes achieved UCVA ≤0.5 at last follow-up (range 3 — 11 months), and no eye lost lines of BCVA. Postoperatively all eyes developed and initial mild haze (0.5 — 1) into the first month. Yet, at last follow-up 5/7 eyes showed a haze of 0.5 and this was no longer evident in 2/7 eyes. Based on these results, we demonstrated that the long-term outcomes after PRK and LASIK were safe and efficient, with similar stability for both procedures. The PRK outcomes were similar when treated by broad-beam or scanning slit laser. LASIK was better than PRK to correct moderate-to-high astigmatism, yet both procedures showed a tendency of undercorrection. Irregular astigmatism was proven to be able to depend exclusively from the corneal epithelium. If this kind of astigmatism is present in the cornea and a customized PRK/LASIK correction is done based on wavefront measurements an irregular astigmatism may be produced rather than treated. Corneal sensory nerve recovery should have an important role in the modulation of the corneal wound healing and post-operative anterior stromal scarring. PRK enhancement may be an option in eyes with previous LASIK after a sufficient time interval that in at least 2 years.