Silva Fennica Vol. 25, 1991.

Julkaistu Silva Fennica Vol. 25(4) -numeron liitteenä.

The effects of thinning and fertilisation on wood and tracheid properties of Norway spruce (Picea abies) the results of long-term experiments

The aim of this thesis was to study the basic relationships between thinning and fertilisation, tree growth rate and wood properties of Norway spruce (Picea abies (L.) Karst.) throughout a stand rotation. The material consisted of a total of 109 trees from both long-term thinning (Heinola, 61°10'N, 26°01'E; Punkaharju, 61°49'N, 29°19'E) and fertilisation-thinning experiments (Parikkala, 61°36'N, 29°22'E; Suonenjoki, 62°45'N, 27°00'E) in Finland. Wood properties, i.e., radial increment, wood density, latewood proportion, tracheid length, cell wall thickness and lumen diameter, as well as relative lignin content, were measured in detail from the pith to the bark, as well as from the stem base towards the stem apex. Intensive thinning and fertilisation treatments of Norway spruce stands increased (8% 64%) the radial increment of studied trees at breast height (1.3 m). At the same time, a faster growth rate slightly decreased average wood density (2% 7%), tracheid length (0% 9%) and cell wall thickness (1% 17%). The faster growth resulted in only small changes (0% 9%) in lumen diameter and relative lignin content (1% 2%; lignin content was 25.4% 26%). However, the random variation in wood properties was large both between and within trees and annual rings. The results of this thesis indicate that the prevailing thinning and fertilisation treatments of Norway spruce stands in Fennoscandia may significantly enhance the radial increment of individual trees, and cause only small or no detrimental changes in wood and tracheid properties.

Väkirehun määrän vaikutus lypsylehmän säilörehun syöntiin ja tuotokseen

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää väkirehumäärän vaikutuksia lypsylehmien säilörehun syöntiin ja syöntikäyttäytymiseen sekä tuotokseen lypsykauden alussa. Väkirehun määrän vaikutuksia on tutkittu paljon niukemmalla väkirehustuksella. Tilojen väkirehun osuus rehustuksessa saattaa ylittää jopa 60 %, joten on tärkeää selvittää väkevän rehustuksen vaikutusta lehmiin. Tutkimustietoa väkirehun määrän vaikutuksista säilörehupohjaisella ruokinnalla lypsykauden alussa on myös suhteellisen vähän. Koe suoritettiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Jokioisissa Minkiön koenavetassa 20.9.2005 - 25.4.2006 välisenä aikana. Koe tehtiin pihaton osastossa, jossa oli säilörehun syöntiä mittaavat vaakakupit. Koe tehtiin jatkuvana ryhmäkokeena satunnaistetun koemallin mukaisesti. Koe-eläiminä oli 30 Ayshire-lehmää, joista 12 oli ensikoita ja 18 vanhempaa lehmää. Eläimet otettiin kokeeseen poikimisen jälkeen ja ne olivat mukana kokeessa 100 ensimmäisen lypsypäivän ajan. Kokeessa oli kaksi ryhmää eli matalan väkirehutason eläimet (MVR) sekä korkean väkirehutason eläimet (KVR). Vähemmän väkirehua saaneet eläimet saivat väkirehua 10 kg (ensikot) tai 13 kg (vanhemmat lehmät) päivässä. Väkevämmän ruokinnan ryhmässä vastaavat väkirehumäärät olivat 15 kg (ensikot) ja 18 kg (vanhemmat lehmät). Herutuksen kesto oli MVR-ryhmässä 11 vuorokautta ja KVR-ryhmässä 17 vuorokautta. Väkirehun määrän lisääminen vähensi säilörehun syöntiä, mutta lisäsi syönnin kokonaismäärää. Toteutuneet väkirehun osuudet kuiva-aineen syönnin kokonaismäärästä olivat 64 % (KVR) ja 52 % (MVR). Syönnin kokonaismäärä oli KVR-ryhmässä keskimäärin 2,1 kg kuiva-ainetta suurempi kuin MVR-ryhmässä. Säilörehun syönti oli MVR-ryhmässä keskimäärin 9,4 kg ka ja KVR-ryhmässä 7,9 kg ka. Korvaussuhde oli 0,41 kg ka säilörehua / kg ka väkirehua. Säilörehun syönnissä oli havaittavissa neljä syöntihuippua, eikä syönnin rytmittyminen poikennut juuri ryhmien välillä. Syöntihuiput tapahtuivat rehunjaon ja lypsyn jälkeen. Lisäksi keskiyöllä oli havaittavissa pienempi syöntihuippu. Enemmän väkirehua saaneet lehmät söivät säilörehua yhtä monta kertaa päivässä, mutta söivät numeerisesti nopeammin. Niiden yksittäinen syöntikerta oli lyhyempi ja sen aikana syöntimäärä oli pienempi kuin MVR-ryhmän eläimillä. Säilörehun syöntimäärä lisääntyi poikimisen jälkeen molemmissa ryhmissä, mutta määrän lisääntyminen tapahtui nopeammin vähemmän väkirehua saaneiden ryhmässä. Syöntimäärän lisääntyminen on selitettävissä kokonaissyöntiajan lisääntymisellä, sekä syöntiajan lisääntymisellä syöntikertaa kohden. Sitävastoin syöntinopeus hidastui lypsykauden edetessä. Tässä kokeessa ei saavutettu tuotosvastetta väkirehun määrää lisäämällä, vaikka rehun kokonaissyönti lisääntyi selvästi. Tuotosvaste oli vain 0,027 kg/kg ka väkirehua. Energiakorjattuna maitona ilmaistuna tuotosvaste oli negatiivinen eli - 0,22 EKM/kg ka. Huono tuotosvaste voi johtua tässä kokeessa väkirehun suuresta määrästä ja koostumuksesta. Suurempi kuiva-aineen syönti näytti kerryttävän KVR-ryhmän eläinten elopainoa maidontuotannon sijaan. Maidon rasva- ja valkuaispitoisuuksissa ei havaittu merkitseviä eroja ryhmien välillä, mutta pitoisuudet olivat pienempiä KVR-ryhmässä MVR-ryhmään verrattuna.

Ion channel gene variants predisposing to severe human ventricular arrhythmias

Congenital long QT syndrome (LQTS) with an estimated prevalence of 1:2000-1:10 000 manifests with prolonged QT interval on electrocardiogram and risk for ventricular arrhythmias and sudden death. Several ion channel genes and hundreds of mutations in these genes have been identified to underlie the disorder. In Finland, four LQTS founder mutations of potassium channel genes account for up to 40-70% of genetic spectrum of LQTS. Acquired LQTS has similar clinical manifestations, but often arises from usage of QT-prolonging medication or electrolyte disturbances. A prolonged QT interval is associated with increased morbidity and mortality not only in clinical LQTS but also in patients with ischemic heart disease and in the general population. The principal aim of this study was to estimate the actual prevalence of LQTS founder mutations in Finland and to calculate their effect on QT interval in the Finnish background population. Using a large population-based sample of over 6000 Finnish individuals from the Health 2000 Survey, we identified LQTS founder mutations KCNQ1 G589D (n=8), KCNQ1 IVS7-2A>G (n=1), KCNH2 L552S (n=2), and KCNH2 R176W (n=16) in 27 study participants. This resulted in a weighted prevalence estimate of 0.4% for LQTS in Finland. Using a linear regression model, the founder mutations resulted in a 22- to 50-ms prolongation of the age-, sex-, and heart rate-adjusted QT interval. Collectively, these data suggest that one of 250 individuals in Finland may be genetically predisposed to ventricular arrhythmias arising from the four LQTS founder mutations. A KCNE1 D85N minor allele with a frequency of 1.4% was associated with a 10-ms prolongation in adjusted QT interval and could thus identify individuals at increased risk of ventricular arrhythmias at the population level. In addition, the previously reported associations of KCNH2 K897T, KCNH2 rs3807375, and NOS1AP rs2880058 with QT interval duration were confirmed in the present study. In a separate study, LQTS founder mutations were identified in a subgroup of acquired LQTS, providing further evidence that congenital LQTS gene mutations may underlie acquired LQTS. Catecholaminergic polymorphic ventricular tachycardia (CPVT) is characterized by exercise-induced ventricular arrhythmias in a structurally normal heart and results from defects in the cardiac Ca2+ signaling proteins, mainly ryanodine receptor type 2 (RyR2). In a patient population of typical CPVT, RyR2 mutations were identifiable in 25% (4/16) of patients, implying that noncoding variants or other genes are involved in CPVT pathogenesis. A 1.1 kb RyR2 exon 3 deletion was identified in two patients independently, suggesting that this region may provide a new target for RyR2-related molecular genetic studies. Two novel RyR2 mutations showing a gain-of-function defect in vitro were identified in three victims of sudden cardiac death. Extended pedigree analyses revealed some surviving mutation carriers with mild structural abnormalities of the heart and resting ventricular arrhythmias suggesting that not all RyR2 mutations lead to a typical CPVT phenotype, underscoring the relevance of tailored risk stratification of a RyR2 mutation carrier.

Factor V Leiden as risk factor for pregnancy complications : Epidemiological study of Finnish women

Factor V Leiden (FV Leiden) is the most common inherited thrombophilia in Caucasians increasing the risk for venous thrombosis. Its prevalence in Finland is 2-3%. FV Leiden has also been associated with several pregnancy complications. However, the importance of FV Leiden as their risk factor is unclear. The aim of the study was to assess FV Leiden as a risk factor for pregnancy complications in which prothrombotic mechanisms may play a part. Specifically, the study aimed to assess the magnitude of the risk, if any, associated with FV Leiden for pregnancy-associated venous thrombosis, pre-eclampsia, unexplained stillbirth, and preterm birth. The study was conducted as a nested case-control study within a fixed cohort of 100,000 consecutive pregnant women in Finland. The study was approved by the ethics committee of the Finnish Red Cross Blood Service and by the Ministry of Social Affairs and Health. All participants gave written informed consent. Cases and controls were identified by using national registers. The diagnoses of the 100,000 women identified from the National Register of Blood Group and Blood Group Antibodies of Pregnant Women were obtained from the National Hospital Discharge Register. Participants gave blood samples for DNA tests and filled in questionnaires. The medical records of the participants were reviewed in 49 maternity hospitals in Finland. Genotyping was performed in the Finnish Genome Center. When evaluating pregnancy-associated venous thrombosis (34 cases, 641 controls), FV Leiden was associated with 11-fold risk (OR 11.6, 95% CI 3.6-33.6). When only analyzing women with first venous thrombosis, the risk was 6-fold (OR 5.8, 95% CI 1.6-21.8). The risk was increased by common risk factors, the risk being highest in women with FV Leiden and pre-pregnancy BMI over 30 kg/m2 (75-fold), and in women with FV Leiden and age over 35 years (60-fold). When evaluating pre-eclampsia (248 cases, 679 controls), FV Leiden was associated with a trend of increased risk (OR 1.7, 95% CI 0.8-3.9), but the association was not statistically significant. When evaluating unexplained stillbirth (44 cases, 776 controls), FV Leiden was associated with over 3-fold risk (OR 3.8, 95% CI 1.2-11.6). When evaluating preterm birth (324 cases, 752 controls), FV Leiden was associated with over 2-fold risk (OR 2.4, 95% CI 1.3-4.6). FV Leiden was especially associated with late preterm birth (32-36 weeks of gestation), but not with early preterm birth (< 32 weeks of gestation). The results of this large population-based study can be generalized to Finnish women with pregnancies continuing beyond first trimester, and may be applied to Caucasian women in populations with similar prevalence of FV Leiden and high standard prenatal care.