Sustainable forest management : ecologically sound and socially accepted

This dissertation explored the ecological dimension of ecologically sustainable forest management in boreal forests, and factors of the socio-cultural dimension that affect how the concept of ecologically sustainable forest management is defined. My approach was problem-oriented and generalistic-holistic. I examined associations between the abundances of wildlife groups (grouse, large predators, small predators, ungulates) and Siberian flying squirrels, and their co-occurrence with tree structural characteristics at the regional level. The trade-offs between ecological, social and economic sustainability in forestry were explored at the regional scale. I identified a potential 'shopping basket' of regional indicators for ecologically sustainable forest management, combining the relative abundance of Siberian flying squirrels, a wildlife richness index (WRI) for grouse, diversity indices of saw-timber trees, tree age classes and the proportion of old-growth (> 120 yr) forests. I suggest that the close association between forestry activity, the proportion of young forests (< 40 yr) and a WRI for small predators can be considered as potential 'alarm bells' for regions in which the creation of trade-offs (negative relationships) between economic and ecological components of sustainable forestry is ongoing. Explorative analyses revealed negative relationships between forestry activity and a WRI of 16 game species, the WRI for grouse and tree age diversity. Socially sustainable communities compete less intensively with ecological components of forests than communities where forestry is important. Interestingly, forest ownership types (farmers, other private forest owners, the forestry industry, the State) correlated significantly with the co-occurrence of flying squirrels, grouse and diverse forest structural characteristics rather than, for instance, with the total number of protection areas, suggesting that private forest ownership can lead to increased ecological sustainability. I examined forest actors’ argumentation to identify characteristics that affect the interpretation of ecologically sustainable forest management. Four argumentation frame types were constructed: information, work, experience and own position based. These differed in terms of their emphasis on external experts or own experiences. The closer ecologically sustainable forest management is to the forest actor’s daily life, the more profiled policy tools (counselling, learning through experiences) are needed to guide management behaviour to become more ecologically sound. I illustrated that forest actors interpret, use and understand information through meaningful framing. I analysed the extent to which ecological research information has been perceived in the Forestry Development Centre TAPIO’s recommendations and revised PEFC Finland criteria. We noticed that the political value for decaying wood was much lower in PEFC Finland critera (4 m3) than could be expected as a socially acceptable level (9 m3) or ecologically sound (10-20 m3). I consider it important for scientists to join political discourses and become involved in policy making concerning sustainable forest management to learn to present their results in a way that is reasonable from the user’s perspective.

Taxonomy and phylogeny of white-rot polypores : case studies in Hymenochaetales and Polyporales (Basidiomycota)

Tutkimus käsittelee kääpien sukulaisuussuhteita. Käävät ovat kantasienten (Basidiomycota) muotoryhmä, joiden itiöemien alapinta muodostuu yhteensulautuneista pilleistä. Muotoryhmänä kääpiä voi verrata vaikka puihin siinä mielessä, että käävät kuten puutkaan eivät ole samankaltaisuudestaan huolimatta kaikki sukua toisilleen. DNA:n käyttö sukulaisuussuhteiden selvittämisessä on aloittanut mullistuksen kääpien luokittelussa. Aiemmin käytetty, itiöemien ominaisuuksiin perustunut luokittelu on osoittautunut keinotekoiseksi sukulaisuussuhteiden kannalta. Tutkimuksessani syvennyttiin useamman kääpäsuvun polveutumishistoriaan hyödyntäen DNA:ta ja perinteisiä menetelmiä. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset liittyvät sitkokääpien sukuun (Antrodiella). Tämä noin 70 lajia sisältävä suku osoittautui rikkonaiseksi - sitkokääpiin luetut lajit kuuluvat kahteen sienilahkoon ja oikesti vähintään 13 sukuun. Tutkimuksessa löytyi kaksi Suomelle uutta sitkokääpää, leppikääpä (A. ichnusana) ja nipukkakääpä (A. leucoxantha). Uudet suvut kuvattiin Suomessa esiintyville sirppikääville (Sidera) ja talikääville (Obba). Uusi kääpäsuku ja -laji kuvattiin myös Indonesiasta (Sebipora aquosa). Valtaosa sitkokääpiin luetuista lajeista kuuluu orakarakoiden heimoon (Steccherinaceae), joka rajattiin tässä tutkimuksessa uudelleen. Heimoon kuuluvat mm. karakäävät (Junghuhnia) ja orakasmaiset orakarakat (Steccherinum). Sen sisällä selvitettiin kääpien ja orakkaiden sukulaisuussuhteita. Perinteisesti käävät ja orakkaat on viety eri sukuihin riippumatta niiden mikroskooppisesta samankaltaisuudesta. Tulosten valossa orakarakoiden heimossa käävät ja orakkaat pysyvät pääosin erillisissä suvuissa, mutta tästä on myös poikkeuksia (Antrodiella, Metuloidea ja Steccherinum). Lähes kaikki DNA:n perusteella määriteltävissä olevat suvut ovat tunnistettavissa itiöemien ominaisuuksiensa perusteella. Tulokset antavat eväitä kääpien luokitteluun laajemminkin osoittamalla, mitkä ominaisuudet ovat luokittelun kannalta merkityksellisiä. Tarkentunut tieto lajimäärästä ja lajien sukulaisuussuhteista hyödyttää ekologista tutkimusta sekä arvioita lajien uhanalaisuudesta. Tutkimuksen aikana luotua DNA-kirjastoa käytetään lajien tunnistamiseen. Tuloksia voidaan hyödyntää myös etsittäessä bioteknologisia sovelluksia käävistä, sillä sovellusten kannalta kiinnostavat ominaisuudet seuraavat usein sienten sukupuuta.