Sukupuolen rakentuminen väkivaltakertomuksissa

Tutkielmassa tarkasteltiin sukupuolen sosiaalista rakentumista väkivaltaa käsittelevissä kertomuksissa. Aineistona oli 31 lehti-ilmoituksella kerättyä väkivaltakertomusta, joissa väkivallasta kirjoitettiin sekä väkivallan uhrin että tekijän positiosta käsin. Tarkoituksena oli tutkia, millä tavoin väkivaltaa konstruoidaan kertomuksissa ja miten tämä yhdistyy kirjoittajien sukupuolen suorittamiseen. Analyysimenetelmänä oli diskurssianalyysi, jossa sovellettiin sekä poststrukturalistisen diskurssianalyysin että diskursiivisen psykologian lähestymistapaa. Aineistosta oli löydettävissä yhteensä yhdeksän erilaista väkivaltakonstruktiota. Miehen toiseen mieheen kohdistaman väkivallan kontekstissa väkivaltaa konstruoitiin kolmessa konstruktiossa oikeutetuksi ja kahdessa paheksuttavaksi. Parisuhdeväkivallan ja perheessä lapsiin kohdistuvan väkivallan kontekstissa väkivalta näyttäytyi joko väkivallan tekijään liittyvänä, valta-aseman vahvistamisena tai osapuolten vuorovaikutukseen liittyvänä. Tämän lisäksi kaikissa konteksteissa väkivaltaa konstruoitiin toisinaan väkivallan tekijän ulkoisista syistä aiheutuvaksi. Sukupuolen suorittaminen käsitettiin tutkielmassa asemointipyrkimyksinä sukupuolen mukaisiin subjektipositioihin. Kirjoittajien katsottiin kohtaavan väkivaltaan ja sukupuoleen liittyviä diskursiivisia ristiriitoja, joita he pyrkivät neuvottelemaan käyttäen erilaisia neuvottelustrategioita. Väkivaltaan ja maskuliinisuuteen liittyviä diskursiivisia ristiriitoja pyrittiin neuvottelemaan sosiaalisen paheksunnan välttämiseen ja maskuliinisuuden todistamiseen käytetyillä neuvottelustrategioilla. Uhriuteen ja feminiinisyyteen liittyviä diskursiivisia ristiriitoja neuvoteltiin uhriuden todistamiseen sekä sille vastakohtaisesti uhriuden välttelyyn käytetyillä neuvottelustrategioilla, joiden tulkittiin liittyvän pyrkimyksiin asemoitua vahvan naisen positioon. Keskeisinä neuvottelustrategioina olivat erilaiset eronteot, esimerkiksi oikeutetun ja paheksuttavan väkivallan välille, uhrin ja tekijän välille sekä itsen välille ennen ja nyt. Tärkeimmät tutkielmassa käytetyt lähteet olivat: Burr, Vivien (1995): An Introduction to Social Constructionism; Butler, Judith (1990): Gender Trouble. Feminism and the Subversion of Identity; Harré, Rom & van Langenhove, Luk (toim.) (1999): Positioning Theory: Moral Contexts of Intentional Action; Hearn, Jeff (1998): The Violences of Men. How Men Talk about and How Agencies Respond to Men’s Violence to Women; Jokinen, Arto (2000): Panssaroitu maskuliinisuus. Mies, väkivalta ja kulttuuri; Keskinen, Suvi (2005): Perheammattilaiset ja väkivaltatyön ristiriidat; Ronkainen, Suvi & Näre, Sari (toim.) (2008): Paljastettu Intiimi. Sukupuolistuneen väkivallan dynamiikka; Wetherell, Margaret (1998): Positioning and Interpretative Repertoires: Conversation Analysis and Post-Structuralism in Dialogue. Avainsanat – Nyckelord – Keywords sukupuolen rakentuminen, väkivalta, subjektipositiot, diskurssianalyysi, diskurssit

Uusi työ, vanhat erot? Tutkielma moraalisen työnjaon tuottamisesta

Vuosituhannen vaihteessa on länsimaissa esitetty vahvoja väitteitä työn järjestämisessä tapahtuneista muutoksista. Väitteiden mukaan perinteiset erojen kategoriat, kuten jako miesten ja naisten tehtäviin tai ruumiilliseen ja henkiseen työhön ovat menettäneet perustaansa tilanteessa, jossa kaikesta työstä on tullut enemmän tai vähemmän samaa: palvelusten tuottamista, sosiaalisten suhteiden järjestelyä, vuorovaikutusta ja organisointia, ilman konkreettisia ja materiaalisia tekijän persoonasta erotettavissa olevia työn lopputuotteita. Tutkielmassa työn järjestämistä tarkastellaan diskursiivisesta näkökulmasta. Diskurssit ymmärretään vakiintuneina kielenkäytön tapoina, jotka konstruoivat todellisuutta ja tarjoavat yksilöille vaihtoehtoisia subjektipositioita (Davies & Harré 1990; Burr 1995). Tutkielmassa esitetään, että ”vanhat” työn järjestämisen diskurssit tuottivat henkisen ja ruumiillisen työn välille järjestelmällisen erottelun. ”Uudemmat” diskurssit tarjoavat vaihtoehdon tälle kahtiajaolle yhtäältä määrittelemällä itseohjautuvuuden ja älyllisyyden kaiken työn yhtäläiseksi vaatimukseksi sekä toisaalta edellyttämällä työntekijöiltä ominaisuuksia, jotka eivät ole yksiselitteisen henkisiä eivätkä ruumiillisia. Kielenkäytön tavat ovat kuitenkin riippuvaisia niitä ylläpitävästä toiminnasta. Tutkielmassa empiirisen näytteen työtä järjestävästä toiminnasta tarjoavat Pyhtään kunnan asukkailta vuosina 1982, 1993 ja 2007 kerätyt lomakehaastattelut. Symbolisen interaktionismin (Hughes 1984a–1984e) ja sosiaalisen konstruktionismin (Berger & Luckmann 1994) näkökulmasta tutkielmassa kysytään, miten työtä ja työnjaon erilaisia paikkoja on eri vuosien haastatteluissa määritelty, rajattu ja tehty ymmärrettäväksi. Ovatko vanhat erottelut menettämässä merkitystään työtä ja työnjakoa koskevassa puheessa? Näkökulma poikkeaa tähänastisista työn muutosta tarkastelleista surveytutkimuksista siten, että se ottaa lähtökohdakseen työntekijöiden omat selonteot työnsä vaatimuksista, työtään määrittävistä hyveistä sekä selonteoissa tuotettavan ”moraalisen työnjaon”. 1900-luvun historiassa henkisen ja ruumiillisen työn erottelua on institutionalisoitu esimies–alainen-erottelun lisäksi toimihenkilö–työntekijä-erotteluksi. Työn muutosta koskevasta keskustelusta huolimatta nämä erottelut uusinnettiin myös vuoden 2007 haastatteluissa – jopa johdonmukaisemmin kuin vuosina 1982 ja 1993. Lisäksi henkisen ja ruumiillisen työn kategoriat olivat haastatteluissa säilyneet vahvasti toisensa poissulkevina ja kategorioiden erottelu tavanomaisena työnjaon tuottamisen tapana. Näiden erottelujen ohella työnjakoa tuotettiin haastatteluissa luovan ja suorittavan työn vastakohtaisuutena, joskin nämä jäsennykset olivat vähemmän säännönmukaisia eivätkä uusintaneet edellä mainittuja esimies–alainen- tai työntekijä–toimihenkilö-erotteluja. Vahvan pysyvyyden lisäksi aineisto tarjosi näytteen muutoksesta: Vuosina 1982 ja 1993 henkisen työn paikat olivat haastatteluissa olleet erityisesti miesten paikkoja. Vuonna 2007 myös naiset tekivät haastatteluissa näkyviksi työnsä henkisiä sisältöjä. Työn muutosta koskevan keskustelun lisäksi tutkielma osallistuu metodologiseen keskusteluun lähestyessään lomakehaastattelua toiminnallisena selontekojen tuottamisen kontekstina. Näin tehdessään tutkielma ehdottaa totutulle faktanäkökulmalle (Alasuutari 1999) vaihtoehtoista tapaa tarkastella lomakehaastattelussa tuotettua tietoa.