The Road to Hell Is Paved with Good Interventions : A Pragmatic Examination of Humanitarian Intervention with Special Reference to Kosovo

Kansainvälisen oikeuden alaan kuuluvassa tutkielmassa käsitellään humanitaarisen intervention oikeutusta ja laillisuutta. Tutkimuskysymyksenä on, missä määrin humanitaarisilla näkökohdilla perusteltuja sotilaallisia toimia tai niillä uhkaamista voi pitää kansainvälisoikeudellisesti hyväksyttävänä ja millainen painoarvo ennakkotapauksena olisi annettava NATO-maiden Kosovossa toteuttamalle väliintulolle. Tutkielmassa perehdytään ihmisoikeusajattelun tiettyjen taustaoletusten kritiikkiin. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti kannanotot, joiden mukaan ihmisoikeuksia ei voi pitää luonteeltaan universaaleina, sekä kyseiseen kritiikkiin liittyvät väitteet siitä, että ns. hegemonisessa asemassa olevat valtiot hyödyntävät ihmisoikeusargumentteja oikeuttaakseen voimankäyttönsä. Universaalisuuskritiikkiä voidaan pitää pitkälti perusteltuna, mutta nykyinen kansainvälinen yhteisö tarvitsee kuitenkin tietynlaisia yleismaailmallisia normeja voidakseen toimia tehokkaasti. Kritiikin ei voikaan katsoa pätevän humanitaarisen intervention kannalta keskeisiin ihmisoikeusnormeihin kuten kansanmurhan kieltoon, sillä kyseiset velvoitteet suojaavat kansainvälisen yhteisön toimivuutta ja uskottavuutta. Humanitaarisiin argumentteihin liittyy kuitenkin muita ongelmia: niillä on esimerkiksi aika ajoin pyritty oikeuttamaan sotilaallisia toimia, joissa ihmisoikeusnäkökohdat eivät välttämättä ole olleet etusijalla. Ihmisoikeuksille ei ole syytä antaa kansainvälisessä oikeudessa asemaa universaaleina "superargumentteina", jotka eivät olisi kyseenalaistettavissa. YK:n peruskirjan ja kansainvälisen tapaoikeuden näkökulmasta humanitaarisen intervention kaltaiseen voimankäyttöön vaaditaan turvallisuusneuvoston hyväksyntä, jota ei Kosovo-operaatioon saatu. Interventiota voi tässä suhteessa pitää yksiselitteisesti laittomana, sillä sen tueksi esitetyt oikeudelliset argumentit eivät ole vakuuttavia. Tapaukseen liittyvät ihmisoikeusnäkökohdat ovat kuitenkin siinä määrin merkittäviä, että ongelmaan ei ole perusteltua suhtautua tiukan legalistisesti. Operaation hyväksyminen moraaliargumenttien nojalla voisi kuitenkin johtaa nykyisten voimankäyttörajoitusten marginalisoitumiseen, mikä olisi yllä käsitellyn kritiikin valossa ongelmallista. Tutkielmassa nostetaan suositeltavaksi ratkaisuksi lähestymistapa, jossa Kosovon tapaus ymmärretään yksittäisenä oikeudenvastaisena mutta samalla oikeudenulkoisena poikkeustapauksena. Tällöin peruskirjan mukainen voimankäytön sääntely säilyy entisellään ilman että humanitaariset näkökohdat jäisivät tyystin huomiotta. Ratkaisu ei sulje pois mahdollisuutta suhtautua positiivisesti Kosovo-operaation mahdollisesti luomaan "poliittiseen normiin": suuren mittakaavan ihmisoikeusloukkaukset eivät jää Euroopassa seurauksitta. Ilman turvallisuusneuvoston suostumusta toteutettaviin humanitaarisiin interventioihin liittyvien käytännöllisten ja kansainvälisoikeudellisten riskien vuoksi niihin on kuitenkin aihetta suhtautua suurella varauksella.

Structure and Dynamics of Coil-like Molecules by Residual Dipolar Couplings

Nuclear magnetic resonance (NMR) spectroscopy provides us with many means to study biological macromolecules in solution. Proteins in particular are the most intriguing targets for NMR studies. Protein functions are usually ascribed to specific three-dimensional structures but more recently tails, long loops and non-structural polypeptides have also been shown to be biologically active. Examples include prions, -synuclein, amylin and the NEF HIV-protein. However, conformational preferences in coil-like molecules are difficult to study by traditional methods. Residual dipolar couplings (RDCs) have opened up new opportunities; however their analysis is not trivial. Here we show how to interpret RDCs from these weakly structured molecules. The most notable residual dipolar couplings arise from steric obstruction effects. In dilute liquid crystalline media as well as in anisotropic gels polypeptides encounter nematogens. The shape of a polypeptide conformation limits the encounter with the nematogen. The most elongated conformations may come closest whereas the most compact remain furthest away. As a result there is slightly more room in the solution for the extended than for the compact conformations. This conformation-dependent concentration effect leads to a bias in the measured data. The measured values are not arithmetic averages but essentially weighted averages over conformations. The overall effect can be calculated for random flight chains and simulated for more realistic molecular models. Earlier there was an implicit thought that weakly structured or non-structural molecules would not yield to any observable residual dipolar couplings. However, in the pioneering study by Shortle and Ackerman RDCs were clearly observed. We repeated the study for urea-denatured protein at high temperature and also observed indisputably RDCs. This was very convincing to us but we could not possibly accept the proposed reason for the non-zero RDCs, namely that there would be some residual structure left in the protein that to our understanding was fully denatured. We proceeded to gain understanding via simulations and elementary experiments. In measurements we used simple homopolymers with only two labelled residues and we simulated the data to learn more about the origin of RDCs. We realized that RDCs depend on the position of the residue as well as on the length of the polypeptide. Investigations resulted in a theoretical model for RDCs from coil-like molecules. Later we extended the studies by molecular dynamics. Somewhat surprisingly the effects are small for non-structured molecules whereas the bias may be large for a small compact protein. All in all the work gave clear and unambiguous results on how to interpret RDCs as structural and dynamic parameters of weakly structured proteins.