Ukrainan vuosien 1932-33 nälänhädän historiapolitiikka

Ukrainan presidentiksi nousi ns. oranssin vallankumouksen nosteessa Viktor Justsenko. Hänen presidenttikaudellaan (2005-2010) vuosien 1932-33 nälänhätä (holodomor) nousi keskeiseksi sekä sisä-, että ulkopolitiikan teemaksi. Holodomor, joka viittaa nälällä aiheutettuun tuhoon, pyrittiin tuomaan osaksi ukrainalaista kollektiivista muistia. Justsenkon aloitteesta säädettiin laki, jonka mukaan holodomor oli ukrainalaisten kansanmurha. Vuosina 1932-33 ympäri Neuvostoliittoa vallitsi nälänhätä. Ukrainalainen maaseutu kärsi pahoin nälänhädän seurauksista, sillä eri arvioiden mukaan 3,5-10 miljoonaa ukrainalaista menehtyi joko suoranaisesti tai välillisesti nälänhädän seurauksena. Ukrainan itsenäistyttyä nälänhätä, jota oli diasporassa alettu kutsua holodomoriksi (nälkätuho), nousi kansallisen historian keskeiseksi teemaksi. Ukrainalainen historioitsija Georgi Kasjanov on nimittänyt tätä uutta vaihetta historian kansallistamiseksi. Tässä työssä pohditaan sitä, miksi holodomor nostettiin keskeiseen asemaan presidentti Viktor Justsenkon valtakaudella. Keskeinen vastakkainasettelun lähtökohta on ollut itsenäisen Ukrainan ja Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän suhtautuminen nälänhätään 1932-33. Ukrainalaisissa näkökulmissa on painottunut stalinistisen järjestelmän kritiikki, mikä toisaalta on saatettu tulkita myös koko kommunistisen aikakauden tuomitsemiseksi. Venäjällä taas nälänhätä on tulkittu useimmiten yleisneuvostoliittolaiseksi tragediaksi, joka ei kohdistunut erityisesti mitään tiettyä kansallisuutta vastaan. Tutkimuksen keskeinen lähtökohta on tarkastella ukrainalaisten ja venäläisten tulkintojen eroja ja sitä, millä tavoin holodomorilla on tehty politiikkaa. Tutkimusaineistona on käytetty ukrainalaisten osalta presidentti Justsenkon puheita, lakialoitteita ja muita julkilausumia, sekä eräiden yhteiskunnallisten toimijoiden ja historioitsijoiden kannanottoja. Venäläisen osapuolen tulkintoja on pyritty luomaan muutamien tutkimusten ja yhteiskunnallisten toimijoiden, sekä poliitikkojen lausumien pohjalta. Suurin osa aineistosta on kerätty venäjänkielisistä verkkolehdistä. Presidentti Justsenkolle vuosien 1932-1933 historiasta muodostui ase, jolla hän kävi omaa poliittista taisteluaan lännen puolesta itää vastaan. Välit Venäjään olivat viileät koko hänen presidenttikautensa ajan. Lähimmäksi presidentin kantaa holodomor-kysymyksessä tulivat diasporaukrainalaiset. Venäjällä kritisoitiin ankarasti Justsenkon tanssia haudoilla eli hänen tapaansa käyttää nälänhädän uhreja oman politiikkansa välineenä. Venäläiset korostivat nälänhädän tragediaa kaikkien Neuvostoliiton kansojen tragediana. Holodomor oli osa kansallisen historian uudelleenkirjoitusta ja kansakunnan rakentamisen prosessia. Justsenkon päämääränä oli lähentää Ukrainaa länteen, jolloin ukrainalaisen kansakunnan uhriasema antoi oikeutuksen sanoutua irti neuvostoajasta. Tietyssä mielessä holodomor-projekti oli venäläisvastainen, sillä se implisiittisesti tuki käsitystä venäläisistä rikollisina, kansanmurhan toimeenpanijoina.

Socialist Realism instead of Formalism : the Formation and Development of the Soviet Music Control System 1932-1950

Whereas it has been widely assumed in the public that the Soviet music policy system had a “top-down” structure of control and command that directly affected musical creativity, in fact my research shows that the relations between the different levels of the music policy system were vague, and the viewpoints of its representatives differed from each other. Because the representatives of the party and government organs controlling operas could not define which kind of music represented Socialist Realism, the system as it developed during the 1930s and 1940s did not function effectively enough in order to create such a centralised control of Soviet music, still less could Soviet operas fulfil the highly ambiguous aesthetics of Socialist Realism. I show that musical discussions developed as bureaucratic ritualistic arenas, where it became more important to reveal the heretical composers, making scapegoats of them, and requiring them to perform self-criticism, than to give directions on how to reach the artistic goals of Socialist Realism. When one opera was found to be unacceptable, this lead to a strengthening of control by the party leadership, which lead to more operas, one after the other, to be revealed as failures. I have studied the control of the composition, staging and reception of the opera case-studies, which remain obscure in the West despite a growing scholarly interest in them, and have created a detailed picture of the foundation and development of the Soviet music control system in 1932-1950. My detailed discussion of such case-studies as Ivan Dzerzhinskii’s The Quiet Don, Dmitrii Shostakovich’s Lady Macbeth of Mtsensk District, Vano Muradeli’s The Great Friendship, Sergei Prokofiev’s Story of a Real Man, Tikhon Khrennikov’s Frol Skobeev and Evgenii Zhukovskii’s From All One’s Heart backs with documentary precision the historically revisionist model of the development of Soviet music. In February 1948, composers belonging to the elite of the Union of Soviet Composers, e.g. Dmitri Shostakovich and Sergei Prokofiev, were accused in a Central Committee Resolution of formalism, as been under the influence of western modernism. Accusations of formalism were connected to the criticism of the conciderable financial, material and social privileges these composers enjoyed in the leadership of the Union. With my new archival findings I give a more detailed picture of the financial background for the 1948 campaign. The independent position of the music funding organization of the Union of Soviet Composers (Muzfond) to decide on its finances was an exceptional phenomenon in the Soviet Union and contradicted the strivings to strengthen the control of Soviet music. The financial audits of the Union of Soviet Composers did not, however, change the elite status of some of its composers, except for maybe a short duration in some cases. At the same time the independence of the significal financial authorities of Soviet theatres was restricted. The cuts in the governmental funding allocated to Soviet theatres contradicted the intensified ideological demands for Soviet operas.

Paimen vailla hiippakuntaa : Kenttäpiispan viran synty ja vaikutus sotilaspapiston asemaan Suomen puolustusvoimissa ja kirkossa vuosina 1939 - 1944

The main purpose of this research is to shed light on the factors that gave rise to the office of Field Bishop in the years 1939-1944. How did military bishophood affect the status of the head of military pastoral care and military clergy during these years? The main sources of my research are the collections in the Finnish National Archives, and I use a historical-qualitative method. The position of the military clergy was debated within both the Church and the Defence Forces before 1939. At that stage, Church law did not yet recognize the office of the leading military priest, the Field Dean. There had been a motion in 1932 to introduce the office of a military bishop, but the bishops' synod blocked it. The concept of Field Bishop appeared for the first time in 1927 in a Finnish military document, which dealt with pastoral care in the Polish military. The Field Dean in Finland had regularly proposed improvements to the salary of the military clergy before the Winter War. After the Winter War, arguments were made for strengthening the position of the military clergy: these arguments were based on the increased respect shown towards this clergy, especially due to their role in the care of the fallen, which had become their task during the war. Younger members of the military clergy in particular supported the demands to improve their position within the Church and the army. The creation of a Field Bishop was perceived as strengthening the whole military clergy, as the Field Bishop was envisioned as a bishop within the Church and a general within the Defence Forces. During that time the Field Dean was still without any military rank. The idea of a Field Bishop was recommended to Mannerheim in June 1940, after which the Defence Forces lent their support to the cause. The status of the military clergy, in Church law, made it to the agenda of the Church council in January 1941, thanks largely to the younger priests' group influence and Mannerheim's leverage. The bishops opposed the notion of a Field Bishop mostly on theological grounds but were ready to concede that the position the Field Dean in Church law required further defining. The creation of the office of Field Bishop was blocked in the Church law committee report issued close to the beginning of the Continuation War. The onset of that war, however, changed the course of events, as the President of the Republic appointed Field Dean Johannes Björklund as Field Bishop. Speculation has abounded about Mannerheim's role in the appointment, but the truth of the matter is not clear. The title of Field Bishop was used to put pressure on the Church, and, at the same time, Mannerheim could remain detached from the matter. Later, in September 1941, the Church council approved the use of the Field Bishop title to denote the head of military pastoral care in Church law, and Field Bishops were assigned some of the duties formerly pertaining to bishops. Despite all expectations and hopes, the new office of Field Bishop did not affect the status of the military clergy within the Defence Forces, as no ranks were established for them, and their salary did not improve. However the office of the Field Bishop within Army HQ was transformed from a bureau into a department in the summer of 1942. At the beginning of the Continuation War, the Field Bishop was criticized by certain military and Church clergy for favouring Russian Orthodox Christians in Eastern Karelia. Björklund agreed in principle with most of the Lutheran clergy on the necessity of Lutheranizing East Karelia but had to take into account the realities at Army HQ. As well, at the same time the majority of the younger clergy were serving in the army, and there was a lack of parish priests on the home front. Bishop Lehtonen had actually expressed the wish that more priests could have been released from the front to serve in local parishes. In his notes Lehtonen accused Björklund of trying to achieve the position of Field Bishop by all possible means. However, research has revealed a varied group of people behind the creation of the office of Field Bishop, including in particular younger clergy and the Defence Forces.

Eläke- ja vammaisetuuksien, maahanmuuttajan erityistuen ja eläkkeensaajan asumistuen muutokset 1.1.2011

Kansaneläkeindeksi 1 508, elinkustannusindeksi 1 749 (pistelukujen keskiarvo heinäsyyskuulta 2010) Vuoden 2011 alusta kansaneläkkeisiin, perhe-eläkkeisiin, lapsikorotuksiin, rintamalisiin, vammaisetuuksiin (pl. ruokavaliokorvaukset) ja maahanmuuttajan erityistukiin tehtiin 0,4 prosentin indeksitarkistus. Eläke-etuusmenot kasvoivat 9,7 milj. euroa (0,4 %), vammaisetuusmenot 1,9 milj. euroa (0,4 %) ja maahanmuuttajan erityistukimenot 0,1 milj. euroa (0,3 %). Laskelmat perustuvat joulukuun 2010 etuuskantaan.

Ruoholahden sekatalomallin arviointia 2011

Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan opiskelijat kuvasivat ja arvioivat Ruoholahteen sijoittuvia niin kutsuttuja sekataloja. Mukana kaupunkitutkimuksellisessa tarkastelussa oli historiaa sekä nykypäivää, tehtiin myös lyhyt kurkistus vuokra- ja omistusasumista sekoittavien taloyhtiöiden mahdolliseen tulevaisuuteen. Kolmen erillisen tutkimusryhmän työt on koottu yhdeksi raportiksi. Aineistot kerättiin syksyllä 2010 ja alkuvuodesta 2011. Ensimmäisenä esillä on tutkimusosio, jota varten on haastateltu kolmea sekataloja hallinnoivaa isännöitsijää. Toiseksi käydään läpi asukaskyselyn tuloksia. Kysely jätettiin parille sadalle asukkaalle, joista hieman päälle kolmekymmentä palautti lomakkeen. Havainnot ovat näin suuntaa-antavia. Lopuksi pohdittiin Ruoholahden sekatalojen mahdollista kehitystä taloyhtiöiden hallitusten jäseniltä pyydettyjen kirjoitelmien pohjalta. Kussakin ryhmätyössä käytiin läpi aiempaa Ruoholahtea koskevaa tutkimusta, jota on julkaistu 1990-luvun alusta lähtien noin viiden vuoden välein. Näin nyt yliopistollisena harjoitustyönä tehdyt selvitykset asettuvat osaksi pitkää, parin kymmenen vuoden seurantatutkimusta. Tekstit ovat muutamaa kirjoitusvirheen korjausta lukuun ottamatta opiskelijaryhmien kirjaamassa muodossa. Tutkimusryhmien työskentelyä avittivat Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston toimistopäällikkö Rikhard Manninen ja Tietokeskuksen tutkija Ari Niska sekä kaupunkitutkija Pekka Vehviläinen.

Effects of Mean Luminance Changes on Human Contrast Perception

Background When we are viewing natural scenes, every saccade abruptly changes both the mean luminance and the contrast structure falling on any given retinal location. Thus it would be useful if the two were independently encoded by the visual system, even when they change simultaneously. Recordings from single neurons in the cat visual system have suggested that contrast information may be quite independently represented in neural responses to simultaneous changes in contrast and luminance. Here we test to what extent this is true in human perception. Methodology/Principal Findings Small contrast stimuli were presented together with a 7-fold upward or downward step of mean luminance (between 185 and 1295 Td, corresponding to 14 and 98 cd/m2), either simultaneously or with various delays (50–800 ms). The perceived contrast of the target under the different conditions was measured with an adaptive staircase method. Over the contrast range 0.1–0.45, mainly subtractive attenuation was found. Perceived contrast decreased by 0.052±0.021 (N = 3) when target onset was simultaneous with the luminance increase. The attenuation subsided within 400 ms, and even faster after luminance decreases, where the effect was also smaller. The main results were robust against differences in target types and the size of the field over which luminance changed. Conclusions/Significance Perceived contrast is attenuated mainly by a subtractive term when coincident with a luminance change. The effect is of ecologically relevant magnitude and duration; in other words, strict contrast constancy must often fail during normal human visual behaviour. Still, the relative robustness of the contrast signal is remarkable in view of the limited dynamic response range of retinal cones. We propose a conceptual model for how early retinal signalling may allow this.

Population projection for Namibia 2011-2020 - With an estimation of the impact of HIV/AIDS

This study presents a population projection for Namibia for years 2011–2020. In many countries of sub-Saharan Africa, including Namibia, the population growth is still continuing even though the fertility rates have declined. However, many of these countries suffer from a large HIV epidemic that is slowing down the population growth. In Namibia, the epidemic has been severe. Therefore, it is important to assess the effect of HIV/AIDS on the population of Namibia in the future. Demographic research on Namibia has not been very extensive, and data on population is not widely available. According to the studies made, fertility has been shown to be generally declining and mortality has been significantly increasing due to AIDS. Previous population projections predict population growth for Namibia in the near future, yet HIV/AIDS is affecting the future population developments. For the projection constructed in this study, data on population is taken from the two most recent censuses, from 1991 and 2001. Data on HIV is available from HIV Sentinel Surveys 1992–2008, which test pregnant women for HIV in antenatal clinics. Additional data are collected from different sources and recent studies. The projection is made with software (EPP and Spectrum) specially designed for developing countries with scarce data. The projection includes two main scenarios which have different assumptions concerning the development of the HIV epidemic. In addition, two hypothetical scenarios are made: the first considering the case where HIV epidemic would never have existed and the second considering the case where HIV treatment would never have existed. The results indicate population growth for Namibia. Population in the 2001 census was 1.83 million and is projected to result in 2.38/2.39 million in 2020 in the first two scenarios. Without HIV, population would be 2.61 million and without treatment 2.30 million in 2020. Urban population is growing faster than rural. Even though AIDS is increasing mortality, the past high fertility rates still keep young adult age groups quite large. The HIV epidemic shows to be slowing down, but it is still increasing the mortality of the working-aged population. The initiation of HIV treatment in 2004 in the public sector seems to have had an effect on many projected indicators, diminishing the impact of HIV on the population. For example, the rise of mortality is slowing down.

Oikeusvaltion paradoksin äärellä. Tasavallan suojelulakiesityksistä käyty eduskuntakeskustelu vuosina 1930 ja 1936

Tutkimuksessa lähestytään oikeusvaltion paradoksia tarkastelemalla sen ilmenemistä valtiopäiväkeskusteluissa, joita käytiin hallituksen esityksistä tasavallan suojelulaiksi vuosina 1930 ja 1936. Oikeusvaltion paradoksin ytimessä on kysymys siitä, miten yksityisen oikeussubjektin myös valtion harjoittamalta mielivallalta nauttima suoja voidaan taata, kun eduskunta on ylin lainsäätäjä ja voi muuttaa myös perustuslakia, jossa tuo suoja taataan. Tämä kysymys korostuu etenkin poikkeusoloissa, jolloin toimeenpanovallalla tulisi olla riittävät valtuudet vaikean tilanteen ratkaisemiseksi. Oikeusvaltion paradoksin kannalta keskeisiä ovat muodollinen, laillisuutta ja muotoja painottava sekä materiaalinen, oikeusjärjestyksen sisällöllisiä periaatteita, kuten perusoikeuksia painottava oikeusvaltiotulkinta. Nämä kaksi tulkintaa ovat vaikeissa tilanteissa toistensa kanssa ristiriidassa ja päättäjät joutuvat tasapainoilemaan niiden välillä: toimiako tehokkaasti yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi, jolloin on riski valtion sisältä käsin tapahtuvasta oikeusvaltion murenemisesta, vai kunnioittaako perusoikeuksia ja altistaa valtakunta ulkoiselle vallankaappaukselle tai muille järjestyshäiriöille. Tutkimuskysymystä tarkastellaan vuosina 1930 ja 1936 eduskunnalle annettujen hallituksen tasavallan suojelulakiesitysten myötä. Esitykset tasavallan suojelulaiksi antoivat presidentille oikeuden, mikäli valtakuntaa uhkasi vaara tai yleinen järjestys ja turvallisuus olivat uhattuina, rajoittaa tiettyjä hallitusmuodon toisessa luvussa taattuja perusoikeuksia. Vuonna 1930 lapuanliikkeen aiheuttama vallankaappauksen uhka oli todellinen ja hallituksen oli pakko antaa sen vaatimia säädöksiä kommunistisen toiminnan tukahduttamiseksi. Paradoksaalisesti laki oli samanaikaisesti lapuanliikkeen painostuksen tulos että yritys ottaa tilanne haltuun poikkeuslailla. Vuonna 1936 tilanne oli huomattavasti rauhallisempi. Lakia perusteltiin sekä maailmanpoliittisen tilanteen epävakaudella että tarpeella säätää poikkeustilanteista etukäteen osana pysyvää lainsäädäntöä. Valtuuksia ei kuitenkaan haluttu säätää osaksi valtiosääntöä, vaan säädös annettiin erillisenä poikkeuslakina. Eduskuntakeskustelussa kannat jakautuivat yleisesti ottaen siten, että lakien vastustajat esittivät materiaaliseen oikeusvaltiotulkintaan ja kannattajat muodolliseen oikeusvaltiotulkintaan lukeutuvia argumentteja. Vastustajien mielestä oli tärkeää kunnioittaa kansalaisten perusoikeuksia ja perustuslakien pysyvyyttä. He myös pelkäsivät lakien mahdollistamaa hallinnollista mielivaltaa. Lakien kannattajat puolestaan korostivat demokratian itsepuolustuksen tärkeyttä: oli yksilön kannalta parasta oikeusturvaa, että kumoukselliset voimat voitiin pitää kurissa. Vuoden 1930 laki jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin lopullisesti syksyllä 1930. Se oli osa kommunistilakipakettia, mutta sitä käytettiin lapuanliikkeen hillitsemiseksi ja Mäntsälän kapinan kukistamiseksi vuonna 1932. Vuoden 1936 laki hylättiin eduskunnassa. Vuonna 1939 annettiin vielä kolmas hallituksen esitys tasavallan suojelulaiksi. Se jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin syksyllä 1939. Hallituksen laajennettuja valtuuksia tarvittiin tällä kertaa sellaisia henkilöitä vastaan, joista voisi olla uhkaa Suomen ulkoiselle turvallisuudelle. Lain nojalla tehtiin satoja poliittiseen vasemmistoon kohdistuneita turvasäilöpidätyksiä sodan aikana. Tämä laki on kuitenkin rajattu tutkimuksen ulkopuolelle.

Aktuaariraportti 2011: Kelan hoitama sosiaaliturva 2010–2060

Sivumäärä 69

Kelan Taskutilasto 2011

Taskutilasto on taskukokoon tiivistetty tietopaketti Kelan hoitamasta sosiaaliturvasta. Julkaisu tarjoaa taulukoiden ja graafisten kuvioiden muodossa keskeiset tiedot kustakin Kelan maksamasta etuudesta ja sen saajista. Mukana on vertailutietoa myös muiden organisaatioiden järjestämästä sosiaaliturvasta. Taskutilaston tiedot koskevat vuotta 20010 (pääosin) ja vuotta 2011.

Fickstatistik 2011

Fickstatistiken är ett häfte med information om den sociala trygghet som FPA administrerar. Publikationen ger central information i form av diagram och tabeller om alla förmåner som FPA beviljar och om mottagarna av dem. Här finns även jämförande information om social trygghet som ombesörjs av andra organisationer. Uppgifterna i fickstatistiken avser år 20010 (i huvudsak) och år 2011.

Pocket Statistics 2011

A compact selection of statistics on the social security programmes administered by the Kela. Including both tables and charts, the Pocket statistics presents key data on the benefits provided by the Kela, supplemented by selected data about programmes administered by other organizations. Most of the data is updated to the end of 2010, with some of the presentations extending into 2011.

Kun kansa itse ratkaisee arvoituksen. Tattarisuon tapauksen määrittely käytännöllisessä diskurssissa

Pro gradu -tutkielmani käsittelee vuoden 1931 syyskuussa Helsingin lähistöllä paljastunutta ruumiinsilvontarikosta, joka tunnetaan yleisimmin Tattarisuon tapauksen nimellä. Rikoksen selvittäminen osoittautui vaikeaksi, ja poliisi ratkaisi sen monien vaiheiden jälkeen vasta vuoden 1932 elokuussa. Syylliset olivat köyhiä helsinkiläisiä, joiden vaikuttimet liittyivät taikauskoon. Tattarisuon tapaus synnytti syksyllä 1931 suuren mediakohun, josta kirjoitettiin suomalaisissa sanomalehdissä lähes päivittäin. Tapauksen alkuvaiheessa tiedot olivat vähäisiä, joten erilaiset huhut ja tapauksen ratkaisemiseksi kehitetyt teoriat olivat lehtikirjoituksissa näkyvällä sijalla. Niin ikään lehtiä seuranneen yleisön piirissä kehitettiin tapauksesta omia tulkintoja, joista osa saatettiin myös viranomaisten tiedoksi näille lähetetyissä vihjekirjeissä. Tutkielman aineisto koostuu enimmäkseen edellä mainituista sanomalehtikirjoituksista ja vihjekirjeistä, joita tutkin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tarkoitukseni on selvittää, miten ja miksi Tattarisuon tapauksen johdosta julkisuudessa esitetyt teoriat erosivat sekä toisistaan että poliisin myöhemmin esittämästä ratkaisusta. Työssä käytetyn julkisuuden käsitteen olen mukaillut Hannu Niemisen kansallisen julkisuuden käsitteestä. Aineiston analyysissa on käynyt ilmi, että lehdistöä kontrolloivien kansallisten eliittien oli vaikea hyväksyä sitä, että rikos perustui kansanomaiseen taikauskoon. Eliitit kokivat tällaisen taikauskon esiintymisen Helsingin läheisyydessä vielä 1930-luvulla häpeälliseksi pääkaupungin ja koko Suomen kannalta sekä pelkäsivät tämän vaikuttavan negatiivisesti Suomesta ulkomailla vallitseviin käsityksiin. Vihjekirjeiden perusteella tapausta seuranneen yleisön tulkinnat olivat rauhallisempia, sillä suuri osa yleisöstä näyttää olleen tietoinen taikauskon levinneisyydestä.