4 resultados para Troubles de comportements
em Helda - Digital Repository of University of Helsinki
Resumo:
This study examined year seven students´ proactive coping, self-efficacy and social support seeking. Proactive coping was defined as a behaviour where obstacles are seen as a challenge. In proactive coping, individuals set goals, build up resources and regulate their behaviour to achieve the goals. Self-efficacy can be seen as people’s beliefs about their capabilities. Social support seeking was divided into instrumental support seeking and emotional support seeking. According to the theoretical frame of this study self-efficacy and social support seeking were seen as resources to proactive coping (Greenglass 2002). The participants were 445 year seven students (Mo= 13 years) from seven secondary schools. The data was collected in March-May 2008. The survey consisted 37 Likert-scaled items from the Proactive Coping Inventory and from the General Self-Efficacy Scale. The survey consisted of four scales: Proactive Coping, Instrumental Support Seeking, Emotional Support Seeking and General Self-Efficacy. The participants' age, gender and studying in specialist streams were asked as background information. As a result, most of the participants (62 % girls, 38 % boys) reported fairly strong proactive coping: they can see obstacles as a challenge and they set goals and regulate their behaviour to achieve the goals. Most of the participants reported that they seek instrumental and emotional support when having troubles. Girls reported more social support seeking than did boys and the mean difference was statistically significant. Most of the participants had fairly high sense of self-efficacy. However, 4 % of the participants reported that they don’t believe in their capabilities. Some of these participants reported that they neither use proactive coping nor seek informational or emotional support when having troubles. Proactive coping correlated positively with self-efficacy and with social support seeking. In this study self-efficacy and social support seeking explained 47 % of proactive coping. It was discussed that children’s high sense of self-efficacy and social relationships can act as protective factors in transition to secondary school. When supporting children’s self-efficacy and social relationships one also assists children’s proactive coping. Proactive coping can be seen to support children’s personal growth.
Resumo:
Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selventää Kansallisen Kokoomuspuolueen kommunisminvastaisuutta 1920-luvulla, tarkemmin ottaen vuoden 1929 eduskuntavaalikamppailussa. Tutkimuskysymykseni liittyvät puolueen identiteetin ja kommunisminvastaisuuden yhteyteen: miten kokoomuspuolueen suhtautuminen kommunismiin kytkeytyi, yhtäältä, oman porvarillisen poliittis-kansallisen identiteetin puolustamiseen, ja toisaalta, vuonna 1929 vallitseviin poliittisiin oloihin, jolloin muun muassa parlamentaarinen järjestelmä herätti laajaa epäluottamusta, kokoomus ajautui sisäiseen kriisiin ja kommunistien kumoustavoite korostui suomalaisessa julkisuudessa? Etsimällä vastauksia näihin kysymyksiin pyrin selittämään mistä osakokonaisuuksista antikommunismi koostui, miten uhkaa muokattiin ja perusteltiin. Mielestäni tärkeää ja mielenkiintoista on miettiä, kuinka kommunisminvastaisuus ilmeni ikään kuin vastauksena muihin yhteiskunnallis-poliittisiin ongelmiin ja turhautumiin. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustuu toiseuden ja viholliskuvien tutkimukseen, koska toiseuden merkitys identiteetin kehittymiselle on kiistaton. Tähän liittyvän kirjallisuuden lisäksi olen käyttänyt lähteinäni tutkimuskirjallisuutta, sanomalehtiä ja julkaisemattomia arkistolähteitä. Tutkimukseni aatehistoriallisen luonteen vuoksi ensisijainen alkuperäislähteeni on julkaistu materiaali – vaalijulkaisut ja kokoomuslehdistö – jonka avulla olen pyrkinyt analysoimaan puolueen suhtautumista kommunismiin ja sen vaikutusta puolueen identiteetille. Metodini on historiallis-kvalitatiivinen, joka tarkoittaa sitä, että pyrin samaan aikaan huomioimaan sekä puolueen julkisuuskuvan että sen toiminnan kulisseissa. Tämä edellyttää huomion kohdistamista sekä julkaistuun että julkaisemattomaan lähdeaineistoon. Julkaistuun materiaaliin kohdistuneen analyysin pohjalta on mahdollista päätellä, että kokoomus halusi luoda itsestään kuvan jyrkästi kommunisminvastaisena puolueena. Toiseus-analyysin perusteella voidaan sanoa, että kommunismi oli puolueen selvä toinen. Julkisuuskuva ei kuitenkaan välttämättä vastannut puolueen todellisia käsityksiä kommunismista ja sen pohjalle muodostetusta viholliskuvasta. Antikommunismi ja viholliskuvan vahvistaminen palvelivat myös muita päämääriä, joista merkittävimmät liittyivät katkenneen kokoomuksen yhtenäisyyden pönkittämiseen ja huomion kääntämiseen pois muista vuonna 1929 esiin työntyneistä ongelmista. Kommunismin muodostamaa uhkaa Suomen kansalliselle olemassaololle pyrittiin perustelemaan monelta eri kantilta. Kommunismin nähtiin rapauttavan kristillisen moraalin ja siveellisyyden, lisäävän yhteiskunnallisia levottomuuksia, heikentävän parlamentarismia sekä vaarantavan Suomen sotilaallisen turvallisuuden ja pyhäksi koetun etuvartiotehtävän. Antikommunismi yhdistyi läheisesti myös ideologisen venäläisvastaisuuden ääri-ilmiöön, ryssävihaan. Näihin eri ilmiöihin liittyvä "antikommunistinen diskurssi" oli siis yksi niistä perustoista, jonka päällä kokoomuksen poliittis-kansallinen identiteetti kehittyi 1920-luvun mittaan. Kevätkesän 1929 tuomien, lähes ylitsepääsemättömien vaikeuksien myötä antikommunistisen diskurssin merkitys kasvoi entisestään ja loi pohjan puolueen suhtautumiselle lapualaisvuosiin.
Resumo:
The article reports conversation analysis of a single cognitive psychotherapy session in which an interactional misalignment between the therapist and the patient emerges, culminates, and is mitigated. Through this case study, the interactional practices lead- ing to a rupture in therapeutic alliance and the practices leading to its mending are explored. In the session the therapist pursues investigative orientation in relation to the patient’s experience under discussion, whereas the patient maintains orientation to “troubles-telling.” The diverging projects of the participants amount to overt misalign- ment. Eventually, the therapist brings the relationship of the patient and herself as a topic of conversation in ways which turn the misalignment into a resource of therapeu- tic work. The microanalysis of actual interactional patterns in this single case is linked to discussions of therapeutic alliance in psychotherapeutic literature.