Om naturens förvandlingar : Vetenskap, kunskap och frihet i Rudolf Steiners tidiga tänkande. Idéhistoriska perspektiv på Waldorfpedagogiken

TRANSFORMATIONS OF NATURE Science, Knowledge and Freedom in the Early Thinking of Rudolf Steiner. Perspectives on Waldorf Education in the light of the History of Ideas Waldorf Education is based on the worldview that Rudolf Steiner (1861-1925) developed to a wide-ranging anthroposophical movement in the first decades of the 20th century. This thesis takes as its departure the early thinking of Rudolf Steiner that precedes anthroposophy, and its main purpose is to uncover the tradition of ideas represented in Steiner´s early life and which, in different ways, have emerged in the practice of Waldorf Education. Through systematic analysis I attempt to bring to light different aspects of Steiner’s early thinking: his concept of science, his epistemological startingpoints and his philosophy of freedom. By departing from J. W. Goethe’s qualitative concept of science, Steiner strove in his early works to formulate a monistic worldview which appears to be closely related to the Romantic Movement and its philosophy of nature. Characteristic traits of his thinking are, on the one hand, a critique of a one-sided enlightenment and, on the other hand, an aspiration to see the world as a living organic unity. Human beings can, by developing our intuitive faculties, get a deeper understanding of the indissoluble relationship between man and nature. Against this background Steiner´s early thinking can be read as a special kind of romantic development narrative. Steiner’s early thinking also opens the way for romantic perspectives on Waldorf Education. It appears that many central aims and conceptions in Waldorf Education can be illuminated by the epistemological perspective upon which Steiner elaborated early in his life. An organic curriculum, phenomenological didactics and high ideal of freedom can be considered seen as educational applications of conceptions that played an important role in Goethe and his age. Thus, Waldorf Education provides in our contemporary society an exceptional set of educational values: a holistic education with romantic undertones.

Taide ja luova luonto : Goethen taideteorian luonnonfilosofinen perusta

J.W. von Goethen (1749-1832) merkitys ei rajoitu saksalaisen kirjallisuuden uudistamiseen. Hänen keskeisin antinsa filosofialle on pikemminkin hänen kehittämässään luonnontieteellisessä tutkimusmetodissa ja siinä ilmenevässä organistisessa luonnonfilosofiassa. Myös Goethen taideteoreettisia käsityksiä on hedelmällistä tutkia hänen luonnonfilosofiansa näkökulmasta. Tarkastelen pro gradu-tutkielmassani Goethen luontokäsityksen ja taidekäsityksen kehitystä välittömästi hänen Italiaan suuntautuvia matkojaan 1786 1789 ympäröivänä ajanjaksona. Tähän aikaan sijoittuivat paitsi morfologisen tutkimusmetodin syntyminen, myös Goethen kuvataiteellisten ihanteiden yhä vahvempi kääntyminen antiikin esikuvien puoleen. Tutkin Goethen luonnontutkimusten taustalla olevan tietoteoreettisen asenteen muotoutumista suhteessa tulkintoihin, joita hän muodosti Benedict de Spinozan ja Immanuel Kantin filosofiasta. Jäljitän hänen näin muodostuneen luonnonfilosofisen näkemyksensä ilmenemistä hänen Weimarin klassismia edustaneissa taideteoreettisissa kirjoituksissaan. Kysymykseni on, onko Goethen kuvaamassa luonnontieteellisessä tutkimusmetodissa yhtymäkohtia siihen tiehen, jota taiteilijan tai taiteentuntijan on hänen mielestään kuljettava päästäkseen oikeaan käsitykseen taiteesta. Analysoidakseni tarkemmin taiteellisen ja tieteellisen toiminnan samankaltaisuutta Goethella vertailen keskenään 1789 julkaistua tekstiä Einfache Nachahmung der Natur, Manier, Stil (Luonnon yksinkertainen jäljittely, maneeri, tyyli), joka pohtii taiteen kuvaustavan suhdetta todellisuuteen, sekä lyhyttä luonnontieteellistä metodia kuvaavaa tekstiä Erfahrung und Wissenschaft (Kokemus ja tiede) vuodelta 1798. Asetan rinnakkain luonnontutkijan etenemisen empiirisestä ja tieteellisestä ilmiöstä puhtaaseen ilmiöön eli alkuilmiöön ja taiteellisen toiminnan jatkumon luonnon yksinkertaisesta jäljittelystä maneeriin ja tyyliin. Epilogissa hahmottelen Goethen metodin yhtymäkohtia moderniin fenomenologiaan sekä arvioin Rudolf Steinerin (1861 1925) Goethen tietoteoriasta tekemää tulkintaa.

Ivanov-mistik : Okkul'tnye motivy v poèzii i proze Vjačeslava Ivanova (1907-1919)

The subject of this work is the mysticism of Russian poet, critic and philosopher Vjacheslav Ivanov (1866-1949). The approach adopted involves the textual and discourse analysis and findings of the history of ideas. The subject has been considered important because of Ivanov's visions of his dead wife, writer Lydia Zinovieva-Annibal, which were combined with audible messages ("automatic writings"). Several automatic writings and descriptions of the visions from Ivanov's archive collections in St.Petersburg and Moscow are presented in this work. Right after the beginning of his hallucinations in the autumn of 1907, Ivanov was totally captivated by the theosophical ideas of Anna Mintslova, the background figure for this work. Anna Mintslova, a disciple of Rudolf Steiner's Esoteric School, offered Ivanov the theosophical concept of initiation to interpret paranormal phenomena in his intimate life. The work is divided into three main chapters, an introduction and aconclusion. The first chapter is called The Mystical Person: Anthropology of Ivanov and describes the role of the inner "Higher Self" in Ivanov's views on the nature of human consciousness. The political implications of the concepts, "mystical anarchism" and "sobornost" (religious unity) are also examined. The acquaintance and contacts with Anna Mintslova during 1906-1907 gave a framework to Ivanov's search for an organic society and personal religious experience. The second part, Mystics of Initiation and Visionary Aesthetics describes the influence of the initiation concept on Ivanov's aesthetic views (mainly "realistic symbolism"). On the other hand, some connections between the imagery of his visions and symbols in his verses of that period are established. Since Mintslova represented the ideas of Rudolf Steiner in Russia, several symbols shared by Steiner and Ivanov ("rose", "rose and cross") have been another subject of investigation. The preference for strict verse form in the lyrics of Ivanov's visionary period is interpreted as an attempt to place his own poetic creation within two traditions, a mystical and literary one. The third part of this work, Mystics of Hope and Terror, examines Ivanov's conception of Russia in connection with Mintslova's ideas of occult danger from the East. Ivanov's view of the "Russian idea" and his nationalistic idea during World War I are considered as a representation of the fear of the danger. Ivanov's interpretation of the October revolution is influenced by the theosophical concept of the "keeper of the threshold" which occurs in the context of the discourse of occult danger.

Ei sanat salahan joua : fennistiikan murteenkeruun historiaa 1868 - 1925

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Suomen murteiden sanakirjan taustaksi kerätyn Suomen murteiden sana-arkiston kartuttamisen historiaa; fennistisen murteenkeruun alkuvaiheita. Lähestyn murresanakirjan pitkää hanketta tutkimus- ja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Kansankielen sanakirja on fennistiikan merkittävimpiä tutkimushankkeita. Suo-men kielen vanhojen pitäjänmurteiden sanasto on ällistyttävän laaja aineisto, jonka keräämiseen ja julkaisemiseen on kulunut toista vuosisataa, ja sanakirjan toimitustyö jatkuu edelleen. Kansanmurteemme sisältävät paitsi kielitieteellisesti mielenkiintoista aineistoa myöskin runsaasti tietoa agraarisen elinkeinorakenteen aikakaudelta. Dialektologia ja kansatiede kulkevat käsikkäin. Murresanakirja on niin ollen merkittävä kansallinen omaisuus, jonka arvo koko suomalaiselle yhteiskunnalle on eittämättä suuri. Murteiden sanakirjan syntysanat on ajoitettavissa vuoteen 1868, vaikka toki fennistiikassa oli leksikografisia pyrintöjä jo ennen sitä (mm. Lönnrotin Suomalais-ruotsalainen sanakirja). Sanakirjahankkeessa on hahmotettavissa kolme vaihetta, joita kutsun ryhdistäytymisiksi. Nämä tapahtuivat noin vuosina 1896, 1916 ja 1925. Valotan työni aluksi hieman kansallisten tieteiden ja 1800-luvun alun aatehistoriallista taustaa (luku 2), jonka jälkeen tutkin murresanakirjahankkeen alkuvaiheita ja ensimmäisten sanastonkeruiden käynnistymistä (luku 3). Käsittelen kutakin hankkeen organisatorista muutosvaihetta ja hallinnollisten puitteiden kehittymistä luvuissa 4-6. Lopuksi pohdin murresanakirjan ja murteenkeruun historiallista merkitystä fennistiikalle ja yhteiskunnalle (luku 7). Tutkimukseni lähteinä on oppihistoriallista kirjallisuutta sekä murteiden keruusta vastanneiden yhteisöjen asiakirjoja. Erityisen kiinnostaviksi osoittautuivat Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa säilytettävät sanakirjahankkeen hallinnolliset asiakirjat 1916-1925. Tuon esiin varhaisempiakin pöytäkirjamainintoja. Hankkeen alussa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kielitieteellinen Osakunta ja Kotikielen Seura keräsivät ensimmäisiä sanastokokoelmia. Tämän jälkeen ensimmäinen ryhdistäytyminen tapahtui vuodesta 1896 lähtien, jolloin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura otti vastuun hankkeesta, E. N. Setälän tunnettua sanakirjaohjelmaa ja E. A. Ekmanin Suomen kielen keräilysanastoa noudattaen. Keruu oli kuitenkin liian hidasta, joten 1916 perustettiin Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö, jotta toimintaan saataisiin enemmän varoja. Ensimmäinen maailmansota ja sisällissota kuitenkin romahduttivat rahan arvon, ja kolmannen kerran hanke jouduttiin organisoimaan uudelleen vuonna 1925, Sanakirjasäätiön muodossa. Vuonna 1976 Sanakirjasäätiö liittyi Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen. Kansanmurteiden keräämisessä korostuu kaikissa keruun vaiheissa kaksi asiaa. Ensinnäkin sanastuksella oli aina kiire. Vanhat murteet olivat katoamassa, ja ne piti saada nopeasti talteen. Tähän kiinnitettiin huomiota jo varhain, ja vielä 1900-luvun loppupuoliskollakin, kun keruuhanke hiljalleen saatiin loppuunviedyksi. Toiseksi sanakirjahanke on aina joutunut elämään kädestä suuhun, toisin sanoen taloudelliset puitteet ovat sanelleet keruumahdollisuudet. Vakaalle taloudelliselle pohjalle hanke pääsi vasta 1930-luvulla Sanakirjasäätiön aikana, jolloin siihen alettiin saada valtion rahoitusta. Murresanakirjahankkeen läpi kulkee punaisena lankana kansallisromanttinen innostus ja isänmaallis-tieteellinen pyrkimys suomen kirjakielen kehittämiseen, joka vielä 1800-luvun puolivälissä oli meneillään. Kansalliset tieteet lujittivat itsenäistymistä ja suoma-laistumista. Aatehistorian kautta sanakirjahanke asettuu laajempaan yhteyteen. Avainsanat: tutkimushistoria, suomen kielen murteet, murteenkeruu, dialektologia, suomen murteiden sanakirja, fennistiikan oppihistoria, leksikografia, kansalliset tieteet, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kotikielen Seura, Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö, Sanakirjasäätiö

Oppineiden talossa : Helsingin yliopiston slavistien kansainväliset verkostot Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean toiminnan yhteydessä vuosina 1921-1925.

Tutkimuksessani tarkastelen kolmen Helsingin yliopiston slavistin, kirjastonhoitaja Andrei Igelströmin, kansan-runoudentutkija Viljo Johannes Mansikan ja kielentutkija Jooseppi Julius Mikkolan, kansainvälisiä tieteellisiä ja poliittisia verkostoja. Nämä verkostot muodostuivat venäläisten tiedemiesten avustamiseksi perustetun Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean kansainvälisen toiminnan ja siihen keskeisesti liittyneiden venäläisten tieteellisten julkaisujen välityksen ja Helsingin yliopiston konsistorin alaisen Venäläisten kirjaston ostohankkeen ympärille vuosina 1921-1925. Tutkimuksessani olen pyrkinyt vastamaan kysymyksiin: Millaista kansainvälistä tieteellistä ja poliittista yh-teistyötä suomalaiset slavistit Avustuskomitean yhteydessä harjoittivat? Millaisia tavoitteita Igelström, Mansikka ja Mikkola asettivat Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean toiminnalle? Millaisia poliittisia ja tieteellisiä toimintamuotoja Avustuskomitea slavistien ohjaamana sai, mitä ulkopuolisia tavoitteita avustustoimintaan liittyi, ja lopulta miten Avustuskomitean toiminta heijasteli kansainvälisen tieteellisen yhteistyön muutosta uudessa valtiollisessa tilanteessa 1920-luvun alussa? Aihettani olen jäsentänyt verkosto-käsitteen ja verkostoteorian mallien avulla. Keskeisiä lähteitä ovat olleet Igelströmin, Mansikan ja Mikkolan Avustusko-miteaa käsittelevä kirjeenvaihto, Avustuskomitean kirjanpito ja avustustoimintaan osallistuneiden yhteisöjen julkaisemattomat ja julkaistut raportit sekä muistiot. Tutkimuksessa on käytetty historiantutkimuksen mene-telmiä, ja se liittyy Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian oppiaineen ja Venäläisen kirjaston historiaan. Tutkimus osoitti Igelströmin, Mansikan ja Mikkolan kansainvälisten tieteellisten verkostojen olleen ratkaisevassa asemassa Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean muodostamisessa ja kansainvälisen avustustoiminnan järjestämisessä. Tieteellisistä verkostoista keskeisessä asemassa oli Pietarin Tiedeakatemian tieteellisten julkaisuiden myynti ja vaihto. Painotuotteiden vaihto länsimaisten tieteellisten instituuttien kanssa järjestettiin Venäläisen kirjaston ja sen kirjastonhoitajan Andrei Igelströmin välityksellä. Vuosina 1921 1923 Igelströmin hallinnoima vaihtokeskus oli kansainvälisesti ainutlaatuinen ja rakensi uudelleen tieteellisen yhteistyön Suomen ja Venäjän välille sekä loi edellytyksiä kansainvälisen tiedeyhteistyön elvyttämiselle venäläisen tiedeyhteisön kanssa. Poliittisten verkostojen näkökulmasta suomalaisten slavistien kontaktit T ekkoslovakian ulko-asianhallinnon kanssa paljastuivat läheisiksi ja yhteistyö ulottui avustustoiminnan lisäksi myös Suomen kau-pallisten etujen edistämiseen ja kysymykseen venäläisten emigranttien asemasta T ekkoslovakiassa 1920-luvun alkuvuosina. Venäläisten emigranttien asema Prahassa ja Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean välinen yhteys konkretisoitui Venäläisen kirjaston ostohankkeessa. Kirjastonostohankkeen syyksi on tässä tutkimuksessa osoitettu T ekkoslovakian ulkoasianhallinnon action russe -politiikka ja T ekkoslovakian valtion pyrkimys luoda edellytyksiä uudelle tieteelliselle orientaatiolle, johon slavistisen tutkimuksen ja kielitieteiden kehitys 1920-luvun Prahassa liittyivät. Aloitteentekijöiksi kirjastonostohankkeeseen on osoitettu Helsingissä ja Prahassa toiminut ukrainalainen emigrantti Vladimir Tukalevski, joka yhdessä Igelströmin ja T ekkoslovakian varaulkoasiain-ministerin Václav Girsan kanssa suunnitteli Venäläisen kirjaston ostamista ja sen siirtämistä Prahaan.

Ühis- ning erijooni Soome ja Eesti Kaitseliitude puhkpillimuusikas aastatel 1925-1934.

This study focuses on the similarities and differences between the Estonian Defence League and the Finnish Civil Guard brass bands during the period 1925-1934. By 1934 this paramilitary volunteer state defence organisation had reached stability in its development, such that social, cultural and patriotic education of the people - with the help of brass band music among other means- had acquired a significant role, in addition to prioritised military and sports activities. The study begins with introductory paragraphs I and II, which describes the founding of the organisations, their participation in the Wars of Independence and their subsequent peace time activities as well as their representation in the media at the time. The thesis also briefly introduces military music in Finland and Estonia, as well as describes the influence of military music on the Defence League brass bands. The period under review includes the global economic crisis, which undoubtedly concerned the Defence League/Civil Guard and the Lapua and War of Independence movements, which greatly affected the apolitical principles of the organisations. The main emphasis of the thesis is the Defence League/Civil Guard brass band`s musical activities in two counties - Etelä-Pohjanmaa and Pärnumaa, while also including a general overview of the Estonian Defence League brass bands´ activities. One of the most important benefits of the thesis is its introduction of the brass band repertoire in use at the time, which was played by both professional and as well as amateur orchestras the latter of which also included the brass bands of the Defence League/Civil Guard and the Fire Services. Brass band music held a secondary, yet significant position in the Defence League/Civil Guard, where the orchestra as a musical grouping was obliged to perform not only at inner-organisational and national celebrations but also at any event requiring brass band music, such as song festivals, singing days, and other local cultural events. The professional preparation of the band conductors at the beginning of the period under review was not well specialised, but the training of the Defence League/Civil Defence brass band conductors was carried out regularly in both republic according to the opportunities and dedicated training programmes available. The musicians of the Defence League/Civil Defence brass bands were at the same time members of the military organisations as well as amateur musicians, which placed upon them extra demands - they were under close public supervision in all situations. Based on the principle of chronology it appeared that both Finnish and Estonian respective organisations´ brass bands used the gradually improving economic situation for purchasing musical instruments, obtaining repertoire and training musicians/conductors. Despite the fact that brass band music in the Defence League/Civil Guard was considered an amateur activity and a hobby, the more far-reaching objective of the organisation was to resemble the Defence Forces´ orchestras as closely as possible in all aspects. The Defence League/Civil Guard brass band music definitely had a significant influence on forming, developing and enriching music life in both republics. The reviewed nine-year period introduced the musical activities of the Defence League/Civil Guard against the background of the everyday life of the organisation and the need for brass band music and its continuity in the voluntary state defence institutions of both republics.