"Kokonainen elämä on ihmisen pyhin oikeus" : Rolf Lagerborgin seksuaaliradikalismi ja ylempien yhteiskuntaryhmien keskinäiset esiaviolliset suhteet 1900-luvun alun Suomessa.

Tutkielman aiheena on Rolf Lagerborgin seksuaaliradikalismi ja ylempien yhteiskuntaryhmien keskinäiset esiaviolliset suhteet 1900-luvun alun Suomessa. Filosofian tohtori, sittemmin professori Rolf Lagerborg (1874-1959) oli aikakauden näkyvin seksuaaliradikaalien aatteiden yläluokkainen kannattaja. Hänen 'vapaata rakkautta' ja naisen vapautta puolustaneista kirjoituksistaan sekä tuomioistuinavioliitostaan sukeutui kiivassanainen väittely, joka laajuudessaan oli Suomessa ennennäkemätön. Keskustelu levisi kaikkiin sivistyneistön tärkeimpiin äänitorviin ja siihen osallistui suuri joukko aikansa huomattavimpia mielipidevaikuttajia. Tutkielmassa selvitetään, mitä Rolf Lagerborg vuosisadan alussa esitti sukupuolikysymyksestä, mihin muihin toimiin hän sanaradikalismin lisäksi ryhtyi sekä miksi hän tämän kaiken teki. Siinä perehdytään myös Lagerborgin muuhun kirjalliseen tuotantoon ja jäljitetään sitä laajempaa kontekstia, josta seksuaaliradikaalit käsitykset muodostivat yhden osan. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi Lagerborgin provosoimaa julkista keskustelua. Huomio kiinnitetään erityisesti niihin perustaviin näkemyseroihin, joita kiistaan osallistuneiden sivistyneistön edustajien keskuudessa ilmeni. Lähtökohtana on oletus, että sukupuolikysymyksen aktualisoituminen vuosisadan vaihteessa oli osa länsimaisessa maailmankuvassa tapahtunutta fundamentaalista muutosta. Lopuksi hahmotetaan kirkonkirjoista kerätyn empiirisen tilastoaineiston kautta sitä sukupuolielämän ruohonjuuritasoa, jonka päällä erilaiset hyvinkin korkealentoiset diskurssit risteilivät. Pyrkimyksenä on tutkia yksilön, yhteisön sekä tilastollisen aineiston vuorovaikutusta. Lagerborgin seksuaaliradikalismin keskeisimmäksi piirteeksi nousi yksilön itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta korostanut individualismi. Taustalla vaikuttivat myös reformistinen sosialismi sekä nietzscheläis-westermarckilainen relativismi. Tärkein motiivi oli taistelu uskonnonvapauden puolesta, mikä Lagerborgille merkitsi samalla henkilökohtaista vapaustaistelua uskonnosta. 'Vapaan rakkauden' kannattajat ja vastustajat on maailmankatsomuksensa perusteella tutkielmassa jaettu viiteen ryhmään. Lagerborgin edustaman eettisen pluralismin lisäksi erotetaan vanhaluterilainen arvomaailma, moderni kristillisyys, suomalais-kansallinen idealismi sekä luonnon korottaminen absoluutiksi. Osaltaan sukupuolinen pidättyvyys osoitetaan valtastrategiaksi, johon eräät yläluokkaiset naiset ja nouseva sivistyneistö tukeutuivat. Lagerborgin toiminnan välittömin tulos oli siviiliavioliittohankkeen nopeutuminen Suomessa. Näkyvin seuraus taas oli ankara absoluuttisen sukupuolimoraalin puolustus. Julkinen keskustelu ei kuitenkaan ollut suorassa suhteessa sukupuolielämän käytäntöihin. Tutkimusajanjakso 1904-1914 ei ollut tutkielman tilastollisen aineiston valossa murroskausi sen paremmin absoluuttisen kuin relativistisenkaan sukupuolimoraalin suuntaan. Tutkimuksessa Lagerborg osoittautuu marginaaliseksi hahmoksi. Syynä tähän marginalisoitumiseen oli konservatiivinen ympäristö, johon nähden monet Lagerborgin ajatukset olivat ns. aikaansa edellä. Lisäksi ongelmia aiheutti Lagerborgin konfliktinhaluinen ja epädiplomaattinen esiintyminen. Marginaalisuus ei kuitenkaan ole merkityksetöntä. Lagerborg-kiista paljastaa kiinnostavalla tavalla yhteyden, joka vallitsee individualisoitumisen ja modernin seksuaalisuuden muotoutumisen välillä.

Long-term results of obstetric brachial plexus surgery

Background: Brachial plexus birth palsy (BPBP) most often occurs as a result of foetal-maternal disproportion. The C5 and C6 nerve roots of the brachial plexus are most frequently affected. In contrast, roots from the C7 to Th1 that result in total injury together with C5 and C6 injury, are affected in fewer than half of the patients. BPBP was first described by Smellie in 1764. Erb published his classical description of the injury in 1874 and his name became linked with the paralysis that is associated with upper root injury. Since then, early results of brachial plexus surgery have been reasonably well documented. However, from a clinical point of view not all primary results are maintained and there is also a need for later follow-up results. In addition most of the studies that are published emanate from highly specialized clinics and no nation wide epidemiological reports are available. One of the plexus injuries is the avulsion type, in which the nerve root or roots are ruptured at the neural cord. It has been speculated whether this might cause injury to the whole neural system or whether shoulder asymmetry and upper limb inequality results in postural deformities of the spine. Alternatively, avulsion could manifest as other signs and symptoms of the whole musculoskeletal system. In addition, there is no available information covering activities of daily living after obstetric brachial plexus surgery. Patients and methods: This was a population-based cross-sectional study on all patients who had undergone brachial plexus surgery with at least 5 years of follow-up. An incidence of 3.05/1000 for BPBP was obtained from the registers for this study period. A total of 1706 BPBP patients needing hospital treatment out of 1 717 057 newborns were registered in Finland between 1971 and 1997 inclusive. Of these BPBP patients, 124 (7.3%) underwent brachial plexus surgery at a mean age of 2.8 months (range: 0.4―13.2 months). Surgery was most often performed by direct neuroraphy after neuroma resection (53%). Depending on the phase of the study, 105 to 112 patients (85-90%) participated in a clinical and radiological follow-up assessment. The mean follow up time exceeded 13 years (range: 5.0―31.5 years). Functional status of the upper extremity was evaluated using Mallet, Gilbert and Raimondi scales. Isometric strength of the upper limb, sensation of the hand and stereognosis were evaluated for both the affected and unaffected sides then the differences and their ratios were calculated and recorded. In addition to the upper extremity, assessment of the spine and lower extremities were performed. Activities of daily living (ADL), participation in normal physical activities, and the use of physiotherapy and occupational therapy were recorded in a questionnaire. Results: The unaffected limb functioned as the dominant hand in all, except four patients. The mean length of the affected upper limb was 6 cm (range: 1-13.5 cm) shorter in 106 (95%) patients. Shoulder function was recorded as a mean Mallet score of 3 (range: 2―4) which was moderate. Both elbow function and hand function were good. The mean Gilbert elbow scale value was 3 (range: -1―5) and the mean Raimondi hand scale was 4 (range:1―5). One-third of the patients experienced pain in the affected limb including all those patients (n=9) who had clavicular non-union resulting from surgery. A total of 61 patients (57%) had an active shoulder external rotation of less than 0° and an active elbow extension deficiency was noted in 82 patients (77%) giving a mean of 26° (range: 5°―80°). In all, expect two patients, shoulder external rotation strength at a mean ratio 35% (range: 0―83%) and in all patients elbow flexion strength at a mean ratio of 41% (range: 0―79%) were impaired compared to the unaffected side. According to radiographs, incongruence of the glenohumeral joint was noted in 15 (16%) patients, whereas incongruence of the radiohumeral joint was found in 20 (21%) patients. Fine sensation was normal for 34/49 (69%) patients with C5-6 injury, for 15/31 (48%) with C5-7 and for only 8/25 (32%) of patients with total injury. Loss of protective sensation or absent sensation was noted in some palmar areas of the hand for 12/105 patients (11%). Normal stereognosis was recorded for 88/105 patients (84%). No significant inequalities in leg length were found and the incidence of structural scoliosis (1.7%) did not differ from that of the reference population. Nearly half of the patients (43%) had asynchronous motion of the upper limbs during gait, which was associated with impaired upper limb function. Data obtained from the completed questionnaires indicated that two thirds (63%) of the patients were satisfied with the functional outcome of the affected hand although one third of all patients needed help with ADL. Only a few patients were unable to participate in physical activities such as: bicycling, cross-country skiing or swimming. However, 71% of the patients reported problems related to the affected upper limb, such as muscle weakness and/or joint stiffness during the aforementioned activities. Incongruity of the radiohumeral joints, extent of the injury, avulsion type injury, age less than three months of age at the time of plexus surgery and inexperience of the surgeon was related to poor results as determined by multivariate analyses. Conclusions: Most of the patients had persistent sequelae, especially of shoulder function. Almost all measurements for the total injury group were poorer compared with those of the C5-6 type injury group. Most of the patients had asymmetry of the shoulder region and a shorter affected upper limb, which is a probable reason for having an abnormal gait. However, BPBP did not have an effect on normal growth of the lower extremities or the spine. Although, participation in physical activities was similar to that of the normal population, two-thirds of the patients reported problems. One-third of the patients needed help with ADL. During the period covered by this study, 7.3% BPBP of patients that needed hospital treatment had a brachial plexus operation, which amounts to fewer than 10 operations per year in Finland. It seems that better results of obstetric plexus surgery and more careful follow-up including opportunities for late reconstructive procedures will be expected, if the treatment is solely concentrated on by a few specialised teams.

Down, You Vagabond of a Heart! : Romance and Created Personas in the Journals of L. M. Montgomery

Kanadalainen kirjailija L. M. (Ludy Maud) Montgomery (1874-1942) tunnetaan parhaiten lasten ja nuorten kirjallisuudestaan, erityisesti Anne of Green Gables -romaanistaan (suom. Annan nuoruusvuodet). Graduni tutkii kuitenkin Montgomeryn vähemmän tunnettua omaelämäkerrallista tuotantoa, hänen päiväkirjojaan, jotka on julkaistu viidessä osassa (1985-2004). Keskityn romanssin kuvaukseen Montgomeryn päiväkirjojen ensimmäisessä osassa ja tutkin, millaisia tekstuaalisia persoonia (personas) kertoja luo autobiografisessa prosessissa. Tähän narratiiviseen prosessiin vaikuttavat erityisesti päiväkirjan yleisö tai lukijat (audience), samoin kuin fiktiiviset esikuvat ja fiktiivisesti kirjoittaminen (fictionalisation) sekä kysymys päiväkirjan kertovasta ja kerrotusta minästä (narrated and narrating I). Romanssi on pääosassa Montgomeryn päiväkirjojen ensimmäisessä julkaistussa osassa, joka kuvaa hänen teini- ja varhaisaikuisuusvuosiaan. Väitän, että vaikka päiväkirjateksti saattaa vaikuttaa rehelliseltä ja todenmukaiselta kuvaukselta elämästä, varsinkin Montgomeryn tapauksessa kyseessä on silti läpikotaisin editoitu ja muokattu teksti, jota päiväkirjan tekijä hallitsee rautaisella otteella ja joka käyttää hyväkseen fiktiivisiä keinoja. Aineistonani käytän sekä Montgomeryn julkaistuja että julkaisemattomia päiväkirjoja, joita säilytetään University of Guelphin arkistoissa, Kanadan Ontariossa. Päiväkirjat ovat moneen kertaan sekä Montgomeryn että julkaistujen päiväkirjojen editoijien muokkaamia, joten niiden tutkiminen lähilukemalla (close-reading) ja eri versioita vertaillen on erityisen tärkeää. Teorian osalta keskityn lähinnä Pohjois-Amerikassa kirjoitettuun autobiografia- ja (naisten) päiväkirjatutkimukseen. Väitän gradussani, että Montgomeryn kuvaus heteroseksuaalisesta romanssista välttää tarjoamasta lukijalle romanssijuonen tyypillistä katharsista. Montgomeryn romanttiset persoonat ovat yllättävän epäromanttisia ja ristiriidassa keskenään. Romantiikan traditiolle tyypillistä kieltä ja personifikaatiota käytetään joko korostetun liioitellusti tai humoristisesti ja parodioiden.

”Totuuden ja oikeuden asia” : Eesti Muinsuskaitse Selts ja Viron historian uudelleensynnyttäminen vuosina 1987–1991

Neuvosto-Viron yhteiskunnassa tapahtui 1980-luvun loppupuoliskolla muutoksia, jotka johtivat virolaisten suurempaan toimintavapauteen. Osana uuden kansalaisyhteiskunnan muotoutumista Viroon syntyi historialle omistautunut joukkoliike, joka järjestäytyi loppuvuodesta 1987 historiaseuraksi nimeltään Eesti Muinsuskaitse Selts. Huomattava osa myöhemmän itsenäisen Viron poliittisesta eliitistä osallistui järjestön toimintaan. Seura oli luonteeltaan sekä poliittinen toimija että Viron historiaa tutkiva kansalaisjärjestö. Tutkielmani tarkastelee kumpaakin mainittua osa-aluetta historiaseuran toiminnassa. Tutkielmani tärkein alkuperäislähde on historiaseuran vuosina 1988 1991 julkaisema kerran kuukaudessa ilmestynyt aikakausilehti Muinsuskaitse Seltsi Sõnumid, jonka sivuilla käytyä keskustelua Viron historiasta, politiikasta ja Eesti Muinsuskaitse Seltsin toiminnasta tutkielmani pääosa tarkastelee. Aiempi historiantutkimus on ainoastaan sivunnut historiaseuran roolia Viron itsenäisyyden palauttamisessa. Eesti Muinsuskaitse Selts oli kansallismielinen järjestö, jonka poliittiset vaatimukset perustuivat voimakkaasti Viron kansallisesta historiasta muodostettuihin tulkintoihin. Kansallismielisten tavoitteena oli alkuvuodesta 1989 lähtien organisoida vuosien 1918 1940 tasavallan kansalaisiin tukeutunut liikehdintä, jonka oli puolestaan tarkoitus palauttaa sotienvälisen tasavallan itsenäisyys. Kansalaisliikehdintä muodosti vuoden 1990 alussa Viron kongressin, jonka syntyyn historiaseura vaikutti keskeisellä tavalla. Tutkielmani päätavoite on tarkastella historiaseuran ja sen ympärillä toimineen historialiikehdinnän tekemiä tulkintoja Viron historiasta. Vuosien 1987 1991 aikana historiaseura käynnisti Virossa ilmiön, jota kutsun historian uudelleensynnyttämiseksi. Neuvostohistorian käsitykset korvattiin kansallisromanttisella tavalla tulkita maan historiaa, joka tuki kansallismielisten poliittisia tavoitteita. Historiaseura toteutti osin tietoista historiapolitiikkaa. Ilmiötä on perusteltua kutsua uudelleensynnyttämiseksi, koska mahdollisimman laajasti noudatettiin vuosien 1918 1940 tasavallan perinteitä. Keskeisimmän osan neuvostoaikana kiellettyjen tulkintojen tuomisessa takaisin julkiseen käyttöön muodosti Viron vapaussodan (1918 1920) muiston elvyttäminen. Tärkein historiakulttuuriin liittynyt toimintamuoto oli tuhottujen muistomerkkien uudelleenrakentaminen. Historiaseuran huomio kohdistui myös presidentti Konstantin Pätsin (1874 1956) kunnianpalautukseen. Päts nostettiin kansallissankarin asemaan, vaikka hänen muistoaan varjosti vuosien 1939 1940 itsenäisyyden menetyksen aiheuttama kansallinen trauma. Viron kansallinen historia esitettiin tavalla, joka legitimoi itsenäisyyden palauttamista sekä korosti jatkuvuutta, vapaustaistelua ja itsenäisyyden välttämättömyyttä osana Viron historian kehitystä. Neuvosto-Viron ja Neuvostoliiton historian tarkastelussa korostettiin tapahtumia, joiden julkinen käsittely ei ollut aikaisempina vuosikymmeninä ollut mahdollista. Keskeiselle sijalle nostettiin monimuotoiseksi koettu punainen terrori sekä Molotovin Ribbentropin sopimus. Vuosina 1988 1991 käsitys Viron miehityksestä vahvistui. Kansallismieliset vähensivät rikolliseksi ja laittomaksi kokemansa neuvostovallan legitimiteettiä korostamalla neuvostojärjestelmän vihamieliseksi kuvattua luonnetta virolaisia kohtaan. Keskeisin päätelmäni on, että Eesti Muinsuskaitse Seltsin ja historialiikehdinnän suorittama historian uudelleensynnyttäminen mahdollisti Viron tasavallan itsenäisyyden palauttamisen vuonna 1991 siinä muodossa kuin se toteutettiin.

"Helvetti on kiistaton, mutta taivas on suhteellinen." : Uskonnollisten ihanteiden ja kokemuksen välinen ristiriita L. M. Montgomeryn elämässä vuosina 1921 1927

Tässä tutkimuksessa tutkittiin kanadalaisen kirjailijan L. M. Montgomeryn (1874 1942) elämää vuosina 1921 1927. Kyseisinä vuosina Montgomery eli presbyteeripapin vaimona maaseutuseurakunnissa, ensin Leaskdalessa ja sitten Norvalissa Kanadan Ontariossa. Tutkimus keskittyi tarkastelemaan kirjailijan elämää hallinnutta ristiriitaa, joka muodostui uskonnollisten ihanteiden ja yksilöllisen kokemuksen välisistä eroavaisuuksista. Primäärilähteinä olivat Montgomeryn toimitetut ja julkaistut päiväkirjat The Selected Journals of L. M. Montgomery 1 5 (1985 2004), joista käytettiin etenkin tutkimusvuosiin keskittyvää kolmatta osaa, Montgomeryn neljä romaania Emily of New Moon (1923), Emily Climbs (1925), Blue Castle (1926) ja Emily's Quest (1927) sekä Montgomeryn toimitettu ja julkaistu kirjeenvaihto After Green Gables: L. M. Montgomery's Letters to Ephraim Weber , 1916 1941 (2006) ja My Dear Mr. M.: Letters to G. B. MacMillan (1980). Lisäksi lähteinä oli Leaskdalen seurakuntalaisten kokoama muistelmateos Montgomerysta. Kirjallisuutta käytettiin kirkkohistorian, kirjallisuudentutkimuksen ja naistutkimuksen alalta. Suositusta kirjailijasta on tehty useampia elämäkertoja ja niitä hyödynnettiin tutkimuksessa. Tutkimus jakautui kahteen päälukuun, jotka toimivat toistensa vastaparina. Ensimmäinen tutkimusluku keskittyi tarkastelemaan uskonnollisia ja viktoriaanisia ihanteita, joiden mukaisesti Montgomery oli saanut kasvatuksen. Hän pyrki täyttämään näitä ihanteita myös pappilan emäntänä. Toinen tutkimusluku tarkasteli kirjailijan elämää, uskonnollisia ajatuksia ja avioliittoa julkisivun takana, jolloin kävi selvästi ilmi kirjailijan kahtiajakautunut elämä. Montgomery sai presbyteerisen ja viktoriaanisen kasvatuksen ja oppi jo lapsena huomioimaan sen, mitä muut ihmiset ajattelevat hänestä. Hän eli pienissä maaseutuyhteisöissä, joissa juoruilu oli yksi kontrollin väline. Papin vaimolla oli velvollisuuksia seurakunnassa ja pappilan hoidossa, ja Montgomery hoiti ne tarmokkaasti ja velvollisuudentuntoisesti. Hänellä oli apulainen pappilassa, jossa arki sujui viikkoaikataulun mukaisesti. Papin vaimon roolin lisäksi Montgomery jatkoi omaa kirjoittamistyötään ja hänen runsaat tulonsa mahdollistivat nelihenkisen perheen monet hankinnat. Hänen avioliittonsa oli vaikea, sillä aviomies kärsi uskonnollisesta melankoliasta ja asia piti salata seurakuntalaisilta. Montgomery käsittelee uskonnollisia teemoja romaaneissaan ja päiväkirjassaan. Hänen uskonnolliset ajatuksensa erosivat presbyteerikirkon opista useassa kohdin. Hän ei uskonut moneenkaan opinkappaleeseen, kohtasi Jumalan ennemmin luonnossa ollessaan yksin kuin kirkossa seurakunnan keskellä sekä ajatteli kristinuskon olevan jäännös menneestä ja tieteen ottaneen sen paikan Jumalan toiminnan kanavana. Kirjailijan ajattelussa on yhtymäkohtia transsendentalismiin, teosofiaan ja darwinismiin. Hän oli innokas psykologisen kirjallisuuden lukija ja sovelsi oppejaan käytäntöön. Hän uskoi unien välittävän viestejä. Kirkkokunta oli hänelle kuitenkin merkittävä identiteetin rakentaja. Papin vaimon roolin ja yksityisesti kriittisen ajattelijan roolin yhteensovittaminen aiheutti Montogmerylle ongelmia ja väsymystä. Hän kätki uskonnolliset ajatuksensa ja yksinäisyyden aiheuttaman kivun päiväkirjaansa, jonka hän toivoi julkaistavan viimeistään kuolemansa jälkeen. Kaikenlainen kirjoittaminen oli hänelle pakoa todellisuudesta ja auttoi häntä jaksamaan. Otsikon sitatti kuvaa Montgomeryn suhdetta kristinuskoon: hän käytti kristillisiä ilmauksia, mutta muokkasi niiden sisältöä omaa uskoaan vastaavaksi. Taivas ja helvetti kuvasivat usein hänen henkistä olotilaansa sanojen uskonnollisen merkityksen sijasta.