Murtuma mieheydessä. Aikuisiän selkäydinvamma ja maskuliinisuuden rakentuminen.

Tutkimukseni tavoitteena oli ensinnäkin selvittää, miten aikuisiällä tapahtunut vammautuminen uhkaa maskuliinista identiteettiä. Olin kiinnostunut niistä vammaisuuteen liittyvistä sosiaalisista prosesseista, joiden takia maskuliinisuus joutuu vammautumisen myötä koetukselle. Toiseksi halusin selvittää, miten haastattelemani selkäydinvammaiset miehet rakentavat maskuliinista identiteettiään. Tutkimukseni teoreettisena taustana toimi yhtäältä vammaistutkimuksen piirissä tehty, vammaisten elettyä kokemusta tarkasteleva tutkimus, toisaalta kriittinen miestutkimus, josta erityisesti R.W. Connellin teoria hegemonisesta maskuliinisuudesta. Tämän laadullisen tutkimuksen kohdejoukkona oli kahdeksan 23–68-vuotiasta miestä, joiden selkäydin oli vaurioitunut aikuisiällä tapahtuneen tapaturman seurauksena. Teemahaastattelut toteutettiin vuoden 2010 kevään ja syksyn aikana ja ne käsittelivät vammautumisen kokemusta ja sen seurauksia muun muassa miesten toimintakykyyn, sosiaalisiin suhteisiin, seksuaalisuuteen ja maskuliinisuuteen. Analyysivaiheessa tukeuduin grounded theoryn aineistolähtöiseen teemoitteluun. Haastatteluiden lisäksi tein lyhyen ekskursion pääkaupunkiseudulla sijaitsevaan kauppakeskukseen, jossa kiertelin pyörätuolissa istuen. Hyödynsin tekemiäni havaintoja esteettömyydestä ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta analyysissäni. Tutkimuksessa kävi selväksi, että vammautuminen oli uhannut haastateltujen maskuliinisuutta eri tavoin. Miehet olivat pelänneet menettäneensä itsenäisyytensä, toimintakykynsä, ihmissuhteensa ja näiden myötä myös mieheytensä. Kotiuduttuaan heille olikin ollut tärkeää todistaa sekä itselleen että läheisilleen olevansa edelleen itsenäisesti pärjääviä miehiä. Useimmille miehille vammautuminen oli myös johtanut ajoittaiseen yksityisyyden menettämiseen. Miehet kertoivat, että pyörätuoli herättää huomiota ja johtaa tungetteleviin katseisiin, kysymyksiin ja kosketuksiin. Totesin, että tällainen avulias tungettelu kuluttaa maskuliinista identiteettiä, koska se rikkoo kulttuurista käsitystä, jonka mukaan miehen kuuluu pärjätä ilman toisten apua. Toisaalta osa miehistä myös koki, että näkyvän vammansa takia heitä ajoittain myös vältellään. Arkisissa kohtaamisissa haastatellut pyrkivät rikkomaan vammaisuutta koskevia stereotypioita korostamalla maskuliinisia piirteitään. Haastateltavat liittivät kulttuurisesti arvostettuun maskuliinisuuteen käsityksiä itsenäisestä pärjäämisestä, urheilullisuudesta, teknisestä taitavuudesta, emotionaalisesta järkkymättömyydestä ja seksuaalisesta suorituskyvystä. Miehet kokivat, että vammaisuuden takia heidän maskuliinisuutensa voidaan nähdä viallisena tai puutteellisena. Tämän takia he pyrkivät maskuliinisuuden performatiiveissaan minimoimaan oman heikkouden ja riippuvaisuuden julkitulemista ja sen sijaan korostivat hegemonisen maskuliinisuuden mukaisia piirteitä. Tarkastelin tätä maskuliinisuuden tekemistä erityisesti parisuhteen, työn ja esteellisen tilan konteksteissa. Haastateltavat kertoivat, että vammautumisesta seurannut fyysinen ja henkinen rasitus oli asettanut heidän parisuhteensa koetukselle. Kotitöiden tekemisen kautta miehet neuvottelivat vastuullisuudestaan ja pärjäämisestään. Kaikkien miesten maskuliininen identiteetti näytti nojaavan työn tekemiseen ja sen tuomaan statukseen. Miesten suhdetta esteelliseen tilaan väritti jatkuva rajankäynti avun tarpeen ja miehisen kunnian välillä.