Perspectives on prescribing in nursing homes in Helsinki

Prescribing for older patients is challenging. The prevalence of diseases increases with advancing age and causes extensive drug use. Impairments in cognitive, sensory, social and physical functioning, multimorbidity and comorbidities, as well as age-related changes in pharmacokinetics and pharmacodynamics all add to the complexity of prescribing. This study is a cross-sectional assessment of all long-term residents aged ≥ 65 years in all nursing homes in Helsinki, Finland. The residents’ health status was assessed and data on their demographic factors, health and medications were collected from their medical records in February 2003. This study assesses some essential issues in prescribing for older people: psychotropic drugs (Paper I), laxatives (Paper II), vitamin D and calcium supplements (Paper III), potentially inappropriate drugs for older adults (PIDs) and drug-drug interactions (DDIs)(Paper IV), as well as prescribing in public and private nursing homes. A resident was classified as a medication user if his or her medication record indicated a regular sequence for its dosage. Others were classified as non-users. Mini Nutritional Assessment (MNA) was used to assess residents’ nutritional status, Beers 2003 criteria to assess the use of PIDs, and the Swedish, Finnish, INteraction X-referencing database (SFINX) to evaluate their exposure to DDIs. Of all nursing home residents in Helsinki, 82% (n=1987) participated in studies I, II, and IV and 87% (n=2114) participated in the study III. The residents’ mean age was 84 years, 81% were female, and 70% were diagnosed with dementia. The mean number of drugs was 7.9 per resident; 40% of the residents used ≥ 9 drugs per day, and were thus exposed to polypharmacy. Eighty percent of the residents received psychotropics; 43% received antipsychotics, and 45% used antidepressants. Anxiolytics were prescribed to 26%, and hypnotics to 28% of the residents. Of those residents diagnosed with dementia, 11% received antidementia drugs. Fifty five percent of the residents used laxatives regularly. In multivariate analysis, those factors associated with regular laxative use were advanced age, immobility, poor nutritional status, chewing problems, Parkinson’s disease, and a high number of drugs. Eating snacks between meals was associated with lower risk for laxative use. Of all participants, 33% received vitamin D supplementation, 28% received calcium supplementation, and 20% received both vitamin D and calcium. The dosage of vitamin D was rather low: 21% received vitamin D 400 IU (10 µg) or more, and only 4% received 800 IU (20 µg) or more. In multivariate analysis, residents who received vitamin D supplementation enjoyed better nutritional status, ate snacks between meals, suffered no constipation, and received regular weight monitoring. Those residents receiving PIDs (34% of all residents) more often used psychotropic medication and were more often exposed to polypharmacy than residents receiving no PIDs. Residents receiving PIDs were less often diagnosed with dementia than were residents receiving no PIDs. The three most prevalent PIDs were short-acting benzodiazepine in greater dosages than recommended, hydroxyzine, and nitrofurantoin. These three drugs accounted for nearly 77% of all PID use. Of all residents, less than 5% were susceptible to a clinically significant DDI. The most common DDIs were related to the use of potassium-sparing diuretics, carbamazepine, and codeine. Residents exposed to potential DDIs were younger, had more often suffered a previous stroke, more often used psychotropics, and were more often exposed to PIDs and polypharmacy than were residents not exposed to DDIs. Residents in private nursing homes were less often exposed to polypharmacy than were residents in public nursing homes. Long-term residents in nursing homes in Helsinki use, on average, nearly eight drugs daily. The use of psychotropic drugs in our study was notably more common than in international studies. The prevalence of laxatives equaled other prior international studies. Regardless of the known benefit and recommendation of vitamin D supplementation for elderly residing mostly indoors, the proportion of nursing home residents receiving vitamin D and calcium was surprisingly low. The use of PIDs was common among nursing home residents. PIDs increased the likelihood of DDIs. However, DDIs did not seem a major concern among the nursing home population. Monitoring PIDs and potential drug interactions could improve the quality of prescribing.

Determinants of institutional care at older ages in Finland

Väitöskirjassa selvitettiin ikäihmisten laitoshoitoon siirtymisen todennäköisyyttä ja sen taustoja kansainvälisesti ainutlaatuisen rekisteriaineiston avulla. Selvitettäviä asioita olivat eri sairauksien, sosioekonomisten tekijöiden, puolison olemassaolon ja leskeksi jäämisen yhteys laitoshoitoon siirtymiseen yli 65-vuotiailla suomalaisilla. Tutkimuksessa havaittiin, että dementia, Parkinsonin tauti, aivohalvaus, masennusoireet ja muut mielenterveysongelmat, lonkkamurtuma sekä diabetes lisäsivät ikäihmisten todennäköisyyttä siirtyä laitoshoitoon yli 50 prosentilla, kun muut sairaudet ja sosiodemografiset tekijät oli otettu huomioon. Korkeat tulot vähensivät laitoshoidon todennäköisyyttä, kun taas puutteellinen asuminen (ilman peseytymistiloja tai keskus- tai sähkölämmitystä) sekä erittäin puutteellinen asuminen (ilman lämmintä vettä, vesijohtoa, viemäriä tai vesivessaa) lisäsivät todennäkösyyttä, kun muut sosiodemografiset tekijät, sairaudet ja asuinalue oli huomioitu. Kerrostalon hissittömyys ei ollut yhteydessä laitoshoidon todennäköisyyteen. Todennäköisyys siirtyä laitoshoitoon oli jostain syystä korkeampaa niillä ikäihmisillä, jotka asuivat vuokralla ja matalampaa omakotitalossa asuvilla ja niillä, joilla oli auto. Puolison olemassaolo vähensi ja leskeksi jääminen lisäsi laitoshoidon todennäköisyyttä huomattavasti. Todennäköisyys oli erityisen suuri, yli kolminkertainen, kun puolison kuolemasta oli kulunut enintään kuukausi verrattuna niihin, joiden puoliso oli elossa. Todennäköisyys laski, kun puolison kuolemasta kului aikaa. Miesten ja naisten tulokset olivat samansuuntaisia. Korkeat tulot tai koulutus eivät suojanneet riskiltä joutua laitoshoitoon puolison kuoltua. Puolison kuolema näyttää lisäävän hoidon tarvetta, kun kotona ei ole enää puolisoa tukemassa ja huolehtimassa kodin askareista. Laitoshoidon tarve vähenee, jos ja kun lesket ajan kuluessa oppivat elämään yksin. Toisaalta tutkimustulokset saattavat viitata myös siihen, että kaikkein huonokuntoisimmat lesket, jotka eivät pärjää yksin asuessaan, siirtyvät laitoshoitoon hyvin nopeasti puolison kuoltua. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä yli 280 000 yli 65-vuotiasta henkilöä, joiden pitkäaikaiseen laitoshoitoon siirtymistä seurattiin tammikuusta 1998 syyskuuhun 2003. Laitoshoidoksi määriteltiin terveyskeskuksissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa tai vastaavissa yksiköissä tapahtuva pitkäaikainen hoito, joka kesti yli 90 vuorokautta tai oli vahvistettu pitkäaikaishoidon päätöksellä. Tutkimuksessa käytetty aineisto koottiin väestörekistereistä, sosiaali- ja terveydenhuollon rekistereistä ja lääkerekistereistä.