Metsäpirulainen : Liikemies Erik Johan Längman (1799-1863) talousjärjestelmän murroksessa

The Forest devil. Businessman Erik Johan Längman (1799 1863) in the transition of economic system In Finnish historiography, Erik Johan Längman (1799-1863) bears a bad reputation of his own level: a mean, profit-seeking businessman who did not care too much about methods in his operations. Although little known, Längman has been praised as one of the pioneers of modern industry in the Grand Duchy of Finland, which belonged to the Russian Empire. From the mid 1830s Längman owned iron mill and several sawmills around the country. The growing demand of the markets in the 1830s, especially in Great Britain, marked a strong stimulus to Finnish lumber industry. At the same time claims for stricter rule over the sawmill industry were raised by high officials. The momentum of the conflict, the Forest Act of 1851, brought an end to illegal overproduction. In this biography, particular emphasis is laid on the entrepreneurial behaviour of Längman, but also on the effect the entrepreneurs had on the Crown s policies. On the other hand, how did the limitations imposed by the Crown guide the actions of the sawmill owners? The solutions adopted by the sawmill owners and the manoeuvring of the government are in a constant dialogue in this study. The Finnish sawmill industry experienced a major change in its techniques and methods of acquiring timber during the 1830s. Längman particularly, with his acquisition organisation, was able to find and reach faraway forests with unexpected results. The official regulating system with its strict producing quotas couldn t follow the changes. When the battle against the sawmill industry really started on, in 1840, it didn t happen for the benefit of iron industry, as argued previously, but to save Crown forests from depletion. After the mid 1840s Längman and the leader of the Finnish nationalistic movement, J. V. Snellman questioned the rationality of the entire regulation system and in doing so they also posed a threat against the aristocratic power. The influential but now also badly provoked chairman of the economic division of senate, Lars Gabriel von Haartman, accused the sawmill-owners harder than ever and took the advantage of the reactionary spirit of imperial Russia to launch the state forest administration. Längman circumvented the conditions of privileges, felled Crown forests illegally and accusations were brought against him for destroying his competitors. The repeated conflicts spoke primarily about a superior business idea and organisational ability. Although Längman spent his last years mostly abroad he still had interests in Finnish timber business when the liberation of sawmill-industry was established, in 1861. Surprisingly, the antagonism around the Crown forests continued, probably even more heated.

Tuuleen piirrän nimeni : Daniel Urwindin fragmentaarinen omaelämäkerta Bo Carpelanin romaanissa Alkutuuli

Tutkielma käsittelee Bo Carpelanin romaania Alkutuuli (Urwind 1993) päähenkilö Daniel Urwindin fragmentaarisesti kerrottuna elämäntarinana. Kyse on kahdella aikatasolla etenevästä fiktiivisestä omaelämäkerrasta, joka perustuu viikottaisiin päiväkirjamerkintöihin. Daniel hahmottaa identiteettiään tilaan kytkeytyneiden muistojen sekä oman nimensä avulla leikaten samalla kerronnan jatkuvuuden. Tutkimusongelmana on hahmottaa Danielin kerronnan tavat, kirjoittamisen syyt sekä prosessiin lopputulos. Menneisyyteen kohdistuvan minä-kerronnan analyysi perustuu Dorrit Cohnin Transparent minds -teoksen käsitteistöön. Alkutuulessa esiintyy muistikerronnan ja muistimonologin epäsäännöllistä vuorottelua. Niiden osana on edesmenneiden läheisten upotettuja monologeja, joiden takaa kuultaa Danielin ääni: monologit ovat Danielin kuvittelemia tai referoimia puheita ja ajatuksia, joiden esittäjä on hänen yksinäisen keskustelunsa toinen osapuoli. Omaelämäkertaa käsittelevinä teoreettisina lähteinä ovat ensisijaisesti Päivi Kososen artikkelit sekä hänen tutkimuksensa Elämät sanoissa. Tutkielman tulkinnan kannalta keskeisessä asemassa ovat Bo Carpelanin essee- ja kaunokirjallinen tuotanto. Kirjoittamisen lähtökohtana on päähenkilön identiteettiä horjuttava elämänvaihe. Vaimo Marian lähdettyä vuodeksi Amerikkaan Daniel pyrkii löytämään oman kielensä ja luomaan muistojensa avulla eheämmän kuvan itsestään. Prosessiin kytkeytyy keskeisesti tila - Danielin kulkiessa talossaan, joka on hänen lapsuudenkotinsa, aistitodellisuus toimii mieleenpalauttajana: äänet ja tuoksut johdattavat hänet elämään menneisyyden muistoja uudelleen nykyhetkessä. Samalla talo ja huoneet personifioituvat ja minuus alkaa rakentua tilan kaltaiseksi. Uusien ovien ja huoneiden löytyminen symboloi Danielin muistojen selkeytymistä ja itseymmärryksen syvenemistä. Kirjoittamisen voi tulkita olevan psykoanalyyttinen prosessi, jossa omaelämäkerran minä keskustelee menneisyyden minänsä kanssa. Puhuja odottaa vastausta toiselta, vaikka vastaus löytyy paradoksaalisesti itsestä. Omaelämäkerran moniäänisyyttä korostavat edesmenneiden läheisten läsnäolo, Danielin eri ikävaiheiden identiteetit ja kaksoisolentojen hahmoissa esiintyvät minuudet. Kirjoittamisen avulla Daniel pyrkii pääsemään etäämmälle itsestään ja saavuttamaan minättömyyden tilan, jota käsitellään John Keatsilta peräisin olevan käsitteen "negatiivinen kyky" avulla. Alkutuuli on taiteilijaromaani, jossa taiteilijuutta edustavat siivet ja lentäminen kytkeytyvät mielikuvitukseen ja uusiutumiseen. Danielin tie taiteilijuutta edeltävään minättömyyteen on kuitenkin vaikea ja monet merkit viittaavat diletantin kohtaloon. Unenomaisen logiikan omaavan, fragmentaarisen kerronnan takaa on hahmotettavissa myös lainalaisuuksia. Muiden henkilöiden lyhyet elämäkerrat ovat heidän haavansa paljastavia episodeja, jotka muuttuvat osaksi Danielin elämäntarinaa. Danielin kirjallinen omakuva on montaasi, jossa eri tasossa olevat elementit, nykyhetki ja menneisyys, mielikuvitus, unet ja upotetut monologit rinnastuvat samaan tasoon. Daniel peilaa elettyä ja koettua koomisen peilirakenteen avulla, jossa hänen elämäänsä osallisena olleet menneisyyden henkilöt kulkevat narrikulkueen mukana. Toive eheästä minäkuvasta osoittautuu kuitenkin mahdottomaksi merkityssulkeuman todenvastaisuuden vuoksi. Urwind-nimen pohdinnasta liikkeelle lähtenyt omaelämäkerta päättyy syklistä liikettä mukaillen tilanteeseen, jossa päähenkilö hyväksyy elämän käsittämättömyyden ja luottaa omassa nimessään piilevään voimaan, tuuleen, viitaten samalla myös romaanin nimeen. Avainsanat: Bo Carpelan - muistot - tila - fragmentaarisuus - fiktiivinen omaelämäkerta