The decline of northern malaria and population dynamics of Plamodium vivax

Europe was declared malaria free in 1975. The disappearance of malaria has traditionally been attributed to numerous deliberate actions like vector control, the screening of houses, more efficient medication etc. Malaria, however, disappeared from many countries like Finland before any counter measures had even started. The aim of this thesis is to study the population ecology of P. vivax and its interaction with the human host and the vector. By finding the factors that attributed to the extinction of vivax malaria it might be possible to improve the modern strategy against P. vivax. The parasite was studied with data from Finland, which provides the longest time series (1749-2008) of malaria statistics in the world. The malaria vectors, Anopheles messeae and A. beklemishevi are still common species in the country. The eradication of vivax malaria is difficult because the parasite has a dormant stage that can cause a relapse long after a primary infection. It was now shown that P. vivax is able to detect the presence of a potential vector. A dormant stage is triggered even from a bite of an uninfected Anopheles mosquito. This optimizes the chances for the Plasmodium to reach a mosquito vector for sexual reproduction. The longevity of the dormant stage could be shown to be at least nine years. The parasite spends several years in its human host and the behaviour of the human carrier had a profound impact on the decline of the disease in Finland. Malaria spring epidemics could be explained by a previous warm summer. Neither annual nor summer mean temperature had any impact on the long term malaria trend. Malaria disappeared slowly from Finland without mosquito control. The sociological change from extended families to nuclear families led to decreased household size. The decreased household size correlated strongly with the decline of malaria. That led to an increased isolation of the subpopulations of P. vivax. Their habitat consisted of the bedrooms in which human carriers slept together with the overwintering vectors. The isolation of the parasite ultimately led to the extinction of vivax malaria. Metapopulation models adapted to local conditions should therefore be implemented as a tool for settlement planning and socio-economic development and become an integrated part of the fight against malaria.

Reconstructions of past climates from documentary and natural sources in Finland since the 18th century

In this paper both documentary and natural proxy data have been used to improve the accuracy of palaeoclimatic knowledge in Finland since the 18th century. Early meteorological observations from Turku (1748-1800) were analyzed first as a potential source of climate variability. The reliability of the calculated mean temperatures was evaluated by comparing them with those of contemporary temperature records from Stockholm, St. Petersburg and Uppsala. The resulting monthly, seasonal and yearly mean temperatures from 1748 to 1800 were compared with the present day mean values (1961-1990): the comparison suggests that the winters of the period 1749-1800 were 0.8 ºC colder than today, while the summers were 0.4 ºC warmer. Over the same period, springs were 0.9 ºC and autumns 0.1 ºC colder than today. Despite their uncertainties when compared with modern meteorological data, early temperature measurements offer direct and daily information about the weather for all months of the year, in contrast with other proxies. Secondly, early meteorological observations from Tornio (1737-1749) and Ylitornio (1792-1838) were used to study the temporal behaviour of the climate-tree growth relationship during the past three centuries in northern Finland. Analyses showed that the correlations between ring widths and mid-summer (July) temperatures did not vary significantly as a function of time. Early (June) and late summer (August) mean temperatures were secondary to mid-summer temperatures in controlling the radial growth. According the dataset used, there was no clear signature of temporally reduced sensitivity of Scots pine ring widths to mid-summer temperatures over the periods of early and modern meteorological observations. Thirdly, plant phenological data with tree-rings from south-west Finland since 1750 were examined as a palaeoclimate indicator. The information from the fragmentary, partly overlapping, partly nonsystematically biased plant phenological records of 14 different phenomena were combined into one continuous time series of phenological indices. The indices were found to be reliable indicators of the February to June temperature variations. In contrast, there was no correlation between the phenological indices and the precipitation data. Moreover, the correlations between the studied tree-rings and spring temperatures varied as a function of time and hence, their use in palaeoclimate reconstruction is questionable. The use of present tree-ring datasets for palaeoclimate purposes may become possible after the application of more sophisticated calibration methods. Climate variability since the 18th century is perhaps best seen in the fourth paper study of the multiproxy spring temperature reconstruction of south-west Finland. With the help of transfer functions, an attempt has been made to utilize both documentary and natural proxies. The reconstruction was verified with statistics showing a high degree of validity between the reconstructed and observed temperatures. According to the proxies and modern meteorological observations from Turku, springs have become warmer and have featured a warming trend since around the 1850s. Over the period of 1750 to around 1850, springs featured larger multidecadal low-frequency variability, as well as a smaller range of annual temperature variations. The coldest springtimes occurred around the 1840s and 1850s and the first decade of the 19th century. Particularly warm periods occurred in the 1760s, 1790s, 1820s, 1930s, 1970s and from 1987 onwards, although in this period cold springs occurred, such as the springs of 1994 and 1996. On the basis of the available material, long-term temperature changes have been related to changes in the atmospheric circulation, such as the North Atlantic Oscillation (February-June).

Yhteistoiminnallinen menetelmä ja oikeudenmukaisuus. Kuntatyöntekijöiden kokemuksia työkonferenssimenetelmästä.

Opinnäytetyössä tarkastellaan pienen kuntaliitoskunnan työntekijöiden asennoitumista työkonferenssiin. Työkonferenssi on keskustelutilaisuus, jonka keskeisiä periaatteita ovat demokraattisuus ja edustuksellisuus. Menetelmä on kehitetty erityisesti hierarkkisten raja-aitojen purkamiseen työyhteisöissä, ja sitä voidaan luonnehtia myös työyhteisöön kohdistuvaksi interventioksi. Työkonferenssimenetelmä on ideaalinen konstruktio, jonka periaatteet edustavat oikeudenmukaisuuden objektiivista ihannetta. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten työkonferenssia arvotetaan työskentelymenetelmänä ja etenkin, miten oikeudenmukaisuus konstruoituu työkonferenssia arvotettaessa. Oikeudenmukaisuutta tarkastellaan sosiaaliselle toiminnalle osoitettuna hyväksyntänä tai paheksuntana. Oikeudenmukaisuudesta puhuminen on puolestaan argumentatiivinen teko, jossa keskeistä on vastuun osoittaminen koetusta epäoikeudenmukaisuudesta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kategorioinnin näkökulma oikeudenmukaisuuteen (Ambrose & Kulik, 2001), moraalisen vastuun näkökulma (Folger, 2001) ja yleinen oikeudenmukaisuusteoria (Folger & Cropanzano, 1998) ja tutkimusnäkökulmana retorinen asenneteoria (Billig, 1987/1996). Asennoitumista tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä (Vesala & Rantanen, 2007) tuotetun ja analysoidun aineistonäytteen kautta, joka koostuu kahdeksan kuntatyöntekijän yksilöhaastatteluin tuotetusta argumentatiivisesta puheaineistosta. Haastatellut osallistuivat syksyllä 2008 työkonferenssiin, jonka tarkoituksena oli määritellä pienen kuntaliitoskunnan hyvät palvelut – mitä ja miten. Haastattelut tehtiin syksyllä 2008. Aineiston analyysin perusteella työkonferenssia arvotetaan sekä tasavertaisuuden että hyödyn näkökulmasta. Pääosin haastatellut suhtautuvat työkonferenssiin myönteisesti. Myönteinen suhtautuminen liittyy erityisesti työkonferenssimenetelmän eettis-moraalisiin periaatteisiin ja koettuun ryhmätoimintaan. Hieman kielteisempi suhtautuminen liittyy työkonferenssin mahdollisuuteen toimia tehokkaasti yksityiskohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimuksen tulokset antavat olettaa, että työkonferenssinmenetelmän mahdollisuus toimia työyhteisöön kohdistuvana interventiona paranisi sen periaatteellisemmalla käytöllä ja vuorovaikutuksellisia näkökulmia korostavilla tavoitteilla. Keskeisimmät lähdeteokset: työkonferenssista Lehtosen (2004) Työkonferenssi Suomessa; oikeudenmukaisuudesta Ambrosen ja Kulikin (2001) artikkeli How do I know that’s fair?, Folgerin (2001) artikkeli Fairness as deonance, Folgerin ja Cropanzanon (1998) Organizational justice and human resource management; retorisesta asenneteoriasta Billigin (1987/1996) Arguing and thinking; laadullisesta asennetutkimuksesta Vesalan ja Rantasen (2007) Argumentaatio ja tulkinta.

Taide ja luova luonto : Goethen taideteorian luonnonfilosofinen perusta

J.W. von Goethen (1749-1832) merkitys ei rajoitu saksalaisen kirjallisuuden uudistamiseen. Hänen keskeisin antinsa filosofialle on pikemminkin hänen kehittämässään luonnontieteellisessä tutkimusmetodissa ja siinä ilmenevässä organistisessa luonnonfilosofiassa. Myös Goethen taideteoreettisia käsityksiä on hedelmällistä tutkia hänen luonnonfilosofiansa näkökulmasta. Tarkastelen pro gradu-tutkielmassani Goethen luontokäsityksen ja taidekäsityksen kehitystä välittömästi hänen Italiaan suuntautuvia matkojaan 1786 1789 ympäröivänä ajanjaksona. Tähän aikaan sijoittuivat paitsi morfologisen tutkimusmetodin syntyminen, myös Goethen kuvataiteellisten ihanteiden yhä vahvempi kääntyminen antiikin esikuvien puoleen. Tutkin Goethen luonnontutkimusten taustalla olevan tietoteoreettisen asenteen muotoutumista suhteessa tulkintoihin, joita hän muodosti Benedict de Spinozan ja Immanuel Kantin filosofiasta. Jäljitän hänen näin muodostuneen luonnonfilosofisen näkemyksensä ilmenemistä hänen Weimarin klassismia edustaneissa taideteoreettisissa kirjoituksissaan. Kysymykseni on, onko Goethen kuvaamassa luonnontieteellisessä tutkimusmetodissa yhtymäkohtia siihen tiehen, jota taiteilijan tai taiteentuntijan on hänen mielestään kuljettava päästäkseen oikeaan käsitykseen taiteesta. Analysoidakseni tarkemmin taiteellisen ja tieteellisen toiminnan samankaltaisuutta Goethella vertailen keskenään 1789 julkaistua tekstiä Einfache Nachahmung der Natur, Manier, Stil (Luonnon yksinkertainen jäljittely, maneeri, tyyli), joka pohtii taiteen kuvaustavan suhdetta todellisuuteen, sekä lyhyttä luonnontieteellistä metodia kuvaavaa tekstiä Erfahrung und Wissenschaft (Kokemus ja tiede) vuodelta 1798. Asetan rinnakkain luonnontutkijan etenemisen empiirisestä ja tieteellisestä ilmiöstä puhtaaseen ilmiöön eli alkuilmiöön ja taiteellisen toiminnan jatkumon luonnon yksinkertaisesta jäljittelystä maneeriin ja tyyliin. Epilogissa hahmottelen Goethen metodin yhtymäkohtia moderniin fenomenologiaan sekä arvioin Rudolf Steinerin (1861 1925) Goethen tietoteoriasta tekemää tulkintaa.

Vänner, kolleger och gynnare : Namngivningen av de finska fästningsverken under Augustin Ehrensvärds tid

Under 1700-talets andra hälft hörde Sveriges nya fästningar i öst (Helsingfors, Sveaborg, Lovisa och Svartholm) till rikets största satsningar. Fästningsprojektet leddes med undantag av ett par avbrott av Augustin Ehrensvärd (1710 1772). När arbetet tog fart namngavs de enskilda fästningsverken i så gott som alla fall efter samtida personer. Under Ehrensvärds tid tillämpades denna namngivning på omkring femtio av Sveaborgs och Helsingfors fästningsverk samt på Lovisas och Svartholms totalt aderton verk. Genom personerna de knöts till berättar namnen en hel del om Augustin Ehrensvärds samtid och omvärld. Hur de gjorde det är denna avhandlings huvudfråga. Källmaterialet utgörs av relationsritningar och brev, medan de teoretiska ramarna står att finna i nätverksteori och onomastiska teorier om namnmönster. Ehrensvärd förklarade sin namngivningspraxis för sin överordnade, tronföljaren Adolf Fredrik, 1749 i samband med att Gustavssvärd med fästningsverk namngavs: tanken var att namnge bastioner efter de som bidragit till arbetets framgång och att namnge utanverk efter officerare vid fästningsbygget. Innebörden av Ehrensvärds ord framgår ur namnbeståndet. De största grupperna består av ämbetsmän och militärer. Med de som bidragit till arbetets framgång avsågs sålunda den lokala eliten: landshövdingar som involverats i fästningsbygget samt högre och lägre militärer som tjänstgjorde vid fästningarna. Redan från början syns en klar hierarki i namngivningen. Medan landshövdingarna och de högre militärerna tillägnades bastioner, fick de lägre officerarna se mindre fästningsverk namngivna efter sig, helt i enlighet med Ehrensvärds egen beskrivning. Utanför de ovan nämnda grupperna, hedrades en hel del personer som inte konkret hade engagerats i fästningsbygget. Denna namngivning kan förklaras å ena sidan inom ramen för Ehrensvärds sociala nätverk och å andra sidan mot bakgrund av riksdagspolitiken i frihetstidens Sverige. Av de två förklaringsmodeller bör Ehrensvärds personliga vänskaper ses som en bidragande orsak, medan de politiska motiven utgjorde en avgörande orsak. Som en del av Ehrensvärds nätverk kan de gynnare ses som hade stöttat Ehrensvärd under hans karriär samt hans närmaste medarbetare vid fästningsbygget, ofta officerer han själv handplockat. Namngivningens politiska aspekt syns i det stora antalet riksråd som tillägandes bastionnamn. Vid sidan om riksråden hedrades också talmän vid de samtida riksdagarna. En komparativ studie i namngivningen av fästningsverk vid samtida och äldre svenska fästningar framhäver Ehrensvärd som en innovativ namngivare. Fästningsverk namngivna efter kungligheter verkar ha varit en norm, som också Ehrensvärd anknöt till genom ett fåtal namn. Däremot var namn efter personer inte vanliga, vilket gav den Ehrensvärdska namngivningen en förhållandevis stark anknytning till samtiden. Denna aspekt bekräftas om namnen ses mot bakgrund av 1700-talets uppfattning om ära och äregirighetens samhälleliga nytta. I denna uppfattning syns bakgrunden till förekomsten av personer med både hög och låg status i Ehrensvärds namngivning. Sammanfattningsvis speglar namnen på de finska fästningsverken sin samtid genom den byråkratiska, militära och politiska elit de representerar samt genom motiveringen till dem.