25 resultados para ORGANIZACION INDUSTRIAL (TEORIA ECONOMICA)
em Helda - Digital Repository of University of Helsinki
Resumo:
Tutkimuksen kohteena on (uus)kreationistinen älykkään suunnittelun (Intelligent Design) teoria. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja lukeutuu kognitiivisen uskonnontutkimuksen alaan. Näkökulmana on tarkastella älykkään suunnittelun teorian mukaista ajattelua ihmisen intuitiivisena taipumuksena ymmärtää luontoa ja luonnossa esiintyviä mekanismeja. Esimerkkinä intuitiivisesta päättelystä tarkastellaan erityisesti kansanomaisen psykologian (folk psychology) ja kansanomaisen biologian (folk biology) mukaista ajattelua. Tutkimuksessa kysytään: ilmeneekö älykkään suunnittelun teoriassa mahdollisesti kansanomaisen psykologian ja biologian mukaista ajattelua? Ensimmäiseksi käsitteellistetään älykkään suunnittelun teoria ja esitellään tutkimuksen aineisto. Esille tulevat yhteydet Yhdysvaltojen uskonnolliseen ilmapiiriin, kristillisten kreationististen suuntausten jatkumoon sekä evoluutioteoriaan. Aineisto koostuu älykkään suunnittelun teoriaa kehitelleen Michael J. Behen todistajanlausunnosta Doverin oikeudenkäynnissä, jossa arvioitavana oli älykkään suunnittelun teorian mahdollinen tieteellisyys ja uskonnollisuus. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä määritellään tarkemmin, minkälaisiin ajattelutapoihin kansanomaisella, tieteellisellä ja uskonnollisella ajattelulla tutkimuksessa viitataan. Tämän jälkeen esitellään teoreettiset työvälineet - kansanomaisen psykologia ja biologia. Teoriaosuudessa tarkennetaan myös kansanomaisen, tieteellisen ja uskonnollisen ajattelun suhdetta intuitiiviseen ja intuitionvastaiseen ajatteluun, sekä määritellään kolmas termi epäintuitiivisuus. Teoriaosuus perustuu pääasiassa kognitiivisen uskonnontutkimuksen alaan lukeutuvien tutkijoiden, kuten Scott Atranin, Pascal Boyerin, Robert N. McCauleyn ja Ilkka Pyysiäisen julkaisuihin. Tutkimuksessa tarkastellaan myös evoluutioteorian ymmärtämistä tutkineen E. Margaret Evansin tutkimuksia. Analyysissä teoreettisia huomioita havainnollistetaan aineistosta löydettyjen esimerkkien kautta. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin kautta Behen todistajanlausunnosta nostetaan esille erityisesti kansanomaisen psykologian ja biologian mukaiset ajattelun tavat. Analyysissä tarkastellaan, mitä tutkimuslöydösten avulla voidaan selittää älykkään suunnittelun teorian edustamasta kreationistisesta ajattelusta. Tutkimustuloksena esitetään, että älykkään suunnittelun teoria mukailee monilta osin sekä kansanomaista psykologiaa että kansanomaista biologiaa. Älykkään suunnittelun teoriassa muodostetaan intuitiivinen ideakokonaisuus maailmasta/ eliökunnasta ja sen aiheuttaneesta intuitionvastaisesta toimijasta. Mahdolliset epäintuitiiviset elementit, kuten luonnonvalinta ja kristillinen teologia, ovat teoriassa olemattomat. Tutkimuksessa osoitetaan, että kreationistista ajattelua voidaan perustellusti tarkastella ihmiselle intuitiivisena taipumuksena ymmärtää luontoa.
Resumo:
Ei saatavilla
Resumo:
This dissertation examines the short- and long-run impacts of timber prices and other factors affecting NIPF owners' timber harvesting and timber stocking decisions. The utility-based Faustmann model provides testable hypotheses of the exogenous variables retained in the timber supply analysis. The timber stock function, derived from a two-period biomass harvesting model, is estimated using a two-step GMM estimator based on balanced panel data from 1983 to 1991. Timber supply functions are estimated using a Tobit model adjusted for heteroscedasticity and nonnormality of errors based on panel data from 1994 to 1998. Results show that if specification analysis of the Tobit model is ignored, inconsistency and biasedness can have a marked effect on parameter estimates. The empirical results show that owner's age is the single most important factor determining timber stock; timber price is the single most important factor in harvesting decision. The results of the timber supply estimations can be interpreted using utility-based Faustmann model of a forest owner who values a growing timber in situ.
Resumo:
Tutkielmassa esitellään ja arvioidaan John Searlen teoriaa tietoisuudesta. Tietoisuus (consciousness) on Searlen mukaan tärkein mielenfilosofinen käsite. Searle ei määrittele käsitettä tarkasti, vaan tyytyy esittämään sitä kuvaavia esimerkkejä ja analogioita. Tietoisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi Searlen teoriassa näyttävät muodostuvan intentionaalisuus (intentionality), subjektiivisuus (subjectivity) ja kausaalinen vaikutus käyttäytymiseen (mental causation). Näihin ominaisuuksiin liittyvät myös Searlen painavimmat tietoisuudesta esittämät argumentit. Argumenttien analysointi on tutkielman tärkein tavoite. Searlen yhteysperiaatteen (Connection Principle) mukaan intentionaalisia tiloja voi olla vain olennolla, jolla voi olla tietoisia intentionaalisia tiloja, ja jokainen alitajuinen intentionaalinen tila on ainakin potentiaalisesti tietoinen. Toisin sanoen intentionaalisuuden ja tietoisuuden välillä vallitsee välttämätön yhteys seuraavasti: on loogisesti välttämätöntä, että jokainen intentionaalinen tila voi ainakin periaattessa päästä tietoisuuteen.Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että yhteysperiaateeseen on syytä suhtautua epäillen. Searlen yhteysperiaatteen puolesta esittämä argumentti näyttää nimittäin sisältävän dilemman. Jos erottelu intrinsiseen ja näennäiseen intentionaalisuuteen tulkitaan Searlen tavoin, syyllistytään sen olettamiseen, mikä pitäisi todistaa; jos taas erottelu tulkitaan toisin kuin Searle, argumentti ei tue yhteysperiaatetta. Searlen mukaan mentaaliset tilat ovat aina jonkun mentaalisia tiloja. Tästä väitteestä Searle pyrkii johtamaan toisen, paljon radikaalimman väitteen: mielen ilmiöt kuuluvat omaan ontologiseen kategoriaansa, subjektiivisten mentaalisten tilojen kategoriaan. Searlen käsitystä tukee Thomas Nagelin esittämä, hyvin samansisältöinen argumentti. Yksimielisyys ei kuitenkaan ole erehtymättömyyden tae, sillä Paul Churchlandin kritiikki näyttää pahasti horjuttavan Searlen subjektiivisuusargumentin uskottavuutta. Churchland väittää Searlen syyllistyvän intensionaaliseen virhepäätelmään. Yksittäisen henkilön episteemisen pääsyn rajoittuneisuudesta ei Churchlandin mukaan voida tehdä mitään ontologisia johtopäätöksiä, koska tiedetyksi tuleminen ei ole objektin aito ominaisuus. Vastaväite näyttää olevan kohtalokas Searlen subjektiivisuusargumentille. Subjektiivisuuden ongelma näyttää olevan perustava metafyysinen vedenjakaja, joka jakaa mielenfilosofiset teoriat toisaalta materialistisiin, toisaalta dualistisiin. Searle uskoo, että mieli-ruumis -ongelma (mind-body problem) on ratkaistavissa ilman, että tarvitsee valita kumpaakaan. Ratkaisu sisältyy kahteen Searlen näennäisesti yhteensopimattomaan teesiin. Ensimmäisen teesin mukaan mentaaliset tilat ovat todellisia ilmiöitä, eikä niitä voida redusoida mihinkään muuhun tai eliminoida määrittelemällä ne uudestaan. Toisen teesin mukaan aivojen operaatiot aiheuttavat mentaaliset tilat ja mentaaliset tilat ovat aivojen piirteitä. Teeseistä jälkimmäinen osoittautuu ongelmalliseksi syistä, jotka Jaegwon Kim on esittänyt. Jos mentaaliset tilat olisivat aivojen ominaisuuksia, ei mielen ja aivojen välinen suhde voisi olla kausaalinen, koska kausaatiossa (causation) on aina kyse kahden erillisen entiteetin tai tapahtuman välisestä relaatiosta, jossa suhteen osapuolien välillä on oltava ajallista etäisyyttä. Toiseksi Searlen vertaus tietoisuuden ja aivojen suhteesta kappaleen kiinteyden ja sen mikrorakenteen suhteeseen epäonnistuu, koska tietoisuus ja kiinteys kuuluvat Searlen teoriassa eri ontologisiin kategorioihin, eikä niitä siten voi ongelmattomasti rinnastaa. Searlen analogia kiinteyteen murtuu myös siksi, että kappaleen mikrorakenne ei yksinkertaisesti aiheuta sen kiinteyttä. Tietoisuus ei siis voi olla samanaikaisesti aivojen ominaisuus ja aivojen kausaalisen toiminnan seuraus. Tutkielmassa päädytään puolustamaan kantaa, että Searlen argumentit eivät ole vakuuttavia ja että Searle ei ole onnistunut eksplikoimaan teoriaa, joka välttäisi dualismiin ja materialismiin liittyvät tunnetut ongelmat. Kysymys mikä on mielen suhde ruumiiseen, jää siten avoimeksi. Avainsanat: intentionaalisuus, mentaalinen, mieli-ruumis -ongelma, Searle, subjektiivisuus, tietoisuus
Resumo:
Microorganisms exist predominantly as sessile multispecies communities in natural habitats. Most bacterial species can form these matrix-enclosed microbial communities called biofilms. Biofilms occur in a wide range of environments, on every surface with sufficient moisture and nutrients, also on surfaces in industrial settings and engineered water systems. This unwanted biofilm formation on equipment surfaces is called biofouling. Biofouling can significantly decrease equipment performance and lifetime and cause contamination and impaired quality of the industrial product. In this thesis we studied bacterial adherence to abiotic surfaces by using coupons of stainless steel coated or not coated with fluoropolymer or diamond like carbon (DLC). As model organisms we used bacterial isolates from paper machines (Meiothermus silvanus, Pseudoxanthomonas taiwanensis and Deinococcus geothermalis) and also well characterised species isolated from medical implants (Staphylococcus epidermidis). We found that coating of steel surface with these materials reduced its tendency towards biofouling: Fluoropolymer and DLC coatings repelled all four biofilm formers on steel. We found great differences between bacterial species in their preference of surfaces to adhere as well as their ultrastructural details, like number and thickness of adhesion organelles they expressed. These details responded differently towards the different surfaces they adhered to. We further found that biofilms of D. geothermalis formed on titanium dioxide coated coupons of glass, steel and titanium, were effectively removed by photocatalytic action in response to irradiation at 360 nm. However, on non-coated glass or steel surfaces irradiation had no detectable effect on the amount of bacterial biomass. We showed that the adhesion organelles of bacteria on illuminated TiO2 coated coupons were complety destroyed whereas on non-coated coupons they looked intact when observed by microscope. Stainless steel is the most widely used material for industrial process equipments and surfaces. The results in this thesis showed that stainless steel is prone to biofouling by phylogenetically distant bacterial species and that coating of the steel may offer a tool for reduced biofouling of industrial equipment. Photocatalysis, on the other hand, is a potential technique for biofilm removal from surfaces in locations where high level of hygiene is required. Our study of natural biofilms on barley kernel surfaces showed that also there the microbes possessed adhesion organelles visible with electronmicroscope both before and after steeping. The microbial community of dry barley kernels turned into a dense biofilm covered with slimy extracellular polymeric substance (EPS) in the kernels after steeping in water. Steeping is the first step in malting. We also presented evidence showing that certain strains of Lactobacillus plantarum and Wickerhamomyces anomalus, when used as starter cultures in the steeping water, could enter the barley kernel and colonise the tissues of the barley kernel. By use of a starter culture it was possible to reduce the extensive production of EPS, which resulted in a faster filtration of the mash.
Resumo:
Despite the central role of legitimacy in social and organizational life, we know little of the subtle meaning-making processes through which organizational phenomena, such as industrial restructuring, are legitimated in contemporary society. Therefore, this paper examines the discursive legitimation strategies used when making sense of global industrial restructuring in the media. Based on a critical discourse analysis of extensive media coverage of a revolutionary pulp and paper sector merger, we distinguish and analyze five legitimation strategies: (1) normalization, (2) authorization, (3) rationalization, (4) moralization, and (5) narrativization. We argue that while these specific legitimation strategies appear in individual texts, their recurring use in the intertextual totality of the public discussion establishes the core elements of the emerging legitimating discourse.
Resumo:
A focus on cooperative industrial business relationships has become increasingly important in studies of industrial relationships. If the relationships between companies are strong it is usually a sign that companies will cooperate for a longer time and that may affect companies’ competitive and financial strength positively. As a result the bonds between companies become more important. This is due to the fact that bonds are building blocks of relationships and thus affect the stability in the cooperation between companies. Bond strength affect relationship strength. A framework regarding how bonds develop and change in an industrial business relationship has been developed in the study. Episodes affect the bonds in the relationship strengthening or weakening the bonds in the relationship or preserving status quo. Routine or critical episodes may lead to the strengthening or weakening of bonds as well as the preservation of status quo. The method used for analyzing bond strength trying to grasp the nature and change of bonds was invented by systematically following the elements of the definitions of bonds. A system with tables was drawn up in order to find out if the bond was weak, of medium strength or strong. Bonds are important regulators of industrial business relationships. By influencing the bonds one may have possibilities to strengthen or weaken the business relationship. Strengthen the business relationship in order to increase business and revenue and weaken the relationship in order to terminate business where the revenue is low or where there may be other problems in the relationship. By measuring the strength of different bonds it can be possible to strengthen weak bonds in order to strengthen the relationship. By using bond management it is possible to strategically strengthen or weaken the bonds between the cooperating companies in order to strengthen the cooperation and tie the customer or supplier to the company or weaken the cooperation in order to terminate the relationship. The instrument for the management of bonds is to use the created bond audit in order to know which bonds resources should be focused on in order to increase or decrease their strength.
Resumo:
Views on industrial service have conceptually progressed from the output of the provider’s production process to the result of an interaction process in which the customer also is involved. Although there are attempts to be customer-oriented, especially when the focus is on solutions, an industrial company’s offering combining goods and services is inherently seller-oriented. There is, however, a need to go beyond the current literature and company practices. We propose that what is needed is a genuinely customer-based parallel concept to offering that takes the customer’s view and put forward a new concept labelled customer needing. A needing is based on the customer’s mental model of their business and strategies which will affect priorities, decisions, and actions. A needing can be modelled as a configuration of three dimensions containing six functions that create realised value for the customer. These dimensions and functions can be used to describe needings which represent starting points for sellers’ creation of successful offerings. When offerings match needings over time the seller should have the potential to form and sustain successful buyer relationships.
Resumo:
There is an urgent interest in marketing to move away from neo-classical value definitions suggesting that value creation is a process of exchanging goods for money. In the present paper, value creation is conceptualized as an integration of two distinct, yet closely coupled processes. First, actors co-create what this paper calls an underlying basis of value. This is done by interactively re-configuring resources. By relating and combining resources, activity sets, and risks across actor boundaries in novel ways actors create joint productivity gains – a concept very similar to density (Normann, 2001). Second, actors engage in a process of signification and evaluation. Signification implies co-constructing the meaning and worth of joint productivity gains co-created through interactive resource re-configuration, as well as sharing those gains through a pricing mechanism as value to involved actors. The conceptual framework highlights an all-important dynamics associated with ´value creation´ and ´value´ - a dynamics the paper claims has eluded past marketing research. The paper argues that the framework presented here is appropriate for the interactive service perspective, where value and value creation are not objectively given, but depend on the power of involved actors´ socially constructed frames to mobilize resources across actor boundaries in ways that ´enhance system well-being´ (Vargo et al., 2008). The paper contributes to research on Service Logic, Service-Dominant Logic, and Service Science.
Resumo:
Yhteenveto: Kemikaalien teollisesta käsittelystä vesieliöille aiheutuvien riskien arviointi mallin avulla.