Empire, Tourism, Nostalgia: Joseph Brodsky and Travel Writing

Joseph Brodsky, one of the most influential Russian intellectuals of the late Soviet period, was born in Leningrad in 1940, emigrated to the United States in 1972, received the Nobel Prize for Literature in 1987, and died in New York City in 1996. Brodsky was one of the leading public figures of Soviet emigration in the Cold War period, and his role as a model for the constructing of Russian cultural identities in the last years of the Soviet Union was, and still is, extremely important. One of Joseph Brodsky’s great contributions to Russian culture of the latter half of the twentieth century is the wide geographical scope of his poetic and prose works. Brodsky was not a travel writer, but he was a traveling writer who wrote a considerable number of poems and essays which relate to his trips and travels in the Soviet empire and outside it. Travel writing offered for Brodsky a discursive space for negotiating his own transculturation, while it also offered him a discursive space for making powerful statements about displacement, culture, history and geography, time and space—all major themes of his poetry. In this study of Joseph Brodsky’s travel writing I focus on his travel texts in poetry and prose, which relate to his post-1972 trips to Mexico, Brazil, Turkey, and Venice. Questions of empire, tourism, and nostalgia are foregrounded in one way or another in Brodsky’s travel writing performed in emigration. I explore these concepts through the study of tropes, strategies of identity construction, and the politics of representation. The theoretical premises of my work draw on the literary and cultural criticism which has evolved around the study of travel and travel writing in recent years. These approaches have gained much from the scholarly experience provided by postcolonial critique. Shifting the focus away from the concept of exile, the traditional framework for scholarly discussions of Brodsky’s works, I propose to review Brodsky’s travel poetry and prose as a response not only to his exilic condition but to the postmodern and postcolonial landscape, which initially shaped the writing of these texts. Discussing Brodsky’s travel writing in this context offers previously unexplored perspectives for analyzing the geopolitical, philosophical, and linguistic premises of his poetic imagination. By situating Brodsky’s travel writing in the geopolitical landscape of postcolonial postmodernity, I attempt to show how Brodsky’s engagement with his contemporary cultural practices in the West was incorporated into his Russian-language travel poetry and prose and how this engagement thus contributed to these texts’ status as exceptional and unique literary events within late Soviet Russian cultural practices.

Passion vallassa : Hermostunut aika Minna Canthin teoksissa

Under the power of passion. The age of nervousness in Minna Canth s works This research contemplates the psychology of Minna Canth s characters through the historical image of man in late 19th century Europe. The central operative term of the study is passion , understood as a twofold philosophical concept that includes both desire and suffering. The method of this study is historical and contextual. The study interprets the passions and the psychology of Canth s characters as they were understood in their own time. The indicator of the relevant contexts is the realist and naturalist genre of Canth s works. New research on the genre of the time is also the basis of a new kind of psychological approach to Canth s works. The most important context of passion in Canth s works is the positivistic and pathological image of man at the end of the 19th century. Then, passion was widely discussed, and was perceived as a physiological phenomenon that influenced humans neurologically and caused different kinds of physiological symptoms and nervous disorders. But at the same time, passion was understood as a manifestation of human instincts and drives. The naturalistic literature of the day aimed at creating deterministic studies of human morality and psychology following Émile Zola s application of experimental science methods in his writing. The pathological image of man is most explicitly manifested in Canth s formerly unknown short story Lääkäri (Doctor, 1891), in which a doctor who is interested in psychology visits a jail to meet a peculiar criminal, a girl who feels no remorse for her multiple crimes. In other works of Canth the medically motivated viewpoint is more hidden in the deterministic narrative and depiction of the characters. The present study approaches the passion in Minna Canth s works through five thematic chapters, in witch characters are interpreted suffering from blind love, ennui, crippling romantic idealism, melancholy, guilt and nostalgia, and their stories can be prescribed as medical histories which depict the born of the passion and its development towards ruin. All protagonists are also manifestations of their own time. Canth criticises the modern life and its demands as well as social defects through the tragic stories of individuals. The study demonstrates that Canth did not, like previous research has suggested, wait until the 1890s before writing works of a psychological nature but had already written according to the psychological paradigm of her time in Työmiehen vaimo (1885). The social and psychological interests intertwine in Canth s works and are not exclusionary as has formerly been interpreted. Canth is also critical of the medical power implicit in the naturalist experimental method and this shows itself especially in her depiction of working class women.

Stories of Survival: Knowledge Intensive Organisations and the Finnish 1990s Recession

The recession that hit the Finnish economy at the beginning of the 1990s has been regarded as unusually severe. Organisations’ failure to survive the recession has been researched in their various aspects. However, the reasons for why and how organisations that survived did so have been explored to a somewhat lesser extent. This study concerns organisations that survived rather than those that failed to do so, as studying successful experiences is acknowledged as an important source for learning how to counteract future failure. The thesis examines four knowledge intensive organisations, with the focus on managerial and social aspects of the crisis handling processes. The study deals with managers’ and co-workers’ stories about organisational attempts to survive, rather than seeking to identify causal relationships. Drawing upon a narrative approach and a social constructionist perspective, the crisis handling processes are treated as reconstructions and rationalisations of what happened. A primary assumption of this thesis is that we make sense of experiences in retrospect, and the aim is to describe the handling of crisis situations and the hardships related to economic difficulties, by focusing on the interviewees’ explanations of how those difficulties were dealt with. The stories are about taking control despite the threats induced by an extremely severe economic recession, remaining active, how the managers and their co-workers dealt with the uncertainty experienced, and how the organisations subsequently survived. The analysis also interrogates such issues as trust, authenticity, legitimacy, identity and nostalgia in crisis contexts.

Muistoja kadonneesta valtiosta: DDR:n arkipäivän muistaminen, museoiminen ja Ostalgie

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään DDR:n arkipäivän muistamista ja museoimista sekä DDR-nostalgiaa eli Ostalgieta. Tutkielmassa esitellään erilaisia näkökulmia muistin ja nostalgian muotoutumiseen ja pohditaan sitä, millä tavoin Saksan menneisyys ja historiapolitiikka ovat vaikuttaneet siihen, kuinka DDR:n menneisyyttä nykyään käsitellään. Työ perustuu Berliinissä, Saksassa huhti-heinäkuussa 2010 kerättyyn aineistoon, joka koostuu haastatteluista, vierailuista DDR:n arkipäivää käsitteleviin museoihin sekä verkkoaineistosta. DDR:n arkipäivää esittelevissä museoissa DDR:n materiaalinen menneisyys on pyritty säilyttämään, jotta muisti siitä ei katoaisi. Museoiden näyttelyt herättelevät ja ylläpitävät muistia sekä valistavat kävijöitä siitä, millaista tavallinen ja arkinen elämä DDR:ssä oli. Museot luovat korostetun ei-poliittisilla ja arkipäiväisillä näyttelyillä vastanarratiiveja viralliselle valtion DDR:stä ylläpitämälle suurnarratiiville, jossa DDR nähdään pelkkänä totalitaarisena diktatuurina ja sorron symbolina. Yhteisöpalvelu Facebookista löytyvässä keskusteluryhmä DDR Zonenkinderissä ihmiset jakavat omakohtaisia ja subjektiivisia muistojaan menneestä. Ryhmä luo vapaan ja avoimen foorumin jakaa muistoja, tuntea yhteisöllisyyttä ja koota kollektiivista muistia menneestä. Sekä DDR-museot että DDR Zonenkinder synnyttävät vaihtoehtoisia näkemyksiä DDR:n menneisyydestä, nämä ovat muussa keskustelussa ovat jääneet vähemmälle huomiolle. DDR:n kaaduttua 1989 ja vuotta myöhemmin Saksojen yhdistyttyä alkoi Saksassa kiivas keskustelu siitä, kuinka DDR:n menneisyyttä tulisi käsitellä. Saksa on toistaiseksi ainoa maa, jossa on yhden vuosisadan aikana järjestetty kaksi totuuskomissiota: ensimmäinen holokaustin ja toinen DDR:n kaatumisen jälkeen. Saksan kielessä on jopa kaksi sanaa, Vergangenheitsbeweltigung sekä Geschichtsaufarbeitung, jotka tarkoittavat menneisyyden käsittelyä tai sen työstämistä. Voi siis sanoa, että vaikean menneisyyden käsittely on saksalaisten erityisosaamista. Totuuskomissio, rajavartioiden oikeudenkäynnit, Stasin arkistojen läpikäyminen sekä DDR:n vertaaminen kolmanteen valtakuntaan saivat itäsaksalaiset tuntemaan itsensä toisen luokan kansalaisiksi, joilla ei ollut oikeutta omaan menneisyyteensä, mutta ei myöskään omaan tulevaisuuteensa. Itäsaksalaisista tuntui, ettei heidän elämänsä menneisyys näkynyt Länsi-Saksan hallinnoimassa historiankirjoituksessa. DDR:n nopea katoaminen niin poliittisena järjestelmänä kuin materiaalisena kulttuurina kiihdytti Ostalgien syntyä. Itäsaksalaisten vuosikymmeniä odottamat läntiset kulutushyödykkeet sekä vauraus ja hyvinvointi eivät saavuttaneetkaan itää siinä määrin ja yhtä nopeasti kuin siellä oli oletettu. Yhdistymisen aikaansaama euforia muuttui pian pettymykseksi, kun uuteen systeemin sopeutuminen ei onnistunut kivuttomasti. Analyysissa käytetään Daphne Berdahlin näkemystä Ostalgiesta keinona luoda vastanarratiiveja. Tämän lisäksi analyysissä tukeudutaan Paul Cooken näkemykseen Ostalgiesta Länsi-Saksan harjoittaman itäsaksalaisen kulttuurin ja historian kolonisaation vastustamisena. Tutkielmassa Ostalgie nähdään itäsaksalaisten vastarintana ja itsemääräämisoikeuden vaatimisena. Tutkielmassa tullaan myös siihen johtopäätökseen, että Ostalgiessa pohjimmiltaan kysymys on uuden järjestelmän ja länsimaisen kulttuurin hallitsemisesta ripauksella itäsaksalaista erityislaatuisuutta eikä niinkään menneisyyden haikailusta tai halusta palauttaa DDR valtiona tai poliittisena järjestelmänä. Ostalgien avulla itäsaksalaiset rakentavat uudenlaista identiteettiä uudessa systeemissä, mutta kuitenkin säilyttävät osan jotain vanhaa ja erityslaatuista.

Kaupunkilaiskuluttajat lähiruokaostoksilla - suuria makuelämyksiä pieniltä tuottajilta

Tutkielmani tavoitteena on kuvata lähiruokaa ilmiönä. Tarkastelen lähiruokaa ja helsinkiläisten kuluttajien käsityksiä lähiruuasta kolmen teeman kautta. Ne ovat vastuullisuus, identiteetti ja nostalgia. Tarkoitus oli pohtia ja selvittää, kuinka kuluttajat määrittelevät lähiruuan, mitä lähiruoka merkitsee kuluttajille ja millaisia merkityksiä lähiruokaan liitetään. Tutkimukseni empiirinen osuus koostuu 22 kuluttajan haastattelusta ja lähiruokaan erikoistuneissa liikkeissä tekemistäni havainnoista. Haastateltavia sain kontaktoimalla suoraan lähiruokaostoksilla olleita kuluttajia. Litteroituani ja koodattuani haastatteluaineiston, analysoin sen teemoittelun avulla. Tekemieni haastattelujen ja havaintojen pohjalta tein päätelmiä kuluttajien lähiruokaan liittämistä määritelmistä, merkityksistä ja asenteista. Tutkimuksessa selvisi, että kuluttajat määrittelevät lähiruuan ensisijaisesti sen tuottajan, myyntipaikan ja ruuan kulkeman matkan perusteella. Lähiruuan tuottaja on pientuottaja. Kuluttajan on helppo määrittää lähiruoka sen myyntipaikan perusteella, koska lähiruokaa myydään pääasiassa toreilla, kauppahalleissa, tilamyynnissä ja erikoisliikkeissä. Lähiruuan kulkeman matkan tulisi olla mahdollisimman lyhyt. Lisäksi ruuan alkuperän tulee olla tarkasti tiedossa. Tämän tutkimuksen perusteella lähiruoka voitaisiin määritellä ”perinteitä kunnioittavaksi ruuaksi, joka valmistuu käsityönä lähellä kasvaneista, puhtaista ja aidoista raaka-aineista”. Tutkimuksessa havaittiin, että useimmat kuluttajat rinnastavat kotimaisen ruuan lähiruokaan. Lähiruoka on kotimaista, mutta useimmiten se saa kotimaisuuden lisäksi tarkempia määritelmiä. Lähiruoka merkitsee kuluttajille makua, terveellisyyttä ja vastuullisuutta. Tähän perustuvat myös tutkimuksessa esiin tulleet lähiruuan kuluttajatyypit: kulinaristit, puhtaan ruuan ystävät ja maailmanparantajat. Lähiruokaan suhtaudutaan hyvin avoimesti ja luottavaisesti, mutta ongelmana on jakelu ja tuotteiden saatavuus. Lähiruuan kuluttajat ovat tällä hetkellä pääasiassa ihmisiä, joilla on aikaa ja kiinnostusta itse ottaa selvää tuotteista ja niiden saatavuudesta. Kuluttajat liittävät lähiruokaan vahvasti käsityöläisyyden ja itse tekemisen. Kaikkein aidointa lähiruokaa on itse kasvatettu, kerätty, kalastettu tai metsästetty ruoka. Lähiruokaa pidetään ensisijaisesti vaihtoehtona teollisesti tuotetulle ruualle. Lähiruoka herättääkin ihmisissä usein nostalgisia tunteita eli kaipuuta menneeseen aikaan, jolloin ruoka oli ”rehellisesti tuotettua” ja maut ”aitoja”. Lähiruoka tuottaa heille tunteita, elämyksiä ja makuja, joita kaupunkiympäristössä ei muuten pysty saavuttamaan.