'Luonto' ympäristöarvojen tastalla

Tutkielman tavoitteena on selvittää sanan ‘luonto’ merkitystä ja käyttöä ympäristöfilosofisessa keskustelussa. Mielenkiinnon kohteena on erityisesti se, voidaanko tällä käsitteellä perustella ympäristöarvoja ja voidaanko näillä arvoilla katsoa olevan moraalista velvoittavaa voimaa. Sanalle ‘luonto’ löytyy kaksi kilpailevaa määritelmää, joita käytetään ympäristöfilosofisissa teorioissa rinnakkain tai niistä valitaan toinen. Näiden luonto-käsitteen määritelmien voidaan katsoa olevan läpikäydyn aineiston perusteella yleisesti hyväksyttyjä. Niitä ei kuitenkaan perustella huolella, vaan tyydytään vallitsevaan käsitykseen sitä kyseenalaistamatta. Tästä syystä tämän tutkielman kysymyksenasettelulle on ympäristöfilosofiassa tarvetta. Tutkielma on luonteeltaan analyyttinen. Lähdeaineistoksi on valittu historiallisten auktoriteettien lisäksi modernin ympäristöfilosofian puhutuimpia ja kiistellyimpiä näkökulmia. Historiallisten auktoriteettien tärkein ominaisuus tämän tutkielman kannalta on niiden riippumattomuus modernista ympäristöajattelusta, jolla on omat ennakkokäsityksensä ja asenteensa painolastinaan. Keskeisinä lähteinä ovat: John O’Neillin, Alan Hollandin ja Andrew Lightin Environmental Values; John Stuart Millin On Nature ja Robert Elliotin Faking Nature. J. S. Millin On Nature -essee, jossa luonto-käsitteelle löydetään ympäristöfilosofiassa yhä käytettävät kaksi määritelmää. Näitä ‘luonnon’ määritelmiä syvennetään modernien ympäristöfilosofien ajatuksilla. O.Neill ym. teoksesta on tähän tutkielmaan otettu rakenne sen esittämän kysymyksenasettelun mukaisesti. Lisäksi se tarjoaa tutkielman esittämään ympäristöarvojen moraalisen velvoittavuuden ongelmaan yhden ratkaisun. Elliotin artikkeli on tälle työlle keskeinen kahdesta syystä: ensinnäkin se toimii argumentaation kehityksen vastinparina, sillä sen sisältö on tämän tutkielman näkökulmasta ristiriitainen. Toiseksi, se onnistuu kuvaamaan ympäristöön liitettävien arvojen luonteen vahvalla intuitiivisella vertauksella taiteeseen. Näiden taidevertausten ansioista Elliotin artikkeli on kiistatta yksi modernin ympäristöfilosofian lainatuimmista ja kiistellyimmistä. Elliotin argumentaatiolinjaa jatkavat ajattelijat syventävät näitä käsityksiä entisestään ja myös O’Neill ym. saavat siitä vaikutteita omaan ajatteluunsa. Tämän tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että luonnolle löydetään kaksi eriävää määritelmää. Ensinnäkin ‘luonto’ määritellään tieteellisesti luonnonlaeiksi. Toisessa määritelmässään ‘luonto’ ymmärretään ei-inhimilliseksi ympäristöksi. Näiden määritelmien voidaan sanoa eroavan ensisijaisesti siinä, että jälkimmäisen määritelmän mukaisella luonnolla voidaan katsoa olevan arvoa. Tämä arvo on luonteeltaan joko välillistä tai välitöntä riippuen siitä, arvostetaanko sitä jonkin toisen arvon saavuttamisen välineenä vai sen itsensä tähden itseisarvoisesti. Näiden erilaisten ympäristöarvon lajien tunnistaminen on niiden moraalisen velvoittavuuden kannalta keskeinen tekijä. Osa ympäristöfilosofisista teorioista lähtee siitä, että luonnolla olisi objektiivinen arvonsa silloinkin kun inhimillinen moraalisubjekti ei sitä ole arvostamassa. Toisen tärkeänä huomiona on, että mikäli ‘luonto’ määritellään ei-inhimilliseksi ympäristöksi, kaikki inhimilliset luonnonsuojelutoimet osoittautuvat mahdottomiksi. Ne muuttaisivat tuon ei-inhimillisen ympäristön osaksi inhimillistä ympäristöä. Jotta moraaliselle toimijalle ympäristöarvoilla olisi merkitystä, niiden olisi oltava tämän agentin tunnistettavissa. Tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että vaikka ei-inhimillisellä ympäristöllä tällaista arvoa olisikin, ei se voisi ohjata moraalista toimintaamme. Lisäksi voidaan todeta, ettei tässä työssä esitetyt ympäristöfilosofiset teoriat tätä luonnonsuojelun paradoksi onnistu kiertämään. Tämän työn tärkein johtopäätös on, ettei luontoa voida suojella. Ympäristöfilosofia Etiikka

Reconsidering Relativism and Intentionalism in Interpretation : Donald Davidson, Hermeneutics, and Pragmatism

This study focuses on two philosophical issues related to the interpretation of art. Firstly, it considers the role of authorial intentions in interpretation. Secondly, the study raises the issue of relativism in interpretation through a discussion of the relativistic tendencies apparent in the views of three major figures of contemporary philosophy: Joseph Margolis, Hans-Georg Gadamer, and Richard Rorty. The major goal of the thesis is to develop a theory of interpretation supporting the role of authorial intentions in interpretation on the basis of Donald Davidson s late philosophy of language and the holistic account of interpretation that underlies different parts of his philosophy. It is my belief that an intentionalist view of interpretation built on Davidsonian elements manages to form the most convincing defense of that interpretive position against the skepticism present in the views of Margolis, Gadamer, and Rorty. The theoretical issues addressed in the thesis are illuminated by discussions of case-examples, most importantly Richard Wagner s The Valkyrie, Thomas Adés America: A Prophecy, and some symphonies by Dimitri Shostakovich. In chapter one, I present a critical discussion of Margolis robust relativism. While finding Margolis criticism of the self-refutive argument plausible, I, nevertheless, argue that the relativistic logic Margolis offers should not be favored in interpretation. The first parts of chapter two outline Davidsonian intentionalism by presenting a reading of Davidson s later work in philosophy of language and mind, and by indicating its relationship to Davidson s views of literature. Then, I shall compare Davidson s ideas with some recent modest forms of intentionalism found in analytic aesthetics, and argue that Davidsonian intentionalism is in many respects more satisfactory compared to them. Chapter three engages Gadamer s hermeneutics by defending E.D. Hirsch s criticism of Gadamer. Uncovering the shortcomings in the replies of Gadamer s followers to Hirsch s criticism serves as a basis for the defense of intentionalism in interpretation carried out in the chapter. That defense is then extended with a discussion of some recent hermeneutic readings of Davidson s views. Chapter four deals with the standing of intentionalism through Rorty s pragmatist approach to literature. By indicating the position of pragmatist notions of aesthetic experience and imagination in Davidsonian intentionalism, it is shown that an intentionalist approach need not be as impoverished with regard to the value Rorty attributes to literature as he assumes. The concluding chapter outlines some ways in which one can be a pluralist with regard to art and interpretation without falling into relativism.

Kansallisvaltion teräsmiehestä valtakunnan sovittelijaksi : Poliisikulttuurin psykohistorialliset solmukohdat 1930-1997

From Steely Nation-State Superman to Conciliator of Economical Global Empire – A Psychohistory of Finnish Police Culture 1930-1997 My study concerns the way police culture has changed within the societal changes in Finnish society between 1930 and 1997. The method of my study was psycho-historical and post-structural analysis. The research was conducted by examining the psycho-historical plateaus traceable within Finnish police culture. I made a social diagnosis of the autopoietic relationship between the power-holders of Finnish society and the police (at various levels of hierarchical organization). According to police researcher John P. Crank, police culture should be understood as the cognitive processes behind the actions of the police. Among these processes are the values, beliefs, rituals, customs and advice which standardize their work and the common sense of policemen. According to Crank, police culture is defined by a mindset which thinks, judges and acts according to its evaluations filtered by its own preliminary comprehension. Police culture consists of all the unsaid assumptions of being a policeman, the organizational structures of police, official policies, unofficial ways of behaviour, forms of arrest, procedures of practice and different kinds of training habits, attitudes towards suspects and citizens, and also possible corruption. Police culture channels its members’ feelings and emotions. Crank says that police culture can be seen in how policemen express their feelings. He advises police researchers to ask themselves how it feels to be a member of the police. Ethos has been described as a communal frame for thought that guides one’s actions. According to sociologist Martti Grönfors, the Finnish mentality of the Protestant ethic is accentuated among Finnish policemen. The concept of ethos expresses very well the self-made mentality as an ethical tension which prevails in police work between communal belonging and individual freedom of choice. However, it is significant that it is a matter of the quality of relationships, and that the relationship is always tied to the context of the cultural history of dealing with one’s anxiety. According to criminologist Clifford Shearing, the values of police culture act as subterranean processes of the maintenance of social power in society. Policemen have been called microcosmic mediators, or street corner politicians. Robert Reiner argues that at the level of self-comprehension, policemen disparage the dimension of politics in their work. Reiner points out that all relationships which hold a dimension of power are political. Police culture has also been called a canteen culture. This idea expresses the day-to-day basis of the mentality of taking care of business which policing produces as a necessity for dealing with everyday hardships. According to police researcher Timo Korander, this figurative expression embodies the nature of police culture as a crew culture which is partly hidden from police chiefs who are at a different level. This multitude of standpoints depicts the diversity of police cultures. According to Reiner, one should not see police culture as one monolithic whole; instead one should assess it as the interplay of individuals negotiating with their environment and societal power networks. The cases analyzed formed different plateaus of study. The first plateau was the so-called ‘Rovaniemi arson’ case in the summer of 1930. The second plateau consisted of the examinations of alleged police assaults towards the Communists during the Finnish Continuation War of 1941 to 1944 and the threats that societal change after the war posed to Finnish Society. The third plateau was thematic. Here I investigated how using force towards police clients has changed culturally from the 1930s to the 1980s. The fourth plateau concerned with the material produced by the Security Police detectives traced the interaction between Soviet KGB agents and Finnish politicians during the long 1970s. The fifth plateau of larger changes in Finnish police culture then occurred during the 1980s as an aftermath of the former decade. The last, sixth plateau of changing relationships between policing and the national logic of action can be seen in the murder of two policemen in the autumn of 1997. My study shows that police culture has transformed from a “stone cold” steely fixed identity towards a more relational identity that tries to solve problems by negotiating with clients instead of using excessive force. However, in this process of change there is a traceable paradox in Finnish policing and police culture. On the one hand, policemen have, at the practical level, constructed their policing identity by protecting their inner self in their organizational role at work against the projections of anger and fear in society. On the other hand, however, they have had to safeguard themselves at the emotional level against the predominance of this same organizational role. Because of this dilemma they must simultaneously construct both a distance from their own role as police officers and the role of the police itself. This makes the task of policing susceptible to the political pressures of society. In an era of globalization, and after the heyday of the welfare state, this can produce heightened challenges for Finnish police culture.

Konstruktiivisen linjakkuuden perusteita etsimässä : Systemaattinen analyysi John Biggsin esittämistä yliopisto-opetuksen lähtökohdista

The aim of this study is to explore by systematic textual analysis the crucial conceptions of constructive alignment and to reconstruct the concept of constructive alignment and examine the relation between conceptual relationships in John Biggs’s texts. In this study, I have also analyzed the presuppositions of the concept of constructive alignment and its possible implications. The research material includes Biggs’s (1996b; 2003) article entitled Enhancing Teaching through Constructive Alignment and book entitled Teaching for Quality Learning at University. The primary purpose of the systematic textual analysis is to reconstruct concepts and gain access to a new or more profound understanding of the concepts. The main purpose of the constructive alignment is to design a teaching system that supports and encourages students to adopt a deep approach learning. At the center of the constructive alignment are two concepts: constructivism in learning and alignment in teaching. A tension was detected between these concepts. Biggs assumes that students’ learning activities are primed by the teaching. Because of this it is not important what the teacher does. At the same time he emphasizes that teaching interacts with learning. The teacher’s task is to support student’s appropriate learning activities. On the basis of the analysis, I conclude these conceptions are not mutually exclusive. Interaction between teaching and learning has an effect on student’s learning activities. The most essential benefit of the model of constructive alignment is that Biggs brings together and considers teaching at the same level with learning. A weakness of Biggs’s model relates to the theoretical basis and positions of the concept of constructive alignment. There are some conflicts between conceptions of epistemology in Biggs’s texts. In addition, Biggs writes about constructivism also as conceptions of epistemology, but doesn’t consider implications of that position or what follows or doesn’t follow from that commitment. On the basis of the analysis, I suggest that constructivism refers in Biggs’s texts rather to constructivism in learning than philosophical constructivism. In light of this study, constructive alignment doesn´t lead to philosophical constructivism. That’s why constructive alignment stays out of idealism. Biggs’s way of thinking about teachers possibility to confronting students’ misconceptions and evaluate and assess students’ constructions support a realist purpose in terms of philosophical stance. Realism does not drift toward general problems of relativism, like lack of criteria for assessing or evaluate these constructions.

John Searlen teoria tietoisuudesta

Tutkielmassa esitellään ja arvioidaan John Searlen teoriaa tietoisuudesta. Tietoisuus (consciousness) on Searlen mukaan tärkein mielenfilosofinen käsite. Searle ei määrittele käsitettä tarkasti, vaan tyytyy esittämään sitä kuvaavia esimerkkejä ja analogioita. Tietoisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi Searlen teoriassa näyttävät muodostuvan intentionaalisuus (intentionality), subjektiivisuus (subjectivity) ja kausaalinen vaikutus käyttäytymiseen (mental causation). Näihin ominaisuuksiin liittyvät myös Searlen painavimmat tietoisuudesta esittämät argumentit. Argumenttien analysointi on tutkielman tärkein tavoite. Searlen yhteysperiaatteen (Connection Principle) mukaan intentionaalisia tiloja voi olla vain olennolla, jolla voi olla tietoisia intentionaalisia tiloja, ja jokainen alitajuinen intentionaalinen tila on ainakin potentiaalisesti tietoinen. Toisin sanoen intentionaalisuuden ja tietoisuuden välillä vallitsee välttämätön yhteys seuraavasti: on loogisesti välttämätöntä, että jokainen intentionaalinen tila voi ainakin periaattessa päästä tietoisuuteen.Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että yhteysperiaateeseen on syytä suhtautua epäillen. Searlen yhteysperiaatteen puolesta esittämä argumentti näyttää nimittäin sisältävän dilemman. Jos erottelu intrinsiseen ja näennäiseen intentionaalisuuteen tulkitaan Searlen tavoin, syyllistytään sen olettamiseen, mikä pitäisi todistaa; jos taas erottelu tulkitaan toisin kuin Searle, argumentti ei tue yhteysperiaatetta. Searlen mukaan mentaaliset tilat ovat aina jonkun mentaalisia tiloja. Tästä väitteestä Searle pyrkii johtamaan toisen, paljon radikaalimman väitteen: mielen ilmiöt kuuluvat omaan ontologiseen kategoriaansa, subjektiivisten mentaalisten tilojen kategoriaan. Searlen käsitystä tukee Thomas Nagelin esittämä, hyvin samansisältöinen argumentti. Yksimielisyys ei kuitenkaan ole erehtymättömyyden tae, sillä Paul Churchlandin kritiikki näyttää pahasti horjuttavan Searlen subjektiivisuusargumentin uskottavuutta. Churchland väittää Searlen syyllistyvän intensionaaliseen virhepäätelmään. Yksittäisen henkilön episteemisen pääsyn rajoittuneisuudesta ei Churchlandin mukaan voida tehdä mitään ontologisia johtopäätöksiä, koska tiedetyksi tuleminen ei ole objektin aito ominaisuus. Vastaväite näyttää olevan kohtalokas Searlen subjektiivisuusargumentille. Subjektiivisuuden ongelma näyttää olevan perustava metafyysinen vedenjakaja, joka jakaa mielenfilosofiset teoriat toisaalta materialistisiin, toisaalta dualistisiin. Searle uskoo, että mieli-ruumis -ongelma (mind-body problem) on ratkaistavissa ilman, että tarvitsee valita kumpaakaan. Ratkaisu sisältyy kahteen Searlen näennäisesti yhteensopimattomaan teesiin. Ensimmäisen teesin mukaan mentaaliset tilat ovat todellisia ilmiöitä, eikä niitä voida redusoida mihinkään muuhun tai eliminoida määrittelemällä ne uudestaan. Toisen teesin mukaan aivojen operaatiot aiheuttavat mentaaliset tilat ja mentaaliset tilat ovat aivojen piirteitä. Teeseistä jälkimmäinen osoittautuu ongelmalliseksi syistä, jotka Jaegwon Kim on esittänyt. Jos mentaaliset tilat olisivat aivojen ominaisuuksia, ei mielen ja aivojen välinen suhde voisi olla kausaalinen, koska kausaatiossa (causation) on aina kyse kahden erillisen entiteetin tai tapahtuman välisestä relaatiosta, jossa suhteen osapuolien välillä on oltava ajallista etäisyyttä. Toiseksi Searlen vertaus tietoisuuden ja aivojen suhteesta kappaleen kiinteyden ja sen mikrorakenteen suhteeseen epäonnistuu, koska tietoisuus ja kiinteys kuuluvat Searlen teoriassa eri ontologisiin kategorioihin, eikä niitä siten voi ongelmattomasti rinnastaa. Searlen analogia kiinteyteen murtuu myös siksi, että kappaleen mikrorakenne ei yksinkertaisesti aiheuta sen kiinteyttä. Tietoisuus ei siis voi olla samanaikaisesti aivojen ominaisuus ja aivojen kausaalisen toiminnan seuraus. Tutkielmassa päädytään puolustamaan kantaa, että Searlen argumentit eivät ole vakuuttavia ja että Searle ei ole onnistunut eksplikoimaan teoriaa, joka välttäisi dualismiin ja materialismiin liittyvät tunnetut ongelmat. Kysymys mikä on mielen suhde ruumiiseen, jää siten avoimeksi. Avainsanat: intentionaalisuus, mentaalinen, mieli-ruumis -ongelma, Searle, subjektiivisuus, tietoisuus

Democratic Legitimacy and the Politics of Rights : A comparative analysis of the conceptual relationship between democracy and rights in contemporary political theories

Democratic Legitimacy and the Politics of Rights is a research in normative political theory, based on comparative analysis of contemporary democratic theories, classified roughly as conventional liberal, deliberative democratic and radical democratic. Its focus is on the conceptual relationship between alternative sources of democratic legitimacy: democratic inclusion and liberal rights. The relationship between rights and democracy is studied through the following questions: are rights to be seen as external constraints to democracy or as objects of democratic decision making processes? Are individual rights threatened by public participation in politics; do constitutionally protected rights limit the inclusiveness of democratic processes? Are liberal values such as individuality, autonomy and liberty; and democratic values such as equality, inclusion and popular sovereignty mutually conflictual or supportive? Analyzing feminist critique of liberal discourse, the dissertation also raises the question about Enlightenment ideals in current political debates: are the universal norms of liberal democracy inherently dependent on the rationalist grand narratives of modernity and incompatible with the ideal of diversity? Part I of the thesis introduces the sources of democratic legitimacy as presented in the alternative democratic models. Part II analyses how the relationship between rights and democracy is theorized in them. Part III contains arguments by feminists and radical democrats against the tenets of universalist liberal democratic models and responds to that critique by partly endorsing, partly rejecting it. The central argument promoted in the thesis is that while the deconstruction of modern rationalism indicates that rights are political constructions as opposed to externally given moral constraints to politics, this insight does not delegitimize the politics of universal rights as an inherent part of democratic institutions. The research indicates that democracy and universal individual rights are mutually interdependent rather than oppositional; and that democracy is more dependent on an unconditional protection of universal individual rights when it is conceived as inclusive, participatory and plural; as opposed to robust majoritarian rule. The central concepts are: liberalism, democracy, legitimacy, deliberation, inclusion, equality, diversity, conflict, public sphere, rights, individualism, universalism and contextuality. The authors discussed are e.g. John Rawls, Jürgen Habermas, Seyla Benhabib, Iris Young, Chantal Mouffe and Stephen Holmes. The research focuses on contemporary political theory, but the more classical work of John S. Mill, Benjamin Constant, Isaiah Berlin and Hannah Arendt is also included.

The Media and the Academic Globalization Debate : Theoretical Analysis and Critique

This study offers a reconstruction and critical evaluation of globalization theory, a perspective that has been central for sociology and cultural studies in recent decades, from the viewpoint of media and communications. As the study shows, sociological and cultural globalization theorists rely heavily on arguments concerning media and communications, especially the so-called new information and communication technologies, in the construction of their frameworks. Together with deepening the understanding of globalization theory, the study gives new critical knowledge of the problematic consequences that follow from such strong investment in media and communications in contemporary theory. The book is divided into four parts. The first part presents the research problem, the approach and the theoretical contexts of the study. Followed by the introduction in Chapter 1, I identify the core elements of globalization theory in Chapter 2. At the heart of globalization theory is the claim that recent decades have witnessed massive changes in the spatio-temporal constitution of society, caused by new media and communications in particular, and that these changes necessitate the rethinking of the foundations of social theory as a whole. Chapter 3 introduces three paradigms of media research the political economy of media, cultural studies and medium theory the discussion of which will make it easier to understand the key issues and controversies that emerge in academic globalization theorists treatment of media and communications. The next two parts offer a close reading of four theorists whose works I use as entry points into academic debates on globalization. I argue that we can make sense of mainstream positions on globalization by dividing them into two paradigms: on the one hand, media-technological explanations of globalization and, on the other, cultural globalization theory. As examples of the former, I discuss the works of Manuel Castells (Chapter 4) and Scott Lash (Chapter 5). I maintain that their analyses of globalization processes are overtly media-centric and result in an unhistorical and uncritical understanding of social power in an era of capitalist globalization. A related evaluation of the second paradigm (cultural globalization theory), as exemplified by Arjun Appadurai and John Tomlinson, is presented in Chapter 6. I argue that due to their rejection of the importance of nation states and the notion of cultural imperialism for cultural analysis, and their replacement with a framework of media-generated deterritorializations and flows, these theorists underplay the importance of the neoliberalization of cultures throughout the world. The fourth part (Chapter 7) presents a central research finding of this study, namely that the media-centrism of globalization theory can be understood in the context of the emergence of neoliberalism. I find it problematic that at the same time when capitalist dynamics have been strengthened in social and cultural life, advocates of globalization theory have directed attention to media-technological changes and their sweeping socio-cultural consequences, instead of analyzing the powerful material forces that shape the society and the culture. I further argue that this shift serves not only analytical but also utopian functions, that is, the longing for a better world in times when such longing is otherwise considered impracticable.

Pragmatismi poliittisena filosofiana. Yksilö ja yhteisö John Deweyn ajttelussa

John Dewey (1859-1952) oli yhdysvaltalainen filosofi, pedagogi ja julkinen keskustelija, jonka ajattelu on merkittävästi vaikuttanut pragmatismina tunnetun filosofisen suuntauksen kehittymiseen. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Devveyn poliittista filosofiaa ja ajattelua. Tarkoituksena on selvitellä, millaista on Devveyn poliittinen filosofia ja voiko hänen pragmatistinen poliittinen filosofiansa tarjota jotain mielenkiintoista myös tämän päivän poliittisen filosofian kentälle. Tutkielmassa tarkastellaan Devveyn esittämää kritiikkiä klassista liberalismia ja individualismia kohtaan, Devveyn omaa poliittisen filosofian projektia sekä sen kohtaama kritiikkiä ja arvioidaan Devveyn poliittista filosofiaa yleisesti. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa Devveyn käsitykset yksilöstä, valtiosta, demokratiasta, vallasta ja tiedosta. Ensisijaisena lähteenä tutkielmassa on Devveyn koottujen teosten sarja vuosilta 1882-1953, ennen kaikkea 1920-30-lukujen tuotanto. Lisäksi lähteenä on useita tuoreita artikkeleita sekä kommentaareja. Keskeisin löytö tutkielmassa on, että Devveyn poliittisen filosofian oleellinen piirre on "anti-essentialismi", eli huomion siirtäminen pois jostain oletetuista yksilöiden ja ryhmien olemuksista tai sisäisestä luonnosta niiden välisiin suhteisiin ja näiden ilmauksiin. Tähän liittyen Devveyn poliittisen filosofian keskeiseksi lähtökohdaksi osoittautuu perinteisen yksilö-yhteisö jaottelun kyseenalaistaminen. Tutkielma tarjoaa laajan katsauksen Devveyn poliittiseen ajatteluun sekä pragmatistiseen poliittiseen filosofiaan.

Työhön liittyvä kilpailu 18 - 65-vuotiaiden pyhtääläisten kuvaamana

Tutkimuksen kohteena olivat Pyhtään työikäisten asukkaiden näkemykset ja kokemukset työssä esiintyvästä kilpailusta Tutkimusongelma oli työhön liittyvän kilpailun ilmiön hahmottaminen. Tutkimuksen tarkoitus oli valottaa työhön liittyvän kilpailun moninaisuutta antaen esimerkkejä sen eri muodoista, esittäen ajatuksia uusien tulkintojen tekemiselle ja herättäen ideoita kilpailun eri muotojen soveltamiselle työn ja työilmapiirin tutkimuksissa. Tavoitteena oli tutkia haastatteluissa esiintyviä tapoja käsittää työhön liittyvä kilpailu ja sitä, missä määrin eri ammateissa kuvattiin sosiaalista kilpailua verrattuna välineelliseen kilpailuun. Työyhteisöön samastumista tarkasteltiin kilpailun ja koetun oikeudenmukaisuuden näkökulmista. Työn arvostusta käsiteltiin tarkastellen haastateltujen käsitystä ammattinsa yleisestä arvostuksesta sekä haastateltujen omia arvioita ammatistaan, sekä millä tavalla ammattirooli nousi esiin haastateltujen itsen kuvauksissa. Työpaikan ihmissuhteita ja valtaa tarkasteltiin kohdistamalla huomio työtovereiden kanssa toimeen tulemiseen ja työpaikan ihmissuhteiden aiheuttamaan stressiin sekä haastateltujen työssään kokeman oman vaikutusvallan, tasavertaisuuden, epäreiluuden, arvostuksen ja kilpailun määrään. Selvitettiin myös miten vallankäyttöä ja kiusaamista kuvattiin ja millä tavalla vallankäytön ja kiusaamisen katsottiin edesauttavan tavoitteiden saavuttamisessa. Lopuksi tarkastelun kohteina olivat ongelmien käsittely, työssä viihtyminen ja viihtymiseen vaikuttavat seikat. Aineisto kerättiin Pyhtäällä kesällä 2007. Vastaajia oli yhteensä 245 ja vastausprosentti oli 50. Tutkimuksessa mukana olivat kalkki työilmapiiriä ja työpaikan ihmissuhteita koskeviin kysymyksiin vastanneet haastatellut (N = 167). Suurimmaksi osaksi tutkimus oli kuvailevaa, mutta siinä oli myös kvantitatiivista kysymyksenasettelua. Tutkimuksessa käytettiin sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia analyysimenetelmiä. Puolistrukturoiduissa yksilöhaastatteluissa hyödynnettiin tulkitsevaa fenomenologista analyysia. Kirjattuja avovastauksia tutkittiin luokittavalla ja tulkitsevalla sisällönanalyysilla. Lisäksi laskettiin tilastollisia merkitsevyyksiä Työpaikalla esiintyvä kilpailu nähtiin haastateltujen selonteoissa hyvin moninaisena, sekä myönteisenä että haitallisena. Siihen ymmärrettiin kuuluvan niin resursseihin, työtehtäviin, tuloksiin ja palkkioihin liittyvää välineellistä kilpailua, kuin ihmisten välistä sosiaalista valtataisteluakin. Suhteessa välineelliseen kilpailuun sosiaalista kilpailua kuvattiin eniten hoiva- ja sosiaalialan ammateissa. Suhteessa sosiaaliseen kilpailuun välineellistä kilpailua kuvasivat eniten yrittäjät Vastausten perusteella suun kilpailun määrä korreloi työpaikan ihmissuhteiden aiheuttamaan stressiin, mutta vain silloin, kun kokemus työpaikan oikeudenmukaisuudesta oli matala. Kilpailun eri muotojen (kilpailu omien tavoitteiden saavuttamisesta vs. kilpailu organisaation tavoitteiden saavuttamisesta) väliset yhteydet työyhteisöön samastumiseen eivät aineistossa olleet tilastollisesti merkitseviä. Haastatellun arvio oman ammattinsa arvostuksesta ei myöskään ennustanut haastatellun todennäköisyyttä esittää itsensä ammattikuntansa edustajana avoimen itsen kuvauksen tilanteessa. Koettu oikeudenmukaisuus kuitenkin korreloi työyhteisöön samastumiseen. Mitä oikeudenmukaisempana haastatellut työpaikkaansa pitivät, sitä tärkeämmäksi samastumiskohteeksi he sen tyypillisesti arvioivat. Myös työssä viihtymisen ja työpaikan koetun oikeudenmukaisuuden välinen korrelaatio oli aineistossa voimakas. Lisäksi silloin, kun kokemus oikeudenmukaisuudesta oli matalalla tasolla, oli myös työpaikan ihmissuhteiden aiheuttama stressi yhteydessä vähäiseen työssä viihtymiseen. Tärkeimmät läheet tutkimuksessa olivat: Turner. John C 1975. Social comparison and social identity. Some prospects for intergroup behaviour. European Journal of Social Psychology, 5(1), 5-34. Haslam, S. Alexander 2004. Psychology in organizalions. The social identity approach Second Edition. London: SAGE Publications. Tyler, Tom - Blader. Steven 2000. Cooperation in Groups: Procedural Justice, Social Identity, and Behavioural Engagement. Essays in Social Psychology. Philadelphia: Psychology Press / Taylor & Francis Group. Kantolahti, T. - Tikander, T. 2010. Puheenvuoroja työn kuormittavuudesta. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:17