Productivity of the suffixes -ness and -ity in 17th-century English letters : A sociolinguistic approach

Tässä työssä tutkitaan englannin kielen substantiivijohtimien -ness ja -ity produktiivisuutta 1600-luvulla kirjoitetuissa kirjeissä. Näitä lähes synonyymisiä johtimia käytetään yleensä merkitykseltään abstraktien substantiivien muodostamiseen adjektiiveista (esim. productive 'produktiivinen' > productiveness tai productivity 'produktiivisuus'). Johtimista -ity on lainautunut englantiin ranskasta ja myöhemmin myös latinasta; se on sekä fonologialtaan että semantiikaltaan läpinäkymättömämpi kuin kotoperäinen -ness. Lisäksi -ity-johdinta on käytetty enimmäkseen formaaleissa tilanteissa ja tieteellisissä teksteissä, kun taas -ness on ollut yleiskäyttöisempi. Tutkielman lähestymistapa on sosiolingvistinen: oletetaan, että johtimien produktiivisuus (eli valmius muodostaa uusia johdoksia) voi vaihdella eri sosiaaliryhmissä. Sosiolingvistiikkaa ei ole aiemmin juurikaan sovellettu produktiivisuuden tutkimiseen. Tutkimusaineistona on Helsingin yliopiston VARIENG-tutkimusyksikön laatima Corpus of Early English Correspondence, varhaisista englanninkielisistä kirjeistä koostuva korpus eli elektroninen tekstikokoelma, joka on suunniteltu historiallisen sosiolingvistiikan tarpeisiin. Korpuksen 1600-luvun kirjeitten yhteenlaskettu pituus on noin 1,4 miljoonaa sanaa, ja ne on kirjoitettu vuosina 1600-1681. Tutkielman tärkeimpänä produktiivisuusmittarina käytetään johtimien avulla muodostettujen eri sanojen eli tyyppien lukumäärää. Hypoteesina on, että -ity-tyyppien määrä on keskimääräistä pienempi huonosti koulutettujen sosiaaliryhmien kirjeissä. Näitä olivat 1600-luvulla naiset sekä alhaisimmat yhteiskuntaryhmät, kuten talonpojat ja käsityöläiset. Johtimen -ness tyyppimäärissä ei odoteta esiintyvän sosiolingvististä variaatiota. Tutkielmassa käsitellään myös tyyppimäärien vertailuun liittyviä metodologisia ongelmia. Koska vaikkapa naisilta ja miehiltä on eri määrä dataa, ei heidän tyyppimääriään voida suoraan verrata keskenään. Esimerkiksi tyyppimäärien normalisointi tuhatta sanaa kohti ei myöskään ole mahdollista, koska tyyppien lukumäärä ei kasva lineaarisesti korpuksen kasvaessa. Tutkielmassa esitetään kielitieteessä harvoin käytetty tilastotieteellinen menetelmä, jonka avulla korpuksen eri osista saatuja tyyppimääriä voidaan verrata koko korpukseen ja testata, ovatko ne tilastollisesti merkittävän pieniä tai suuria. Toisin kuin monet yleisemmät menetelmät, tämä tyyppikertymiin ja permutaatiotesteihin perustuva metodi ei vaadi yksinkertaistavien oletuksien tekemistä. Tutkimustulokset vahvistavat hypoteesin oikeaksi: naisten -ity-tyyppien lukumäärä on tilastollisesti merkittävän alhainen, kun taas -ness-tyyppien määrissä ei ole tilastollisesti merkittäviä eroja. Alhaisimpien yhteiskuntaryhmien osalta tuloksia ei saada, koska niiltä on korpuksessa liian vähän dataa. Analyysissä paljastuu myös yllättävä eroavaisuus: korpuksen ajallisesti ensimmäisessä puoliskossa (1600-1639) on merkittävän vähän -ity-tyyppejä. Tämä voidaan tulkita kielelliseksi muutokseksi: -ity-johtimen produktiivisuus kasvaa kirjeissä 1600-luvun aikana. Saattaa olla, että johtimen produktiivisuus on ensin kasvanut formaalimmissa tekstilajeissa, joista lisääntynyt käyttö on sitten levinnyt myös kirjeisiin, ehkäpä 1640-luvun sisällissodan synnyttämien kontaktiverkostojen siivittämänä. Tuloksien perusteella voidaan sanoa, että sosiolingvistinen vaihtelu on merkittävä tekijä ainakin joittenkin johtimien produktiivisuudessa, joten vaihtelua on syytä tutkia enemmänkin. Tutkimuksessa käytetty metodi mahdollistaa osakorpuksien tyyppimäärien luotettavan vertailun melko pienissäkin korpuksissa, joten se soveltuu hyvin niin historialliseen kielitieteeseen kuin sosiolingvistiikkaankin.

Kirkon vai valtion kirjat? : Uskontokuntasidonnaisuuden ongelma Suomen väestökirjanpidossa 1839-1904

The Population Register – run by the Church or the state? The problem posed by the obligation to belong to a religious community in the registration of births and deaths in Finland between 1839 and 1904 The Lutheran Church of Finland is the nation’s largest church; approximately 82 per cent of Finns were members in 2007. The Church ran an official register of its members until 1999, when the state then undertook this task. The registration of births and deaths by the Church has a long history dating back to the 17th century, when Bishop Johannes Gezelius Sr. decreed that all parish members would have to be recorded in parish registers. These registers were used to control how well parish members knew the Christian doctrine and, gradually, also if they were literate. Additionally, the Church attempted to ensure by means of the parish registers that parish members went to Holy Communion annually. Since everyone was a member of the Lutheran Church, the state also took advantage of the parish registers and used them for the purposes of tax collection and conscription. The main research theme of “The Population Register – run by the Church or the state?” goes back to these times. The actual research period covers the years of 1839–1904. At that time Finland was under Russian rule, although autonomous. In the late 19th century the press and different associations in Finland began to engage in public debate, and the country started moving from a submissive society to a civic one. The identity of the Lutheran Church also became more prominent when the Church Act and the General Synod were realised in 1869. A few years earlier, municipal and parish administrations had been separated, but the general registration of births and deaths was left to the Church to see to. In compliance with the constitution of the country, all the inhabitants in principle still had to be Lutheran. In practice, the situation was different. The religious and ideological realms diversified, and the Lutheran concept of religion was no longer acceptable to everyone. The conflict was reflected in the registration of births and deaths, which was linked to the Lutheran Church and its parish registers. Nobody was allowed to leave the Church, there was no civil register, and the Lutheran Church did not consent to record unbaptized children in the parish registers. Therefore such children were left without civil rights. Thus the obligation to belong to a religious community had become a problem in the registration of births and deaths. The Lutheran clergy also appealed to the 1723 privileges, according to which they had been exempted from the drawing up of additional population registers. In 1889 Finland passed the Dissenters Act. By virtue of this act the Baptists and the Methodists left the state Church, but this was not the case with the members of the free churches. The freethinkers had to retain their church membership, as the law did not apply to them. This meant that the unbaptized children of the members of the free churches or those of freethinkers were still not entered in any registers. The children were not able to go to school, work for the state or legally marry. Neither were they able to inherit property, as they did not legally exist. The system of parish registers was created when everyone was required to be a member of the Lutheran Church, but it did not work when liberal attitudes eventually penetrated the sphere of religion, too. The government´s measures to solve the problem were slow and cautious, partly because Finland was part of Russia, partly because there were only about 100 unbaptized children. As the problem group was small and the state´s resources were limited, no general civil register was established. The state accepted the fact that in spite of the problems, the Evangelical Lutheran Church and the congregations of dissenters were the only official establishments to run populations registers in the country, and for social purposes, too. In 1900 the Diet of Finland finally approved a limited civil register, which unbaptized children and unregistered foreigners would be recorded in. Due to political reasons the civil register did not come into existence until 1917, after the actual research period.