Novel insights on functions of myotilin/palladin family members

Poikkijuovaisen luuranko- ja sydänlihaksen supistumisyksikkö, sarkomeeri, koostuu tarkoin järjestyneistä aktiini- ja myosiinisäikeistä. Rakenne eroaa muista solutyypeistä, joissa aktiinisäikeistö muovautuu jatkuvasti ja sen järjestyminen säätelee solun muotoa, solujakautumista, soluliikettä ja solunsisäisten organellien kuljetusta. Myotilin, palladin ja myopalladin kuuluvat proteiiniperheeseen, jonka yhteispiirteenä ovat immunoglobuliinin kaltaiset (Igl) domeenit. Proteiinit liittyvät aktiinitukirankaan ja niiden arvellaan toimivan solutukirangan rakenne-elementteinä ja säätelijöinä. Myotilinia ja myopalladinia ilmennetään poikkijuovaisessa lihaksessa. Sen sijaan palladinin eri silmukointimuotoja tavataan monissa kudostyypeissä kuten hermostossa, ja eri muodoilla saattaa olla solutyypistä riippuvia tehtäviä. Poikkijuovaisessa lihaksessa kaikki perheen jäsenet sijaitsevat aktiinisäikeitä yhdistävässä Z-levyssä ja ne sitovat Z-levyn rakenneproteiinia, -aktiniinia. Myotilingeenin pistemutaatiot johtavat periytyviin lihastauteihin, kun taas palladinin mutaatioiden on kuvattu liittyvän periytyvään haimasyöpään ja lisääntyneeseen sydäninfarktin riskiin. Tässä tutkimuksessa selvitettin myotilinin ja pallainin toimintaa. Kokeissa löydettiin uusia palladinin 90-92kDa alatyyppiin sitoutuvia proteiineja. Yksi niistä on aktiinidynamiikkaa säätelevä profilin. Profilinilla on kahdenlaisia tehtäviä; se edesauttaa aktiinisäikeiden muodostumista, mutta se voi myös eristää yksittäisiä aktiinimolekyylejä ja edistää säikeiden hajoamista. Solutasolla palladinin ja profilinin sijainti on yhtenevä runsaasti aktiinia sisältävillä solujen reuna-alueilla. Palladinin ja profilinin sidos on heikko ja hyvin dynaaminen, joka sopii palladinin tehtävään aktiinisäideiden muodostumisen koordinoijana. Toinen palladinin sitoutumiskumppani on aktiinisäikeitä yhteensitova -aktiniini. -Aktiniini liittää solutukirangan solukalvon proteiineihin ja ankkuroi solunsisäisiä viestintämolekyylejä. Sitoutumista välittävä alue on hyvin samankaltainen palladinissa ja myotilinissa. Luurankolihaksen liiallinen toistuva venytys muuttaa Z-levyjen rakennetta ja muotoa. Prosessin aikana syntyy uusia aktiinifilamenttejä sisältäviä tiivistymiä ja lopulta uusia sarkomeereja. Löydöstemme perusteella myotilinin uudelleenjärjestyminen noudattaa aktiinin muutoksia. Tämä viittaa siihen, että myotilin liittää yhteen uudismuodostuvia aktiinisäikeitä ja vakauttaa niitä. Myotilin saattaa myös ankkuroida viesti- tai rakennemolekyylejä, joiden tehtävänä on edesauttaa Z-levyjen uudismuodostusta. Tulostemme perusteella arvelemme, että myotilin toimii Z-levyjen rakenteen vakaajana ja aktiinisäikeiden säätelijänä. Palladinin puute johtaa sikiöaikaiseen kuolemaan hiirillä, mutta myotilinin puutoksella ei ole samanlaisia vaikutuksia. Tuotettujen myotilin poistogeenisten hiirten todetiin syntyvän ja kehittyvän normaalisti eikä niillä esiintynyt rakenteellisia tai toiminnallisia häiriöitä. Toisaalta aiemmissa kokeissa, joissa hiirille on siirretty ihmisen lihastautia aikaansaava myotilingeeni, nähdään samankaltaisia kuin sairailla ihmisillä. Näin ollen muuntunut myotilin näyttä olevan lihaksen toiminnalle haitallisempi kuin myotilinin puute. Myotilinin ja palladinin yhteisvaikutusta selvittääksemme risteytimme myotilin poistegeenisen hiiren ja hiirilinjan, joka ilmentää puutteellisesti palladinin 200 kDa muotoa. Puutteellisesti 200 kDa palladinia ilmentävien hiirten sydänlihaksessa todettiin vähäisiä hienorakenteen muutoksia, mutta risteytetyillä hiirillä tavattiin rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia myös luurankolihaksessa. Tulosten perusteella voidaan todeta, että palladinin 200 kDa muoto säätelee sydänlihassolujen rakennetta. Luurankolihaksessa sen sijaan myotilinilla ja palladinilla näyttäisi olevan päällekkäisiä tehtäviä.

The Structure and Functions of Hantavirus Nucleocapsid Protein

Hantaviruses, members of the genus Hantavirus in the Bunyaviridae family, are enveloped single-stranded RNA viruses with tri-segmented genome of negative polarity. In humans, hantaviruses cause two diseases, hemorrhagic fever with renal syndrome (HFRS) and hantavirus pulmonary syndrome (HPS), which vary in severity depending on the causative agent. Each hantavirus is carried by a specific rodent host and is transmitted to humans through excreta of infected rodents. The genome of hantaviruses encodes four structural proteins: the nucleocapsid protein (N), the glycoproteins (Gn and Gc), and the polymerase (L) and also the nonstructural protein (NSs). This thesis deals with the functional characterization of hantavirus N protein with regard to its structure. Structural studies of the N protein have progressed slowly and the crystal structure of the whole protein is still not available, therefore biochemical assays coupled with bioinformatical modeling proved essential for studying N protein structure and functions. Presumably, during RNA encapsidation, the N protein first forms intermediate trimers and then oligomers. First, we investigated the role of N-terminal domain in the N protein oligomerization. The results suggested that the N-terminal region of the N protein forms a coiled-coil, in which two antiparallel alpha helices interact via their hydrophobic seams. Hydrophobic residues L4, I11, L18, L25 and V32 in the first helix and L44, V51, L58 and L65 in the second helix were crucial for stabilizing the structure. The results were consistent with the head-to-head, tail-to-tail model for hantavirus N protein trimerization. We demonstrated that an intact coiled-coil structure of the N terminus is crucial for the oligomerization capacity of the N protein. We also added new details to the head-to-head, tail-to-tail model of trimerization by suggesting that the initial step is based on interaction(s) between intact intra-molecular coiled-coils of the monomers. We further analyzed the importance of charged aa residues located within the coiled-coil for the N protein oligomerization. To predict the interacting surfaces of the monomers we used an upgraded in silico model of the coiled-coil domain that was docked into a trimer. Next the predicted target residues were mutated. The results obtained using the mammalian two-hybrid assay suggested that conserved charged aa residues within the coiled-coil make a substantial contribution to the N protein oligomerization. This contribution probably involves the formation of interacting surfaces of the N monomers and also stabilization of the coiled-coil via intramolecular ionic bridging. We proposed that the tips of the coiled-coils are the first to come into direct contact and thus initiate tight packing of the three monomers into a compact structure. This was in agreement with the previous results showing that an increase in ionic strength abolished the interaction between N protein molecules. We also showed that residues having the strongest effect on the N protein oligomerization are not scattered randomly throughout the coiled-coil 3D model structure, but form clusters. Next we found evidence for the hantaviral N protein interaction with the cytoplasmic tail of the glycoprotein Gn. In order to study this interaction we used the GST pull-down assay in combination with mutagenesis technique. The results demonstrated that intact, properly folded zinc fingers of the Gn protein cytoplasmic tail as well as the middle domain of the N protein (that includes aa residues 80 248 and supposedly carries the RNA-binding domain) are essential for the interaction. Since hantaviruses do not have a matrix protein that mediates the packaging of the viral RNA in other negatve stranded viruses (NSRV), hantaviral RNPs should be involved in a direct interaction with the intraviral domains of the envelope-embedded glycoproteins. By showing the N-Gn interaction we provided the evidence for one of the crucial steps in the virus replication at which RNPs are directed to the site of the virus assembly. Finally we started analysis of the N protein RNA-binding region, which is supposedly located in the middle domain of the N protein molecule. We developed a model for the initial step of RNA-binding by the hantaviral N protein. We hypothesized that the hantaviral N protein possesses two secondary structure elements that initiate the RNA encapsidation. The results suggest that amino acid residues (172-176) presumably act as a hook to catch vRNA and that the positively charged interaction surface (aa residues 144-160) enhances the initial N-RNA interacation. In conclusion, we elucidated new functions of hantavirus N protein. Using in silico modeling we predicted the domain structure of the protein and using experimental techniques showed that each domain is responsible for executing certain function(s). We showed that intact N terminal coiled-coil domain is crucial for oligomerization and charged residues located on its surface form a interaction surface for the N monomers. The middle domain is essential for interaction with the cytoplasmic tail of the Gn protein and RNA binding.

Les fleuves dans l'œuvre romanesque de Jean-Marie Gustave Le Clézio

Relying on Merleau-Ponty's phenomenology of perception and on Mircea Eliade's works on the Sacred and the Profane, this study explores the river as a perceptual space and as the sacred Center in a cosmic vision of the world in twelve of Jean-Marie Gustave Le Clézio's fictional works, from The Interrogation (1963) to Revolutions (2003). In the first chapter, after introducing the field of study, I discuss the relation between the radical subjectivity and the evasiveness of perceiving subjects in Le Clézio's fiction. Next are some thoughts on the relation between Merleau-Ponty's and Le Clézio's ideas. The second chapter studies the river as an experience in the text, first as a topographical space, then as a sound world. The investigations move on to its water as a visual and a tactile phenomenon. Then follows the human use of the river, the (absence of) baths, and the river as a traveling space. The chapter closes with the study of the metaphorical use of the word, occurring mainly in urban space and for phenomena in the sky. The third chapter is organized around the river as the Center of the world in a religious cosmogony, where the river represents the origin of the world and of the human race. The core analysis shows how the middle of the river is a symbolic space of a new beginning. As a sacred space, the river abolishes time as the object of contemplation and as relative immobility from the point of view of a person drifting downstream. The functions of a new beginning and of abolition of time are combined in the symbolic immersions in the water. Finally, the dissertation explores other symbolical spaces, such as the unknown destination of the drift, and the river as the Center of a utopia. The chapter closes with the existential agony as a result of the elimination of the Center in the urban environment. In the final chapter, the river is compared to other watercourses : the creek, the brook and the rapids. The river is more of a spatial entity, whereas the actual water is more important in the smaller watercourses. The river is more common than the other watercourses as a topographical element in the landscape, whereas the minor watercourses invite the characters to a closer contact with their element, in immersions and in drinking their water. Finally, the work situates the rivers in a broader context of different fictional spaces in Le Clézio's text.

SU-8-Based Microchips for Capillary Electrophoresis and Electrospray Ionization Mass Spectrometry

Miniaturization of analytical instrumentation is attracting growing interest in response to the explosive demand for rapid, yet sensitive analytical methods and low-cost, highly automated instruments for pharmaceutical and bioanalyses and environmental monitoring. Microfabrication technology in particular, has enabled fabrication of low-cost microdevices with a high degree of integrated functions, such as sample preparation, chemical reaction, separation, and detection, on a single microchip. These miniaturized total chemical analysis systems (microTAS or lab-on-a-chip) can also be arrayed for parallel analyses in order to accelerate the sample throughput. Other motivations include reduced sample consumption and waste production as well as increased speed of analysis. One of the most promising hyphenated techniques in analytical chemistry is the combination of a microfluidic separation chip and mass spectrometer (MS). In this work, the emerging polymer microfabrication techniques, ultraviolet lithography in particular, were exploited to develop a capillary electrophoresis (CE) separation chip which incorporates a monolithically integrated electrospray ionization (ESI) emitter for efficient coupling with MS. An epoxy photoresist SU-8 was adopted as structural material and characterized with respect to its physicochemical properties relevant to chip-based CE and ESI/MS, namely surface charge, surface interactions, heat transfer, and solvent compatibility. As a result, SU-8 was found to be a favorable material to substitute for the more commonly used glass and silicon in microfluidic applications. In addition, an infrared (IR) thermography was introduced as direct, non-intrusive method to examine the heat transfer and thermal gradients during microchip-CE. The IR data was validated through numerical modeling. The analytical performance of SU-8-based microchips was established for qualitative and quantitative CE-ESI/MS analysis of small drug compounds, peptides, and proteins. The CE separation efficiency was found to be similar to that of commercial glass microchips and conventional CE systems. Typical analysis times were only 30-90 s per sample indicating feasibility for high-throughput analysis. Moreover, a mass detection limit at the low-attomole level, as low as 10E+5 molecules, was achieved utilizing MS detection. The SU-8 microchips developed in this work could also be mass produced at low cost and with nearly identical performance from chip to chip. Until this work, the attempts to combine CE separation with ESI in a chip-based system, amenable to batch fabrication and capable of high, reproducible analytical performance, have not been successful. Thus, the CE-ESI chip developed in this work is a substantial step toward lab-on-a-chip technology.

Dracocephalum moldavica L. and Melissa officinalis L. : Chemistry and Bioactivities Relevant in Alzheimer’s Disease Therapy

Oksidatiivisen stressin eli liiallisen reaktiivisten happiyhdisteiden määrän soluissa on jo pitkään arveltu olevan tärkeä Alzheimerin taudin kehittymiseen ja etenemiseen vaikuttava tekijä. Tämän vuoksi kiinnostus erilaisten antioksidanttien (yhdisteitä, jotka neutraloivat näitä happiradikaaleja soluissa) mahdollisia terapeuttisia ominaisuuksia Alzheimerin taudin hoidossa on tutkittu laajalti. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole vielä onnistuttu löytämään antioksidanttia, joka olisi hyödyksi Alzheimerin taudin hoidossa. Tämän vuoksi on tärkeää pyrkiä löytämään uusia antioksidanttien lähteitä sekä tutkia niistä löytyviä aktiivisia yhdisteitä. Kiinnostus luonnon antioksidantteja kohtaan on kasvanut voimakkaasti viime aikoina. Huomio on kiinnittynyt erityisesti aromaattisista sekä lääkekasveista löytyviin antioksidantteihin. Lamiaceae- perheeseen kuuluvia tuoksuampiaisyrttiä (Dracocephalum moldavica L.) ja sitruunamelissaa (Melissa officinalis L.) on käytetty Iranissa pitkään sekä ruoanlaitossa että lääkinnässä, minkä vuoksi näiden kasvien uutteiden antioksidanttisisältöä päätettiin analysoida käyttäen useaa erilaista in vitro- menetelmää. Näissä kokeissa ilmeni, että uutteilla oli useita antioksidanttisia vaikutuksia. Näistä antioksidanttisista vaikutuksista vastaavia yhdisteitä pyrittiin tunnistamaan käyttäen HPLC-PDA- tekniikkaa, minkä seurauksena niiden havaittiin sisältävän erilaisia polyfenoleita, kuten hydroksyloituneita bentsoeeni- ja cinnamamidihapon johdannaisia sekä flavonoideja. Kummankin kasvin uutteissa runsaimmin esiintynyt yhdiste oli rosmariinihappo. Sitruunamelissaa (M. officinalis) on käytetty antiikin ajoista alkaen kognitiivisten toimintojen häiriöiden hoidossa. Perustuen tietoon kasvin käytöstä perinteisessä lääkinnässä, sen tehoa Alzheimerin taudin hoidossa on tutkittu viime aikoina kliinisin kokein. Sitruunamelissan todettiinkin olevan hyödyksi lievää ja keskivaikeaa Alzheimeimerin tautia sairastavien potilaiden hoidossa. Väitöskirjan osanan olevasta kooste-artikkelista käy ilmi, että tutkimalla lääkekasvien ominaisuuksia voidaan saada arvokkaita suuntaa-antavia vihjeitä Alzheimerin taudin lääkehoidon kehittämiseen. Tämän perusteella päätettiinkin testatata myös sitruunamelissauutteen kykyä estää asetyylikoliiniesteraasin (AChE) toimintaa, koska tämän entsyymin toiminna estämisen tiedetään olevan hyödyksi Alzheimerin taudin hoidossa. Uute kykeni estämään AChE:n toimintaa, minkä vuoksi uutteen sisältämiä komponentteja päätettiin tutkia terkemmin. Uute jaettiin erilaisiin fraktioihin käyttäen HPLC-menetelmää, minkä jälkeen testattiin jokaisen fraktion kykyä inhiboida AchE. Suurin osa fraktioista kykeni inhiboimaan AChE:n toimintaa selkeästi tehokkaammin, kuin raakauute. Kaikista tehokkainta fraktiota analysoitiin tarkemmin sen aktiivisten yhdisteiden tunnistamiseksi, minkä seurauksena sen sisältämät yhdisteet tunnistettiin cis ja trans-rosmariinihapoiksi. Tässä tutkimuksessa tunnistettujen yhdisteiden hyödyllisyyttä Alzheimerin taudin hoidossa tulisi seuraavaksi tutkia erilaisissa in vivo-malleissa. Lisäksi jäljellä olevien fraktioiden kemiallinen koostumus tulisi selvittää sekä antioksidanttiaktiivisuuden ja AChE:n toiminnan inhiboinnin välistä mahdollista yhteyttä tulisi tutkia tarkemmin. Tämä tutkimus osoittaa tuoksuampiasyrtin (D. moldavica) sekä sitruunamelissan (M. officinalis) sisältävän monenlaisia aktiivisia antioksidantteja. Lisäksi sitruunamelissan sisältämät yhdisteet kykenivät estämään asetyylikoliiniesteraasin (AchE) toimintaa. Nämä tulokset tukevat osaltaan väitöskirjan osana olevan kooste-artikkelin johtopäätöksiä, joiden mukaan etnofarmakologinen kasvitutkimus voi osoittautua erittäin hyödylliseksi kehitettäessä uutta lääkehoitoa Alzheimerin tautiin. Lisäksi tässä väitöskirjassa kuvattu tutkimus osoittaakin, että perinteisesti lääkekasvina käytettyä sitruunamelissaa voidaan mahdollisesti hyödyntää uusien Alzheimerin taudin hoitoon käytettävien lääkkeiden kehityksessä.

Coordinated Verb Pairs in Texts

This dissertation discusses the relation between lexis, grammar and textual organisation. The major premise adopted here is that grammatical structures are motivated both by semantic potential of words and by text-pragmatic demands. In other words, it is argued that grammatical structures form the interface between lexis and textual organisation, and that linguistic analysis should not concentrate on analysing grammatical structures in isolation, independent of context. From this point of view, grammatical structures are said to be 'well-formed' only in relation to the context they occur in. This study is based on a corpus of three million words of recent Finnish fiction from which all the occurrences of the coordinated verb pairs ([V ja V] -pairs]) containing one of the intransitive motion verbs 'lähteä' (to go), 'mennä' (to go), 'päästä' (to get into), 'nousta' (to get up), and 'laskea' (to go down), were extracted. This set of verbs was established using methods described in earlier work by Lagus & Airola (2001, and 2005). The quantitative analysis of the [V ja V] -pairs was used to carry out a qualitative analysis of individual texts. In analysing the texts, an analogy was made between musical and textual structure. The results show among others that individual verbs specialise in different functions when occurring in coordinated verb pairs. One aspect was that those verb pairs including the verb 'nousta' tend to function as markers of textual boundaries and thus reflect the organisation of narrative substance. The verb 'mennä' has weakened literal meanings, but strengthened modal meanings when occurring in [V ja V] -pairs, and, in many cases, the verb 'lähteä' in [V ja V] -pairs function as an aspectual marker rather than a pure verb of motion. That there is a gradient from the concrete sense of motion into more differentiated senses of a verb in [V ja V] -pairs alongside the structure-creating potential of the [V ja V] -pairs themselves suggest an ongoing grammaticalisation process of the patterns discussed.

L'ecfrasis nel Piacere di Gabriele D'Annunzio

Tutkielman aiheena on ekfrasis Gabriele D'Annunzion romaanissa Il Piacere (1889). Lähtökohtana on selvittää, millaisissa muodoissa ekfrasis esiintyy romaanissa sekä miten ekfrasis vaikuttaa teoksen tulkintatradition esille tuomaan tematiikkaan. Pyrkimyksenä on myös selkeyttää ekfrasiksen käsitettä, jonka ongelmana ovat sanaan eri aikakausina liitetyt eri merkitykset. Tärkeimpiä lähdeteoksia ovat James A.W. Heffernanin Museum of Words (1993) ja W.J.T. Mitchellin Picture Theory (1994), Marinella Cantelmon Il Piacere dei leggitori: D'Annunzio e la comunicazione letteraria (1996) sekä John Hollanderin artikkeli "The Poetics of Ekphrasis" (1988). Tutkielman avainkäsitteenä on Heffernanin määritelmä, jonka mukaan ekfrasis on sanallinen esitys kuvallisesta esityksestä. Määritelmää sovellettaessa on otettu huomioon representaatiokäsityksen avautuminen, jolloin vastaanottaja, ympäristö etc. ovat osa esitystä. Korpuksen muodostavat tapahtumaympäristöä, taideteoksia, esineistöä ja henkilöhahmoja kuvaavat ekfrastiset katkelmat. Luokittelussa toimivat alakäsitteinä Valerie Robillardin kuvaileva, attributiivinen ja assosiatiivinen ekfrasis sekä Tamar Yacobin ekfrastinen vertaus. Analyysi osoittaa, että kuvaileva ekfrasis on yleisin, mutta vain kuvitteellisten teosten yhteydessä. Katkelmissa on näkyvissä ekfrasikselle luonteenomainen kerronnallinen impulssi. Ekfrasis osallistuu tunnetun ja uuden elementin vuoropuheluun ankkuroimalla kuvitteelliset taideteokset lukijalle tuttuun ympäristöön, jolloin myös uusi tulee toden kaltaiseksi. Attributiivinen ekfrasis takaa välittömän tunnistettavuuden. Henkilöhahmot, erityisesti keskeiset naishahmot, on määritelty ekfrastisten vertausten kautta. Ekfrasis ilmentää osaltaan naishahmojen vaihdettavuuden tematiikkaa. Kyseessä on myös toiseuden haltuunotto. Kuvallisen viittaussuhteen ansiosta ekfrasis toimii tehokeinona. Tekstuaalisena strategiana ekfrasis luo siteitä tapahtumien välille ja rytmittää teoksen vaiheita. Ekfrastiset katkelmat tarjoavat myös väylän vaihtoehtoiselle tulkinnalle haastamalla tekstin totuuskäsityksen. Kuvallinen ja sanallinen esitys tuovat tekstiin omat merkityksensä, jolloin merkityskenttä laajenee. Il Piacere on intertekstuaalinen kollaasi, jossa kokonaiskuva muodostuu eri elementtien vuorovaikutuksesta. D'Annunzion mielestä kauneus on taiteen ensisijainen tarkoitus, ja ekfrasis retorisena keinona on osa pyrkimystä tavoittaa täydellinen muoto.

Nés sous de bons auspices? Etude qualitative de facteurs contribuant à l'acquisition du bilinguisme par les enfants d'un couple mixte

Pro gradu- tutkielmassani tarkastelen suomi-ranska kaksikielisyyden kehittymistä perheissä, joissa vanhemmilla on eri äidinkieli. Työni tavoitteena on ollut tutkia kuinka eri ympäristötekijät vaikuttavat kaksikielisyyden omaksumiseen ja miten perheiden erilainen panostus vähemmistökielen, ts. kielen joka ei esiinny ympäristössä, oppimiseen näkyy saavutetuissa tuloksissa. Tutkimukseeni osallistui 13 perhettä, joilla on 10-12 vuotiaita, ranskaa ja suomea päivittäin käyttäviä lapsia. Lapsia oli yhteensä 18. Voidakseni tarkastella myös kieliympäristön vaikutusta oppimiseen valittiin perheistä kuusi Suomesta ja seitsemän Ranskasta sekä Sveitsin ranskankieliseltä alueelta. Tutkimusmenetelmiini kuului vanhempien haastattelu perheen sosiolingvististen tekijöiden selville saamiseksi ja lasten kanssa keskustelu suullisen kielitaidon arvioimiseksi. Pääpaino kielitaidon arvioinnissa oli kuitenkin kirjallisella tekstillä, jonka lapset tuottivat molemmilla kielillä tekstittömän kirjan kuvien perusteella. Teksteistä suoritettiin virheanalyysit, joissa eri virheet jaettiin ortografisiin, semanttisiin ja kieliopillisiin virheisiin. Jokaiselle lapselle lasketiin myös keskiarvo, joka osoitti kuinka monta sanaa tekstissä oli jokaista virhettä kohti. Näiden keskiarvojen pohjalta tutkittiin yhteneväisyyksiä virhemäärien sekä perheiden sosiolingvististen tekijöiden kesken. Yhteenvedossa verrattiin myös tuloksia teoriaosassa esitettyihin kielitieteilijöiden tarjoamiin periaatteisiin. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että ympäristön vaikutus näytetään usein aliarvioitaneen kaksikielisyyttä koskevissa teoksissa. Hyvään kielitaitoon vähemmistökielessä tarvitaan enemmän kuin yksi kieli - yksi henkilö menetelmä, jossa vanhemmat puhuvat lapselle omaa äidinkieltään. Hyviksi vahvistuskeinoiksi havaittiin varsinkin kaksikielinen koulu sekä useat vierailut toisen vanhemman kotimaahan. Varsinkin perheen nuorimpien lasten vähemmistökielen oppimiseen tulisi panostaa sillä näillä on syntymästään asti mahdollisuus käyttää enemmistökieltä myös vanhempien sisarusten kanssa. Kieliympäristön vaikutuksesta havaittiin, että Suomessa asuvat lapset hallitsivat yleisesti ottaen paremmin vähemmistökielensä kuin Ranskassa asuvat. Tähän pidettiin syynä ranskalais-suomalaisen koulun positiivista vaikutusta kielen oppimiselle sekä ranskankielen arvostettua asemaa Suomessa. Avainsanat: Kaksikielisyys, kieltenoppiminen, bilinguisme, acquisition des langues, couple mixte

Questions to Artificial Nature: A Philosophical Study of Interdisciplinary Models and their Functions in Scientific Practice

This thesis presents an interdisciplinary analysis of how models and simulations function in the production of scientific knowledge. The work is informed by three scholarly traditions: studies on models and simulations in philosophy of science, so-called micro-sociological laboratory studies within science and technology studies, and cultural-historical activity theory. Methodologically, I adopt a naturalist epistemology and combine philosophical analysis with a qualitative, empirical case study of infectious-disease modelling. This study has a dual perspective throughout the analysis: it specifies the modelling practices and examines the models as objects of research. The research questions addressed in this study are: 1) How are models constructed and what functions do they have in the production of scientific knowledge? 2) What is interdisciplinarity in model construction? 3) How do models become a general research tool and why is this process problematic? The core argument is that the mediating models as investigative instruments (cf. Morgan and Morrison 1999) take questions as a starting point, and hence their construction is intentionally guided. This argument applies the interrogative model of inquiry (e.g., Sintonen 2005; Hintikka 1981), which conceives of all knowledge acquisition as process of seeking answers to questions. The first question addresses simulation models as Artificial Nature, which is manipulated in order to answer questions that initiated the model building. This account develops further the "epistemology of simulation" (cf. Winsberg 2003) by showing the interrelatedness of researchers and their objects in the process of modelling. The second question clarifies why interdisciplinary research collaboration is demanding and difficult to maintain. The nature of the impediments to disciplinary interaction are examined by introducing the idea of object-oriented interdisciplinarity, which provides an analytical framework to study the changes in the degree of interdisciplinarity, the tools and research practices developed to support the collaboration, and the mode of collaboration in relation to the historically mutable object of research. As my interest is in the models as interdisciplinary objects, the third research problem seeks to answer my question of how we might characterise these objects, what is typical for them, and what kind of changes happen in the process of modelling. Here I examine the tension between specified, question-oriented models and more general models, and suggest that the specified models form a group of their own. I call these Tailor-made models, in opposition to the process of building a simulation platform that aims at generalisability and utility for health-policy. This tension also underlines the challenge of applying research results (or methods and tools) to discuss and solve problems in decision-making processes.

J. L. Runebergs samlade skrifter i textkritisk belysning

The Collected Works of J. L. Runeberg from the Viewpoint of Textual Scholarship The theoretical framework of this dissertation builds on textual scholarship. The dissertation explores the history of Runeberg’s publications and his relations with his publishers, from his debut and the first editions, through the editions of collected works published during the course of his life, to the later commercial editions, including the critical edition, published in 1933–2005 by the Svenska Vitterhetssamfundet (The Swedish Society for Belles Lettres) and The Svenska litteratursällskapet i Finland (The Society of Swedish Literature in Finland). The various editions of Runeberg’s collected works are situated in their respective critical traditions, from the 19th century German Ausgabe letzter Hand, to the influence of Anglo-American bibliography on Swedish textual criticism in the late 20th century. By making use of primary material previously not used for research purposes, the author is able to present a new view on Runebergian publishing history, including Runeberg’s fees and his relations with the censor authorities. There are indications that his Finnish publishers could not bear the cost of his sizable fees, that were in proportion neither with the book market in Finland nor with the numbers of copies sold. Apart from a certain body of editions the primary material is comprised of correspondences, publishing contracts, printing house invoices, as well as censor authority records. One of the conclusions drawn is that the early and detailed biography, Biografiska anteckningar om Johan Ludvig Runeberg (Biographical Notes on …) by J. E. Strömborg is not reliable in matters concerning publishing history, and that this work has been used far too uncritically. The history of the critical edition gets a chapter of its own, based on primary material in Swedish and Finnish archives. Finally, the author analyses the critical choices, made primarily in the critical edition, and uses examples from the commercial editions to study the editors’ interventions over time, from the 1850s to the 1920s. The changes to the text are usually small and subtle, but cumulative – and in some cases, crucial for the interpretation of the work. One objective of textual scholarship should be to examine the publishing history of a single work or of an author’s œuvre, and another to pay attention both to changes in a work as such and to the shifts of meaning they might entail.

Androgen receptor-dependent and independent functions of ARIP4

Androgen receptor (AR) is necessary for normal male phenotype development and essential for spermatogenesis. AR is a classical steroid receptor mediating actions of male sex steroids testosterone and 5-alpha-dihydrotestosterone. Numerous coregulators interact with the receptor and regulate AR activity on target genes. This study deals with the characterization of androgen receptor-interacting protein 4 (ARIP4). ARIP4 binds DNA, interacts with AR in vitro and in cultured yeast and mammalian cells, and modulates AR-dependent transactivation. ARIP4 is an active DNA-dependent ATPase, and this enzymatic activity is essential for the ability of ARIP4 to modulate AR function. On the basis of sequence homology in its ATPase domain, ARIP4 belongs to the SNF2 family of proteins involved in chromatin remodeling, DNA repair, and homologous recombination. Similar to its closest homologs ATRX and Rad54, ARIP4 does not seem to be a classical chromatin remodeling protein in that it does not appear to form large protein complexes in vivo or remodel mononucleosomes in vitro. However, ARIP4 is able to generate superhelical torsion on linear DNA fragments. ARIP4 is covalently modified by SUMO-1, and mutation of six potential SUMO attachment sites abolishes the ability of ARIP4 to bind DNA, hydrolyze ATP, and activate AR function. ARIP4 expression starts in early embryonic development. In mouse embryo ARIP4 is present mainly in the neural tube and limb buds. In adult mouse tissues ARIP4 expression is virtually ubiquitous. In mouse testis ARIP4 is expressed in the nuclei of Sertoli cells in a stage-dependent manner. ARIP4 is also present in the nuclei of Leydig cells, spermatogonia, pachytene and diplotene spermatocytes. Testicular expression pattern of ARIP4 does not differ significantly in wild-type, FSHRKO, and LuRKO mice. In the testis of hpg mice, ARIP4 is found mainly in interstitial cells and has very low, if any, expression in Sertoli and germ cells. Heterozygous Arip4+/ mice are fertile and appear normal; however, they are haploinsufficient with regard to androgen action in Sertoli cells. In contrast, Arip4 / embryos are not viable. They have significantly reduced body size at E9.5 and die by E11.5. Compared to wild-type littermates, Arip4 / embryos possess a higher percentage of apoptotic cells at E9.5 and E10.5. Fibroblasts derived from Arip4 / embryos cease growing after 2-3 passages and exhibit a significantly increased apoptosis and decreased proliferation rate than cells from wild-type embryos. Our findings demonstrate that ARIP4 plays an essential role in mouse embryonic development. In addition, testicular expression and AR coregulatory activity of ARIP4 suggest a role of ARIP4-AR interaction in the somatic cells of the testis.