Wipert von Blücher und Finnland : Alternativpolitik und Diplomatie im 'Dritten Reich'

This dissertation explores the role of the German minister to Helsinki, Wipert von Blücher (1883-1963), within the German-Finnish relations of the late 1930s and the Second World War. Blücher was a key figure – and certainly one of the constants – within German Finland policy and the complex international diplomacy surrounding Finland. Despite representing Hitler’s Germany, he was not a National Socialist in the narrower sense of the term, but a conservative civil servant in the Wilhelmine tradition of the German foreign service. Along with a significant number of career diplomats, Blücher attempted to restrict National Socialist influence on the exercise of German foreign policy, whilst successfully negotiating a modus vivendi with the new regime. The study of his political biography in the Third Reich hence provides a highly representative example of how the traditional élites of Germany were caught in an cycle of conformity and, albeit tacit, opposition. Above all, however, the biographical study of Blücher and his behaviour offers an hitherto unexplored approach to the history of the German-Finnish relations. His unusually long tenure in Helsinki covered the period leading up to the so-called Winter War, which left Blücher severely distraught by Berlin’s effectively pro-Soviet neutrality and brought him close to resigning his post. It further extended to the German-Finnish rapprochement of 1940/41 and the military cooperation of both countries from mid-1941 to 1944. Throughout, Blücher developed a diverse and ambitious set of policy schemes, largely rooted in the tradition of Wilhelmine foreign policy. In their moderation and commonsensical realism, his designs – indeed his entire conception of foreign policy – clashed with the foreign political and ideological premises of the National Socialist regime. In its theoretical grounding, the analysis of Blücher’s political schemes is built on the concept of alternative policy and indebted to A.J.P. Taylor’s definition of dissent in foreign policy. It furthermore rests upon the assumption, introduced by Wolfgang Michalka, that National Socialist foreign policy was dominated by a plurality of rival conceptions, players, and institutions competing for Hitler’s favour (‘Konzeptionen-Pluralismus’). Although primarily a study in the history of international relations, my research has substantially benefited from more recent developments within cultural history, particularly research on nobility and élites, and the renewed focus on autobiography and conceptions of the self. On an abstract level, the thesis touches upon some of the basic components of German politics, political culture, and foreign policy in the first half of the 20th century: national belonging and conflicting loyalties, self-perception and representation, élites and their management of power, the modern history of German conservatism, the nature and practice of diplomacy, and, finally, the intricate relationship between the ethics of the professional civil service and absolute moral principles. Against this backdrop, the examination of Blücher’s role both within Finnish politics and the foreign policy of the Third Reich highlights the biographical dimension of the German-Finnish relationships, while fathoming the determinants of individual human agency in the process.

Muistin politiikkaa Münchenissä. Keskustelu kansallissosialismi-dokumentaatiokeskuksesta paikallisen menneisyydenkäsittelyn ilmentäjänä.

Pro gradu -työni tutkimuskohde on Münchenissä yli 20 vuotta vireillä olleen museohankkeen ympärillä käyty julkinen keskustelu 1980-luvulta 2000-luvulle. München oli kaupunki, jossa Hitler nousi valtaan, NSDAP-puolue perustettiin ja joka kolmannessa valtakunnassa sai lisänimet ”Liikkeen pääkaupunki” ja ”Taiteen pääkaupunki”. 1980-luvulta lähtien on Münchenissä virinnyt keskustelu tarpeesta perustaa kaupunkiin dokumentaatiokeskus, jossa kansallissosialismin nousua Münchenissä käsiteltäisiin kriittisesti. Dokumentaatiokeskus-hanke on ollut kiistelty ja keskustelun voi katsoa olleen ennen kaikkea kiista siitä, miksi ja miten Münchenin tulisi käsitellä natsimenneisyyttään. Työssäni selvitän sitä, mistä hankkeen ympärillä on kiistelty, millaisia teemoja keskustelussa on noussut esille ja miksi hanke on edennyt niin hitaasti. Työni aikarajaus kattaa 1980- ja 1990-luvut painottuen kuitenkin vahvasti 2000-luvulle, jolloin aiheen ympärillä käyty julkinen keskustelu on ollut vilkkaimmillaan. Tutkielmani primaariaineiston muodostavat lehdistökirjoittelu, radio- ja tv-ohjelmat sekä Münchenissä järjestetyt julkiset keskustelutilaisuudet, joiden aiheena museosuunnitelma on ollut. Tutkielmani jakautuu kuuteen alalukuun, joissa luvuissa neljä ja viisi käyn lävitse varsinaista tutkimusaineistoa. Ennen keskusteluun paneutumista avaan luvussa kaksi työni kannalta keskeisiä käsitteitä, erittelen pääpiirteitä saksalaisesta historiadiskurssista sodanjälkeisinä vuosikymmeninä sekä rakennan työlleni kollektiiviseen muistiin perustuvaa teoreettista viitekehystä. Luvussa kolme käsittelen Münchenin sodanjälkeistä jälleenrakennusta sekä dokumentaatiokeskuksen rakennuspaikaksi valitun Königsplatzin merkitystä natsiliikkeelle. Lisäksi valotan baijerilaisen poliittisen kulttuurin erityispiirteitä. Luvuissa neljä ja viisi analysoin aiheen tiimoilta käytyä julkista keskustelua tutkimusaineiston pohjalta jaotellen sen keskusteluissa pintaan nousseiden teemojen mukaisesti. Museohankkeen hidas eteneminen on ollut osoitus sekä haluttomuudesta että vaikeudesta käsitellä paikallista natsimenneisyyttä. Merkittäväksi tekijäksi museohankkeen etenemisessä nousee Münchenin saama huono julkisuus aiheen tiimoilta sekä kritiikki Münchenin poikkeavuudesta suhteessa muihin saksalaiskaupunkeihin. 2000-luvulla saavutettu poliittinen yksimielisyys dokumentaatiokeskuksen perustamisesta kertoo syvällisestä ajan hengen muutoksesta Münchenissä ja valmiudesta kriittisesti käsitellä kaupungin natsimenneisyyttä.