One Word, One Body, One Voice : Studies in Apophatic Theology and Christocentric Anthropology in Gregory of Nyssa

The thesis consists of five international congress papers and a summary with an introduction. The overarching aim of the studies and the summary is to examine the inner coherency of the theological and anthropological thinking of Gregory of Nyssa (331-395). To the issue is applied an "apophatic approach" with a "Christological focus". It is suggested that the coherency is to be found from the Christological concept of unity between "true God" and "true man" in the one person of Jesus Christ. Gregory is among the first to make a full recognition of two natures of Christ, and to use this recognition systematically in his writings. The aim of the studies is pursued by the method of "identification", a combination of the modern critical "problematic method" and Gregory's own aphairetic method of "following" (akolouthia). The preoccupation with issues relating to the so-called Hellenization of Christianity in the patristic era was strong in the twentieth-century Gregory scholarship. The most discussed questions have been the Greek influence in his thought and his philosophical sources. In the five articles of the thesis it is examined how Gregory's thinking stands in its own right. The manifestly apophatic character of his theological thinking is made a part of the method of examining his thought according to the principles of his own method of following. The basic issue concerning the relation of theology and anthropology is discussed in the contexts of his central Trinitarian, anhtropological, Christological and eschatological sources. In the summary the Christocentric integration of Gregory's thinking is discussed also in relation to the issue of the alledged Hellenization. The main conclusion of the thesis concerns the concept of theology in Gregory. It is not indebted to the classical concept of theology as metaphysics or human speculation of God. Instead, it is founded to the traditional Judeo-Christian idea of God who speaks with his people face to face. In Gregory, theologia connotes the oikonomia of God's self-revelation. It may be regarded as the state of constant expression of love between the Creator and his created image. In theology, the human person becomes an image of the Word by which the Father expresses his love to "man" whom he loves as his own Son. Eventually the whole humankind, as one, gives the divine Word a physical - audible and sensible - Body. Humankind then becomes what theology is. The whole humanity expresses divine love by manifesting Christ in words and deeds, singing in one voice to the glory of the Father, the Son and the Holy Spirit.

"Ei kansa elä vain leivästä" : Suomen Taideyhdistys ja kuvataiteen kannattajakunnan muotoutuminen Helsingissä 1846-1865.

Tutkielma käsittelee kuvataideyleisön muotoutumista Suomen Taideyhdistyksen piirissä 1800-luvun puolivälissä sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta. Tärkein lähdemateriaali on Suomen Taideyhdistyksen arkisto, jonka avulla tarkastellaan laajemmin yhdistyksen ideaa, sen jäsenyyttä, maanlaajuista jäsenkartuntaa ja johtokunnan taiteen kannattajiin suuntaamaa missiota toiminnan alkuvuosikymmeninä. Yhdistyksen helsinkiläinen jäsenistö vuosina 1846−1865 on luokiteltu kymmeneen luokkaan jäsenluettelossa annettujen nimikkeiden perusteella. Lähdeaineiston ja sen pohjalta tehdyn luokittelun avulla analysoidaan pääkaupungin jäsenkuntaa ja sen suhdetta koko maan jäsenistöön. Jäsenkunnasta nostetaan esille myös joitakin kiinnostavia yksilöitä. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen viitekehys on Sosiologi Everett Rogersin malli innovaatioiden diffuusiosta. Taiteen kannattaminen uutena ideana vertautuu tutkielmassa uuteen keksintöön ja sen leviämiseen. Tutkielmassa osoitetaan, että kuvataiteen saadessa 1800-luvun kuluessa uudenlaisia merkityksiä myös taiteen yleisö määrittyi uudelleen. Vuonna 1846 perustetulla Suomen Taideyhdistyksellä oli tässä ratkaiseva ja aktiivinen rooli. Taiteen kannattajakunnan ydin oli Helsingissä, jossa vaikutti yhdistyksen lähinnä korkeista virkamiehistä ja professoreista koostunut johtokunta. Taideyhdistyksen toiminnan vakiintuessa taiteen kannattamisen idea levisi ja sitä levitettiin yhä useammille paikkakunnille sekä laajempiin kansankerroksiin. Yhdistyksen jäsenkuntaan liittyi lähinnä säätyläistöä, mutta taidenäyttelytoiminta tavoitti myös alempia yhteiskuntaluokkia. Taideyhdistyksen helsinkiläisessä jäsenkunnassa virkamiehistön rooli oli suuri. Alkuvaiheessa liittyneet yhteiskunnalliselta statukseltaan korkeat henkilöt saivat hallitsijan vakuuttumaan toiminnan luotettavuudesta. Taiteen kannattajakunta muodostui kuitenkin kasvavassa määrin alemmasta virkamiehistöstä ja elinkeinojen harjoittajista. Merkittävä osuus oli myös Keisarillisen Aleksanterinyliopiston opettajilla ja siellä tutkinnon suorittaneilla. Tärkein taiteen pääkaupunkilaista kannattajakuntaa yhdistänyt sosiaalinen viitekehys olikin yliopisto. Sen antama koulutus, sivistys ja henkinen pääoma olivat taustalla suurimmalla osalla yhdistykseen Helsingissä liittyneistä. He kuuluivat pääsääntöisesti aktivoituvaan sivistyneistöön, joka syntyi sääty-yhteiskunnan vanhojen rakenteiden hämärtyessä ja yliopistotutkintojen saadessa yhä suurempaa yhteiskunnallista merkitystä.