Uso del pronombre personal sujeto de la primera persona del singular en español y portugués hablados: factores semánticos y pragmáticos

Tutkimuksen aihe on subjektipronominin ei-pakollinen käyttö finiittisten verbimuotojen yhteydessä espanjan ja portugalin kielessä. Tutkimuskohteena ovat yksikön ensimmäisen persoonan verbimuodot Espanjassa ja Portugalissa kerätyissä puhekielen korpuksissa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitkä semanttiset ja pragmaattiset tekijät vaikuttavat subjektipronominin ei-pakollisen käytön yleisyyteen ja mitä systemaattisia eroja subjektipronominin käytössä on espanjan ja portugalin välillä. Tutkimus kuuluu korpuslingvistiikan alaan ja ensisijaisena tutkimusmetodina on kvantitatiivinen vertailu. Tutkimus osoittaa, että yksikön ensimmäisen persoonan subjektipronominin ei-pakollinen käyttö on käytännössä kaikissa konteksteissa yleisempää portugalissa kuin espanjassa. Tätä eroa voidaan selittää kielten konstituenttirakenteen typologisella erilaisuudella. Subjektin semanttinen rooli on tutkimuksen perusteella sidoksissa subjektipronominin käyttöön enemmän espanjassa kuin portugalissa, mutta kummassakaan kielessä subjektipronominin käyttöä ei voida selittää pelkästään subjektin semanttisella roolilla. Molemmissa kielissä samanviitteisyys edellisen subjektin kanssa vähentää subjektipronominin käyttöä, kun taas subjektipronominin ei-referentiaalinen käyttö ja toisaalta verbin ilmaiseman toiminnan irreaalisuus lisäävät sitä. Tutkimustulokset antavat aihetta lisätutkimukseen pronominien ja verbien ei-referentiaalisesta ja irreaalisesta käytöstä espanjassa ja portugalissa sekä typologi-seen tutkimukseen subjektipronominien käyttöön vaikuttavista tekijöistä eri kielissä.

The effects of marriage partners' socio-economic positions on the risk of divorce in Finland

Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten aviopuolisoiden sosioekonominen asema vaikuttaa avioeroriskiin Suomessa. Tutkimuksessa käytettiin Tilastokeskuksen rekistereistä koottua aineistoa, joka koskee suomalaisten ensimmäisiä avioliittoja vuoden 1990 lopussa ja avioeroja vuosina 1991−93. Väitöskirjaan sisältyy kolme osatutkimusta. Ensimmäinen osatutkimus käsitteli avioeroriskin vaihtelua aviopuolisoiden sosioekonomisen aseman eri osatekijöiden (koulutusaste, sosiaaliryhmä, pääasiallinen toiminta, tulotaso, asunnon omistaminen ja asumisahtaus) mukaan. Kaiken kaikkiaan avioeroriski oli sitä pienempi, mitä paremmassa taloudellisessa ja sosiaalisessa asemassa aviopuolisot olivat. Esimerkiksi miehen ja vaimon korkea koulutusaste, toimihenkilöammatti, työssäkäynti (etenkin verrattuna työttömyyteen) sekä omistusasunnossa asuminen liittyivät pienentyneeseen avioeroriskiin. Vaimon sosioekonomisen aseman yhteys avioeroriskiin oli paljolti samanlainen kuin miehen aseman yhteys. Huomattavin poikkeus tähän oli, että vaimon suuret tulot lisäsivät avioeroriskiä, vaikka miehen suurilla tuloilla oli päinvastainen vaikutus. Lisäksi kotitaloustyötä pääasiallisena toimintanaan tekevillä naisilla (pääasiallisen toiminnan luokka ”muut”) oli vielä pienempi avioeroriski kuin työssäkäyvillä naisilla. Toisessa osatutkimuksessa keskityttiin aviomiehen ja vaimon aseman yhdistettyyn vaikutukseen. Selviä viitteitä siitä, että puolisoiden koulutustasojen erilaisuus lisäisi eroriskiä, ei saatu. Pareilla, joissa molemmilla oli enintään perusasteen koulutus, oli kuitenkin odotettua pienempi avioeroriski. Eroriski oli suhteellisen alhainen pareilla, joissa vaimo oli työssäkäyvä tai kotitaloustyötä tekevä ja aviomies työssäkäyvä. Eroriskiä kasvatti se, että aviomies, vaimo tai molemmat puolisot olivat työttömiä. Vaimon korkea tulotaso lisäsi eroriskiä miehen kaikilla tulotasoilla mutta erityisen voimakkaasti silloin, kun miehen tulotaso oli alhainen. Kolmanneksi selvitettiin, vaikuttaako puolisoiden sosioekonominen asema avioeroriskiin eri tavalla riippuen siitä, kauanko avioliitto on kestänyt. Tällöin havaittiin, että vähän koulutettujen ja työntekijäammateissa toimivien puolisoiden suuri eroriski rajoittuu paljolti nuorimpiin avioliittoihin. Sen sijaan esim. puolisoiden työttömyys, vaimon korkea tulotaso ja vuokra-asunnossa asuminen kasvattivat eroriskiä riippumatta siitä, kuinka kauan avioliitto oli kestänyt. Kaiken kaikkiaan eroriski oli siis sitä pienempi, mitä paremmassa taloudellisessa ja sosiaalisessa asemassa puolisot olivat. Vaimon taloudellisilla ja sosiaalisilla resursseilla näyttää kuitenkin olevan myös joitakin avioeroriskiä lisääviä vaikutuksia.