Q-evankeliumi ja psykohistoria : Uuden testamentin eksegetiikan väitöskirja

In the course of my research for my thesis The Q Gospel and Psychohistory, I moved on from the accounts of the Cynics ideals to psychohistorical explanations. Studying the texts dealing with the Cynics and the Q Gospel, I was amazed by the fact that these texts actually portrayed people living in greater poverty than they had to. I paid particular attention to the fact that the Q Gospel was born in traumatising, warlike circumstances. Psychiatric traumatology helped me understand the Q Gospel and other ancient documents using historical approaches in a way that would comply with modern behavioural science. Even though I found some answers to the questions I had posed in my research, the main result of my research work is the justification of the question: Is it important to ask whether there is a connection between the ethos expressed by means of the religious language of the Q Gospel and the predominantly war-related life experiences typical to Palestine at the time. As has been convincingly revealed by a number of studies, traumatic events contribute to the development of psychotic experiences. I approached the problematic nature, significance and complexity of the ideal of poverty and this warlike environment by clarifying the history of psychohistorical literary research and the interpretative contexts associated with Sigmund Freud, Jacques Lacan and Melanie Klein. It is justifiable to question abnormal mentality, but there is no reliable return from the abnormal mentality described in any particular text to the only affecting factor. The popular research tendency based on the Oedipus complex is just as controversial as the Oedipus complex itself. The sociological frameworks concerning moral panics and political paranoia of an outer and inner danger fit quite well with the construction of the Q Gospel. Jerrold M. Post, M.D., Professor of Psychiatry, Political Psychology and Interna-tional Affairs at George Washington University, and founder and director of the Center for the Analysis of Personality and Political Behavior for the Central Intelligence Agency, has focused on the role played by charisma in the attracting of followers and detailed the psychological styles of a "charismatic" leader. He wrote the books Political Paranoia and Leaders and Their Followers in a Dangerous World: the Psychology of Political Behavior among others. His psychoanalytic vocabulary was useful for my understanding of the minds and motivations involved in the Q Gospel s formation. The Q sect began to live in a predestined future, with the reality and safety of this world having collapsed in both their experience and their fantasies. The deep and clear-cut divisions into good and evil that are expressed in the Q Gospel reveal the powerful nature of destructive impulses, envy and overwhelming anxiety. Responsible people who influenced the Q Gospel's origination tried to mount an ascetic defense against anxiety, denying their own needs, focusing their efforts on another objective (God s Kingdom) and a regressive, submissive earlier phase of development (a child s carelessness). This spiritual process was primarily an ecclesiastic or group-dynamical tactic to give support to the power of group leaders.

Kateuden luonne ja erityispiirteet filosofisessa pohdinnassa

Kateuden tunnetta ei ole tarkasteltu käytännöllisessä filosofiassa huolimatta sen määräävästä asemasta ihmisen normaalissa päivittäisessä elämässä. Kateus liittyy moniin ilmiöihin yksilöllisenä tai jopa kollektiivisena ryhmätunteena, kun siihen yhdistyvät epäoikeudenmukaisuus ja itsepetoksellisuus. Tutkielma pyrki osoittamaan kateuden vääjäämättömän monipuolisuuden kilpailullisena ja eriarvoisuutta lisäävänä vertailevana kompleksisena negatiivisena tunteena. Jo antiikin Kreikassa kateus liitettiin ihmisten ja jumalien väliseen eriarvoisuuteen, nykypäivänä taas kateutta leimaa liberaalisen yhteiskuntapolitiikan keskiössä ”tietämättömyyden verhon” takana egalitaarisuuden ihanne ja oikeudenmukaisuuden ja reiluuden taju. Tunnekokemuksena kateus on impotenttinen toisen paremmuudesta ja inferioi näin kateuden episodisuuden irrationaaliseen tilanteeseensa nähden antagonistiseksi. Tutkielman neljästä pääluvussa ensimmäisessä kateus yhdistetään poliittisen liberaalin yhteiskuntafilosofian yhdysvaltalaiseen kannattajaan John Rawlsiin (1921−2002). Hänen ajattelussaan ja pääteoksessaan A Theory of Justice (1971) ja siinä erityisesti kateutta käsittelevässä luvussa IX kateus on yhteiskunnassa vaikuttavaa erityispsykologista taipumusta tavoitella parempiosaisten asemaa oikeudenmukaisuuden kontraktuaalisessa valintajärjestelmässä. Rawlsille kateus ei ole tabu, vaan kateuden ongelma koskee kaikkia abstraktissa alkuasetelmassa yhteiskuntasopimuksen piiriin liittyviä sopija−agentteja. Rationaalinen agentti ei kärsi kateudesta, kun epäoikeudenmukaisuutta ei ole hänen ja muiden samojen vapaus− ja eroperiaatteiden nojalla toimivien ihmisten välillä sietämättömästi. Rawls tekee kuitenkin jaon pahantahoisessa kateudessa (proper) yleiseen ja erityiseen ja erottaa sekä emulatiivisen (emulative) eli motivoivan esimerkin sysäämän kilvoittelevan kateuden varsinaisesta kateudesta (proper). Myös anteeksiannettava kateus (excusable general envy) on Rawlsin onnellisuutta ja reiluutta tasa–arvoistavassa sopimusteorian ideaalissa varsinaisen kateuden alaluokkana mukana. Kateus ja tasa-arvo tulevat esille paremmin kilpailullisessa kateudessa, mistä myös viime vuosien merkittävin kateustutkija amerikkalainen Kentuckyn yliopiston psykologian professori Richard H. Smith on ollut kiinnostunut. Hänelle kateus on inferiorisen kompleksista ja liittyy oman arvon tunteeseen ja kognitiiviseen psykologiaan. Kateuden tutkimus on monialaistunut ja vilkastunut viime vuosikymmenen aikana. Sosiaali−psykologia, sosiologia, kulttuuriantropologia ja tunnefilosofia ovat kiinnostuneet ymmärtämään tätä kompleksista negatiivista tunnetta paremmin. Kulttuurissamme kateus toimii universaalisesti yhteydessä muihin rinnakkaistunteisiin, kuten moraaliseen paheksuntaan tai sitä lievempään närkästymiseen. Kateus ei ole perustunne, mutta sille on löydettävissä prototyypillisiä piirteitä, joskin kateus ei helposti antaudu propositionaaliseen tai kognitiiviseen arvostelmasisältöön yksin mentaalisen analyysin välityksellä (Solomon 1976). Siitä pitää huolen kateuden affektuaalnen instrumentaalisuus (feeling) ja kognitiivisen komponentiaalisen tulkinnan vaikeus kateellisen väistellessä oman itsetunnon inferiorisuuden tai omaa toimintavalmiutta heikentävien ilkeämielisten motiiviensa alaisuudessa. Kateelliselle ei ns. perisyntinä riitä, että kadehditulta olisi saatu pois haluttu myönteinen ominaisuus, kohde−esine tai asema, vaan lähietäisyydellä toimivasta kadehditusta pitäisi päästä kokonaan eroon (ns. venäläinen kateus). Siksi kateus approksimoi naapureita, ystäviä, kollegoita tai myös toisen ihmisen aviopuolisoa, mutta usein arkiyhteydessä käsitteellisesti väärinymmärrettynä, koska jälkimmäisessä on kyse kolmepaikkaisesta mustasukkaisuuden tunteesta. Kaksipaikkaisena tunteena (kateellinen & kadehdittu) ja sen vastatunteenaan usein mainittu kiittämättömyys saavat aikaan sen, että kateellinen on myös taipuvainen aggressiivisuuteen ja vihaisuuteen, mutta kun asiaa tarkastelee tarkemmin taustalta paljastuu itsepetoksen elementtejä. Kateellinen hyödyntää itsepetoksen paradoksia eli kahden vastakkaisen uskomuksen (Kateellinen, koska P & Kateellinen, koska ~P) samanaikaista voimassaoloa tilanteessa, jossa omat teot ovat suuntautuneet intentionaalisesti muualle kuin kadehditun komparatiiivisesti parempana näyttäytyvien arvostuserojen kuromiseksi tilanteen tasavertaistamiseksi kiinni. Kateellinen voi olla deliberatiivisen ahne ja nopea epäreilussa reaktiossaan kadehdittua kohtaan. Näin uppiniskainen kateustunne voi tulla eriäväksi havaitun arvioivan arvostelman kanssa. Kateustunne olisi näin määritelmällisesti intensiivistä puutetta (toistuvissa) epätasa−arvoisissa ja irrationalisoituneissa ihmiskohtaamisissa. Tutkimus esitteli kateustunteen adekvaattisena käsitteenä ja toi havaintoja kognitiivisen tunneteorian riittämättömyydestä kateustunteen tutkimukselle. Kiinnostavaa oli, että poliittisessa yhteiskuntafilosofiasta löytyi myös Rawlsin psykologisten erityistaipumuksien ja erityisesti kateuden yhteiskuntapoliittista kritiikkiä. Tunneteoreettisesti kateustunne on kognitiivista perustunnetta holistisempi, intensiivisempi ja intentionaalisempi sekä lisäksi affektuaalisesti motivoiva, joka mahdollistaa myös inhimillisen toiminnan kehittymisen, mutta myös kadehtijan tuhoamisen. Itsepetos sen sijaan tekee kateudesta haavoittuvan ja myös narsismia ruokkivan tunnetilan, jossa kateellinen toimii hedonistisesti ei−kognitiivisen irrationaalisen tietämyksen (envious feeling proper) varassa ja kieltää tunteen konsekventionaaliset usein negatiiviset seuraukset itselleen ja lähiympäristölleen.