L'ecfrasis nel Piacere di Gabriele D'Annunzio

Tutkielman aiheena on ekfrasis Gabriele D'Annunzion romaanissa Il Piacere (1889). Lähtökohtana on selvittää, millaisissa muodoissa ekfrasis esiintyy romaanissa sekä miten ekfrasis vaikuttaa teoksen tulkintatradition esille tuomaan tematiikkaan. Pyrkimyksenä on myös selkeyttää ekfrasiksen käsitettä, jonka ongelmana ovat sanaan eri aikakausina liitetyt eri merkitykset. Tärkeimpiä lähdeteoksia ovat James A.W. Heffernanin Museum of Words (1993) ja W.J.T. Mitchellin Picture Theory (1994), Marinella Cantelmon Il Piacere dei leggitori: D'Annunzio e la comunicazione letteraria (1996) sekä John Hollanderin artikkeli "The Poetics of Ekphrasis" (1988). Tutkielman avainkäsitteenä on Heffernanin määritelmä, jonka mukaan ekfrasis on sanallinen esitys kuvallisesta esityksestä. Määritelmää sovellettaessa on otettu huomioon representaatiokäsityksen avautuminen, jolloin vastaanottaja, ympäristö etc. ovat osa esitystä. Korpuksen muodostavat tapahtumaympäristöä, taideteoksia, esineistöä ja henkilöhahmoja kuvaavat ekfrastiset katkelmat. Luokittelussa toimivat alakäsitteinä Valerie Robillardin kuvaileva, attributiivinen ja assosiatiivinen ekfrasis sekä Tamar Yacobin ekfrastinen vertaus. Analyysi osoittaa, että kuvaileva ekfrasis on yleisin, mutta vain kuvitteellisten teosten yhteydessä. Katkelmissa on näkyvissä ekfrasikselle luonteenomainen kerronnallinen impulssi. Ekfrasis osallistuu tunnetun ja uuden elementin vuoropuheluun ankkuroimalla kuvitteelliset taideteokset lukijalle tuttuun ympäristöön, jolloin myös uusi tulee toden kaltaiseksi. Attributiivinen ekfrasis takaa välittömän tunnistettavuuden. Henkilöhahmot, erityisesti keskeiset naishahmot, on määritelty ekfrastisten vertausten kautta. Ekfrasis ilmentää osaltaan naishahmojen vaihdettavuuden tematiikkaa. Kyseessä on myös toiseuden haltuunotto. Kuvallisen viittaussuhteen ansiosta ekfrasis toimii tehokeinona. Tekstuaalisena strategiana ekfrasis luo siteitä tapahtumien välille ja rytmittää teoksen vaiheita. Ekfrastiset katkelmat tarjoavat myös väylän vaihtoehtoiselle tulkinnalle haastamalla tekstin totuuskäsityksen. Kuvallinen ja sanallinen esitys tuovat tekstiin omat merkityksensä, jolloin merkityskenttä laajenee. Il Piacere on intertekstuaalinen kollaasi, jossa kokonaiskuva muodostuu eri elementtien vuorovaikutuksesta. D'Annunzion mielestä kauneus on taiteen ensisijainen tarkoitus, ja ekfrasis retorisena keinona on osa pyrkimystä tavoittaa täydellinen muoto.

Signifying Angels : Analyses and Interpretations of Rautavaara s Instrumental Compositions

The subject of doctoral thesis is the analysis and interpretation of instrumental pieces composed by Einojuhani Rautavaara (b. 1928) that have been given angelic titles: Archangel Michael Fighting the Antichrist from the suite Icons (1955)/Before the Icons (2006), Angels and Visitations (1978), the Double Bass Concerto Angel of Dusk (1980), Playgrounds for Angels (1981)and the Seventh Symphony Angel of Light (1994). The aim of the work is to find those musical elements common to these pieces that distinguish them from Rautavaara s other works and to determine if they could be thought of as a series. I prove that behind the common elements and titles stands the same extramusical idea the figure of an angel that the composer has described in his commentaries. The thesis is divided into three parts. Since all of the compositions possess titles that refer to the spiritual symbol of an angel, the first part offers a theoretical background to demonstrate the significant role played by angels in various religions and beliefs, and the means by which music has attempted to represent this symbol throughout history. This background traces also Rautavaara s aesthetic attitude as a spiritual composer whose output can be studied with reference to his extramusical interests including literature, psychology, painting, philosophy and myths. The second part focuses on the analysis of the instrumental compositions with angelic titles, without giving consideration to their commentaries and titles. The analyses concentrate in particular on those musical features that distinguish these pieces from Rautavaara s other compositions. In the third part these musical features are interpreted as symbols of the angel through comparison with vocal and instrumental pieces which contain references to the character of an angel, structures of mythical narration, special musical expressions, use of instruments and aspects of brightness. Finally I explore the composer s interpretative codes, drawing on Rilke s cycle of poems Ten Duino Elegies and Jung s theory of archetypes, and analyze the instrumental pieces with angelic titles in the light of the theory of musical ekphrasis.