Self-rating scales in the assessment of current and childhood symptoms of attention deficit hyperactivity disorder in adults

Objective: Attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) is a life-long condition, but because of its historical status as a self-remitting disorder of childhood, empirically validated and reliable methods for the assessment of adults are scarce. In this study, the validity and reliability of the Wender Utah Rating Scale (WURS) and the Adult Problem Questionnaire (APQ), which survey childhood and current symptoms of ADHD, respectively, were studied in a Finnish sample. Methods: The self-rating scales were administered to adults with an ADHD diagnosis (n = 38), healthy control participants (n = 41), and adults diagnosed with dyslexia (n = 37). Items of the self-rating scales were subjected to factor analyses, after which the reliability and discriminatory power of the subscales, derived from the factors, were examined. The effects of group and gender on the subscales of both rating scales were studied. Additionally, the effect of age on the subscales of the WURS was investigated. Finally, the diagnostic accuracy of the total scores was studied. Results: On the basis of the factor analyses, a four-factor structure for the WURS and five-factor structure for the APQ had the best fit to the data. All of the subscales of the APQ and three of the WURS achieved sufficient reliability. The ADHD group had the highest scores on all of the subscales of the APQ, whereas two of the subscales of the WURS did not statistically differ between the ADHD and the Dyslexia group. None of the subscales of the WURS or the APQ was associated with the participant's gender. However, one subscale of the WURS describing dysthymia was positively correlated with the participant's age. With the WURS, the probability of a correct positive classification was .59 in the current sample and .21 when the relatively low prevalence of adult ADHD was taken into account. The probabilities of correct positive classifications with the APQ were .71 and .23, respectively. Conclusions: The WURS and the APQ can provide accurate and reliable information of childhood and adult ADHD symptoms, given some important constraints. Classifications made on the basis of the total scores are reliable predictors of ADHD diagnosis only in populations with a high proportion of ADHD and a low proportion of other similar disorders. The subscale scores can provide detailed information of an individual's symptoms if the characteristics and limitations of each domain are taken into account. Improvements are suggested for two subscales of the WURS.

Self-reported bruxism : Associated factors among media personnel with or without irregular shift work

Tutkimuksen kohderyhmänä oli mediatyöntekijöitä, joiden toimenkuva on viime vuosina muuttunut yhä kuormittavammaksi epäsäännöllisen vuorotyön sekä jatkuvien teknisten, organisatoristen ja taloudellisten tekijöiden ristipaineessa. Väitöskirjatutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, joka suunniteltiin selvittämään epäsäännöllisen vuorotyön mahdollisia haittoja. Tutkimusta tukivat taloudellisesti Työsuojelurahasto ja Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia sekä resurssipanostuksin Hammaslääketieteen laitos (HY), Työterveyslaitos ja Yleisradio Oy. Bruksismi on tahdosta riippumatonta hampaiden narskuttelua tai yhteenpuristamista. Hampaiden narskuttelu on rytmistä jaksoittain toistuvaa puremalihasten toimintaa, joka esiintyy nukkuessa -tavallisimmin kevyen unen ja havahtumisjaksojen yhteydessä. Valveilla ollessa bruksismi on terveillä ihmisillä lähinnä hampaiden yhteenpuristamista. Yleisen käsityksen mukaan toistuvaa unibruksismia esiintyy noin 10 %:lla ja valveilla tapahtuvaa hampaiden yhteenpuristamista noin 20 %:lla. Aiemmin bruksismi kuului kansainvälisen unihäiriöluokituksen (ICSD 1997) mukaan unen erityishäiriöihin, mutta tuorein luokitus (ICSD 2005) listaa sen unen liikehäiriöihin. Väitöstutkimuksen yleisenä tavoitteena oli kartoittaa koetun bruksismin ja uni- valvehäiriöiden yhteyttä. Tutkimus oli poikittainen vertailututkimus epäsäännöllistä vuorotyötä ja säännöllisiä päivävuoroja tekevien välillä. Mielenkiinto kohdistui myös bruksismin ja kasvojen alueen kivun mahdolliseen yhteyteen. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin joidenkin tunnetusti unen laatua huonontavien psykososiaalisten, neurologisten ja fysiologisten tekijöiden yhteyttä koettuun bruksismiin. Tutkimuksen kohderyhmän muodosti 750 Yleisradion epäsäännöllistä vuorotyötä tekevää työntekijää. Vertailuryhmänä käytettiin samansuuruista satunnaistetusti valittua kaltaistettua Yleisradion työntekijäjoukkoa, joka tekee samankaltaista työtä, mutta säännöllisenä päivätyönä. Kohderyhmälle lähetettiin kyselylomakkeet, jotka kartoittivat koetun bruksismin lisäksi mm. tutkittavien taustatiedot, yleisen terveydentilan, yleisiä koettuja stressioireita ja tuntemuksia, kipuoireita, sekä unen laatua. Lisäksi esitettiin jaksamista ja työympäristöä koskevia kysymyksiä. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 874 henkilöä. Kokonaisvastausprosentti oli 58,3 % (53,7 % miehiä). Epäsäännöllistä vuorotyötä tekevien vastausprosentti oli 82,3 % ja säännöllistä päivätyötä tekevien ryhmässä 34,3 %. Työtehtävät sisälsivät ohjelmien toimitus- ja tuottamistyötä, teknistä tuotanto- ja tukityötä, sekä esimies- ja hallintotyötä. Miesten keski-ikä vuorotyöryhmässä oli 45,0 (± 10,6) vuotta ja naisten keski-ikä 42,6 (± 10,7) vuotta, vastaavat luvut päivätyötä tekeville olivat 47,4 (± 9,7) ja 45,5 (± 10,1) vuotta. Vuorotyötä tekevistä oli miehiä 56,6 %, päivätyöryhmässä miehien osuus oli 46,7 %. Usein koettua bruksismia havaittiin koko tutkimusjoukossa 10,6 %:lla. Bruksismin esiintyvyydessä ei ollut merkitsevää eroa epäsäännöllistä vuorotyötä ja päivätyötä tekevien välillä. Kun bruksismia ja stressiä arvioitiin suhteessa tyytyväisyyteen nykyiseen työaikamuotoon, molemmat olivat merkitsevästi vallitsevimpia niillä, jotka halusivat vaihtaa nykyistä työaikamuotoaan. Epäsäännöllistä vuorotyötä tekevät lisäksi ilmoittivat kokevansa enemmän stressiä kuin päivätyötä tekevät sekä olivat tyytymättömämpiä työaikamuotoonsa. Tutkittavista henkilöistä katkonaista unta esiintyi 43,6 %:lla sekä 36,2 % koki unensa virkistämättömäksi. Kasvokipua esiintyi 19,6 %:lla. Usein toistuva bruksaus sekä tyytymättömyys työaikamuotoon olivat erittäin merkitsevästi yhteydessä unihäiriöiden sekä riittämättömän unen oireiden kanssa. Bruksismi ja katkonainen uni osoittautuivat myös kasvokivun taustatekijöiksi. Tutkimus osoitti, että koetulla bruksismilla oli merkitsevä yhteys unihäiriöihin, kasvokipuun, koettuun stressiin ja ahdistuneisuuteen, nuorempaan ikään, runsaampiin hammaslääkäri- ja lääkärikäynteihin sekä siihen että oli tyytymätön työaikamuotoonsa (itse työaikamuoto ei ollut merkitsevä tekijä). Tutkimuksen yhtenä johtopäätöksenä todettiin, että koettu bruksismi voi terveillä työikäisillä henkilöillä olla osa stressaavaa tilannetta ja siihen liittyvää käyttäytymistä. Tämän tiedostaminen terveydenhuollossa voisi olla hyödyllistä.

Syntheses and Self-Assembling Characteristics of Amphiphilic Star Diblock Copolymers

Uusien polymeeripohjaisten teknologioiden ja materiaalien myötä räätälöityjen polymeerien tarve on kasvanut. Viime vuosituhannen lopussa kehitetyt kontrolloidut polymerointimenetelmät ovat avanneet uusia mahdollisuuksia paitsi monimutkaisten polymeerien synteesiin, myös itsejärjestyvyyteen perustuvien funktionaalisten nanorakenteiden suunnitteluun ja valmistukseen. Nämä voivat jäljitellä luonnossa esiintyviä rakenteita, joita muodostavat esimerkiksi lipidit ja proteiinit. Itsejärjestyvät molekyylit ovat usein amfifiilisiä eli ne koostuvat hydrofiilisistä ja hydrofobisista osista ja polymeereissä nämä osat voivat olla omina lohkoinaan, jolloin puhutaan amfifiilisistä lohko- tai blokkikopolymeereistä. Riippuen järjestyneiden rakenteiden koostumuksesta ja muodosta, amfifiilisiä blokkikopolymeerejä on tutkittu tai jo käytetty nanoteknologiassa, elastomeereissä, voiteluaineissa, pinta-aktiivisina aineina, lääkkeenannostelussa, maaleissa, sekä elektroniikka-, kosmetiikka- ja elintarviketeollisuudessa. Tavallisimmin käytetyt amfifiiliset blokkikopolymeerit ovat olleet lineaarisia, mutta viime aikoina tutkimus on suuntautunut kohti monimutkaisempia rakenteita. Tällaisia ovat esimerkiksi tähtipolymeerit. Tähtimäisissä polymeereissä miselleille tyypillinen ydin-kuori-rakenne säilyy hyvin alhaisissakin polymeerikonsentraatioissa, koska polymeeriketjut ovat kiinni toisissaan yhdessä pisteessä. Siten ne ovat erityisen kiinnostavia tutkimuskohteita erilaisten hydrofobisten orgaanisten yhdisteiden sitomiseksi ja vapauttamiseksi. Tässä työssä on tarkasteltu amfifiilisten tähtipolymeerien itsejärjestymistä vesiliuoksissa sekä kokeellisesti ja tietokonesimulaatioin. Työ koostuu kahdesta osasta: tähtipolymeerien synteesistä makrosyklisillä initiaattoreilla ja amfifiilisten tähtimäisten blokkikopolymeerien ominaisuuksien tutkimisesta.

Current Care Guidelines for Cardiopulmonary Resuscitation : Implementation, skills and attitudes

Background: The national resuscitation guidelines were published in Finland in 2002 and are based on international guidelines published in 2000. The main goal of the national guidelines, available on the Internet free of charge, is early defibrillation by nurses in an institutional setting. Aim: To study possible changes in cardiopulmonary resuscitation (CPR) practices, especially concerning early defibrillation, nurses and students attitudes of guideline implementation and nurses and students ability to implement the guideline recommendations in clinical practices after publication of the Current Care (CC) guidelines for CPR 2002. Material and methods: CPR practices in Finnish health centres; especially concerning rapid defibrillation programmes, as well as the implementation of CC guidelines for CPR was studied in a mail survey to chief physicians of every health centre in Finland (Study I). The CPR skills using an automated external defibrillator (AED) were compared in a study including Objective stuctured clinical examination (OSCE) of resuscitation skills of nurses and nursing students in Finnish and Swedish hospital and institution (Studies II, III). Attitudes towards CPR-D and CPR guidelines among medical and nursing students and secondary hospital nurses were studied in surveys (Studies IV, V). The nurses receiving different CPR training were compared in a randomized trial including OSCE of CPR skills of nurses in Finnish Hospital (Study VI). Results: Two years after the publication, 40.7% of Finnish health centres used national resuscitation guidelines. The proportion of health centres having at least one AED (66%) and principle of nurse-performed defibrillation without the presence of a physician (42%) had increased. The CPR-D training was estimated to be insufficient regarding basic life support and advanced life support in the majority of health centres (Study I). CPR-D skills of nurses and nursing students in two specific Swedish and Finnish hospitals and institutions (Study II and III) were generally inadequate. The nurses performed better than the students and the Swedish nurses surpassed the Finnish ones. Geriatric nurses receiving traditional CPR-D training performed better than those receiving an Internet-based course but both groups failed to defibrillate within 60 s. Thus, the performance was not satisfactory even two weeks after traditional training (Study VI). Unlike the medical students, the nursing students did not feel competent to perform procedures recommended in the cardiopulmonary resuscitation guidelines including the defibrillation. However, the majority of nursing students felt confident about their ability to perform basic life support. The perceived ability to defibrillate correlated significantly with a positive attitude towards nurse-performed defibrillation and negatively with fear of damaging the patient s heart by defibrillation (Study IV). After the educational intervention, the nurses found their level of CPR-D capability more sufficient than before and felt more confident about their ability to perform defibrillation themselves. A negative attitude toward defibrillation correlated with perceived negative organisational attitudes toward cardiopulmonary resuscitation guidelines. After CPR-D education in the hospital, the majority (64%) of nurses hesitated to perform defibrillation because of anxiety and 27 % hesitated because of fear of injuring the patient. Also a negative personal attitude towards guidelines increased markedly after education (Study V). Conclusions: Although a significant change had occurred in resuscitation practices in primary health care after publication of national cardiopulmonary resuscitation guidelines the participants CPR-D skills were not adequate according to the CPR guidelines. The current way of teaching is unlikely to result in participants being able to perform adequate and rapid CPR-D. More information and more frequent training are needed to diminish anxiety concerning defibrillation. Negative beliefs and attitudes toward defibrillation affect the nursing students and nurses attitudes toward cardiopulmonary resuscitation guidelines. CPR-D education increased the participants self-confidence concerning CPR-D skills but it did not reduce their anxiety. AEDs have replaced the manual defibrillators in most institutions, but in spite of the modern devices the anxiety still exists. Basic education does not provide nursing students with adequate CPR-D skills. Thus, frequent training in the workplace has vital importance. This multi-professional program supported by the administration might provide better CPR-D skills. Distance learning alone cannot substitute for traditional small-group learning, tutored hands-on training is needed to learn practical CPR-D skills. Standardized testing would probably help controlling the quality of learning. Training of group-working skills might improve CPR performance.