Ei sanat salahan joua : fennistiikan murteenkeruun historiaa 1868 - 1925

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Suomen murteiden sanakirjan taustaksi kerätyn Suomen murteiden sana-arkiston kartuttamisen historiaa; fennistisen murteenkeruun alkuvaiheita. Lähestyn murresanakirjan pitkää hanketta tutkimus- ja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Kansankielen sanakirja on fennistiikan merkittävimpiä tutkimushankkeita. Suo-men kielen vanhojen pitäjänmurteiden sanasto on ällistyttävän laaja aineisto, jonka keräämiseen ja julkaisemiseen on kulunut toista vuosisataa, ja sanakirjan toimitustyö jatkuu edelleen. Kansanmurteemme sisältävät paitsi kielitieteellisesti mielenkiintoista aineistoa myöskin runsaasti tietoa agraarisen elinkeinorakenteen aikakaudelta. Dialektologia ja kansatiede kulkevat käsikkäin. Murresanakirja on niin ollen merkittävä kansallinen omaisuus, jonka arvo koko suomalaiselle yhteiskunnalle on eittämättä suuri. Murteiden sanakirjan syntysanat on ajoitettavissa vuoteen 1868, vaikka toki fennistiikassa oli leksikografisia pyrintöjä jo ennen sitä (mm. Lönnrotin Suomalais-ruotsalainen sanakirja). Sanakirjahankkeessa on hahmotettavissa kolme vaihetta, joita kutsun ryhdistäytymisiksi. Nämä tapahtuivat noin vuosina 1896, 1916 ja 1925. Valotan työni aluksi hieman kansallisten tieteiden ja 1800-luvun alun aatehistoriallista taustaa (luku 2), jonka jälkeen tutkin murresanakirjahankkeen alkuvaiheita ja ensimmäisten sanastonkeruiden käynnistymistä (luku 3). Käsittelen kutakin hankkeen organisatorista muutosvaihetta ja hallinnollisten puitteiden kehittymistä luvuissa 4-6. Lopuksi pohdin murresanakirjan ja murteenkeruun historiallista merkitystä fennistiikalle ja yhteiskunnalle (luku 7). Tutkimukseni lähteinä on oppihistoriallista kirjallisuutta sekä murteiden keruusta vastanneiden yhteisöjen asiakirjoja. Erityisen kiinnostaviksi osoittautuivat Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa säilytettävät sanakirjahankkeen hallinnolliset asiakirjat 1916-1925. Tuon esiin varhaisempiakin pöytäkirjamainintoja. Hankkeen alussa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kielitieteellinen Osakunta ja Kotikielen Seura keräsivät ensimmäisiä sanastokokoelmia. Tämän jälkeen ensimmäinen ryhdistäytyminen tapahtui vuodesta 1896 lähtien, jolloin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura otti vastuun hankkeesta, E. N. Setälän tunnettua sanakirjaohjelmaa ja E. A. Ekmanin Suomen kielen keräilysanastoa noudattaen. Keruu oli kuitenkin liian hidasta, joten 1916 perustettiin Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö, jotta toimintaan saataisiin enemmän varoja. Ensimmäinen maailmansota ja sisällissota kuitenkin romahduttivat rahan arvon, ja kolmannen kerran hanke jouduttiin organisoimaan uudelleen vuonna 1925, Sanakirjasäätiön muodossa. Vuonna 1976 Sanakirjasäätiö liittyi Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen. Kansanmurteiden keräämisessä korostuu kaikissa keruun vaiheissa kaksi asiaa. Ensinnäkin sanastuksella oli aina kiire. Vanhat murteet olivat katoamassa, ja ne piti saada nopeasti talteen. Tähän kiinnitettiin huomiota jo varhain, ja vielä 1900-luvun loppupuoliskollakin, kun keruuhanke hiljalleen saatiin loppuunviedyksi. Toiseksi sanakirjahanke on aina joutunut elämään kädestä suuhun, toisin sanoen taloudelliset puitteet ovat sanelleet keruumahdollisuudet. Vakaalle taloudelliselle pohjalle hanke pääsi vasta 1930-luvulla Sanakirjasäätiön aikana, jolloin siihen alettiin saada valtion rahoitusta. Murresanakirjahankkeen läpi kulkee punaisena lankana kansallisromanttinen innostus ja isänmaallis-tieteellinen pyrkimys suomen kirjakielen kehittämiseen, joka vielä 1800-luvun puolivälissä oli meneillään. Kansalliset tieteet lujittivat itsenäistymistä ja suoma-laistumista. Aatehistorian kautta sanakirjahanke asettuu laajempaan yhteyteen. Avainsanat: tutkimushistoria, suomen kielen murteet, murteenkeruu, dialektologia, suomen murteiden sanakirja, fennistiikan oppihistoria, leksikografia, kansalliset tieteet, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kotikielen Seura, Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö, Sanakirjasäätiö

Naiset ja naisten puheet kirkolliskokouksen naispappeuskeskusteluissa vuosina 1974-1987

Women and women s words in discussions about the ordination of women in the General Synod between 1974 and 1987. In 1986, the General Synod of the Evangelical Lutheran Church in Finland approved the ordination of women. Prior to that decision, a considerable amount of discussion and debate took place about this renewal in both the Synod and the general public. The different points of view had divided the church and the people, and had placed the church under pressure to resolve the issue as soon as possible. At the same time, the changing climate in people s attitudes toward the church and the changing position of women in society clearly weighed in on this matter. The research material consists of the speeches about the ordination of women given by the women representatives in the General Synod of the Evangelical Lutheran Church in Finland between the years 1974 and 1987. The aim is to determine why these representatives wanted to ordain women as pastors, what kind of women pastors they wanted to have in the congregations, and what they wanted to change in the church through this renewal. The basic methods of the analysis include discourse analysis as well as the new rhetorics and some concepts used by Pierre Bourdieu. A framework, which I named rhetoric patterning, was developed to interpret the results. This framework has facilitated the identification of three effective discourses in the studied argumentation: the folk church discourse, the pastor image discourse and the church image discourse. According to the opinions of the women representatives, the concept of change turned out to be a very decisive factor as the church sought a way to reach its members. To maintain a good and modern image seemed very important for the church to be able to perform its task in the modern era. The women representatives presented the situation of the church in terms of contextual theology and took seriously the membership of all those baptized into the church. They were therefore ready to take into account the opinion of all church members. The problem was that even though the ordination of women was established, the fixed mental schemes of the people and the strong power structures of the church remained untouched. Women were allowed into a new area of church life, but with certain publicly pronounced and unconsciously recognized conditions. Did this change really mean greater equality between women and men, as was intended? Key words: ordination of women, General Synod, contextualization, discourse analysis.

Oppineiden talossa : Helsingin yliopiston slavistien kansainväliset verkostot Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean toiminnan yhteydessä vuosina 1921-1925.

Tutkimuksessani tarkastelen kolmen Helsingin yliopiston slavistin, kirjastonhoitaja Andrei Igelströmin, kansan-runoudentutkija Viljo Johannes Mansikan ja kielentutkija Jooseppi Julius Mikkolan, kansainvälisiä tieteellisiä ja poliittisia verkostoja. Nämä verkostot muodostuivat venäläisten tiedemiesten avustamiseksi perustetun Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean kansainvälisen toiminnan ja siihen keskeisesti liittyneiden venäläisten tieteellisten julkaisujen välityksen ja Helsingin yliopiston konsistorin alaisen Venäläisten kirjaston ostohankkeen ympärille vuosina 1921-1925. Tutkimuksessani olen pyrkinyt vastamaan kysymyksiin: Millaista kansainvälistä tieteellistä ja poliittista yh-teistyötä suomalaiset slavistit Avustuskomitean yhteydessä harjoittivat? Millaisia tavoitteita Igelström, Mansikka ja Mikkola asettivat Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean toiminnalle? Millaisia poliittisia ja tieteellisiä toimintamuotoja Avustuskomitea slavistien ohjaamana sai, mitä ulkopuolisia tavoitteita avustustoimintaan liittyi, ja lopulta miten Avustuskomitean toiminta heijasteli kansainvälisen tieteellisen yhteistyön muutosta uudessa valtiollisessa tilanteessa 1920-luvun alussa? Aihettani olen jäsentänyt verkosto-käsitteen ja verkostoteorian mallien avulla. Keskeisiä lähteitä ovat olleet Igelströmin, Mansikan ja Mikkolan Avustusko-miteaa käsittelevä kirjeenvaihto, Avustuskomitean kirjanpito ja avustustoimintaan osallistuneiden yhteisöjen julkaisemattomat ja julkaistut raportit sekä muistiot. Tutkimuksessa on käytetty historiantutkimuksen mene-telmiä, ja se liittyy Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian oppiaineen ja Venäläisen kirjaston historiaan. Tutkimus osoitti Igelströmin, Mansikan ja Mikkolan kansainvälisten tieteellisten verkostojen olleen ratkaisevassa asemassa Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean muodostamisessa ja kansainvälisen avustustoiminnan järjestämisessä. Tieteellisistä verkostoista keskeisessä asemassa oli Pietarin Tiedeakatemian tieteellisten julkaisuiden myynti ja vaihto. Painotuotteiden vaihto länsimaisten tieteellisten instituuttien kanssa järjestettiin Venäläisen kirjaston ja sen kirjastonhoitajan Andrei Igelströmin välityksellä. Vuosina 1921 1923 Igelströmin hallinnoima vaihtokeskus oli kansainvälisesti ainutlaatuinen ja rakensi uudelleen tieteellisen yhteistyön Suomen ja Venäjän välille sekä loi edellytyksiä kansainvälisen tiedeyhteistyön elvyttämiselle venäläisen tiedeyhteisön kanssa. Poliittisten verkostojen näkökulmasta suomalaisten slavistien kontaktit T ekkoslovakian ulko-asianhallinnon kanssa paljastuivat läheisiksi ja yhteistyö ulottui avustustoiminnan lisäksi myös Suomen kau-pallisten etujen edistämiseen ja kysymykseen venäläisten emigranttien asemasta T ekkoslovakiassa 1920-luvun alkuvuosina. Venäläisten emigranttien asema Prahassa ja Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean välinen yhteys konkretisoitui Venäläisen kirjaston ostohankkeessa. Kirjastonostohankkeen syyksi on tässä tutkimuksessa osoitettu T ekkoslovakian ulkoasianhallinnon action russe -politiikka ja T ekkoslovakian valtion pyrkimys luoda edellytyksiä uudelle tieteelliselle orientaatiolle, johon slavistisen tutkimuksen ja kielitieteiden kehitys 1920-luvun Prahassa liittyivät. Aloitteentekijöiksi kirjastonostohankkeeseen on osoitettu Helsingissä ja Prahassa toiminut ukrainalainen emigrantti Vladimir Tukalevski, joka yhdessä Igelströmin ja T ekkoslovakian varaulkoasiain-ministerin Václav Girsan kanssa suunnitteli Venäläisen kirjaston ostamista ja sen siirtämistä Prahaan.

Lokan ja Porttipahdan tekojärvien tilan kehittymisestä vuosina 1971-1974

Engl. summary: Data on the water quality in Lokka and Porttipahta reservoirs during the years 1971-1974

Vesihuoltolaitokset 31.12.1974

Water supply and sewer systems 31.12.1974.

Inarinjärven tutkimus vuonna 1974

Engl. summary: Data on the water quality in Lake Inari in the year 1974

Ühis- ning erijooni Soome ja Eesti Kaitseliitude puhkpillimuusikas aastatel 1925-1934.

This study focuses on the similarities and differences between the Estonian Defence League and the Finnish Civil Guard brass bands during the period 1925-1934. By 1934 this paramilitary volunteer state defence organisation had reached stability in its development, such that social, cultural and patriotic education of the people - with the help of brass band music among other means- had acquired a significant role, in addition to prioritised military and sports activities. The study begins with introductory paragraphs I and II, which describes the founding of the organisations, their participation in the Wars of Independence and their subsequent peace time activities as well as their representation in the media at the time. The thesis also briefly introduces military music in Finland and Estonia, as well as describes the influence of military music on the Defence League brass bands. The period under review includes the global economic crisis, which undoubtedly concerned the Defence League/Civil Guard and the Lapua and War of Independence movements, which greatly affected the apolitical principles of the organisations. The main emphasis of the thesis is the Defence League/Civil Guard brass band`s musical activities in two counties - Etelä-Pohjanmaa and Pärnumaa, while also including a general overview of the Estonian Defence League brass bands´ activities. One of the most important benefits of the thesis is its introduction of the brass band repertoire in use at the time, which was played by both professional and as well as amateur orchestras the latter of which also included the brass bands of the Defence League/Civil Guard and the Fire Services. Brass band music held a secondary, yet significant position in the Defence League/Civil Guard, where the orchestra as a musical grouping was obliged to perform not only at inner-organisational and national celebrations but also at any event requiring brass band music, such as song festivals, singing days, and other local cultural events. The professional preparation of the band conductors at the beginning of the period under review was not well specialised, but the training of the Defence League/Civil Defence brass band conductors was carried out regularly in both republic according to the opportunities and dedicated training programmes available. The musicians of the Defence League/Civil Defence brass bands were at the same time members of the military organisations as well as amateur musicians, which placed upon them extra demands - they were under close public supervision in all situations. Based on the principle of chronology it appeared that both Finnish and Estonian respective organisations´ brass bands used the gradually improving economic situation for purchasing musical instruments, obtaining repertoire and training musicians/conductors. Despite the fact that brass band music in the Defence League/Civil Guard was considered an amateur activity and a hobby, the more far-reaching objective of the organisation was to resemble the Defence Forces´ orchestras as closely as possible in all aspects. The Defence League/Civil Guard brass band music definitely had a significant influence on forming, developing and enriching music life in both republics. The reviewed nine-year period introduced the musical activities of the Defence League/Civil Guard against the background of the everyday life of the organisation and the need for brass band music and its continuity in the voluntary state defence institutions of both republics.