Valkoisen talon kappalaiset : Yhdysvaltain presidentti-instituution viralliset puheet retorisena kansalaisuskontona

Tutkimuksen aihepiirinä on viimeaikaisen (1997-2004) Yhdysvaltain presidentti-instituution uskonnollinen retoriikka William J. Clintonin ja George W. Bushin virkakausina. Tutkimuksen tehtävä on selvittää, miten presidentti-instituutio hyödyntää uskonnollista retoriikkaa legimitaationa virallisissa poliittisissa linjanvetopuheissaan, kuten virkaanastujais- ja liittovaltion tila -puheissaan. Tutkimustehtävä jakautuu seuraaviin alakysymyksiin: 1) Millaisilla kansalaisuskonnollisilla käsityksillä ja keinoilla legimitaatiota yritetään tuottaa? 2) Ovatko kansalaisuskonnon keinot viimeaikaisten presidenttien keskeisintä työvälineistöä identifioinnissa ja erottautumisissa? 3) Ovatko kansalaisuskonnolliset teemat naturalisoituneet, luonnollistuneet? Tiivistetysti on tarkoitus tutkia viimeaikaisten presidenttien virallisista puheiden kautta, kuinka uskonto ja valtio liittyvät toisiinsa. Perusolettamukseni on, että presidentit hyödyntävät keskeisesti kansalaisuskonnollista retoriikkaa vakuuttaakseen yleisönsä ja politiikkansa. Tutkimusaineisto koostuu koostuu kahden Yhdysvaltain presidentin William J. Clintonin (1993-2001) ja George W. Bushin (2001-) presidenttien virallisista puheista, jotka on pidetty vuosina 1997-2004. Viralliset puheet ovat virkaanastujais- (Inaugural Address) ja vuosittaiset liittovaltion tila -puheet (Address Before a Joint Session of the Congress on the State of the Union). Puheita on kymmenen ja niiden pituus on keskimäärin viisi sivua. Tutkielman teoreettinen viitekehys tukeutuu kanadalaisen uskontososiologin Marcela Cristin uudenlaiselle käsitykselle (2001) kansalaisuskonnosta poliittisena uskontona. Tämä hyödyntää kansalaisuskonnon durkheimilaista taustaa yhdistäen Jean-Jacques Rousseuaun religion civile-teesiä. Cristin mukaan kansalaisuskonto manifestoituu kahdella tavalla: sekä durkheimilaisena kulttuurisena kansalaismuotona (civil) ja rousseualaisena ideologiana (political). Nämä eivät hänen mukaansa ole toisilleen vastakohtia, vaan yhden jatkumon osia. Tutkielman metodologinen lähestymistapa on uusretorinen analyysi ja teoreettis-medologisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktivismi. Analyysin perusolettamus on, että presidentti-instituution luomassa merkityksen rakennetaan sosiaalisesta todellisuutta. Instituution retoriikka suuntautuu tiettyyn sosiaaliseen yhteisöön yrittäen legimitoida mahdollisimman laajaa joukkoa politiikkansa taakse. Analyysin tuloksena huomattiin, että presidentti-instituutio hyödyntää aktiivisesti kansalaisuskonnollisia teemoja. Molempien presidentti-instituutioiden uskonnollisessa nationalismissa hyödynnetään kansalaisuskonnollisuuden sekä protestanttis-puritaanista että valistuksellista taustaa. Kyse on oikeastaan siitä,kuinka nämä puolet saavat painotuksensa. Selvää on, että molemmat presidentit hyödyntävät kaikkia kansalaisuskonnollisuuden kolmea ulottuvuutta. Molemmilta löytyy retorinen tukeutuminen transsendenssiin, moraalistinen yhteisöllisyyden vaatimus. Clintonin uskonnollinen retoriikkaa jakaantuu kahteen ulkoisesti ristiriitaiseen käsitteelliseen linssiin: lupauksellisuus ja perustajallisuus. Ne yhdistyvät hänen nimittämisissään millenniaaliseksi yhteisöksi. Bushin uskonnollinen retoriikka tukeutuu transsendenttiseen ulottuvuuteen. Hänen käsitteelisiä linssejä ovat aktiivisen Jumalan monet roolit ja ajan siunauksellisuus. (Ks. luku 8. johtopäätökset ja jatkotutkimus.) Avainsanat: Yhdysvallat, presidentti-instituutio, kansalaisuskonto, uskonnollinen retoriikka, William J. Clinton, George W.Bush

We Are All Georgians : The Neoconservative Narrative on the Russia-Georgia War

In this thesis I examine the U.S. foreign policy discussion that followed the war between Russia and Georgia in August 2008. In the politically charged setting that preceded the presidential elections, the subject of the debate was not only Washington's response to the crisis in the Caucasus but, more generally, the direction of U.S. foreign policy after the presidency of George W. Bush. As of November 2010, the reasons for and consequences of the Russia-Georgia war continue to be contested. My thesis demonstrates that there were already a number of different stories about the conflict immediately after the outbreak of hostilities. I want to argue that among these stories one can discern a “neoconservative narrative” that described the war as a confrontation between the East and the West and considered it as a test for Washington’s global leadership. I draw on the theory of securitization, particularly on a framework introduced by Holger Stritzel. Accordingly, I consider statements about the conflict as “threat texts” and analyze these based on the existing discursive context, the performative force of the threat texts and the positional power of the actors presenting them. My thesis suggests that a notion of narrativity can complement Stritzel’s securitization framework and take it further. Threat texts are established as narratives by attaching causal connections, meaning and actorship to the discourse. By focusing on this process I want to shed light on the relationship between the text and the context, capture the time dimension of a speech act articulation and help to explain how some interpretations of the conflict are privileged and others marginalized. I develop the theoretical discussion through an empirical analysis of the neoconservative narrative. Drawing on Stritzel’s framework, I argue that the internal logic of the narrative which was presented as self-evident can be analyzed in its historicity. Asking what was perceived to be at stake in the conflict, how the narrative was formed and what purposes it served also reveals the possibility for alternative explanations. My main source material consists of transcripts of think tank seminars organized in Washington, D.C. in August 2008. In addition, I resort to the foreign policy discussion in the mainstream media.

We Are All Georgians: The Neoconservative Narrative on the Russia-Georgia War

In this thesis I examine the U.S. foreign policy discussion that followed the war between Russia and Georgia in August 2008. In the politically charged setting that preceded the presidential elections, the subject of the debate was not only Washington's response to the crisis in the Caucasus but, more generally, the direction of U.S. foreign policy after the presidency of George W. Bush. As of November 2010, the reasons for and consequences of the Russia-Georgia war continue to be contested. My thesis demonstrates that there were already a number of different stories about the conflict immediately after the outbreak of hostilities. I want to argue that among these stories one can discern a “neoconservative narrative” that described the war as a confrontation between the East and the West and considered it as a test for Washington’s global leadership. I draw on the theory of securitization, particularly on a framework introduced by Holger Stritzel. Accordingly, I consider statements about the conflict as “threat texts” and analyze these based on the existing discursive context, the performative force of the threat texts and the positional power of the actors presenting them. My thesis suggests that a notion of narrativity can complement Stritzel’s securitization framework and take it further. Threat texts are established as narratives by attaching causal connections, meaning and actorship to the discourse. By focusing on this process I want to shed light on the relationship between the text and the context, capture the time dimension of a speech act articulation and help to explain how some interpretations of the conflict are privileged and others marginalized. I develop the theoretical discussion through an empirical analysis of the neoconservative narrative. Drawing on Stritzel’s framework, I argue that the internal logic of the narrative which was presented as self-evident can be analyzed in its historicity. Asking what was perceived to be at stake in the conflict, how the narrative was formed and what purposes it served also reveals the possibility for alternative explanations. My main source material consists of transcripts of think tank seminars organized in Washington, D.C. in August 2008. In addition, I resort to the foreign policy discussion in the mainstream media.

Muuttuva ja pysyvä suurvalta. Yhdysvallat suomalaisten sanomalehtien kommentoivissa teksteissä erilaisina maailmanpoliittisina kausina

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella sitä muutosta, jonka Yhdysvallat käy läpi suomalaisten sanomalehtien kommentoivissa teksteissä lähihistorian aikana. Tarkemmin ilmaistuna, tarkoituksena on ollut selvittää, näyttäytyykö Yhdysvallat suomalaisissa sanomalehtikommenteissa pelkästään maailmanpoliittisten muutosten ja presidenttien vaihdosten valossa vai onko mukana jonkin pidempi, historiallinen tematiikka, jolla Yhdysvalloista normaalisti kirjoitetaan ja jolla presidentin linjapuhetta kommentoidaan. Tutkimuksen näkökulmana ja samalla metodologisena viitekehyksenä on diskurssianalyysin ja sosiaalisen konstruktionismin näkökulma. Tarkoituksena on tarkastella kommentoivia tekstejä, ei pelkästään sosiaalisen todellisuuden tapahtumia raportoivina tai heijastavina, vaan myös sosiaalista todellisuutta rakentavina. Koska diskurssianalyysi ei itsessään ole selkeä tai yhtenäinen analyysimenetelmä, työssä on käytetty menetelmällisenä työkaluna kriittisen lingvistiikan analyysitapaa. Tutkimusaineistoa on analysoitu erityisesti Vesa Heikkisen (1999) ja Sari Pietikäisen (2000) analyysitapoja hyödyntäen. Tärkeimpinä teoreettisina taustaoletuksina edellisten tavoin myös tässä tutkielmassa ovat diskurssianalyysin eri suuntauksia edustavat lähteet kuten Faircloughn (1992, 1997, 2003) sekä van Dijkin (1985, 1999) ja Gunther Kressin (1985) näkemykset tästä lähestymistavasta. Koska tutkittava ilmiö kiinnittyy niin sanomalehtien pääkirjoitusten kuin poliittisen historiankin konteksteihin, on ilmiön taustoittamiseksi ja johtopäätösten tueksi nojattu myös esimerkiksi Salovaara-Moringin (2004, 2009), Rusin (2003), Jakobsonin (1998, 2005) ja Hemánuksen (1972, 1983) ajatuksiin. Tutkielman aineisto on rajattu viimeisten 25 vuoden ajalle siten, että on poimittu neljä maailmanpoliittisten muutosten tai Yhdysvaltain presidentin vaihdosten kannalta olennaista aikakautta. Samalla on noudatettu suurimmalta osalta myös sen kansainvälisen tutkimusprojektin rajauksia, jonka osana tämä tutkielma syntyi. Tutkimusaineistoa on siten kerätty vuosilta 1984, 1994, 2004 sekä 2010. Mukaan on kyseisiltä vuosilta otettu Yhdysvaltain presidentin pitämän linjapuheen pitopäivästä kaksi viikkoa eteenpäin kestävä periodi, jonka ajalta on kerätty neljän suomalaisen sanomalehden kommentoivat tekstit, pääkirjoitukset, kolumnit ja tausta-artikkelit, joissa otetaan kantaa Yhdysvaltain presidentin pitämään vuosittaiseen linjapuheeseen. Tutkimusaineiston valossa Yhdysvallat näyttäytyy suomalaisten sanomalehtikommentaattoreiden teksteissä toisaalta muuttuvana, mutta samalla myös muuttumattomana suurvaltana. Maailmanpoliittinen muutos – siirtymä kylmästä sodasta yhden suurvallan aikaan näkyy suomalaisessa kommentoinnissa. Samoin näyttäytyy selkeänä kahden erilaisen presidentin, George W. Bushin ja Barack Obaman vastaanotto. Toisaalta aineistossa ei näy pelkästään muutos, vaan Yhdysvallat on suomalaisille kommentoijille myös muuttumaton suurvalta jolta odotetaan paljon ja jota kritisoidaan sen mukaan – aikakaudesta riippuen joko suomalaisesta tai eurooppalaisesta positiosta käsin.