The Soviet Union, Finland and the Cold War : The Finnish Card in Soviet Foreign Policy, 1956-1959

From the Soviet point of view the actual substance of Soviet-Finnish relations in the second half of 1950s clearly differed from the contemporary and later public image, based on friendship and confidence rhetoric. As the polarization between the right and the left became more underlined in Finland in the latter half of the 1950s, the criticism towards the Soviet Union became stronger, and the USSR feared that this development would have influence on Finnish foreign policy. From the Soviet point of view, the security commitments of FCMA-treaty needed additional guarantees through control of Finnish domestic politics and economic relations, especially during international crises. In relation to Scandinavia, Finland was, from the Soviet point of view, the model country of friendship or neutrality policy. The influence of the Second Berlin Crisis or the Soviet-Finnish Night Frost Crisis in 1958-1959 to Soviet policy towards Scandinavia needs to be observed from this point of view. The Soviet Union used Finland as a tool, in agreement with Finnish highest political leadership, for weakening of the NATO membership of Norway and Denmark, and for maintaining Swedish non-alliance. The Finnish interest to EFTA membership in the summer of 1959, at the same time with the Scandinavian countries, seems to have caused a panic reaction in the USSR, as the Soviets feared that these economic arrangements would reverse the political advantages the country had received in Finland after the Night Frost Crisis. Together with history of events, this study observes the interaction of practical interests and ideologies, both in individuals and in decision-making organizations. The necessary social and ideological reforms in the Soviet Union after 1956 had influence both on the legitimacy of the regime, and led to contradictions in the argumentation of Soviet foreign policy. This was observed both in the own camp as well as in the West. Also, in Finland a breakthrough took place in the late 1950's: as the so-called counter reaction lost to the K-line, "a special relationship" developed with the Soviet Union. As a consequence of the Night Frost Crisis the Soviet relationship became a factor decisively defining the limits of domestic politics in Finland, a part of Finnish domestic political argumentation. Understood from this basis, finlandization is not, even from the viewpoint of international relations, a special case, but a domestic political culture formed by the relationship between a dominant state, a superpower, and a subordinate state, Finland.

Optical Studies of the Antarctic Glacio-Oceanic System

The Antarctic system comprises of the continent itself, Antarctica, and the ocean surrounding it, the Southern Ocean. The system has an important part in the global climate due to its size, its high latitude location and the negative radiation balance of its large ice sheets. Antarctica has also been in focus for several decades due to increased ultraviolet (UV) levels caused by stratospheric ozone depletion, and the disintegration of its ice shelves. In this study, measurements were made during three Austral summers to study the optical properties of the Antarctic system and to produce radiation information for additional modeling studies. These are related to specific phenomena found in the system. During the summer of 1997-1998, measurements of beam absorption and beam attenuation coefficients, and downwelling and upwelling irradiance were made in the Southern Ocean along a S-N transect at 6°E. The attenuation of photosynthetically active radiation (PAR) was calculated and used together with hydrographic measurements to judge whether the phytoplankton in the investigated areas of the Southern Ocean are light limited. By using the Kirk formula the diffuse attenuation coefficient was linked to the absorption and scattering coefficients. The diffuse attenuation coefficients (Kpar) for PAR were found to vary between 0.03 and 0.09 1/m. Using the values for KPAR and the definition of the Sverdrup critical depth, the studied Southern Ocean plankton systems were found not to be light limited. Variabilities in the spectral and total albedo of snow were studied in the Queen Maud Land region of Antarctica during the summers of 1999-2000 and 2000-2001. The measurement areas were the vicinity of the South African Antarctic research station SANAE 4, and a traverse near the Finnish Antarctic research station Aboa. The midday mean total albedos for snow were between 0.83, for clear skies, and 0.86, for overcast skies, at Aboa and between 0.81 and 0.83 for SANAE 4. The mean spectral albedo levels at Aboa and SANAE 4 were very close to each other. The variations in the spectral albedos were due more to differences in ambient conditions than variations in snow properties. A Monte-Carlo model was developed to study the spectral albedo and to develop a novel nondestructive method to measure the diffuse attenuation coefficient of snow. The method was based on the decay of upwelling radiation moving horizontally away from a source of downwelling light. This was assumed to have a relation to the diffuse attenuation coefficient. In the model, the attenuation coefficient obtained from the upwelling irradiance was higher than that obtained using vertical profiles of downwelling irradiance. The model results were compared to field measurements made on dry snow in Finnish Lapland and they correlated reasonably well. Low-elevation (below 1000 m) blue-ice areas may experience substantial melt-freeze cycles due to absorbed solar radiation and the small heat conductivity in the ice. A two-dimensional (x-z) model has been developed to simulate the formation and water circulation in the subsurface ponds. The model results show that for a physically reasonable parameter set the formation of liquid water within the ice can be reproduced. The results however are sensitive to the chosen parameter values, and their exact values are not well known. Vertical convection and a weak overturning circulation is generated stratifying the fluid and transporting warmer water downward, thereby causing additional melting at the base of the pond. In a 50-year integration, a global warming scenario mimicked by a decadal scale increase of 3 degrees per 100 years in air temperature, leads to a general increase in subsurface water volume. The ice did not disintegrate due to the air temperature increase after the 50 year integration.

Koko kansan koti vai kommunistien pesäke? Helsingin Kulttuuritalon rakentaminen ja paikan henki 1955-1959

Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin vuosina 1955–1958 vastaamaan Suomen kommunistisen puolueen ja muiden kansandemokraattisten järjestöjen toimitilojen puutteeseen. Kulttuuritalo oli myös kommunistien vastaus Helsingissä jo 1900-luvun alusta lähtien käytyyn konserttisali keskusteluun. Kulttuuritalo rakennettiin SKP:n päämajaksi, mutta sinne asettui myös lukuisia muita kansandemokraattisia järjestöjä. Kulttuuritalon suunnitteli professori Alvar Aalto. Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut Helsingin Kulttuuritalon rakentamista ja paikan hengen muodostumista vuosien 1955–1959 välillä. Aikarajaus kattaa Kulttuuritalon rakennusvuodet sekä sen ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden. Tutkielman ensisijaiset tutkimuskysymykset ovat: Miksi Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin, millainen rakennusprosessi oli ja millainen paikan henki Kulttuuritalolle muodostui vuosien 1955–1959 aikana? Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle muodostaa paikan hengen käsite. Primäärilähteinä tutkielmassa ovat Kansan Arkistosta löytyvät Kulttuuritalo Oy:n ja Kulttuurityö ry:n kokoelmat sekä sanomalehdet. Sanomalehtiä käytetään Kulttuuritalon paikan hengen ilmentämiseen. Kulttuuritalo rakennettiin pääasiassa talkoovoimin. Talkoisiin osallistui runsaasti ihmisiä niin pääkaupunkiseudulta kuin ulkopaikkakunnilta. Suurin osa Kulttuuritalon rakentamisen rahoituksesta tuli kommunistisilta poliittisilta järjestöiltä ja ammattijärjestöiltä. Pyynnöistä huolimatta Helsingin kaupungilta tai Suomen valtiolta ei tippunut tukea kommunistien hankkeelle. NKP osallistui Kulttuuritalon rakennuskustannuksiin sekä suorin tavaralahjoituksia että epäsuoraan Bukarestissa sijainneen kansainvälisen rahaston kautta, joka toimi SKP:n rahoittajana. Kulttuuritalon paikan hengen luominen liittyi tiiviisti Kulttuuritalon rakentamiseen, sillä paikan henki alkoi muodostua jo talon rakennusvaiheessa. Kulttuuritalon paikan hengen rakentamiseen osallistuivat niin kommunistit ja kansandemokraatit kuin kommunismin vastustajat. Kommunismin vastustajilla tarkoitan tutkielmassa oikeistoa ja sosiaalidemokraatteja. Kommunismin vastustajat vastustivat tavallisesti myös Kulttuuritaloa, mikä kytkee 1950-luvun suomalaisen antikommunismin Kulttuuritalon paikan hengen muodostamiseen. Kun kommunistit rakensivat Kulttuuritalon paikan hengen positiivista puolta, sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset lehdet osallistuivat sen negatiivisen puolen muodostamiseen. Kulttuuritalon paikan hengestä muodostui vuosien 1955–1959 aikana voimakkaan punainen. Kulttuuritalon punaisuus sai kuitenkin kaksi merkitystä: Kommunisteille ja kansandemokraateille se merkitsi työväenliikkeen solidaarisuutta, tasa-arvoa ja voimaa. Kulttuuritalo oli heille osoitus työväen voimasta, ja he toivoivat sen auttavan kommunisteja saavuttamaan laajemman kannatuksen ja hyväksytyn aseman yhteiskunnassa. Kommunismin vastustajille Kulttuuritalo puolestaan merkitsi perinteistä yhteiskuntaa uhkaavaa tekijää. Kulttuuritalon oli heidän mielestään vaarallinen paikka, jonka avulla kommunistit pyrkivät vahvistamaan asemiaan yhteiskunnassa. Kulttuuritalon paikan henki heijasti näin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta. Kulttuuritalon paikan henki vaikutti myös talon käyttöön. Kulttuuritalon ottivat innolla omakseen kommunistit ja kansandemokraatit, mutta sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset eivät halunneet sitä käyttää, vaikka Kulttuuritalon juhlasali olikin Helsingissä ainoa, joka täytti kansainvälisestikin tasokkaan akustiikan vaatimukset.

Antarctic ice shelf melting and its impact on the global sea ice-ocean system

Earth s ice shelves are mainly located in Antarctica. They cover about 44% of the Antarctic coastline and are a salient feature of the continent. Antarctic ice shelf melting (AISM) removes heat from and inputs freshwater into the adjacent Southern Ocean. Although playing an important role in the global climate, AISM is one of the most important components currently absent in the IPCC climate model. In this study, AISM is introduced into a global sea ice-ocean climate model ORCA2-LIM, following the approach of Beckmann and Goosse (2003; BG03) for the thermodynamic interaction between the ice shelf and ocean. This forms the model ORCA2-LIM-ISP (ISP: ice shelf parameterization), in which not only all the major Antarctic ice shelves but also a number of minor ice shelves are included. Using these two models, ORCA2-LIM and ORCA2-LIM-ISP, the impact of addition of AISM and increasing AISM have been investigated. Using the ORCA2-LIM model, numerical experiments are performed to investigate the sensitivity of the polar sea ice cover and the Antarctic Circumpolar Current (ACC) transport through Drake Passage (DP) to the variations of three sea ice parameters, namely the thickness of newly formed ice in leads (h0), the compressive strength of ice (P*), and the turning angle in the oceanic boundary layer beneath sea ice (θ). It is found that the magnitudes of h0 and P* have little impact on the seasonal sea ice extent, but lead to large changes in the seasonal sea ice volume. The variation in turning angle has little impact on the sea ice extent and volume in the Arctic but tends to reduce them in the Antarctica when ignored. The magnitude of P* has the least impact on the DP transport, while the other two parameters have much larger influences. Numerical results from ORCA2-LIM and ORCA2-LIM-ISP are analyzed to investigate how the inclusion of AISM affects the representation of the Southern Ocean hydrography. Comparisons with data from the World Ocean Circulation Experiment (WOCE) show that the addition of AISM significantly improves the simulated hydrography. It not only warms and freshens the originally too cold and too saline bottom water (AABW), but also warms and enriches the salinity of the originally too cold and too fresh warm deep water (WDW). Addition of AISM also improves the simulated stratification. The close agreement between the simulation with AISM and the observations suggests that the applied parameterization is an adequate way to include the effect of AISM in a global sea ice-ocean climate model. We also investigate the models capability to represent the sea ice-ocean system in the North Atlantic Ocean and the Arctic regions. Our study shows both models (with and without AISM) can successfully reproduce the main features of the sea ice-ocean system. However, both tend to overestimate the ice flux through the Nares Strait, produce a lower temperature and salinity in the Hudson Bay, Baffin Bay and Davis Strait, and miss the deep convection in the Labrador Sea. These deficiencies are mainly attributed to the artificial enlargement of the Nares Strait in the model. In this study, the impact of increasing AISM on the global sea ice-ocean system is thoroughly investigated. This provides a first idea regarding changes induced by increasing AISM. It is shown that the impact of increasing AISM is global and most significant in the Southern Ocean. There, increasing AISM tends to freshen the surface water, to warm the intermediate and deep waters, and to freshen and warm the bottom water. In addition, increasing AISM also leads to changes in the mixed layer depths (MLD) in the deep convection sites in the Southern Ocean, deepening in the Antarctic continental shelf while shoaling in the ACC region. Furthermore, increasing AISM influences the current system in the Southern Ocean. It tends to weaken the ACC, and strengthen the Antarctic coastal current (ACoC) as well as the Weddell Gyre and the Ross Gyre. In addition to the ocean system, increasing AISM also has a notable impact on the Antarctic sea ice cover. Due to the cooling of seawater, sea ice concentration and thickness generally become higher. In austral winter, noticeable increases in sea ice concentration mainly take place near the ice edge. In regards with sea ice thickness, large increases are mainly found along the coast of the Weddell Sea, the Bellingshausen and Amundsen Seas, and the Ross Sea. The overall thickening of sea ice leads to a larger volume of sea ice in Antarctica. In the North Atlantic, increasing AISM leads to remarkable changes in temperature, salinity and density. The water generally becomes warmer, more saline and denser. The most significant warming occurs in the subsurface layer. In contrast, the maximum salinity increase is found at the surface. In addition, the MLD becomes larger along the Greenland-Scotland-Iceland ridge. Global teleconnections due to AISM are studied. The AISM signal is transported with the surface current: the additional freshwater from AISM tends to enhance the northward spreading of the surface water. As a result, more warm and saline water is transported from the tropical region to the North Atlantic Ocean, resulting in warming and salt enrichment there. It would take about 30 40 years to establish a systematic noticeable change in temperature, salinity and MLD in the North Atlantic Ocean according to this study. The changes in hydrography due to increasing AISM are compared with observations. Consistency suggests that increasing AISM is highly likely a major contributor to the recent observed changes in the Southern Ocean. In addition, the AISM might contribute to the salinity contrast between the North Atlantic and North Pacific, which is important for the global thermohaline circulation.

Koko kansan koti vai kommunistien pesäke? Helsingin Kulttuuritalon rakentaminen ja paikan henki 1955-1959

Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin vuosina 1955–1958 vastaamaan Suomen kommunistisen puolueen ja muiden kansandemokraattisten järjestöjen toimitilojen puutteeseen. Kulttuuritalo oli myös kommunistien vastaus Helsingissä jo 1900-luvun alusta lähtien käytyyn konserttisali keskusteluun. Kulttuuritalo rakennettiin SKP:n päämajaksi, mutta sinne asettui myös lukuisia muita kansandemokraattisia järjestöjä. Kulttuuritalon suunnitteli professori Alvar Aalto. Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut Helsingin Kulttuuritalon rakentamista ja paikan hengen muodostumista vuosien 1955–1959 välillä. Aikarajaus kattaa Kulttuuritalon rakennusvuodet sekä sen ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden. Tutkielman ensisijaiset tutkimuskysymykset ovat: Miksi Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin, millainen rakennusprosessi oli ja millainen paikan henki Kulttuuritalolle muodostui vuosien 1955–1959 aikana? Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle muodostaa paikan hengen käsite. Primäärilähteinä tutkielmassa ovat Kansan Arkistosta löytyvät Kulttuuritalo Oy:n ja Kulttuurityö ry:n kokoelmat sekä sanomalehdet. Sanomalehtiä käytetään Kulttuuritalon paikan hengen ilmentämiseen. Kulttuuritalo rakennettiin pääasiassa talkoovoimin. Talkoisiin osallistui runsaasti ihmisiä niin pääkaupunkiseudulta kuin ulkopaikkakunnilta. Suurin osa Kulttuuritalon rakentamisen rahoituksesta tuli kommunistisilta poliittisilta järjestöiltä ja ammattijärjestöiltä. Pyynnöistä huolimatta Helsingin kaupungilta tai Suomen valtiolta ei tippunut tukea kommunistien hankkeelle. NKP osallistui Kulttuuritalon rakennuskustannuksiin sekä suorin tavaralahjoituksia että epäsuoraan Bukarestissa sijainneen kansainvälisen rahaston kautta, joka toimi SKP:n rahoittajana. Kulttuuritalon paikan hengen luominen liittyi tiiviisti Kulttuuritalon rakentamiseen, sillä paikan henki alkoi muodostua jo talon rakennusvaiheessa. Kulttuuritalon paikan hengen rakentamiseen osallistuivat niin kommunistit ja kansandemokraatit kuin kommunismin vastustajat. Kommunismin vastustajilla tarkoitan tutkielmassa oikeistoa ja sosiaalidemokraatteja. Kommunismin vastustajat vastustivat tavallisesti myös Kulttuuritaloa, mikä kytkee 1950-luvun suomalaisen antikommunismin Kulttuuritalon paikan hengen muodostamiseen. Kun kommunistit rakensivat Kulttuuritalon paikan hengen positiivista puolta, sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset lehdet osallistuivat sen negatiivisen puolen muodostamiseen. Kulttuuritalon paikan hengestä muodostui vuosien 1955–1959 aikana voimakkaan punainen. Kulttuuritalon punaisuus sai kuitenkin kaksi merkitystä: Kommunisteille ja kansandemokraateille se merkitsi työväenliikkeen solidaarisuutta, tasa-arvoa ja voimaa. Kulttuuritalo oli heille osoitus työväen voimasta, ja he toivoivat sen auttavan kommunisteja saavuttamaan laajemman kannatuksen ja hyväksytyn aseman yhteiskunnassa. Kommunismin vastustajille Kulttuuritalo puolestaan merkitsi perinteistä yhteiskuntaa uhkaavaa tekijää. Kulttuuritalon oli heidän mielestään vaarallinen paikka, jonka avulla kommunistit pyrkivät vahvistamaan asemiaan yhteiskunnassa. Kulttuuritalon paikan henki heijasti näin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta. Kulttuuritalon paikan henki vaikutti myös talon käyttöön. Kulttuuritalon ottivat innolla omakseen kommunistit ja kansandemokraatit, mutta sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset eivät halunneet sitä käyttää, vaikka Kulttuuritalon juhlasali olikin Helsingissä ainoa, joka täytti kansainvälisestikin tasokkaan akustiikan vaatimukset.