Papin pojasta suurteollisuusmieheksi : Alfred Kihlman ja nousevan keskiluokan sosiaaliset verkostot 1800-luvun Suomessa

Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa 1800-luvulla tapahtunutta keskiluokan sosiaalista nousua pohjalaissyntyisen papin, opettajan, liikemiehen ja valtiopäiväedustajan Alfred Kihlmanin (1825-1904) elämänvaiheiden kautta. Kyseessä ei ole perinteinen elämäkerta, vaan työn pyrkimyksenä on mikrotason tarkan analyysin kautta päästä käsiksi laajempiin yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat erilaiset sosiaaliset verkostot sekä niiden merkitys Kihlmanin kaltaisen keskiluokkaisen yksilön sosiaaliselle nousulle. Tutkimus jakautuu kahteen pääosaan, joista ensimmäinen käsittelee heränneiden pappien verkostoja 1840-luvulla ja 1850-luvun alussa ja jälkimmäinen liikemiesverkostoja 1850-luvun jälkipuolelta 1870-luvun alkuun. Pääasiallisena lähdeaineistona on Alfred Kihlmanin laaja kirjeenvaihto. Alfred Kihlman liittyi kouluvuosinaan 1840-luvun alussa nuorison piirissä nopeasti levinneeseen herännäisyyteen. Nuoret heränneet papit muodostivat tiiviin sosiaalisen verkoston, joka perustui jaetulle uskonnolliselle ideologialle sekä pappisperheiden välisille avioliittositeille. Lisäksi verkostoa pidettiin yllä yhteisillä kokoontumisilla, vierailuilla, kirjeenvaihdolla sekä palvelusten vaihtamisella. Verkoston välityksellä saatiin tehokkaasti mm. informaatiota sekä rahalainoja. Herännäisyys nousi nuoren keskiluokkaisen papiston omaa yhteiskunnallista voimattomuuttaan kohtaan tuntemasta tyytymättömyydestä. Kun sivistyneistön mahdollisuudet menestyä perinteisillä foorumeilla olivat autonomian alkupuolella heikot, nuoret heränneet kielsivät uskonnollisessa ideologiassaan arvon maalliselta menestykseltä ja rakensivat oman verkostonsa, jonka sisällä he saattoivat toteuttaa pätemisentarvettaan. Yhteiskunnallisen tilanteen muututtua verkosto muuttui 1850-luvun alussa hyödystä rasitteeksi, minkä seurauksena heränneiden pappien rivit hajaantuivat. Irtauduttuaan herännäisyydestä Alfred Kihlman siirtyi opettajan uralle. Heränneeltä vaimoltaan perimänsä varallisuuden sekä nuoruus- ja herännäisvuosinaan solmimiensa ystävyyssuhteiden ansiosta hän ajatui 1850-luvun kuluessa yhä enemmän myös liike-elämään. Hänen merkittävimmäksi toimintakentäkseen muodostuivat Suomen Yhdyspankki sekä Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus, jonka johtajana hän toimi vuodesta 1866 lähtien. 1860-luvulla liikemiesverkostot perustuivat suurelta osin sukulaisuuteen, mutta yhä enenevässä määrin myös ystävyys-, kollega- ja liikekumppanuussuhteisiin. Kun pankkilaitos oli vielä hyvin kehittymätön, verkostot olivat etenkin pääomien hankinnassa avainasemassa. Tiiviit lainaverkostot olivat huonojen suhdanteiden aikana toisaalta myös vaaraksi, sillä yksi suuri konkurssi saattoi vetää mukanaan joukoittain liikemiehiä. Verkostojen kautta voitiin välittää ja saada myös suosituksia sekä sisäpiiritietoa, jota ei ollut saatavissa muista lähteistä. Yhteiskunnan muuttuminen ja henkilösuhteet mahdollistivat Alfred Kihlmanin sosiaalisen nousun. Teollistuminen ja liike-elämän vapautuminen tarjosivat uusia mahdollisuuksia keskiluokan yritteliäille yksilöille. Ylempien yhteiskuntaluokkien välisten säätyjen välisten raja-aitojen tasaantuminen tekivät 1850-luvun puolivälissä mahdolliseksi myös papin osallistumisen liike-elämään. Avainsanat: sosiaaliset verkostot - Suomi - 1800-luku - herännäisyys - kirkkohistoria - taloushistoria

J. L. Runebergs samlade skrifter i textkritisk belysning

The Collected Works of J. L. Runeberg from the Viewpoint of Textual Scholarship The theoretical framework of this dissertation builds on textual scholarship. The dissertation explores the history of Runeberg’s publications and his relations with his publishers, from his debut and the first editions, through the editions of collected works published during the course of his life, to the later commercial editions, including the critical edition, published in 1933–2005 by the Svenska Vitterhetssamfundet (The Swedish Society for Belles Lettres) and The Svenska litteratursällskapet i Finland (The Society of Swedish Literature in Finland). The various editions of Runeberg’s collected works are situated in their respective critical traditions, from the 19th century German Ausgabe letzter Hand, to the influence of Anglo-American bibliography on Swedish textual criticism in the late 20th century. By making use of primary material previously not used for research purposes, the author is able to present a new view on Runebergian publishing history, including Runeberg’s fees and his relations with the censor authorities. There are indications that his Finnish publishers could not bear the cost of his sizable fees, that were in proportion neither with the book market in Finland nor with the numbers of copies sold. Apart from a certain body of editions the primary material is comprised of correspondences, publishing contracts, printing house invoices, as well as censor authority records. One of the conclusions drawn is that the early and detailed biography, Biografiska anteckningar om Johan Ludvig Runeberg (Biographical Notes on …) by J. E. Strömborg is not reliable in matters concerning publishing history, and that this work has been used far too uncritically. The history of the critical edition gets a chapter of its own, based on primary material in Swedish and Finnish archives. Finally, the author analyses the critical choices, made primarily in the critical edition, and uses examples from the commercial editions to study the editors’ interventions over time, from the 1850s to the 1920s. The changes to the text are usually small and subtle, but cumulative – and in some cases, crucial for the interpretation of the work. One objective of textual scholarship should be to examine the publishing history of a single work or of an author’s œuvre, and another to pay attention both to changes in a work as such and to the shifts of meaning they might entail.

Reconstructions of past climates from documentary and natural sources in Finland since the 18th century

In this paper both documentary and natural proxy data have been used to improve the accuracy of palaeoclimatic knowledge in Finland since the 18th century. Early meteorological observations from Turku (1748-1800) were analyzed first as a potential source of climate variability. The reliability of the calculated mean temperatures was evaluated by comparing them with those of contemporary temperature records from Stockholm, St. Petersburg and Uppsala. The resulting monthly, seasonal and yearly mean temperatures from 1748 to 1800 were compared with the present day mean values (1961-1990): the comparison suggests that the winters of the period 1749-1800 were 0.8 ºC colder than today, while the summers were 0.4 ºC warmer. Over the same period, springs were 0.9 ºC and autumns 0.1 ºC colder than today. Despite their uncertainties when compared with modern meteorological data, early temperature measurements offer direct and daily information about the weather for all months of the year, in contrast with other proxies. Secondly, early meteorological observations from Tornio (1737-1749) and Ylitornio (1792-1838) were used to study the temporal behaviour of the climate-tree growth relationship during the past three centuries in northern Finland. Analyses showed that the correlations between ring widths and mid-summer (July) temperatures did not vary significantly as a function of time. Early (June) and late summer (August) mean temperatures were secondary to mid-summer temperatures in controlling the radial growth. According the dataset used, there was no clear signature of temporally reduced sensitivity of Scots pine ring widths to mid-summer temperatures over the periods of early and modern meteorological observations. Thirdly, plant phenological data with tree-rings from south-west Finland since 1750 were examined as a palaeoclimate indicator. The information from the fragmentary, partly overlapping, partly nonsystematically biased plant phenological records of 14 different phenomena were combined into one continuous time series of phenological indices. The indices were found to be reliable indicators of the February to June temperature variations. In contrast, there was no correlation between the phenological indices and the precipitation data. Moreover, the correlations between the studied tree-rings and spring temperatures varied as a function of time and hence, their use in palaeoclimate reconstruction is questionable. The use of present tree-ring datasets for palaeoclimate purposes may become possible after the application of more sophisticated calibration methods. Climate variability since the 18th century is perhaps best seen in the fourth paper study of the multiproxy spring temperature reconstruction of south-west Finland. With the help of transfer functions, an attempt has been made to utilize both documentary and natural proxies. The reconstruction was verified with statistics showing a high degree of validity between the reconstructed and observed temperatures. According to the proxies and modern meteorological observations from Turku, springs have become warmer and have featured a warming trend since around the 1850s. Over the period of 1750 to around 1850, springs featured larger multidecadal low-frequency variability, as well as a smaller range of annual temperature variations. The coldest springtimes occurred around the 1840s and 1850s and the first decade of the 19th century. Particularly warm periods occurred in the 1760s, 1790s, 1820s, 1930s, 1970s and from 1987 onwards, although in this period cold springs occurred, such as the springs of 1994 and 1996. On the basis of the available material, long-term temperature changes have been related to changes in the atmospheric circulation, such as the North Atlantic Oscillation (February-June).