ATM, RAD50 and p53 in breast cancer

Breast cancer is the most commonly occurring cancer among women, and its incidence is increasing worldwide. Positive family history is a well established risk factor for breast cancer, and it is suggested that the proportion of breast cancer that can be attributed to genetic factors may be as high as 30%. However, all the currently known breast cancer susceptibility genes are estimated to account for 20-30% of familial breast cancer, and only 5% of the total breast cancer incidence. It is thus likely that there are still other breast cancer susceptibility genes to be found. Cellular responses to DNA damage are crucial for maintaining genomic integrity and preventing the development of cancer. The genes operating in DNA damage response signaling network are thus good candidates for breast cancer susceptibility genes. The aim of this study was to evaluate the role of three DNA damage response associated genes, ATM, RAD50, and p53, in breast cancer. ATM, a gene causative for ataxia telangiectasia (A-T), has long been a strong candidate for a breast cancer susceptibility gene because of its function as a key DNA damage signal transducer. We analyzed the prevalence of known Finnish A-T related ATM mutations in large series of familial and unselected breast cancer cases from different geographical regions in Finland. Of the seven A-T related mutations, two were observed in the studied familial breast cancer patients. Additionally, a third mutation previously associated with breast cancer susceptibility was also detected. These founder mutations may be responsible for excess familial breast cancer regionally in Northern and Central Finland, but in Southern Finland our results suggest only a minor effect, if any, of any ATM genetic variants on familial breast cancer. We also screened the entire coding region of the ATM gene in 47 familial breast cancer patients from Southern Finland, and evaluated the identified variants in additional cases and controls. All the identified variants were too rare to significantly contribute to breast cancer susceptibility. However, the role of ATM in cancer development and progression was supported by the results of the immunohistochemical studies of ATM expression, as reduced ATM expression in breast carcinomas was found to correlate with tumor differentiation and hormone receptor status. Aberrant ATM expression was also a feature shared by the BRCA1/2 and the difficult-to-treat ER/PR/ERBB2-triple-negative breast carcinomas. From the clinical point of view, identification of phenotypic and genetic similarities between the BRCA1/2 and the triple-negative breast tumors could have an implication in designing novel targeted therapies to which both of these classes of breast cancer might be exceptionally sensitive. Mutations of another plausible breast cancer susceptibility gene, RAD50, were found to be very rare, and RAD50 can only be making a minor contribution to familial breast cancer predisposition in UK and Southern Finland. The Finnish founder mutation RAD50 687delT seems to be a null allele and may carry a small increased risk of breast cancer. RAD50 is not acting as a classical tumor suppressor gene, but it is possible that RAD50 haploinsufficiency is contributing to cancer. In addition to relatively rare breast cancer susceptibility alleles, common polymorphisms may also be associated with increased breast cancer risk. Furthermore, these polymorphisms may have an impact on the progression and outcome of the disease. Our results suggest no effect of the common p53 R72P polymorphism on familial breast cancer risk or breast cancer risk in the population, but R72P seems to be associated with histopathologic features of the tumors and survival of the patients; 72P homozygous genotype was an independent prognostic factor among the unselected breast cancer patients, with a two-fold increased risk of death. These results present important novel findings also with clinical significance, as codon 72 genotype could be a useful additional prognostic marker in breast cancer, especially among the subgroup of patients with wild-type p53 in their tumors.

Development of a new flexor tendon repair technique performed with bioabsorbable poly-L/D-lactide (PLDLA) suture

Sormen koukistajajännevamman korjauksen jälkeisen aktiivisen mobilisaation on todettu johtavan parempaan toiminnalliseen lopputulokseen kuin nykyisin yleisesti käytetyn dynaamisen mobilisaation. Aktiivisen mobilisaation ongelma on jännekorjauksen pettämisriskin lisääntyminen nykyisten ommeltekniikoiden riittämättömän vahvuuden vuoksi. Jännekorjauksen lujuutta on parannettu kehittämällä monisäieommeltekniikoita, joissa jänteeseen tehdään useita rinnakkaisia ydinompeleita. Niiden kliinistä käyttöä rajoittaa kuitenkin monimutkainen ja aikaa vievä tekninen suoritus. Käden koukistajajännekorjauksessa käytetään yleisesti sulamattomia ommelmateriaaleja. Nykyiset käytössä olevat biohajoavat langat heikkenevät liian nopeasti jänteen paranemiseen nähden. Biohajoavan laktidistereokopolymeeri (PLDLA) 96/4 – langan vetolujuuden puoliintumisajan sekä kudosominaisuuksien on aiemmin todettu soveltuvan koukistajajännekorjaukseen. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää välittömän aktiivisen mobilisaation kestävä ja toteutukseltaan yksinkertainen käden koukistajajännekorjausmenetelmä biohajoavaa PLDLA 96/4 –materiaalia käyttäen. Tutkimuksessa analysoitiin viiden eri yleisesti käytetyn koukistajajänneompeleen biomekaanisia ominaisuuksia staattisessa vetolujuustestauksessa ydinompeleen rakenteellisten ominaisuuksien – 1) säikeiden (lankojen) lukumäärän, 2) langan paksuuden ja 3) ompeleen konfiguraation – vaikutuksen selvittämiseksi jännekorjauksen pettämiseen ja vahvuuteen. Jännekorjausten näkyvän avautumisen todettiin alkavan perifeerisen ompeleen pettäessä voima-venymäkäyrän myötöpisteessä. Ydinompeleen lankojen lukumäärän lisääminen paransi ompeleen pitokykyä jänteessä ja suurensi korjauksen myötövoimaa. Sen sijaan paksumman (vahvemman) langan käyttäminen tai ompeleen konfiguraatio eivät vaikuttaneet myötövoimaan. Tulosten perusteella tutkittiin mahdollisuuksia lisätä ompeleen pitokykyä jänteestä yksinkertaisella monisäieompeleella, jossa ydinommel tehtiin kolmen säikeen polyesterilangalla tai nauhamaisen rakenteen omaavalla kolmen säikeen polyesterilangalla. Nauhamainen rakenne lisäsi merkitsevästi ompeleen pitokykyä jänteessä parantaen myötövoimaa sekä maksimivoimaa. Korjauksen vahvuus ylitti aktiivisen mobilisaation jännekorjaukseen kohdistaman kuormitustason. PLDLA 96/4 –langan soveltuvuutta koukistajajännekorjaukseen selvitettiin tutkimalla langan biomekaanisia ominaisuuksia ja solmujen pito-ominaisuuksia staattisessa vetolujuustestauksessa verrattuna yleisimmin jännekorjauksessa käytettävään punottuun polyesterilankaan (Ticron®). PLDLA –langan todettiin soveltuvan hyvin koukistajajännekorjaukseen, sillä se on polyesterilankaa venymättömämpi ja solmujen pitävyys on parempi. Viimeisessä vaiheessa tutkittiin PLDLA 96/4 –langasta valmistetulla kolmisäikeisellä, nauhamaisella jännekorjausvälineellä tehdyn jännekorjauksen kestävyyttä staattisessa vetolujuustestauksessa sekä syklisessä kuormituksessa, joka simuloi staattista testausta paremmin mobilisaation toistuvaa kuormitusta. PLDLA-korjauksen vahvuus ylitti sekä staattisessa että syklisessä kuormituksessa aktiivisen mobilisaation edellyttämän vahvuuden. Nauhamaista litteää ommelmateriaalia ei aiemmin ole tutkittu tai käytetty käden koukistajajännekorjauksessa. Tässä tutkimuksessa ommelmateriaalin nauhamainen rakenne paransi merkitsevästi jännekorjauksen vahvuutta, minkä arvioidaan johtuvan lisääntyneestä kontaktipinnasta jänteen ja ommelmateriaalin välillä estäen ompeleen läpileikkautumista jänteessä. Tutkimuksessa biohajoavasta PLDLA –materiaalista valmistetulla rakenteeltaan nauhamaisella kolmisäikeisellä langalla tehdyn jännekorjauksen vahvuus saavutti aktiivisen mobilisaation edellyttämän tason. Lisäksi uusi menetelmä on helppokäyttöinen ja sillä vältetään perinteisten monisäieompeleiden tekniseen suoritukseen liittyvät ongelmat.

Accumulation of point mutations and reassortment of genomic RNA segments are involved in the microevolution of Puumala hantavirus in a bank vole (Myodes glareolus) population

"The genetic diversity of Puumala hantavirus (PUUV) was studied in a local population of its natural host, the bank vole (Myodes glareolus). The trapping area (2.5x2.5 km) at Konnevesi, Central Finland, included 14 trapping sites, at least 500 m apart; altogether, 147 voles were captured during May and October 2005. Partial sequences of the S, M and L viral genome segments were recovered from 40 animals. Seven, 12 and 17 variants were detected for the S, M and L sequences, respectively; these represent new wild-type PUUV strains that belong to the Finnish genetic lineage. The genetic diversity of PUUV strains from Konnevesi was 0.2-4.9% for the S segment, 0.2-4.8% for the M segment and 0.2-9.7% for the L segment. Most nucleotide substitutions were synonymous and most deduced amino acid substitutions were conservative, probably due to strong stabilizing selection operating at the protein level. Based on both sequence markers and phylogenetic clustering, the S, M and L sequences could be assigned to two groups, 'A' and 'B'. Notably, not all bank voles carried S, M and L sequences belonging to the same group, i.e. SAMALA or SBMBLB.. A substantial proportion (8/40, 20%) of the newly characterized PUUV strains possessed reassortant genomes such as SBMALA, SAMBLB or SBMALB. These results suggest that at least some of the PUUV reassortants are viable and can survive in the presence of their parental strains."