Kuluttajuuden rakentuminen nuorten kertomuksissa

This study examines the narrative construction of consumerism in Finnish consumer culture in the early 21st century. The objects of the study are consumer life stories and essays on environmentally friendly consumption, written by 15-19-year-old high school students. Moreover, group discussions were used as additional research material. The data was gathered at five high schools in different areas of Finland. Young people's consumer narratives are interpreted through cultural stories and consumer ethos such as self-control, gratification and green consumerism. The narrative research approach is used to analyse what types of consumer positions these young people construct in stories on their own consumer history, and what kinds of ideas and thought patterns they construct on green consumerism. The study creates a multifaceted image of young people as agents in consumer society. They construct archetypical stories of wastrels and scrooges, as well as prudent and environmentally friendly consumers. Consumption and expenditure are however mostly a continuous battle between self-control and giving in to gratification. This reality is illustrated among other things by clever expressions invented by young people, such as Carefree Pennywise, Prudent Hedonist and Wasteful Scrooge. In their narratives, young people also analyse the usefulness - or uselessness - of their decisions on consumption, as well as develop themselves into controlling and sensible consumers. This kind of virtuous consumer allows him/herself the joy and the gratification of consumption, as long as these are "kept in check". One's view of expenditure and consumption is not permanent. Consumerism may alter with time. A wastrel may grow up to be a young person in control of their desires, or a thrifty child may awaken to the pleasures of consumption in their teens. Consumerism may also be polyphonic: it may simultaneously - and even uncomplicatedly - be constructed upon the discourses of wastefulness, prudence, gratification and green consumerism. Young people allow for gratification to form a part of green consumerism, too: it is not simply restrictive self-denial. They also see many hurdles in the way of green consumerism, such as the elevated price of ecological products, and the difficulties of green consumer practices. The stories also show the gender division in green consumerism. For young men, ecological considerations offer elements for the construction of consumerism only on the very rare occasion, whereas striving for day-to-day green practices is typical for young women.

Bone Health in Children and Adolescents with Juvenile Idiopathic Arthritis and Solid Organ Transplant

Osteoporosis is a skeletal disorder characterized by compromised bone strength that predisposes to increased fracture risk. Childhood and adolescence are critical periods for bone mass gain. Peak bone mass is mostly acquired by the age of 18 years and is an important determinant of adult bone health and lifetime risk for fractures. Medications, especially glucocorticoids (GCs), chronic inflammation, decreased physical activity, hormonal deficiencies, delayed puberty, and poor nutrition may predispose children and adolescents with a chronic disease to impaired bone health. In this work, we studied overall bone health, the incidence and prevalence of fractures in children and adolescents who were treated for juvenile idiopathic arthritis (JIA) or had undergone solid organ transplantation. The first study cohort included 62 patients diagnosed with JIA and treated with GCs. The epidemiology of fractures after transplantation was investigated in 196 patients and a more detailed analysis of bone health determinants was performed on 40 liver (LTx) and 106 renal (RTx) transplantation patients. Bone mineral density (BMD) and vertebral morphology were assessed by dual-energy x-ray absorptiometry. Standard radiographs were obtained to detect vertebral fractures and to determine bone age; BMD values were adjusted for skeletal maturity. Our study showed that median BMD values were subnormal in all patient cohorts. The values were highest in patients with JIA and lowest in patients with LTx. Age at transplantation influenced BMD values in LTx but not RTx patients; BMD values were higher in patients who had LTx before the age of two years. BMD was lowest during the immediate posttransplantation years and increased subnormally during puberty. Delayed skeletal maturation was common in all patient groups. The prevalence of vertebral fractures ranged from 10% to 19% in the cohorts. Most of the fractures were asymptomatic and diagnosed only at screening. Vertebral fractures were most common in LTx patients. Vitamin D deficiency was common in all patient groups, and only 3% of patients with JIA and 25% of transplantation patients were considered to have adequate serum vitamin D levels. The total cumulative weight-adjusted dose of GC was not associated with BMD values in JIA or LTx patients. The combination of female gender and age over 15 years, parathyroid hormone concentration over 100 ng/L, and cumulative weight-adjusted methylprednisolone dose over 150 mg/kg during the three preceding years were found to be important predictors for low lumbar spine BMD in RTx patients. Based on the high prevalence of osteoporosis in the study cohorts more efforts should be put to prevention and early diagnosis of osteoporosis in these pediatric patients.

Prognostic significance of cyclooxygenase-2 and associated molecules in gastric cancer

Background and aims: Low stage and curative surgery are established factors for improved survival in gastric cancer. However, not all low-stage patients have a good prognosis. Cyclooxygenase-2 (COX-2) is known to associate with reduced survival in several cancers, and has been shown to play an important role in gastric carcinogenesis. Since new and better prognostic markers are needed for gastric cancer, we studied the prognostic significance of COX-2 and of markers that associate with COX-2 expression. We also studied markers reflecting proliferation and apoptosis, and evaluated their association with COX-2. Our purpose was to construct an accurate prognostic model by combining tissue markers and clinicopathogical factors. Materials and methods: Of 342 consecutive patients who underwent surgery for gastric cancer at Meilahti Hospital, Helsinki University Central Hospital, 337 were included in this study. Low stages I to II were represented by 141 (42%) patients, and high stages III to IV by 196 (58%). Curative surgery was performed on 176 (52%) patients. Survival data were obtained from the national registers. Slides from archive tissue blocks were prepared for immunohistochemistry by use of COX-2, human antigen R (HuR), cyclin A, matrix metalloproteinases 2 and 9 (MMP-2, MMP-9), and Ki-67 antibodies. Immunostainings were scored by microscopy, and scores were entered into a database. Associations of tumor markers with clinicopathological factors were calculated, as well as associations with p53, p21, and results of flow cytometry from earlier studies. Survival analysis was performed by the Kaplan-Meier method, and Cox multivariate models were reconstructed. Cell culture experiments were performed to explore the effect of small interfering (si)RNA of HuR on COX-2 expression in a TMK-1 gastric cancer cell line. Results: Overall 5-year survival was 35.1%. Study I showed that COX-2 was an independent prognostic factor, and that the prognostic impact of COX-2 was more pronounced in low-stage patients. Cytoplasmic HuR expression also associated with reduced survival in gastric cancer patients in a non-independent manner. Cell culture experiments showed that HuR can regulate COX-2 expression in TMK-1 cells in vitro, with an association also between COX-2 and HuR tissue expression in a clinical material. In Study II, cyclin A was an independent prognostic factor and was associated with HuR expression in the gastric cancer material. The results of Study III showed that epithelial MMP-2 associated with survival in univariate, but not in multivariate analysis. However, MMP-9 showed no prognostic value. MMP-2 expression was associated with COX-2 expression. In Study IV, the prognostic power of COX-2 was compared with that of all tested markers associated with survival in Studies I to III, as well as with p21, p53, and flow cytometry results. COX-2 and p53 were independent prognostic factors, and COX-2 expression was associated with that of p53 and Ki-67 and also with aneuploidy. Conclusions: COX-2 is an independent prognostic factor in gastric cancer, and its prognostic power emerges especially in low stage cancer. COX-2 is regulated by HuR, and is associated with factors reflecting invasion, proliferation, and apoptosis. In an extended multivariate model, COX-2 retained its position as an independent prognosticator. COX-2 can be considered a promising new prognostic marker in gastric cancer.

Nyttighetsmodeller: Ett ändamålsenligt innovationsskydd

Nyttighetsmodellskydd är avsett för sådana tekniska uppfinningar som inte har den uppfinningshöjd som förutsätts för patentskydd. Samtidigt är en av lagstiftningens målsättningar att skyddet tack vare en förenklad registreringsprocess skall fungera som ett ”snabbare, billigare och enklare” alternativ till patentskyddet. Skyddsformen anses kunna ha flera viktiga funktioner i dagens kunskapsbaserade samhälle. Samtidigt är den dock kontroversiell. För det första erbjuder den skydd för uppfinningar som, enligt principerna bakom patenträttens uppfinningshöjd, faller inom området för normal teknikutveckling och följaktligen inte skall skyddas med ensamrätter. För det andra innebär det förenklade registreringsförfarandet att en ansökan om nyttighetsmodellskydd inte är föremål för samma ingående prövning som en patentansökan. Oprövade rättigheter anses skapa osäkerhet på marknaden, eftersom man inte med säkerhet kan veta vad som är skyddat. Syftet med avhandlingen är att kritiskt utvärdera huruvida nyttighetsmodellskyddet i sin nuvarande utformning utgör ett ändamålsenligt innovationsskydd. Argumentationen förs med stöd av den kunskap som erhålles genom att analysera skyddsformen ur olika perspektiv.

Customer Commitment and Key Account Management

What is the nature of customer commitment in business-to-business relationships and what are its antecedents? What Key Account Management practices help to build customer commitment? Commitment is an important element of Key Account Management since customer relationships are built upon a the foundation of commitment. Building long-term key account relationships occurs by enhancing and maintaining their commitment. Customer commitment has various antecedents, and managing commitment involves focusing on these antecedents. This paper explains the nature of commitment and describes its antecedents. It also suggests how to manage each of these antecedents to strengthen customer commitment.

What Determines Stock Option Contract Design?

This paper analyzes factors driving the design of stock option plans for Finnish firms. We examine determinants of the scope of plans, exercise price, target group, and dividend protection. The scope is found to be negatively related to Tobin’s Q and positively related to proxies for monitoring costs. The scope is also greater in broad-based plans, and in plans with dividend protection. Prior stock return is found to be negatively related to the size of the premium (out-of-the-moneyness), whereas dividend protection increases the premium. The results also suggest that investment intensity, cash flow, and monitoring costs are associated with the likelihood of granting premium (out-of-the-money) stock options. Furthermore, the likelihood of granting broad-based plans is increasing in institutional ownership and cash flow constraints, and decreasing in firm size. Broad-based plans are also more likely among firms in growth industries. We find support that the likelihood of dividend protection is decreasing in foreign ownership. In addition, firms paying zero-dividends are less likely to include dividend protection, whereas higher unsystematic risk is associated with a greater likelihood of including dividend protection.

Eri maitohappobakteerien ja niiden annostustason vaikutus säilörehun käymislaatuun ja aerobiseen stabiilisuuteen

Tämän maisterin tutkielman tarkoituksena oli testata eri maitohappobakteerien ja niiden annostustason vaikutusta säilörehun käymislaatuun ja aerobiseen stabiilisuuteen. Biologisilla säilöntäaineilla eli ympeillä säilöttyjen rehujen laatua verrattiin kontrolleina toimiviin painorehuun ja muurahaishapolla tehtyyn rehuun. Koerehut tehtiin Helsingin yliopiston Maataloustieteiden laitoksella 7.6.2010. Timotei (Phleum pratense) - nurminata (Festuca pratensis) kasvusto korjattiin tähkimisen alkuvaiheessa D-arvon ollessa 711 g/kg ka. Nurmikasvuston kuiva-ainepitoisuus oli 170 g/kg heti niiton jälkeen määritettäessä ja neljän tunnin esikuivauksen jälkeen 208 g/kg. Rehuraaka-aine jaettiin kuuteen erään, joihin lisättiin säilöntäaine. Säilöntäainekäsittelyt olivat: 1) ei säilöntäainetta (painorehu), 2) muurahaishappo (100 %:na 4 l/t), 3) Lactobacillus plantarum ja Pediococcus acidilactici 1x10? pmy/g sekä pektinaasi-, ksylanaasi- ja sellulaasientsyymi, 4) L. plantarum 1x10? pmy/g, 5) L. plantarum 1x10? pmy/g ja 6) L. plantarum ja L. buchneri 2x10? pmy/g. Rehut säilöttiin laboratoriosiiloissa kolmena rinnakkaisena. Laboratoriosiilojen lisäksi rehua säilöttiin jokaisesta säilöntäainekäsittelystä kuuteen rinnakkaiseen minisiiloon säilönnän alkuajan fermentaation ja rehujen pH:n muutoksen seuraamiseksi. Minisiiloista seurattiin kaasuntuotantoa 21 päivän ajan. Raaka-aineen koostumus ja rehujen säilönnällinen laatu sekä aerobinen stabiilisuus määritettiin. Säilörehujen kuiva-ainepitoisuus oli suhteellisen pieni (n. 210 g/kg), jotta voitiin testata biologisten säilöntäaineiden tehoa märässä rehussa. Kosteassa rehussa biologisten säilöntäaineiden toiminnan onnistuminen on haastavaa. Koska raaka-aineen sokeripitoisuus oli kuitenkin erittäin suuri (196 g/kg ka), onnistui ymppirehujen säilöntä hyvin. Kaikkien koerehujen pH oli alle 4:n. Painorehu ei täyttänyt hyvän rehun kriteerejä ammoniumtypen osalta. Muurahaishapporehu oli laadultaan tyydyttävää etikkahapon pitoisuuden osalta. Rehussa tapahtui epätyypillistä etanolikäymistä hiivojen toimesta, jonka johdosta rehussa muodostui suuri määrä kaasua säilönnän aikana. Muurahaishapporehu ei kuitenkaan lämmennyt aerobisen stabiilisuuden mittauksen aikana, johtuen todennäköisesti suuresta etikkahapon määrästä ja toisaalta pienestä sokerin määrästä. Maitohappobakteerisäilöntäaineilla saatiin käymislaadultaan parempaa säilörehua verrattuna painorehuun, lukuun ottamatta maitohappobakteeri-entsyymirehua. Entsyymilisäyksestä ei todennäköisesti ollut hyötyä rehun säilöntälaadun kannalta. Raaka-aineen suuren sokeripitoisuuden johdosta säilörehussa oli koko säilönnän ajan tarpeeksi sokeria maitohappobakteerien käytettäväksi ja sokeri toimi siten substraattina haitallisille mikrobeille tuottaen suuren etikkahappopitoisuuden. Maitohappobakteeri-entsyymiseoksella tehty rehu oli etikkahappopitoisuuden perusteella heikkolaatuista. Lactobacillus plantarumin molemmilla annostustasoilla (1x10? ja 1x10? pmy/g rehua) saatiin laadultaan hyvää rehua. Suuri sokeripitoisuus molemmissa rehuissa johtui todennäköisesti raaka-aineen tavallista suuremmasta sokerin määrästä. Molempien rehujen maitohappo-etikkahappo-suhde oli melko korkea, viitaten homofermentatiiviseen maitohappokäymiseen. Lactobacillus buchneri –lisäyksellä rehu oli säilönnälliseltä laadultaan hyvää. Heterofermentatiivisen ympin lisäys nosti tyypillisesti rehun pH:ta sekä pienensi maitohappoetikkahappo-suhdelukua verrattuna homofermentatiiviseen ymppiin. L. buchneri –lisäys paransi hieman säilörehun aerobista stabiilisuutta verrattuna homofermentatiivisella maitohappobakteerilla säilöttyyn rehuun, mutta tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Kampylobakteerit Korkeasaaren eläintarhan eläimissä

Kampylobakteerit on tunnistettu vasta viimeisten 30 vuoden aikana merkittäviksi ihmisten tautien aiheuttajiksi. Termofiiliset kampylobakteerit Campylobacter jejuni ja C. coli ovat yleisin bakteeriperäisten suolistoinfektioden syy maailmanlaajuisesti. Pääasiallinen oire on ripuli. C. jejuni voi aiheuttaa myös jälkitauteja, kuten reaktiivista niveltulehdusta, nokkosihottumaa tai kyhmyruusua (erytema nodosum). Näitä kuitenkin ilmaantuu harvoin (<1 %). Tärkein jälkitauti on Guillain-Barrén syndrooma, joka on akuutti ääreishermoja demyelinisoiva sairaus. Kesällä 2008 Helsingin yliopistossa toteutettiin tutkimus, jonka tarkoituksena oli kartoittaa kampylobakteerien esiintymistä Korkeasaaren eläintarhassa ja tunnistaa löytyneet kampylobakteerit lajitasolle. Aineisto koostui 196 tarhaeläimen ulostenäytteestä, kahdeksasta Korkeasaaressa vapaana olleen valkoposkihanhen ulostenäytteestä sekä 12 ympäristönäytteestä (vesinäytteitä). Vesinäytteet olivat eläinten kahluualtaista tai häkeissä kulkevista puroista. Ulostenäytteet olivat peräisin kaikkiaan 71 eläinlajista. Tutkituista eläinlajeista 40 oli nisäkkäitä, 26 oli lintuja ja viisi oli matelijoita. Näytteistä eristettyjen isolaattien tulosten perusteella ulostenäytteistä 21 (10,7 %) oli positiivisia kampylobakteerien suhteen. Eläinlajeja tarkasteltaessa kampylobakteerien suhteen positiivisia oli 17 (23,9 %) eläinlajia. Näistä kymmenen oli lintuja, kuusi nisäkkäitä ja yksi matelija. Positiiviseksi C. jejunin suhteen osoittautui 18 ulostenäytettä. Yhdestä emun näytteestä löytyi C. jejunin lisäksi myös C. coli. Kahdessa näytteessä, rubiini-ibis ja kannuskilpikonna, kasvoi jokin muu kampylobakteeri kuin C. jejuni tai C. coli. Eläinlajeja tarkasteltaessa voidaan todeta, että 15 (21,1 %) todettiin positiivisiksi C. jejunin suhteen. Näistä kymmenen oli lintuja ja viisi nisäkkäitä. C. coli löytyi vain yhdestä (1,4 %) eläinlajista (linnusta) sekä jokin muu kampylobakteeri kuin C. jejuni tai C. coli löytyi kahdesta (2,8 %) eläinlajista (yksi lintu ja yksi matelija). Vain yksi ulostenäyte osoittautui positiiviseksi arkobakteerin suhteen. Kyseessä oli rubiini-ibiksen näyte. Samasta näytteestä löydettiin myös C. jejuni. Kahdesta valkoposkihanhien näytteestä löytyi sekä helikobakteeri että C. jejuni. Viisi ympäristönäytettä osoittautui positiiviseksi arkobakteerien suhteen. Kolme positiivista näytettä oli lintualtaista ja kaksi nisäkkäiden altaista. Rubiini-ibiksen altaasta löytyi arkobakteerin lisäksi myös C. jejuni. Lähes kaikissa vesinäytteissä (9/12) oli koliformisia bakteereja Colilert® testillä yli määritysrajan (>2419,6 bakteeria 100 ml:ssa näytettä). Suurimmasta osasta vesinäytteitä (8/12) saatiin tulokseksi myös yli menetelmän määritysrajan E. colia. Kaikenkaikkiaan tulosten perusteella voi päätellä, että vierailijoiden riski saada kampylobakterioosi Korkeasaaren eläintarhassa on suhteellisen pieni. Ainoana suurempana riskitekijänä voisi pitää valkoposkihanhien ulostetta. Sitä on maassa runsaasti ja sitä saattaa myös kulkeutua kenkien mukana jopa kotiin asti. Eläintarhan työntekijöiden tulee muistaa hyvä käsihygienia oltuaan kosketuksissa joko eläimien kanssa tai käytyään näiden tarhoissa. Työntekijät saattavat myös levittää eläintarhan eläinten ulostetta saappaissaan vierailijoidenkin kulkureiteille.

N-acetyl-β-D-glucosaminidaasi-entsyymiaktiivisuus normaalimaidossa sekä utaretulehdusta sairastavien lypsylehmien maidossa.

N-acetyl-β-D-glucosaminidaasi (NAGaasi) on glykosidaaseihin kuuluva, solujen lysosomeissa esiintyvä entsyymi, jota vapautuu maitoon utaretulehduksen aikana vaurioituneista utareen epiteelisoluista, neutrofiileistä ja makrofageista. NAGaasientsyymiaktiivisuuden on useissa tutkimuksissa havaittu korreloivan utareen tulehdustilan ja maidon soluluvun (SCC) kanssa ja sitä on ehdotettu käytettäväksi utareen epiteelisolutuhon mittaamiseen yksinään tai yhdistettynä SCC:n määritykseen. Koska saostuminen ei häiritse NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden mittausta maidosta, entsyymiaktiivisuus ei muutu maitoa säilytettäessä ja entsyymin mittaaminen on melko yksinkertaista ja nopeaa, menetelmä vaikuttaisi sopivan hyvin seulontatestiksi piileville utaretulehduksille. NAGaasin käyttö on toistaiseksi rajoittunut tutkimuskäyttöön. Sen hyödyntämistä vaikeuttaa se, että terveille lehmille eri tutkimuksissa määritetyissä NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvoissa on suurta vaihtelua. NAGaasi-entsyymiaktiivisuus maidossa on useiden tutkimusten mukaan korkeampi silloin, kun tulehduksen on aiheuttanut jokin merkittävä patogeeni kuin silloin, kun tulehduksen taustalla on vähäpätöinen patogeeni. Lypsykauden vaiheen on havaittu vaikuttavan maidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen siten, että aktiivisuudet ovat korkeampia heti poikimisen jälkeen ja lypsykauden lopulla. On myös havaittu, että normaalimaidossa NAGaasi-entsyymiaktiivisuus on hieman korkeampi loppumaidossa kuin alkumaidossa. Poikimakerran vaikutuksista NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvot terveen sekä utaretulehdusta sairastavan lypsylehmän maidossa, sekä selvittää tulehduksen voimakkuuden, aiheuttajapatogeenin, poikimakerran ja lypsykauden vaiheen vaikutusta kyseisen entsyymin aktiivisuuteen maidossa. Tutkimusaineistossa oli mukana kaikkiaan 838 vuosina 2000–2010 otettua maitonäytettä 62 eri lypsykarjatilalta Suomesta ja Virosta. Normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvot määritettiin yhdeksältä suomalaiselta lypsykarjatilalta kerätyistä 196 maitonäytteestä, jotka täyttivät asettamamme normaalimaidon kriteerit. Normaalimaidon kriteerit olivat seuraavat: SCC < 100 000, lehmällä ei ole utaretulehduksen oireita, poikimisesta on kulunut aikaa yli 30 vuorokautta ja edellisestä lypsystä yli 6 tuntia. NAGaasi-entsyymiaktiivisuus mitattiin modifioidulla Mattilan menetelmällä (Mattila 1985) vakioiduissa olosuhteissa. Aineisto analysoitiin käyttäen Stata Intercooler tilasto-ohjelman versiota 11.0 (Stata Corporation, Texas, USA). Maidon NAGaasientsyymiaktiivisuuteen terveessä neljänneksessä vaikuttavia tekijöitä tutkittiin lineaarisella sekamallilla, jossa sekoittavana tekijänä oli tila. SCC:n ja NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden korrelaatiota arvioitiin terveillä lehmillä, piilevää utaretulehdusta sairastaneilla lehmillä ja koko aineistossa. Korrelaatiot laskettiin Pearsonin korrelaatiokertoimella. Tilastollisesti merkitsevänä raja-arvona kaikissa analyyseissä pidettiin p < 0.05. Normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvoiksi lehmillä, joilla poikimisesta oli kulunut yli 30 vrk, saatiin 0,09–1,04 pmol/min/μl maitoa. Verrattuna normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuksien keskiarvoon (0,56) ja piilevää utaretulehdusta sairastaneiden lehmien NAGaasi-entsyymiaktiivisuuksien keskiarvoon (2,49), kliinistä utaretulehdusta sairastavien lehmien maidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuus oli keskimäärin selvästi korkeampi (16,65). Keskiarvoissa oli selvä ero paikallisoireisten (12,24) ja yleisoireisten (17,74) lehmien välillä. Terveiden neljännesten maitonäytteistä määritetyn NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden ja SCC:n välillä ei havaittu korrelaatiota. Piilevässä utaretulehduksessa havaittiin positiivinen korrelaatio (0,74) maidon NAGaasientsyymiaktiivisuuden ja SCC:n välillä. NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen vaikuttivat tilastollisesti merkitsevästi SCC, poikimisesta kulunut aika ja poikimakerta. Eri patogeeniryhmien osalta havaitsimme, että neljänneksissä, joista eristettiin vähäpätöinen patogeeni, NAGaasi-entsyymiaktiivisuus oli selvästi matalampi kuin neljänneksissä, joista eristettiin merkittävä patogeeni. NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden keskiarvoksi vähäpätöisille patogeeneille (KNS, koryneformi) saatiin 2,82 ja merkittäville patogeeneille (S. aureus, Str. uberis, Str, agalactiae, Str. dysgalactiae, E.coli) 16,87.