Die Personennamen und Titel der mittelmongolischen Dokumente : Eine lexikalische Untersuchung

The present research is an investigation into the corpus of personal names and titles that are found in sources from the Middle Mongolian period, that is the time from the 13th to the beginning of the 15th century. The entry for every name or title has been divided into three parts: occurence(s) of a given name in Middle Mongolian sources (primary sources), etymology, and occurence(s) in sources other than Middle Mongolian (secondary sources). Culturally and lingistically the corpus can be divided into six sub-groups: Mongolian, Turkic (Old, Middle and Modern), Arabo-Persian (Islamic), Indo-Iranian and Tibetan (Buddhist), as well as Chinese. Among these, the largest group is formed by Mongolian and Turkic, followed by Chinese (mostly titles), Indo-Iranian, Arabo-Persian and Tibetan. With regard to the primary and secondary occurences the research is based mainly on primary sources including text-publications and dictionaries. Every name or title is documented as completely as possible within a Central Asian framework. However, due to the divergency of the sources available as well as diachronical importance, each sub-group has been dealt with slightly differently, but consistently. The corpus of investigated names and titles gives a fairly correct picture of the multi-ethnical composition of the Mongolian world-empire. It also shows the foreign influences on Mongolian names and titles, being in this respect a mirror of the influences that are visible in other parts of the Middle Mongolian culture too. Furthermore, the investigated corpus reflects the transitory stage of the 13th to 15th century in Central Asian history, and includes thus material from the past (Indo-Iranian, Old and Middle Turkic), and material that points to the future (Arabo-Persian, Tibetan, Modern Turkic).

Turun linna kerrottuna ja kertovana tilana

The Turku castle, founded c. 1300, has changed over the centuries from a medieval defensive structure into a Renaissance palace and from a derelict jailhouse in the late 19th century into a prime example of the Medieval built heritage in Finland. Today, it is first and foremost a monument to the Medieval and Renaissance heyday of the castle. This is apparent in the architectural forms that have been carefully restored and reconstructed. It also becomes clear in all kinds of narratives, both visual (like the set of miniatures about the different stages of the construction of the castle) and textual (as during the guided tours). For the first time in the architectural history of the Turku castle, the Medieval, the Renaissance, the Modern, and the Present as architecturally constructed or reconstructed spaces can all be visited within the same hour. As a result, the monumental Turku castle may even be deemed anachronistic or inauthentic. In this study I look at the ways in which the Turku castle is, indeed, anachronistic and inauthentic. My main objective, however, is to find ways in which the anachronisms and inauthenticities are overcome in a positive way. I base my analysis of the Turku castle on three theoretical standpoints. First, I am studying the castle as space, described by Michel de Certeau as a practiced place (de Certeau 2002). Second, I am approaching the numerous narrative aspects of the castle following Paul Ricoeur s analysis of narrative as a threefold mimetic process (Ricoeur 1990). From these two theoretical settings I have summoned the concept of narrative space. The life and work at the castle are based on expectations and understandings of the historical surroundings. My third theoretical choice is to study this applied knowledge of the place as the management of blocks of knowledge in communication (Robert de Beaugrande 1980). Combining the theoretical starting points of space and narrative , I am approaching the castle as if it were an evolving set of narratives, narrated in space but also through space. Seeing e.g. the restoration teams of the mid-20th century and the present day tour guides as creative narrators, I am looking beyond the dilemma of the anachronistic spaces. What transpires is an inter-connected web of texts and spaces, tangible and intangible narratives. My analytical key to these narrative relationships is the threefold mimetic process of pre-figuration, con-figuration, and re-figuration, inspired by the writings of Paul Ricoeur (1990). This way, the past can be seen as a pool of endless possibilities to emplot place, time, and action into a narrative space. The narratives convey images of the past that may be contested by other images, and the power to narrate in the first place can be challenged and re-distributed.

Focus on Form : J. J. Tikkanen, Giotto and Art Research in the 19th Century

My doctoral dissertation is on Johan Jakob Tikkanen (1857 1930), the first professor of art history in Finland, and his significance and methods in the context of late 19th and early 20th-century European art history. Tikkanen was one of the pioneering scholars in the field of medieval art research, and, along with Anton Springer, Heinrich Wölfflin, Aloïs Riegl, Adolfo Venturi, Franz Wickhoff, Julius von Schlosser, Aby Warburg, Emile Mâle and others, one of the scholars who defined art history as an independent academic discipline. Tikkanen s scholarly interests and his methods resemble those of many formalistically oriented German and Austrian art historians of his time. He became well known throughout Europe, mainly for his studies on illustrated medieval manuscripts. Tikkanen s dissertation, Der Malerische Styl Giotto s Versuch zu einer Characteristik Desselben, from 1884 was regarded in its day as the best form-analytical study on the painter. It has a central position in the present thesis, as it already included nearly all the methods that Tikkanen used and elaborated upon throughout his career. Giotto also gives a good perspective for comparing Tikkanen s ideas with a long art-historical tradition. Tikkanen was profoundly interested in artistic creativity. In his own words, he wanted to study das künstlerische Können , artistic ability, instead of das künstlerische Wollen or artistic will, which was an important theoretical issue in art history in the late 19th century. This starting point led him to the history of style and iconographical research. Along with the Danish art historian, Julius Lange, he was one of the first scholars who began to study the meaning of gestures and postures in art. In my dissertation I have emphasized the importance of Tikkanen s personal art education. I regard it as having influenced both his scholarly argumentation and his working methods. I have also written a short overview of the situation of art history in Finland and in Northern Countries before Tikkanen s time in order to give an idea of his scientific background. My thesis is a critical and historiographical study on J. J. Tikkanen s role in the development of art history and its methodology.

Ritarit ja samurait : Kaksi soturiperinnettä läntisissä historiallisissa vertailuissa

Soturit olivat keskeinen sosiaalinen ryhmä keskiajan läntisessä Euroopassa ja Meiji-kautta (1868-1912) edeltäneessä Japanissa. Japanin avauduttua 1800-luvun puolivaiheilla maan historiaa alettiin kirjoittaa eurooppalaisen mallin mukaan, ja soturiperinteiden rinnastaminen ja vertailu yleistyivät. Vertailun taustalla vaikuttivat käsitykset alueiden samankaltaisesta feodaalisesta historiasta. Feodalismi on säilynyt keskeisenä teemana vertailuissa ja Japanin-tutkimuksessa, vaikka keskustelu siitä onkin Euroopan keskiajantutkimuksessa pitkälti hiipunut. Myös Japanin-tutkimuksessa on viime aikoina alettu esittää kritiikkiä feodalismi-termin käyttöä, rinnastuksia ja jopa pelkkää Euroopan historiaan vertaamistakin kohtaan. Feodalismin ohella muita keskeisiä vertailuteemoja ovat Japanin modernisoituminen ja sodankäynnin teknologia. Ensimmäiset vertailut olivat etupäässä yksittäisten joskus hyvin ylimalkaisten rinnastusten hakemista. Myös systemaattisia sivilisaatiohistoriallisia vertailuja alettiin tehdä jo varhain. Japanin-tutkimuksen ensisijaiseksi vertailukohteeksi ovat kuitenkin nousseet Euroopan historian sijaan teoriat feodalismista. Tarkastelu keskittyy nykyisin lähinnä eurooppalaisten termien käyttökelpoisuuteen Japanin historiasta kirjoitettaessa. Japanin modernisoitumista käsittelevät vertailut sivuavat keskusteluita feodalismista, mutta sotureiden rooli jää niissä usein hyvin vähäiseksi. Sodankäynnin teknologiaan keskittyvät vertailut ovat ilmiönä varsin tuore, sillä japanilaisen ja eurooppalaisen sodankäynnin pääteknologiat ovat olleet ilmeisen erilaisia lukuunottamatta 1500-luvun jälkipuoliskoa ja 1600-luvun alkua sekä nykyaikaa. Uuden ajan alun Euroopan ja saman ajan Japanin sotateknologiset yhtäläisyydet rajoittuvat jalkaväen tuliaseiden käyttöönoton mukanaan tuomiin muutoksiin maasodankäynnissä ja linnoittamiseen. Merisodankäynnin ja tykistön kehitys oli alueilla erilaista. Ritareiden ja samuraiden historioissa vaikuttavat edellä mainitun varhaisten tuliaseiden aikakauden rinnalla yhtäläisimmiltä kehityskuluilta niin sanotut varhais- ja täysfeodaaliset kaudet. Näistä ensimmäisellä tarkoitetaan Euroopan karolinkivaltakunnan aikaa suhteessa Kamakura-bakufuun (1185-1333) Japanissa. Jälkimmäisellä viitataan puolestaan ensimmäisen vuosituhannen vaihteen tienoille ajoittuvasta murroksesta noin 1300-1400-luvulle ulottuvaan ajanjaksoon Euroopassa ja sisällissotien kauteen 1300-luvun lopulta 1600-luvun alkuun Japanissa. Soturiperinteiden historioissa lähimmin toisiaan vastaavat feodaaliset piirteet ovat sotureiden yhteiskunnallinen asema ja heidän arvomaailmansa. Ilmeisin ongelma Euroopan ja Japanin vertailemisessa on se, että Eurooppa on laajempi ja historialtaan monimuotoisempi kuin Japani. Kuitenkaan tätä mittakaavaongelmaa eikä muitakaan metodologisia kysymyksiä ole vertailuissa juurikaan pohdittu. Osasyynä tähän lienee se, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vertailijoiden asiantuntemus on keskittynyt vain toisen soturiperinteen historiaan. Sotureiden historiat tarjoavat antoisan vertailuparin. Suurista yhtäläisyyksistä huolimatta ritareita ja samuraita ei tulisi summittaisesti samaistaa toisiinsa, vaan rinnastettaessa tulisi mieluummin käyttää yleisempää soturin käsitettä. Avainsanat: Bushi, feodalismi, Eurooppa - sotahistoria, Japani - historia, ritarit, samurait, soturit

Spatial and temporal variability in midge (Nematocera) assemblages in shallow Finnish lakes (60−70 °N) : community-based modelling of past environmental change

Multi- and intralake datasets of fossil midge assemblages in surface sediments of small shallow lakes in Finland were studied to determine the most important environmental factors explaining trends in midge distribution and abundance. The aim was to develop palaeoenvironmental calibration models for the most important environmental variables for the purpose of reconstructing past environmental conditions. The developed models were applied to three high-resolution fossil midge stratigraphies from southern and eastern Finland to interpret environmental variability over the past 2000 years, with special focus on the Medieval Climate Anomaly (MCA), the Little Ice Age (LIA) and recent anthropogenic changes. The midge-based results were compared with physical properties of the sediment, historical evidence and environmental reconstructions based on diatoms (Bacillariophyta), cladocerans (Crustacea: Cladocera) and tree rings. The results showed that the most important environmental factor controlling midge distribution and abundance along a latitudinal gradient in Finland was the mean July air temperature (TJul). However, when the dataset was environmentally screened to include only pristine lakes, water depth at the sampling site became more important. Furthermore, when the dataset was geographically scaled to southern Finland, hypolimnetic oxygen conditions became the dominant environmental factor. The results from an intralake dataset from eastern Finland showed that the most important environmental factors controlling midge distribution within a lake basin were river contribution, water depth and submerged vegetation patterns. In addition, the results of the intralake dataset showed that the fossil midge assemblages represent fauna that lived in close proximity to the sampling sites, thus enabling the exploration of within-lake gradients in midge assemblages. Importantly, this within-lake heterogeneity in midge assemblages may have effects on midge-based temperature estimations, because samples taken from the deepest point of a lake basin may infer considerably colder temperatures than expected, as shown by the present test results. Therefore, it is suggested here that the samples in fossil midge studies involving shallow boreal lakes should be taken from the sublittoral, where the assemblages are most representative of the whole lake fauna. Transfer functions between midge assemblages and the environmental forcing factors that were significantly related with the assemblages, including mean air TJul, water depth, hypolimnetic oxygen, stream flow and distance to littoral vegetation, were developed using weighted averaging (WA) and weighted averaging-partial least squares (WA-PLS) techniques, which outperformed all the other tested numerical approaches. Application of the models in downcore studies showed mostly consistent trends. Based on the present results, which agreed with previous studies and historical evidence, the Medieval Climate Anomaly between ca. 800 and 1300 AD in eastern Finland was characterized by warm temperature conditions and dry summers, but probably humid winters. The Little Ice Age (LIA) prevailed in southern Finland from ca. 1550 to 1850 AD, with the coldest conditions occurring at ca. 1700 AD, whereas in eastern Finland the cold conditions prevailed over a longer time period, from ca. 1300 until 1900 AD. The recent climatic warming was clearly represented in all of the temperature reconstructions. In the terms of long-term climatology, the present results provide support for the concept that the North Atlantic Oscillation (NAO) index has a positive correlation with winter precipitation and annual temperature and a negative correlation with summer precipitation in eastern Finland. In general, the results indicate a relatively warm climate with dry summers but snowy winters during the MCA and a cool climate with rainy summers and dry winters during the LIA. The results of the present reconstructions and the forthcoming applications of the models can be used in assessments of long-term environmental dynamics to refine the understanding of past environmental reference conditions and natural variability required by environmental scientists, ecologists and policy makers to make decisions concerning the presently occurring global, regional and local changes. The developed midge-based models for temperature, hypolimnetic oxygen, water depth, littoral vegetation shift and stream flow, presented in this thesis, are open for scientific use on request.

Environmental change and anthropogenic impact on lake sediments during the Holocene in the Finnish - Karelian inland area

This thesis discusses the prehistoric human disturbance during the Holocene by means of case studies using detailed high-resolution pollen analysis from lake sediment. The four lakes studied are situated between 61o 40' and 61o 50' latitudes in the Finnish Karelian inland area and vary between 2.4 and 28.8 ha in size. The existence of Early Metal Age population was one important question. Another study question concerned the development of grazing, and the relationship between slash-and-burn cultivation and permanent field cultivation. The results were presented as pollen percentages and pollen concentrations (grains cm 3). Accumulation values (grains cm 2 yr 1) were calculated for Lake Nautajärvi and Lake Orijärvi sediment, where the sediment accumulation rate was precisely determined. Sediment properties were determined using loss-on-ignition (LOI) and magnetic susceptibility (k). Dating methods used include both conventional and AMS 14C determinations, paleomagnetic dating and varve choronology. The isolation of Lake Kirjavalampi on the northern shore of Lake Ladoga took place ca. 1460 1300 BC. The long sediment cores from Finland, Lake Kirkkolampi and Lake Orijärvi in southeastern Finland and Lake Nautajärvi in south central Finland all extended back to the Early Holocene and were isolated from the Baltic basin ca. 9600 BC, 8600 BC and 7675 BC, respectively. In the long sediment cores, the expansion of Alnus was visible between 7200 - 6840 BC. The spread of Tilia was dated in Lake Kirkkolampi to 6600 BC, in Lake Orijärvi to 5000 BC and at Lake Nautajärvi to 4600 BC. Picea is present locally in Lake Kirkkolampi from 4340 BC, in Lake Orijärvi from 6520 BC and in Lake Nautajärvi from 3500 BC onwards. The first modifications in the pollen data, apparently connected to anthropogenic impacts, were dated to the beginning of the Early Metal Period, 1880 1600 BC. Anthropogenic activity became clear in all the study sites by the end of the Early Metal Period, between 500 BC AD 300. According to Secale pollen, slash-and-burn cultivation was practised around the eastern study lakes from AD 300 600 onwards, and at the study site in central Finland from AD 880 onwards. The overall human impact, however, remained low in the studied sites until the Late Iron Age. Increasing human activity, including an increase in fire frequency was detected from AD 800 900 onwards in the study sites in eastern Finland. In Lake Kirkkolampi, this included cultivation on permanent fields, but in Lake Orijärvi, permanent field cultivation became visible as late as AD 1220, even when the macrofossil data demonstrated the onset of cultivation on permanent fields as early as the 7th century AD. On the northern shore of Lake Ladoga, local activity became visible from ca. AD 1260 onwards and at Lake Nautajärvi, sediment the local occupation was traceable from 1420 AD onwards. The highest values of Secale pollen were recorded both in Lake Orijärvi and Lake Kirjavalampi between ca. AD 1700 1900, and could be associated with the most intensive period of slash-and-burn from AD 1750 to 1850 in eastern Finland.

Composition operators on vector-valued BMOA and related function spaces

A composition operator is a linear operator between spaces of analytic or harmonic functions on the unit disk, which precomposes a function with a fixed self-map of the disk. A fundamental problem is to relate properties of a composition operator to the function-theoretic properties of the self-map. During the recent decades these operators have been very actively studied in connection with various function spaces. The study of composition operators lies in the intersection of two central fields of mathematical analysis; function theory and operator theory. This thesis consists of four research articles and an overview. In the first three articles the weak compactness of composition operators is studied on certain vector-valued function spaces. A vector-valued function takes its values in some complex Banach space. In the first and third article sufficient conditions are given for a composition operator to be weakly compact on different versions of vector-valued BMOA spaces. In the second article characterizations are given for the weak compactness of a composition operator on harmonic Hardy spaces and spaces of Cauchy transforms, provided the functions take values in a reflexive Banach space. Composition operators are also considered on certain weak versions of the above function spaces. In addition, the relationship of different vector-valued function spaces is analyzed. In the fourth article weighted composition operators are studied on the scalar-valued BMOA space and its subspace VMOA. A weighted composition operator is obtained by first applying a composition operator and then a pointwise multiplier. A complete characterization is given for the boundedness and compactness of a weighted composition operator on BMOA and VMOA. Moreover, the essential norm of a weighted composition operator on VMOA is estimated. These results generalize many previously known results about composition operators and pointwise multipliers on these spaces.

Beatific Enjoyment in Scholastic Philosophy and Theology: 1240-1335

This dissertation examines the concept of beatific enjoyment (fruitio beatifica) in scholastic theology and philosophy in the thirteenth and early fourteenth century. The aim of the study is to explain what is enjoyment and to show why scholastic thinkers were interested in discussing it. The dissertation consists of five chapters. The first chapter deals with Aurelius Augustine's distinction between enjoyment and use and the place of enjoyment in the framework of Augustine's view of the passions and the human will. The first chapter also focuses upon the importance of Peter Lombard's Sentences for the transmission of Augustine's treatment of enjoyment in scholastic thought as well as upon Lombard's understanding of enjoyment. The second chapter treats thirteenth-century conceptions of the object and psychology of enjoyment. Material for this chapter is provided by the writings - mostly Sentences commentaries - of Alexander of Hales, Albert the Great, Bonaventure, Thomas Aquinas, Peter of Tarentaise, Robert Kilwardby, William de la Mare, Giles of Rome, and Richard of Middleton. The third chapter inspects early fourteenth-century views of the object and psychology of enjoyment. The fourth chapter focuses upon discussions of the enjoyment of the Holy Trinity. The fifth chapter discusses the contingency of beatific enjoyment. The main writers studied in the third, fourth and fifth chapters are John Duns Scotus, Peter Aureoli, Durandus of Saint Pourçain, William of Ockham, Walter Chatton, Robert Holcot, and Adam Wodeham. Historians of medieval intellectual history have emphasized the significance of the concept of beatific enjoyment for understanding the character and aims of scholastic theology and philosophy. The concept of beatific enjoyment was developed by Augustine on the basis of the insight that only God can satisfy our heart's desire. The possibility of satisfying this desire requires a right ordering of the human mind and a detachment of the will from the relative goals of earthly existence. Augustine placed this insight at the very foundation of the notion of Christian learning and education in his treatise On Christian Doctrine. Following Augustine, the twelfth-century scholastic theologian Peter Lombard made the concept of enjoyment the first topic in his plan of systematic theology. The official inclusion of Lombard's Sentences in the curriculum of theological studies in the early universities stimulated vigorous discussions of enjoyment. Enjoyment was understood as a volition and was analyzed in relation to cognition and other psychic features such as rest and pleasure. This study shows that early fourteenth-century authors deepened the analysis of enjoyment by concentrating upon the relationship between enjoyment and mental pleasure, the relationship between cognition and volition, and the relationship between the will and the beatific object (i.e., the Holy Trinity). The study also demonstrates the way in which the idea of enjoyment was affected by changes in the method of theological analysis - the application of Aristotelian logic in a Trinitarian context and the shift from virtue ethics to normative ethics.

Martta vai Maria? : Aktiivisen ja kontemplatiivisen välinen suhde Mestari Eckhartin mystiikanteologiassa.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää millainen suhde käsitteiden ”aktiivinen” ja ”kontemplatiivinen” välillä vallitsee 1200- ja 1300-lukujen taitteessa eläneen saksalaisen teologin Mestari Eckhartin mystiikanteologiassa. Lisäksi on tarkoitus selvittää mitä tuon suhteen kautta on mahdollista paljastaa Eckhartin mystiikanteologiasta laajemmin. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi ja päälähteinä käytetään Eckhartin saksankielisiä saarnoja. Erityisesti analysoidaan Eckhartin Martta-Maria -perikooppia (Lk.10:38–42) käsitteleviä saarnoja Pr.86 ja Pr.2. Lisäksi lähteinä käytetään muita Eckhartin saksankielisiä saarnoja ja muuta tuotantoa siinä määrin kuin niiden mukaan ottaminen auttaa paremmin ymmärtämään saarnojen intentioita. Jo ensimmäisistä kristillisistä vuosisadoista lähtien Luukkaan evankeliumin kertomus Martasta ja Mariasta on ollut aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän locus classicus. Siksi tutkimuskysymykseen vastaamiseksi on valittu juuri Eckhartin sitä käsittelevät saarnat. Itse tutkimuskysymyksen valintaan on vaikuttanut puolestaan se, että Eckhart tulkitsee perikooppia häntä edeltävästä tulkintatraditiosta selvästi poikkeavalla tavalla ja nostaa Martan sisaruksista edistyneemmäksi. Tutkimus etenee seuraavalla tavalla. Luvussa 2 avataan käsitteiden ”aktiivinen” ja ”kontemplatiivinen” sisältöä sekä käsitellään kysymystä siitä miten niiden välistä suhdetta on kirkon historiassa tulkittu. Se tapahtuu esittelemällä kolme keskeistä tulkintalinjaa: normaalikirkollinen, monastinen ja mendikanttisääntökuntien tulkinta. Luvussa 3 käydään läpi Eckhartin elämää, tuotantoa ja harhaoppisuustuomiota sekä hänen teologiansa keskeisiä jäsentäviä periaatteita. Koska Eckhart on suomalaiselle yleisölle verrattain tuntematon teologi, aihetta käsitellään hieman laajemmin kuin pro gradu -tukielmassa on yleensä tapana. Luvussa 4 perehdytään Martta-Maria -perikooppiin ja sen pitkään tulkintahistoriaan. Luvussa 5 analysoidaan Eckhartin saarna Pr.86, luvussa 6 Pr.2. Luvussa 7 tutkimuksen tulokset kootaan yhteen. Eckhartin saarnoja analysoimalla paljastuu, että hän tulkitsee aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän suhteen häntä edeltävästä traditiosta poikkeavalla tavalla. Eckhartia edeltävänä aikana kontemplatiivisia pyrkimyksiä ja Mariaa oli pidetty kristillisessä kirkossa aktiivista elämää ihailtavampana ja ansiollisempana jo tuhat vuotta. Siihen oli vaikuttanut erityisesti se, että 400-luvulta lähtien aina 1200-luvulle asti luostarit olivat Länsi-Euroopan sivistyksen ja teologian keskuksia. Sen vuoksi juuri monastisia ihanteita – erityisesti kontemplatiivisia pyrkimyksiä Jumalan välittömään katselemiseen – pidettiin pitkään kristillisen elämän ihanteina. Eckhart on kuitenkin osa uutta tulkintatraditiota jossa perinteisen klausuurin rajat pyrittiin laajentamaan luostarin muureista koskemaan koko maailmaa. Tämä uusi tulkintatraditio oli ominaista erityisesti mendikanttisääntökunnille (fransiskaanit ja dominikaanit) sekä begiiniyhteisöille, joissa kontemplatiivinen ja aktiivinen elämä pyrittiin yhdistämään yhdeksi kristilliseksi elämäksi. Tutkimuksessa käy ilmi, että suhteessa laajempiin tulkintatradition linjoihin, Eckhart voidaan liittää luontevasti osaksi näiden sääntökuntien uusia orastavia tulkintoja. Niiden mukaan kristillistä täydellisyyttä ei tavoiteta kääntymällä pois päin maailmasta vaan sitä kohti. Sen on kuitenkin tarkoitus tapahtua niin, että aktiivisuus maailmassa nousee kontemplatiivisesta elämänmuodosta käsin. Toisaalta tutkimuksessa paljastuu myös, että Eckhart menee vielä edellä mainittuja uusia tulkintojakin pidemmälle. Mendikanttisääntökunnissa kontemplatiivisuus säilytti yleensä vielä jonkinlaisen ensisijaisuuden aktiivisuuteen nähden, siihen valmistavana ja sen mahdollistavana vaiheena. Eckhart saarnaa kuitenkin niiden täydellisen ykseyden ja samanaikaisuuden puolesta. Hänelle täydellisyyttä edustaa Betanian sisaruksista Martta joka on ”neitsyt-vaimo”, koskematon ja puhdas, mutta joka kuitenkin samalla synnyttää. Neitsyyden ja vaimouden täydellisen samanaikaisuuden korostaminen nousee puolestaan Eckhartin voimakkaasta sitoutumisesta uusplatoniseen metafysiikkaan. Eckhartin ontologia on ”dynaamista ontologiaa”, jossa kaikki ymmärretään Jumalan yliajalliseksi emanaatioksi. Tulkitsemalla mm. Proklosta, Eckhart esittää, että kaikki luotu on olemassa ensisijaisesti ja täydellisenä ikuisuudessa syntyvässä Pojassa ja vain formaalisesti ja vajavaisella tavalla havaittavassa todellisuudessa. Kristillinen täydellisyys on Eckhartille paluuta tuohon varsinaiseen olemiseen ikuisuudessa syntyvässä Pojassa. Paluu tapahtuu irrottautumalla (abegescheiden) kuvista (bilde) eli hyväksymällä, että Jumala ei ole missään käsitteissä, eikä häntä tavoiteta samoin kuin olemassa olevat asiat tavoitetaan. Sikäli kun ihminen riisutaan riippuvuudestaan kuvista, sikäli hän murtautuu (durchbrechen) takaisin siihen perustaan (grunt) jossa Poika ikuisesti syntyy. Perustasta käsin ihmisen on puolestaan mahdollista synnyttää sellaista aktiivisuutta ja toimintaa, joka ei ole itsekkyyden ja egon tahraamaa suorittamista ja kaupankäyntiä. Tutkimuksessa käy ilmi myös se, kuinka keskeinen rooli ymmärryksen (intellectus) kategorialla on kuvista luopumisen prosessissa ja Jumalan kaltaisuuden realisoitumisessa ihmisessä. Juuri ymmärtämisaktin (intelligere) puolesta ihminen on Eckhartin mukaan eniten Jumalan kaltainen ja osa Jumalan ikuisuudessa tapahtuvaa emanaatiota.

Causes and consequences of variation in nestling immune function

Defence against pathogens is a vital need of all living organisms that has led to the evolution of complex immune mechanisms. However, although immunocompetence the ability to resist pathogens and control infection has in recent decades become a focus for research in evolutionary ecology, the variation in immune function observed in natural populations is relatively little understood. This thesis examines sources of this variation (environmental, genetic and maternal effects) during the nestling stage and its fitness consequences in wild populations of passerines: the blue tit (Cyanistes caeruleus) and the collared flycatcher (Ficedula albicollis). A developing organism may face a dilemma as to whether to allocate limited resources to growth or to immune defences. The optimal level of investment in immunity is shaped inherently by specific requirements of the environment. If the probability of contracting infection is low, maintaining high growth rates even at the expense of immune function may be advantageous for nestlings, as body mass is usually a good predictor of post-fledging survival. In experiments with blue tits and haematophagous hen fleas (Ceratophyllus gallinae) using two methods, methionine supplementation (to manipulate nestlings resource allocation to cellular immune function) and food supplementation (to increase resource availability), I confirmed that there is a trade-off between growth and immunity and that the abundance of ectoparasites is an environmental factor affecting allocation of resources to immune function. A cross-fostering experiment also revealed that environmental heterogeneity in terms of abundance of ectoparasites may contribute to maintaining additive genetic variation in immunity and other traits. Animal model analysis of extensive data collected from the population of collared flycatchers on Gotland (Sweden) allowed examination of the narrow-sense heritability of PHA-response the most commonly used index of cellular immunocompetence in avian studies. PHA-response is not heritable in this population, but is subject to a non-heritable origin (presumably maternal) effect. However, experimental manipulation of yolk androgen levels indicates that the mechanism of the maternal effect in PHA-response is not in ovo deposition of androgens. The relationship between PHA-response and recruitment was studied for over 1300 collared flycatcher nestlings. Multivariate selection analysis shows that it is body mass, not PHA-response, that is under direct selection. PHA-response appears to be related to recruitment because of its positive relationship with body mass. These results imply that either PHA-response fails to capture the immune mechanisms that are relevant for defence against pathogens encountered by fledglings or that the selection pressure from parasites is not as strong as commonly assumed.

Suomen kaivosalan aluetaloudelliset vaikutukset elinkeinorakenteeseen ja työllisyyteen

Tutkimuksen kohteena oli Suomen kaivosala. Tavoitteena oli analysoida yhdeksän vasta käynnistyneen tai valmisteilla olevan kaivoksen aluetaloudelliset vaikutukset elinkeinorakenteeseen ja työllisyyteen. Tutkimukseen valitut kaivoshankkeet olivat Kevitsa, Kylylahti, Laivakangas, Länttä, Pajala–Kolari, Pampalo, Sokli, Suurikuusikko ja Talvivaara. Aluetaloudelliset vaikutukset laskettiin kaivosten vaatimiin investointeihin ja tulevaan liikevaihtoon perustuen. Laskelmat tehtiin Ruralia-instituutissa kehitetyllä CGE RegFinDyn -aluemallilla periodille 2007–2020. Tulokset sisältävät aluetalouden täyden sopeutumisen ja kerroinvaikutukset. Tutkimuksen rahoittaja on Työ- ja elinkeinoministeriö. Kaivoksen investointi- eli rakentamisvaihe on kiihkeä, mutta suhteellisen lyhytaikainen. Toimintavaihe on puolestaan vakaa ja pitkäaikainen riippuen metallien maailmanmarkkinahintojen kehityksestä. Vaiheet voivat olla limittäisiä kuten Pajala–Kolarin ja Talvivaaran tapauksessa tai peräkkäisiä kuten Soklissa. Tulosten mukaan limittäisyys on aluetaloudellisen vaikuttavuuden kannalta parempi vaihtoehto. Kaivoksen rakentaminen ja kasvava malmin tuotanto luovat työllisyyttä ja kulutusmahdollisuuksia yhtä aikaa, jolloin vaiheiden yhteinen aluetaloudellinen vaikutus muodostuu suuremmaksi. Peräkkäisessä tapauksessa uuden tulovirran muodostuminen on selvästi tasaisempaa. Molemmissa tapauksissa työtulot jäävät toimintavaiheessa omaan maakuntaan. Ongelmaksi alueen kannalta muodostuu, kuinka saada ainakin osa pääomatuloista jäämään aluetta hyödyttämään. Tulosten perusteella kaivoshankkeista erottuu selvästi kolme taloudellisen kasvun kannalta vaikuttavinta: Pajala–Kolari, Sokli ja Talvivaara. Näiden kumulatiivinen pitkän tähtäimen vaikutus talouskasvuun olisi 1–3 prosenttia yli sijaintimaakuntiensa ennakoidun normaalikehityksen. Toinen ryhmä olisi Kevitsa ja Kylylahti, joiden vaikuttavuus olisi tasoa 0.7 prosenttia. Pampalo, Suurikuusikko, Laivakangas ja Länttä lisäisivät talouskasvua pitkällä tähtäimellä kumulatiivisesti tarkasteltuna 0.1–0.3 prosenttia yli maakuntiensa ennakoidun normaalikehityksen. Kaivokset loisivat huomattavan määrän uusia työmahdollisuuksia. Pajala–Kolarin ja Soklin kaivoshankkeissa suurimman työvoimatarpeen aikana vuonna 2014 työllisyys olisi parantunut viiden vuoden aikana yhteensä 4600–6000 henkilötyövuodella normaalikehitykseen verrattuna. Talvivaaran kaivoksella työllisyysvaikutuksen huippuvuosi on jo 2010, jolloin kaivos olisi luonut neljän vuoden aikana yhteensä 6000 uutta työpaikkaa. Kevitsan, Kylylahden ja Suurikuusikon kohdalla vastaavat korkeimmat kumulatiiviset luvut olisivat 1300, 1000 ja 800. Muiden hankkeiden vastaava työllisyysvaikutus olisi pienempi ja vaihtelisi 60–250 henkilötyövuoden välillä. Vuositasolla työvoimatarpeet olisivat Pajala–Kolarin ja Soklin tapauksessa keskimäärin 900–1200 ja Talvivaarassa 1200. Kaivoshankkeiden vaikutus elinkeinorakenteeseen näkyisi eri toimialojen tuotannon muutosten kautta. Kaivoksilla olisi luonnollisesti suora ja suuri vaikutus mineraalien kaivuuseen. Myös rakentamisen toimialaan kaivosten vaikutus olisi erittäin merkittävä, mutta väliaikainen ja rajoittuisi investointivaiheeseen. Rakentamisen ja mineraalien kaivuun tuotannon kasvu heijastuisivat muille aloille. Tuotanto nousisi muun muassa ei-metallisten mineraalituotteiden valmistuksen, koneiden ja laitteiden valmistuksen ja kuljetuksen, varastoinnin ja tietoliikenteen toimialoilla. Yleinen elintaso nousisi, jolloin palvelutoimialoista koulutus ja terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut vahvistuisivat. Kaivosten vuoksi resursseja luovuttamaan joutuvia toimialoja olisi useita ja ne olisivat pääasiassa samoja kaivoksesta ja maakunnasta riippumatta. Pitkällä tähtäimellä tuotanto laskisi alkutuotannossa kuten myös metallien jalostuksen ja metallituotteiden, elintarvikkeiden, tekstiilien, massan ja paperin sekä puutavaran ja puutuotteiden valmistuksen toimialoilla. Kaivosalan voimakas kasvu Pohjois- ja Itä-Suomessa ei ratkaisisi kokonaan maakuntien taloudellisia ongelmia. Hankkeet tukisivat kuitenkin merkittävästi taantumasta nousua. Lisäksi suotuisa talouskehitys syntyisi käytännössä seutukunta- ja työssäkäyntialueilla eli maakuntaa pienemmissä aluetalouden yksiköissä, jolloin vaikutukset olisivat paljon vahvemmat. Kaivosalasta on mahdollisuus kehittyä pysyvä uusi toimiala tarkastelluissa viidessä maakunnassa, mikäli metallien hinnat eivät vaihtele liikaa.