Litteraturundervisning och ämnessyn i modersmål och litteratur: En kvalitativ undersökning bland 13 modersmålslärare inom den grundläggande utbildningen (åk 7–9)

I denna avhandling undersöker jag hur modersmålslärare inom den grundläggande utbildningen (åk 7–9) undervisar i litteratur. De frågor jag ställer mig är: Hur förverkligar lärarna sin litteraturundervisning i praktiken, hur förhåller de sig till den nya läroplanen i ämnet, Grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen 2004, samt med vilken ämnes-, litteratur- och kunskapssyn utgår de från i sin undervisning? Undersökningsresultatet analyseras utifrån läroplan och utifrån en läsarorienterad, sociokulturell och funktionell litteratursyn och litteraturpedagogik. Undersökningen är kvalitativ och riktar sig i form av ett frågeformulär till alla modersmålslärare i högstadierna i huvudstadsregionen. Tretton lärare deltar slutligen och åtta av dessa svar uppföljs genom en tematisk intervju. Undersökningen sker våren 2005. Forskningsresultatet visar på att flera av lärarna till stor del bygger upp sin undervisning utifrån färdiga uppgifter och koncept och att undervisningen styrs av metoden, av frågan hur. Dessa lärares undervisning sker således inte utgående från en enhetlig ämnes-, litteratur- och kunskapssyn, utan ämnessynen varierar beroende på uppgift. Recensionen är den arbetsuppgift som är vanligast bland lärarna, även om flera lärare ställer sig tveksamma till den. Övriga uppgifter som förekommer bland flera lärare är uppgiftskoncept kring klassiker och litterära samtal inför klass. Tematisk litteraturundervisning används även av flera lärare, liksom Netlibris, som innebär att två klasser från olika skolor över nätet diskuterar en skönlitterär text. Både Netlibris och tematisk litteraturundervisning är metoder som lärarna förhåller sig positiva till och ser pedagogiska fördelar med. Den tematiska undervisningen sker emellertid ofta i form av koncept som återkommer i samma form år efter år. Två lärare strävar dock efter att arbeta utifrån en enhetlig ämnessyn – den erfarenhetspedagogiska. Dessa lärare använder sig av färre koncept i sin undervisning. De bygger snarare upp sin undervisning utifrån frågan varför än hur, vilket innebär att de i högre grad har möjlighet att beakta elevernas intressen och behov i utformandet av undervisningen. Detta syns bland annat i valet av böcker och teman. En av dessa lärare använder sig även av portfölj- och loggboksmetodik och låter, i enlighet med läroplanen, eleverna själva vara med och utvärdera undervisningen och den egna utvecklingen. Lärarna verkar överlag förhålla sig mera positiva till de uppgifter som bygger på dialog och som tar fasta på läsaren i läsprocessen. Trots att lärarna betonar dialogens betydelse i litteraturundervisningen, bygger undervisningen ändå ofta, och i flera fall helt och hållet, på uppgifter som saknar dialog. En av orsakerna till detta kan vara att gamla koncept, trots nya uppgifter, lever kvar i undervisningen. Att lärarna framhåller de uppgifter som utgår från läsning av gemensamma texter och som tar fasta på en läsarorienterad och sociokulturell litteratursyn, visar dock på att de nya uppgifterna håller på att omkullkasta de gamla; lärarnas litteraturundervisning befinner sig således i förändring. Samtliga lärare förhåller sig positiva till litteraturundervisning och framhåller att litteraturen sedan deras egen skoltid fått en mera framträdande roll i undervisningen. De påpekar också att modersmålsundervisningen idag är mindre färdighetsinriktad och går mot en ökad dialog.

Jeremia 20:7-13 psykoanalyysissa : Nimettömän valituslaulun syntyprosessi tekstin objektimielikuvien muutosten valossa

Tämän pro gradu -työn tarkoituksena on selvittää tekstin Jer 20:7-13 jumalakuvaa ja muita ”tekstin puhujan” ilmaisemia vuorovaikutussuhteita ja vaihtelevia tunteita. On kuitenkin epäselvää, missä määrin Jeremian kirja tai sen yksittäiset jaksot kuvaavat profeetan persoonaa ja historiallista taustaa. Tekstit voivat kuvata myös muita myöhempiä tilanteita ja asenteita. Tämän tutkimuksen pääasiallinen eksegeettinen metodi on syvyyspsykologinen. Se saattaa pystyä kertomaan jotakin siitä, miten tutkittava teksti peilaa menneisyyden kokemuksellisia kaavoja. Samaan tapaan kuten psykohistoriassa, tutkimus ei yritä tutkia, tulkita tai rekonstruoida tradition tai historian Jeremiaa. Syvyyspsykologinen eksegeesi on tunnistettu jo aiemmin, mutta suomalaisessa tutkimuksessa sitä ei vielä ole sovellettu yksittäisiin teksteihin. Tämän tutkimuksen tutkimusasetelma avaa tekstin sisäisiä ja vaihtelevia vuorovaikutussuhteita eli objektisuhteita. Tutkimus nimittää tätä vuorovaikutussuhteiden analyysiä objektisuhdeanalyysiksi. Se perustuu teologian tohtori, psykoanalyytikko Matti Hyrckin psykoanalyyttiseen suhteessaolon perusmielikuvien teoriaan (SPT), jonka hän esittelee väitöskirjassaan Mielen kuvat Jumalasta (1995). Tekstin Jahve-kuvat on nähtävä objektirepresentaatioina. Nämä vahvasti värittyneet representaatiot ja kuvat kertovat enemmän kokijasta itsestään kuin niistä objekteista, joiden kuviksi ne ovat syntyneet. Käsitys objektien sisäsyntyisyydestä mahdollistaa Hyrckillä objektisuhteiden systematisoinnin ja SPT:n luomisen. Siten emotionaaliset silmälasit on tämän tutkimuksen tekijän mielestä mahdollista valjastaa myös tutkijan käyttöön. Tutkimuksen laaja näkökulmia hakeva teoriaosuus varmistaa tämän. Hermeneuttinen ”kolmen maailman malli” on lukijakeskeisyyteen ja kulttuurihyppyyn arvokas työväline. Jeremian kirja sisältää useita osin runomuotoisia valituksia, joista tutkittava teksti on viimeinen. Valituslaulujen sarja päättyy tutkittavaa tekstiä seuraavaan syntymäpäivän kiroamiseen jakeissa 14-18. Valituksen edellä kontekstina on joitakin kertomuksia Jeremiasta, mutta vasta jakeessa 20:2 Jeremia nimetään profeetaksi. Muuten valittaja on nimetön. Jeremia-kertomusten kehys on tässä toimituksellinen ja valituksen jälkeen seuraa deuteronomistista saarnaa Juudaa ja Jerusalemia vastaan. Tutkimus selvittää jakeiden 7-13 rakennetta, sisältöä ja tulkintaa ensin lähinnä laji- ja kirjallisuus- kriittisesti. Tutkimus osoittaa, että Jeremian valitus noudattaa yksilön valituslaulun kaavaa, mutta ei kuitenkaan yksiselitteisesti taivu lajin usein stereotyyppisiin tarkoituksiin. Suurin syy tähän on tekstin proosa- ja runomuodon vaihtelu ja sisällön hajanaisuus. Edes valituksen ydintä ei voi varmistaa, vaikka valituslaulun nuorimpina osina on tyypillisesti helppo pitää loppupuolen kollektiivisia lisiä. Varsinainen valitus on jakeissa 7-9 ja jakeet 10-13 ovat todennäköisimmin monivaiheinen päätössarja. Tutkimuksen keskeiset objektisuhdeteoreettiset peruskäsitteet sisäinen subjekti ja sisäinen objekti ovat ihmisen tiedostamattoman tason mielikuvia. Varhaisen tilan vuorovaikutusmielikuvien sisäisinä subjekteina ovat Riippuvainen ja Itseriittoinen. Ne ovat vaihtelevissa suhteissa Houkuttajan ja Hallitsijan muotoisia sisäisiä objekteja kohtaan. Myöhäisessä tilassa objekteille on syytä antaa uudet nimet: Vetäytyjä, Vaatija ja Parantaja. Tutkimus etenee osoittamalla tekstin ja SPT:n mukaisen mallin samankaltaisuuksia. Samalla on ollut mahdollista ottaa kantaa myös tekstin saumoihin ja tekstin syntyprosessiin. Tekstin objekti osoittautuu pääosin Hallitsijaksi, sillä Houkuttajan muotoisista jumaluuksista on kollektiivisesti pyritty tekemään pesäeroa Jerusalemin temppelin hävityksestä lähtien. Silti muistoista ja Houkuttajaksikin värittyneistä kaipuun ja pelon muodoista ei päästä eroon. Valituksen alkujakeita 7-9 leimaa Riippuvaisen masennus ja Itseriittoisen häpeä. Jakeissa 11-13 Hallitsijan muotoinen Jahve Sebaot tarjoaa hierarkkista symbioosia. Myöhäistä Vaatijaa ei tutkittavassa tekstissä ole kuin vanhurskaan käsitteenä, joka deuteronomistisessa teologiassa perustuu Jahven sanan kuulemiseen ja lain noudattamiseen. Tutkimus pyrkii osoittamaan, että kaikilla kokemuksilla on jollakin tavalla sekä yhteisöä että yksilöä eheyttäviä tarkoituksia. Kun valitus päättyy sarjaan vakuutuksia ja huipentuu kollektiiviseen ylistyskehotukseen, myös niillä on tarkoitus. Yksi osa tutkimustehtävää on ollut testata psykoanalyyttisen objektisuhdeteoreettisen metodin toimivuutta eksegeettisessä tutkimuksessa. Vaikka tulokset ovat suuntaa antavia, metodi on osoittautunut toimivaksi.

Primary Dislocation of the Patella : A Clinical Study

A total of 177 patients with primary dislocation of the patella (PDP) were admitted to two trauma centers in Helsinki, Finland during 1991 to 1992. The inclusion criteria were: 1. Acute (≤14 days old) first-time lateral dislocation of the patella. 2. No previous knee operations or major knee injuries. 3. No ligament injuries to be repaired. 4. No osteochondral fractures requiring fixation. 50 patients were excluded. 30 of these excluded patients would have met the inclusion criteria, 19 patients received treatment by consultants not involved in the study, 7 refused to participate and 4 had an erroneous randomization. 127 patients including, 82 females, were then randomized to have either tailor-made operative procedure (group O) or conservative treatment (group C). The aftercare was similar for both groups. The mean age of the patients was 20 (9-47) years. All patients were subjected to analysis of trauma history (starting position and knee movement during the dislocation), examination under anesthesia (EUA) and arthroscopy. 70 patients (52 females) were randomized by their odd year of birth to operative group O and 57 patients (30 females) by their even year of birth to conservative group C. The diagnosis of PDP was based on locked dislocation in 68 patients, on dislocatability in EUA in 47 patients, and on subluxation in EUA combined with typical intra-articular lesions in 12 patients. In group O, 63 patients had exploration of the injuries on the medial side of the knee and tailor made reconstruction added with lateral release in 54 cases. The medial injury was operated by suturing in 39 patients, by duplication in 18 patients and by additional augmentation of the medial patellofemoral ligament (MPFL) with adductor magnus tenodesis in 6 patients. 7 patients, without locking in trauma history and only subluxation in EUA had only lateral release for realignment. In adductor magnus tenodesis the proximal end of the distal tendinous part was rerouted to the upper medial border of the patella. In the conservative group C, the treatment was adjusted to the extent of patellar displacement in EUA. Patients with dislocation in EUA had 3 weeks’ immobilization with the knee in slight flexion. Mobilization was started with a soft patellar stabilizing orthosis (PSO) used for additional three weeks. The patients with subluxation in EUA wore an orthosis for six weeks. The aftercare was similar in group O. The outcome was similar in both groups. After an average of 25 (20-45) months´ follow-up, the subjective result was better in group C in respect of the mean Hughston VAS knee score (87 for group O and 90 for group C, p=0.04, visual analog scale), but similar in terms of the patient’s own overall opinion and the mean Lysholm II knee score. Recurrent instability episodes occurred in 18 patients in group O and in 20 patients in group C. After an average of 7 (6-9) years´ follow-up, the groups did not show statistical difference either in respect of the patient’s own overall opinion, or the mean Hughston VAS and Kujala knee scores. The proportions of stable patellae was 25/70 (36%) in group O and 17/57 (30%) in group O (p=0.5). In a multivariate risk analysis, there was a correlation between low Kujala score (<90) as dependent parameter and female gender (OR: 3.5; 95% CI: 1.4-9.0), and loose body on primary radiographs (OR: 4.1; 95% CI: 1.2-15). Recurrent instability correlated with young age at the time of PDP (OR: 0.9; 95% CI: 0.8-1.0/year). Girls with open tibial apophysis had the worst prognosis for instability (88%; 95% CI: 77-98). The most common mechanisms in trauma history of the patients were movement to flexion from a straight start (78%) and movement to extension from a well-bent start (8%). Spontaneous relocation of the patella had taken place in 13/39 of girls, in 11/21 of boys, in 26/42 of women and in 17/24 of men with skeletal maturity of the tibia. The dislocation in EUA was non-rotating in 96/126 patients followed by outward rotating dislocation in 14/126 patients. Operative treatment policy in PDP is not recommended. Locking tendency of the patella in PDP depended on the skeletal maturation. Recurrence rate after PDP was higher than expected.

Merkel cell carcinoma : Epidemiological study with special reference to polyomavirus and vascular factors in pathogenesis

Merkel cell carcinoma (MCC) is a rare cutaneous malignancy that occurs predominantly on sun exposed skin areas. A new polyomavirus (MCPyV) was identified in MCC tumor tissues in 2008 suggesting that a viral infection might be an etiological factor. A typical MCC is a rapidly growing painless purple nodule. In its early stage it can be misjudged by its appearance as a cyst or abscess. Recurrences are common and approximately half of the patients will develop lymph node metastases and third of the patents will have distant metastases. It affects mostly elderly persons at an average age of 70 at the time of diagnosis. MCC was first described in 1972 and the first MCC patient in Finland was identified in 1983. MCC has been poorly recognized, but increased awareness and better diagnostic accuracy has increased the incidence since the early years. In this study, all cases with a notation of MCC during 1979 2008 were obtained from the Finnish Cancer Registry. Based on this data, the incidence is 0.11 for men and 0.12 for women. It is similar than that of other Nordic countries, but lower than in the USA. For clinical series, the files of patients diagnosed with MCC during 1983 2004 were reviewed, and the tissue samples were re-evaluated, if available (n=181). Third of the patients were men, and the most common site of the primary tumor was the head and neck (53%). The majority of the patients (86%) presented with a clinically node-negative (Stage I or II) disease, but the disease recurred in 38% of them. The treatment schemes were heterogeneous. No additional benefit from a wide margin (≥2 cm) was found compared to a margin of 0.1-1.9 cm, but intralesional excision was more often associated with local recurrence. None of the patients with Stage I-II disease who had received postoperative radiotherapy had local recurrence during the follow-up period. The 5-year relative survival ratio for Stage I disease was 68%, for Stage II 67%, for Stage III 16%, and for Stage IV 0%. The relative excess risk of death was significantly lower among women than among men. Some of these tissue samples were further analyzed for vascular invasion (n=126) by immunohistochemistry using vascular endothelial markers CD-31 and D2-40. Vascular invasion was seen in 93% of the samples and it was observed already in very small, <5mm tumors. The tissue samples were also analyzed for the presence of MCPyV by using a polymerase chain reaction (PCR) and quantitative PCR. MCPyV DNA was present in 80% of 114 samples studied. The patients with virus-positive tumors had better overall survival than patients with virus-negative tumors. Immunohistochemical analyses were performed for the expression of VEGFR-2 (n=21) and endostatin (n=19), but they had no prognostic value. Our results support the concept of treating MCC with margin-negative excision and radiotherapy to the tumor bed to reduce local recurrence. The finding of a high frequency of lymphovascular invasion reduces its value as a prognostic factor, but emphasizes the role of sentinel node biopsy even in very small primary MCC.

Silva Fennica Vol. 13, 1979.

Julkaistu Silva Fennica Vol. 13(4) -numeron liitteenä.

Annales Societatis zoologicae-botanicae Fennicae Vanamo tom. 13

Tiivistelmien kieli saksa.