Lipeäkäsitellyn vehnän vaikutus lypsylehmien syöntiin ja tuotokseen vapaalla seosrehuruokinnalla

Lipeä on vahva emäs, jonka on havaittu lisäävän hemiselluloosan ja ligniinin hydrolyysiä pötsissä. Näin ollen lipeäkäsittelyllä on mahdollista korvata viljan mekaaninen litistys ja jauhatus. Seosrehuruokinnalla, jonka osana on lipeäkäsitelty vilja, on mahdollista vähentää liiallisesta tärkkelyksestä aiheutuvia metabolisia ongelmia pötsissä. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää lipeäkäsitellyn vehnän vaikutusta lypsylehmien syöntiin ja tuotokseen ad libitum seosrehuruokinnoilla. Ruokinnoissa korvattiin kuivaa murskattua vehnää asteittain kokonaisella lipeäkäsitellyllä vehnällä. Kontrollina oli perinteisesti käytetty kuiva, murskattu ohra-kaura seos. Koe tehtiin Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) maataloustieteiden laitoksella Uumajassa. Koe alkoi syyskuussa ja päättyi joulukuussa 2010. Kokeessa oli 17 useamman kerran poikinutta lehmää ja 6 ensikkoa (Ruotsin punainen -rotu). Lehmät olivat lämpimässä pihattonavetassa, jossa seosrehun syöntiä mitattiin vaakakuppien avulla. Koekäsittelyt olivat murskattu ohra-kaura seos (1:1), murskattu kuiva vehnä (1:0), murskatun kuivan vehnän ja kokonaisen lipeävehnän seos (1:1) ja kokonainen lipeävehnä (1:0). Ruokintojen kuiva-ainepitoisuudeksi asetettiin 370 g/kg ja raakavalkuaispitoisuudeksi 180 g/kg kuiva-ainetta. Näennäinen ravintoaineen sulavuus määritettiin happoon liukenemattoman tuhkan avulla. Typen hyväksikäyttöä arvioitiin laskennallisen typpitaseen avulla. Koe toteutettiin 4x4 latinalaisen neliön koemallin mukaisesti ja käsittelyjen väliset tilastolliset erot testattiin kontrastien avulla. Kuiva-aineen (PQ=0,02) ja orgaanisen aineen (PQ=0,02) syönnit lisääntyivät, samalla kun niiden sulavuudet paranivat korvattaessa puolet kuivasta vehnästä lipeävehnällä. Ruokintojen välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa maitotuotoksessa eikä energiakorjatussa maitotuotoksessa. Maidon rasvatuotos lisääntyi vähän (PQ=0,04) ja rasvapitoisuus selvästi (PQ=0,004), kun kuivasta vehnästä korvattiin puolet lipeävehnällä. Kun kaikki kuiva vehnä korvattiin lipeävehnällä, maidon valkuaispitoisuus väheni (PL<0,001). Samoin kävi maidon ureapitoisuudelle (PL=0,002). Lipeäkäsittely ei tuottanut tässä kokeessa taloudellisesti kannattavaa tulosta, sillä maidon valkuaispitoisuus väheni ja syönti lisääntyi maitotuotoksen pysyessä samana. Vehnäruokinnoista paras tuotosvaste saatiin kuivan vehnän ja lipeävehnän seoksella.

The function and regulation of the U11-48K protein in U12-dependent splicing

The removal of noncoding sequences, or introns, from the eukaryotic messenger RNA precursors is catalyzed by a ribonucleoprotein complex known as the spliceosome. In most eukaryotes, two distinct classes of introns exist, each removed by a specific type of spliceosome. The major, U2-type introns account for over 99 % of all introns, and are almost ubiquitous. The minor, U12-type introns are found in most but not all eukaryotes, and reside in conserved locations in a specific set of genes. Due to their slow excision rates, the U12-type introns are expected to be involved in the regulation of the genes containing them by inhibiting the maturation of the messenger RNAs. However, little information is currently available on how the activity of the U12-dependent spliceosome itself is regulated. The levels of many known splicing factors are regulated through unproductive alternative splicing events, which lead to inclusion of premature STOP codons, targeting the transcripts for destruction by the nonsense-mediated decay pathway. These alternative splice sites are typically found in highly conserved sequence elements, which also contain binding sites for factors regulating the activation of the splice sites. Often, the activation is achieved by binding of products of the gene in question, resulting in negative feedback loops. In this study, I show that U11-48K, a protein factor specific to the minor spliceosome, specifically recognizes the U12-type 5' splice site sequence, and is essential for proper function of the minor spliceosome. Furthermore, the expression of U11-48K is regulated through a feedback mechanism, which functions through conserved sequence elements that activate alternative splicing and nonsense-mediated decay. This mechanism is conserved from plants to animals, highlighting both the importance and early origin of this mechanism in regulating splicing factors. I also show that the feedback regulation of U11-48K is counteracted by a component of the major spliceosome, the U1 small nuclear ribonucleoprotein particle, as well as members of the hnRNP F/H protein family. These results thus suggest that the feedback mechanism is finely tuned by multiple factors to achieve precise control of the activity of the U12-dependent spliceosome.