Pragmatismi poliittisena filosofiana. Yksilö ja yhteisö John Deweyn ajttelussa

John Dewey (1859-1952) oli yhdysvaltalainen filosofi, pedagogi ja julkinen keskustelija, jonka ajattelu on merkittävästi vaikuttanut pragmatismina tunnetun filosofisen suuntauksen kehittymiseen. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Devveyn poliittista filosofiaa ja ajattelua. Tarkoituksena on selvitellä, millaista on Devveyn poliittinen filosofia ja voiko hänen pragmatistinen poliittinen filosofiansa tarjota jotain mielenkiintoista myös tämän päivän poliittisen filosofian kentälle. Tutkielmassa tarkastellaan Devveyn esittämää kritiikkiä klassista liberalismia ja individualismia kohtaan, Devveyn omaa poliittisen filosofian projektia sekä sen kohtaama kritiikkiä ja arvioidaan Devveyn poliittista filosofiaa yleisesti. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa Devveyn käsitykset yksilöstä, valtiosta, demokratiasta, vallasta ja tiedosta. Ensisijaisena lähteenä tutkielmassa on Devveyn koottujen teosten sarja vuosilta 1882-1953, ennen kaikkea 1920-30-lukujen tuotanto. Lisäksi lähteenä on useita tuoreita artikkeleita sekä kommentaareja. Keskeisin löytö tutkielmassa on, että Devveyn poliittisen filosofian oleellinen piirre on "anti-essentialismi", eli huomion siirtäminen pois jostain oletetuista yksilöiden ja ryhmien olemuksista tai sisäisestä luonnosta niiden välisiin suhteisiin ja näiden ilmauksiin. Tähän liittyen Devveyn poliittisen filosofian keskeiseksi lähtökohdaksi osoittautuu perinteisen yksilö-yhteisö jaottelun kyseenalaistaminen. Tutkielma tarjoaa laajan katsauksen Devveyn poliittiseen ajatteluun sekä pragmatistiseen poliittiseen filosofiaan.

The struggle for protection of environmental refugees: who's responsibility? Discourses from the United Nations and Non-governmental organizations

This thesis identifies, examines and problematizes some of the discourses that have so far come to light on the issue of protection for environmental refugees. By analyzing the discourses produced by the United Nations Office of the High Commissioner for Refugees (UNHCR) and two non-governmental organizations - the Environmental Justice Foundation (EJF) and Equity and Justice Working Group Bangladesh (EquityBD), I examine the struggling discourses that have emerged about how protection for environmental refugees has been interpreted. To do this, I rely on Ernesto Laclau and Chantal Mouffe's theory and method of discourse analysis. The results show that responsibilization is the main point of struggle in the discussions on the protection of environmental refugees. As a floating signifier, it was utilized by the discourses produced by the UNCHR and the selected NGOs in contingent ways and with different political objectives. The UNHCR discourse responsibilized both the environmental refugees for their own protection and the individual states. The EJF and EquityBD, by contrast, allocated responsibility for the protection of environmental refugees to the international community. These contingent understandings of responsibilization necessitated different justifications. While the EJF discourse relied on humanitarianism for the assistance of environmental refugees, the EquityBD discourse constructed a rights based, more permanent solution. The humanitarian based discourse of the EJF was found to be inextricably linked with the neoliberal discourse produced by the UNHCR. Both these discourses encouraged environmental refugees to stay in their homelands, undermining the politics of protection. Another way in which protection was undermined was by UNHCR's discourse on securitization. In this context, climate change induced displacement became threat to developed countries, the global economy and transnational classes. The struggling discourses about who/what has been allocated responsibility for the protection of environmental refugees also meant that identities of the displaced be constructed in specific ways. While the UNHCR discourse constructed as voluntary migrants and predators, the EJF and EquityBD discourses portrayed them as victims. However, even though the EJF discourse constructed them as victims, their reliance on humanitarianism could also be interpreted as a way of giving the environmental refugee a predator like identity. These discourses on responsibilization and identity formation clashed with each other in the aim of achieving a hegemonic position in discussions and debates about the protection of environmental refugees.

Asiakkaana vaikeasti aivovammainen. Vammautuneen ja omaisen kokemuksia itsemääräämisoikeudesta ja osallisuudesta

Tutkielman aiheena ovat vaikeasti aivovammaisen nuoren aikuisen sekä omaisen kokemukset hyvinvointipalveluista. Hyvinvointipalveluilla tutkielmassa viitataan julkisen sektorin järjestämiin lakisääteisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan tässä yhteydessä yksilön moraalista oikeutta tehdä omaan elämään liittyviä valintoja ja päätöksiä ja toteuttaa niitä. Omaisen osallisuutta lähestytään osallisuutena vammautuneen läheisen hyvinvoinnin edistämiseen palvelujärjestelmän kontekstissa. Tutkielma kuuluu vammaistutkimukseen osana sosiaalipoliittista keskustelua. Se liittyy hyvinvointipalvelujen asiakkuutta koskevaan tutkimukseen. Tutkimuksen lähtökohtana on, että kokemuksellinen tieto on tärkeää sosiaalityön toimintakäytäntöjen kehittämisen kannalta. Keskeisimmät tutkimukset tutkielman kannalta ovat Heli Valokiven (2008), Eija Jumiskon (2008) ja Anna Metterin (2004) tutkimukset. Aineiston hankintamenetelmänä tutkielmassa on käytetty puolistrukturoitua haastattelua. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää 27 - 36 -vuotiasta nuorta aikuista. Kaikilla haastateltavilla on vaikea aivovamma. He ovat työkyvyttömyyseläkkeellä ja asuvat vaikeavammaisten palveluasumisyksikössä Etelä-Suomen alueella. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää omaista, joista osa on haastateltujen vammautuneiden omaisia. Aineiston analyysin välineenä on käytetty fenomenologis-hermeneuttista tutkimusotetta ja tarinallista lähestymistapaa.Vaikeavammaisten palveluasumisyksikköä lähestytään tutkielmassa vammautuneen arjen sosiaalisena näyttämönä yksityisen ja julkisen tilan välimaastossa. Vaikean aivovamman saanut henkilö toteuttaa itsemääräämistään asumisen arjessa monin eri tavoin. Hän luotaa suhdettaan vammaisuuteensa ja antaa sille eri merkityksiä. Hän arvioi omaa toimijuuttaan suhteessa vammaisuuden kokemukseen. Muistivaikeuksien johdosta vammautunut voi tarvita tarinallista tukea toimijuutensa edistämiseksi. Luottamus on keskeinen voimavara vammautuneen elämässä, sillä luotetut toiset voivat tukea vammautuneen toimijuutta ja haastaa valtadiskurssien määritelmiä hänen tilanteestaan. Vaikeasti vammautuneen omaisella voi olla tärkeä rooli vammautuneen arjessa. Omaisen osallisuutta lähestytään tutkielmassa kokemuksena ja toimintana. Tutkielmassa erotetaan kolme osallisuuden kokemuksellista ja toiminnallista ulottuvuutta, jotka ovat olemassaolon kipu, taistelu ja pyrkimys tasapainoon. Omaisen toimijarooleja esitaistelijana ja hoivaajana tarkastellaan sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan toimintaympäristöä vasten. Omainen suhteuttaa palvelujärjestelmää koskevia odotuksiaan hyvinvointivaltion lupaukseen, mutta saattaa päätyä kohtuuttomaan tilanteeseen. Omaisen institutionaalisen luottamuksen kokemusta lähestytään turvautuvan, tukeutuvan ja menetetyn luottamuksen näkökulmasta. Sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan toimintaympäristö on muuttunut monin tavoin ja asiakkaalta odotetaan enenevässä määrin kykyjä toimia markkinoistuneessa yhteiskunnassa. Vammaispolitiikan keinoin pyritään edistämään vaikeavammaisten itsemääräämistä ja yhdenvertaisuutta. Itsemääräämisen eetos voi kuitenkin tukea jo ennestään vahvojen ja aktiivisten toimijoiden toimijuutta. Sosiaalityön haasteena on tukea heikoimmassa asemassa olevien mahdollisuuksia päättää omaa arkea koskevista asioista. Omaisen osallisuuden tukeminen voi mahdollistaa osaltaan vammautuneen itsemääräämistä arjessa. Tasapaino on kuitenkin herkkä, ja sosiaalityön ammatillisena haasteena on hakea tasapainoa asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja omaisen osallisuuden välillä.

Yrityksen moraalinen velvollisuus yhteiskuntavastuun sidosryhmäteoriassa

Yritysten yhteiskuntavastuu sisältää monia merkityksiä ja on käsitteenä epäselvä. Tutkielman tarkoitus on hahmottaa ja selventää yhteiskuntavastuukeskustelussa käytettyjä käsitteitä ja teorioita. Sidosryhmäteoriasta on tullut keskeinen osa yhteiskuntavastuukeskustelua ja yhteiskuntavastuun muodostumisen selittäjä. Sidosryhmäteorian mukaan yritysten yhteiskuntavastuu koostuu erilaisista velvollisuuksista ja vastuista sidosryhmiään kohtaan. Sidosryhmät ovat tahoja, ihmisryhmiä tai entiteettejä, joihin yrityksen toiminta vaikuttaa, tai jotka ovat vaikuttaneet yrityksen toimintaan. Yritykset sidosryhmineen myös osittain mahdollistavat toistensa olemassaolon. Sidosryhmäteoria jäsentää yrityksen toimintaympäristöä ja siten yhteiskuntavastuu -käsitteen sisältöä. Tutkielma käsittelee sidosryhmäteorian suhdetta yhteiskuntavastuuseen ja erityisesti teorian moraalifilosofista viitekehystä. Esitän sidosryhmäteorian olevan seurauseettinen teoria, joka määrittelee yrityksen moraalisia velvollisuuksia. Yhteiskuntavastuu syntyy toisaalta yritysten toiminnan seurauksista sidosryhmille ja toisaalta sidosryhmien oikeuksien kunnioittamisesta. Seuraukset ja oikeudet ovat moraalisen velvollisuuden keskeisiä elementtejä. Tutkielmani keskittyy vastaamaan kysymyksiin, miksi ja miten yritys on vastuussa tai velvollinen sidosryhmille. Velvollisuuden rakentumiseen vastaan yhteiskuntavastuun sidosryhmäteorian, erityisesti R. Edward Freemanin muotoilun avulla ja Michael J. Zimmermanin moraalisen velvollisuuden käsitteen avulla. Yhdistämällä Freemanin ja Zimmermanin määritelmät esitän seurauseettisen sidosryhmäteorian moraaliseksi velvollisuudeksi seuraavaa määritelmää: ”Yrityksen pitää valita ja tehdä se teko, jonka voi tehdä, ja joka huomioi sidosryhmät, eli ryhmät ja yksilöt, joille koituu yrityksen toiminnasta seurauksia ja joiden oikeuksiin yrityksen toiminnalla on jotain vaikutuksia, siten, että teko aiheuttaa sidosryhmille enemmän hyötyä kuin haittaa sekä kunnioittaa sidosryhmien oikeuksia.” Zimmermanin ja Freemanin tekstien lisäksi keskeisiä lähteitä ovat useat yritysetiikka käsittelevät kokoelmateokset, kuten Contemporary Issues in Business Ethics (DesJardins & McCall 1985) ja Ethical Theory and Business (Beauchamp & Bowie 2001) Lopuksi esittelen moraalisen kollektiivisen agenttiuden ongelmaa, sillä usein esitetty kritiikki yhteiskuntavastuulle on, ettei kollektiivinen entiteetti kuten yritys voi kantaa moraalista vastuuta tai velvollisuutta. Esitän, ettei sidosryhmäteorian näkökulmasta kritiikki ole riittävä kumoamaan yrityksen moraalista velvollisuutta.

The phenomenon of oligarchy in Russia and its impact on Russian transition

Nowadays any analysis of Russian economy is incomplete without taking into account the phenomenon of oligarchy. Russian oligarchs appeared after the fall of the Soviet Union and are represented by wealthy businessmen who control a huge part of natural resources enterprises and have a big political influence. Oligarchs’ shares in some natural resources industries reach even 70-80%. Their role in Russian economy is big without any doubts, however there has been very little economic analysis done. The aim of this work is to examine Russian oligarchy on micro and macro levels, its role in Russia’s transition and the possible positive and negative outcomes from this phenomenon. For this purpose the work presents two theoretical models. The first part of this thesis work examines the role of oligarchs on micro level, concentrating on the question whether the oligarchs can be more productive owners than other types of owners. To answer the question this part presents a model based on the article “Are oligarchs productive? Theory and evidence” by Y. Gorodnichenko and Y. Grygorenko. It is followed by empirical test based on the works of S. Guriev and A. Rachinsky. The model predicts oligarchs to invest more in the productivity of their enterprises and have higher returns on capital, therefore be more productive owners. According to the empirical test, oligarchs were found to outperform other types of owners, however it is not defined whether the productivity gains offset losses in tax revenue. The second part of the work concentrates on the role of oligarchy on macro level. More precisely, it examines the assumption that the depression after 1998 crises in Russia was caused by the oligarchs’ behavior. This part presents a theoretical model based on the article “A macroeconomic model of Russian transition: The role of oligarchic property rights” by S. Braguinsky and R. Myerson, where the special type of property rights is introduced. After the 1998 crises oligarchs started to invest all their resources abroad to protect themselves from political risks, which resulted in the long depression phase. The macroeconomic model shows, that better protection of property rights (smaller political risk) or/and higher outside investing could reduce the depression. Taking into account this result, the government policy can change the oligarchs’ behavior to be more beneficial for the Russian economy and make the transition faster.

Äldres upplevelser av att flytta till ett servicehus

Många äldre är med om en förändring i deras hemmiljö. Ofta sker denna förändring då den äldre inte klarar av att bo hemma längre. Jag är intresserad av hur äldre upplever denna förändring och om flytten påverkar känslan av att anpassa sig till ett nytt hem. Jag är också intresserad av att undersöka vad den omgivande miljön betyder för den äldre och om hurudana känslor ett miljöombyte väcker hos den äldre. Jag har undersökt detta genom att hålla en diskussionsgrupp för äldre som bor på det finskspråkiga, kommunala servicehuset i Östra centrum. Diskussionsgruppen träffades en gång i veckan under en tidsperiod på två månader. Fyra äldre deltog aktivt i diskussionsgruppen. Som forskningsmetod har jag använt mig av narrativa livsberättelser. Jag bad de äldre i diskussionsgruppen om skrivna livsberättelser. Som forskningsmaterial användes dessutom de äldres skrivna dikter och tankar, både nya men också gamla texter. Jag använde mig av narrativ analys enligt det paradigmatiska tänkandet. Jag fann sex olika huvudteman i mitt material: hemmets betydelse, miljöns betydelse, upplevelsen av att flytta till ett servicehus, sociala samverkan, vården och upplevelsen av ålderdom. De äldre i min undersökning uppgav att miljöns betydelse hade ökat för dem efter att de flyttade till servicehuset. De äldre uppskattade särskilt känslan av lugn och stillhet då de vistades ute i naturen. Hemmets betydelse hade däremot sjunkit totalt. Ingen av de äldre uppgav lägenheten på servicehuset vara ett hem för dem, utan främst använde de ordet rum. Upplevelsen av att flytta till servicehuset hade för dem flesta i diskussionsgruppen varit positiv. Det som de äldre uppgav att de längtade mest efter på servicehuset handlade förutom små konkreta saker främst om dagliga hemsysslor. De äldre kände sig också ensamma och en orsak till detta var att den sociala samverkan uppgavs vara mycket fattig på servicehuset. De viktigaste källorna som jag har använt i denna undersökning är doktorsavhandlingarna av Anni Vilkko, Omaelämänkerta kohtaamispaikkana. Naisen elämän kerronta ja luenta (1997) och Annukka Klemola, Omasta kodista hoitokotiin. Etnografia keskipohjalaisten vanhusten siirtymävaiheesta (2006). Jag har också utgått från Sinikka Hakonens Kirjoittaminen merkityksellistää elämää (2003).

Lasten ja nuorten kokemuksia lastensuojelun alkuvaiheen arvioinnista

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvailla lasten ja nuorten kokemuksia heidän osallistuttuaan perheineen lastensuojelun alkuvaiheen arviointiin eli lastensuojelutarpeen selvitykseen. Tarkastelen tutkielmassa lasten ja nuorten kokemuksia osallisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on, että tämä tutkielma kertoisi lastensuojelutarpeen selvityksestä työkäytäntönä ja lisäisi tietoa siitä, miten lastensuojelu on onnistunut tavoitteessaan lisätä lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksia ja lapsilähtöisyyttä lastensuojelun työkäytäntöihin ja erityisesti asiakkuuden alkuvaiheen selvitystyöhön. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on saatu haastattelemalla yhdeksää 10–17-vuotiasta lasta ja nuorta, jotka ovat osallistuneet lastensuojelutarpeen selvitykseen vuosien 2009–2010 aikana. Lastensuojeluasiakkuus oli päättynyt arvioinnin jälkeen neljän nuoren osalta ja viiden nuoren kohdalla oli päädytty jatkamaan asiakkuutta lastensuojelun avohuollossa. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytin temaattista sisällönanalyysiä. Thomasin malli osallisuuden ulottuvuuksista auttoi jäsentämään osallisuuden käsitettä ja lasten ja nuorten puhetta. Tutkimusaineistossa osallisuuden kokemuksen osa-alueiksi muodostuivat 1) tiedon saaminen asiakkuuden alkuvaiheesta ja syistä, jotka johtivat lastensuojelutarpeen selvitykseen, 2) kuulluksi tuleminen ja 3) vaikuttamisen mahdollisuus selvitystyön aikana. Useimmat lapset ja nuoret antoivat kiitettävän arvosanan tiedon saannistaan. Kuulluksi tuleminen edellytti mahdollisuutta itsensä ilmaisemiseen ja tuen saamista siihen. Lastensuojeluun kehitetyt osallistavat menetelmät olivat auttaneet oman mielipiteen kertomisessa. Vaikuttamisen mahdollisuus tarkentui mahdollisuudeksi vaikuttaa siihen, ketkä osallistuivat selvitykseen sekä mahdollisuudeksi vaikuttaa selvityksen sisältöön. Vaikuttamisen mahdollisuuteen sisältyi lisäksi mahdollisuus olla osallistumatta. Osallisuuden kokemukseen vaikuttivat myös se, näkyikö nuoren oma mielipide yhteenvetotekstissä ja se, oliko nuori selvillä asiakassuunnitelman tavoitteista. Kuulluksi tuleminen oli vaikuttanut nuorten käsityksiin lastensuojelusta ja muuttanut niitä positiivisemmiksi. Kuulluksi tulemisen ja osallisuuden kokemuksen seurauksena nuoret kokivat pääsääntöisesti hyötyneensä alkuvaiheen interventiosta. Eniten nuoret mainitsivat emotionaalisesti merkittäviä muutoksia, kuten luottamuksen ja yhteisen keskustelun lisääntymisen perheenjäsenten välillä ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Selvitykseen osallistumisen koettiin vaikuttaneen sekä lasten ja nuorten omaan käyttäytymiseen että vanhempien asennoitumiseen positiivisella tavalla. Tärkeimmät lähteet: Muukkonen, Tiina & Tulensalo, Hanna (2004): Kohtaavaa lastensuojelua. Möller (2005): Arviosta sanoisin – Tutkimus lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheeseen liittyvän arvioinnin mallintamisesta. Oranen, Mikko (2008): Mitä mieltä? Mitä mieltä? Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä.

Murtuma mieheydessä. Aikuisiän selkäydinvamma ja maskuliinisuuden rakentuminen.

Tutkimukseni tavoitteena oli ensinnäkin selvittää, miten aikuisiällä tapahtunut vammautuminen uhkaa maskuliinista identiteettiä. Olin kiinnostunut niistä vammaisuuteen liittyvistä sosiaalisista prosesseista, joiden takia maskuliinisuus joutuu vammautumisen myötä koetukselle. Toiseksi halusin selvittää, miten haastattelemani selkäydinvammaiset miehet rakentavat maskuliinista identiteettiään. Tutkimukseni teoreettisena taustana toimi yhtäältä vammaistutkimuksen piirissä tehty, vammaisten elettyä kokemusta tarkasteleva tutkimus, toisaalta kriittinen miestutkimus, josta erityisesti R.W. Connellin teoria hegemonisesta maskuliinisuudesta. Tämän laadullisen tutkimuksen kohdejoukkona oli kahdeksan 23–68-vuotiasta miestä, joiden selkäydin oli vaurioitunut aikuisiällä tapahtuneen tapaturman seurauksena. Teemahaastattelut toteutettiin vuoden 2010 kevään ja syksyn aikana ja ne käsittelivät vammautumisen kokemusta ja sen seurauksia muun muassa miesten toimintakykyyn, sosiaalisiin suhteisiin, seksuaalisuuteen ja maskuliinisuuteen. Analyysivaiheessa tukeuduin grounded theoryn aineistolähtöiseen teemoitteluun. Haastatteluiden lisäksi tein lyhyen ekskursion pääkaupunkiseudulla sijaitsevaan kauppakeskukseen, jossa kiertelin pyörätuolissa istuen. Hyödynsin tekemiäni havaintoja esteettömyydestä ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta analyysissäni. Tutkimuksessa kävi selväksi, että vammautuminen oli uhannut haastateltujen maskuliinisuutta eri tavoin. Miehet olivat pelänneet menettäneensä itsenäisyytensä, toimintakykynsä, ihmissuhteensa ja näiden myötä myös mieheytensä. Kotiuduttuaan heille olikin ollut tärkeää todistaa sekä itselleen että läheisilleen olevansa edelleen itsenäisesti pärjääviä miehiä. Useimmille miehille vammautuminen oli myös johtanut ajoittaiseen yksityisyyden menettämiseen. Miehet kertoivat, että pyörätuoli herättää huomiota ja johtaa tungetteleviin katseisiin, kysymyksiin ja kosketuksiin. Totesin, että tällainen avulias tungettelu kuluttaa maskuliinista identiteettiä, koska se rikkoo kulttuurista käsitystä, jonka mukaan miehen kuuluu pärjätä ilman toisten apua. Toisaalta osa miehistä myös koki, että näkyvän vammansa takia heitä ajoittain myös vältellään. Arkisissa kohtaamisissa haastatellut pyrkivät rikkomaan vammaisuutta koskevia stereotypioita korostamalla maskuliinisia piirteitään. Haastateltavat liittivät kulttuurisesti arvostettuun maskuliinisuuteen käsityksiä itsenäisestä pärjäämisestä, urheilullisuudesta, teknisestä taitavuudesta, emotionaalisesta järkkymättömyydestä ja seksuaalisesta suorituskyvystä. Miehet kokivat, että vammaisuuden takia heidän maskuliinisuutensa voidaan nähdä viallisena tai puutteellisena. Tämän takia he pyrkivät maskuliinisuuden performatiiveissaan minimoimaan oman heikkouden ja riippuvaisuuden julkitulemista ja sen sijaan korostivat hegemonisen maskuliinisuuden mukaisia piirteitä. Tarkastelin tätä maskuliinisuuden tekemistä erityisesti parisuhteen, työn ja esteellisen tilan konteksteissa. Haastateltavat kertoivat, että vammautumisesta seurannut fyysinen ja henkinen rasitus oli asettanut heidän parisuhteensa koetukselle. Kotitöiden tekemisen kautta miehet neuvottelivat vastuullisuudestaan ja pärjäämisestään. Kaikkien miesten maskuliininen identiteetti näytti nojaavan työn tekemiseen ja sen tuomaan statukseen. Miesten suhdetta esteelliseen tilaan väritti jatkuva rajankäynti avun tarpeen ja miehisen kunnian välillä.

Eurooppalaisen tupakoinnin ehkäisyohjelman vaikutukset nuorten tupakointi-intentioon ja sitä edeltäviin psykososiaalisiin tekijöihin Helsingin yläkouluissa

Tupakointi on yleensä nuoruudessa alkava riippuvuutta aiheuttava tapa, jonka terveysvaikutukset näkyvät vasta myöhemmin. Tupakoinnin ehkäisypolitiikan ja tupakoinnin ehkäisyohjelmien eli interventioiden kohdistaminen nuoriin on olennaista, koska suurin osa tupakoitsijoista aloittaa tupakoinnin nuorena. Vuonna 1997 Helsingissä toteutettiin eurooppalainen koulu- ja yhteisötason tupakoinnin ehkäisyohjelma (ESFA). Intervention teoreettisena viitekehyksenä toimi ASE -malli (asenne, sosiaalinen vaikuttaminen ja pystyvyys -malli). ASE -malli juontaa juurensa Fishbeinin & Ajzenin perustellun toiminnan teoriasta. Suomessa kokeellinen interventio-ohjelma toteutettiin syksystä 1998 kevääseen 2001 koko yläasteen kestävänä pitkittäistutkimuksena. Helsingin yläkouluista valittiin satunnaisesti 13 ohjelmakouluiksi, joissa toteutettiin interventio ja 14 koulua toimi vertailukouluina, joissa toteutettiin normaalia terveysvalistusta. Ohjelma- ja vertailukoulujen oppilaille tehtiin vuosien 1998–2001 aikana neljä laajaa lomakekyselyä, joista käytettiin tässä tutkimuksessa kolmen ensimmäisen vastauksia. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, että pystyttiinkö interventiolla vaikuttamaan tupakoinnin aloittamiseen, nuorten tupakointi-intentioon, sosiaalisiin normeihin, vahvistamaan kielteisiä asenteita tupakointia kohtaan, torjumaan sosiaalista painetta ja vahvistamaan pystyvyyttä kieltäytyä tupakasta. Lisäksi tarkasteltiin sitä, polarisoituivatko asenteet enemmän ohjelmaryhmässä kuin vertailuryhmässä. Tutkimuksessa käytettiin muuttujien yhteyksien tutkimisessa korrelaatioanalyysiä ja muuttujien keskiarvojen muuttumista intervention aikana tutkittiin useampisuuntaisen toistettujen mittausten varianssianalyysillä. Intervention aikana nuorten keski-ikä oli 13,8–15,8 vuotta. Intervention lähtötasolla ohjelma- ja vertailukoulujen välillä ei ollut eroja tutkituissa muuttujissa. Intervention aikana tutkituissa muuttujissa tapahtui muutos tupakoinnin kannalta huonompaan suuntaan. Yhdestätoista muuttujasta vain kahdessa muutos oli vähäisempää ohjelmakoulussa, ja lisäksi saatiin muutos kahdessa muuttujassa tytöillä. Lievempi muutos saatiin aikaan ohjelmakoulussa tupakoinnin hyödyt -asenteissa ja sosiaaliset normit vertaiset. Tytöillä muutos saatiin aikaan sosiaalisissa normeissa perhe ja opettaja sekä sosiaalisessa paineessa perhe ja opettaja. Kysymykseen intervention mekanismista ei kuitenkaan saatu vastausta, koska koulujen välille ei syntynyt eroa, mitä selittää, eikä interventiolla pystytty vaikuttamaan intentiota edeltäviin psykososiaalisiin tekijöihin, eli ei ollut tuloksia, mistä edetä. Asenteiden hajonta oli lähes yhtä suurta sekä ohjelma- että vertailukoulussa, joten interventio ei polarisoinut asenteita ohjelmakoulussa. Interventiolla pystyttiin vähentämään tupakoinnin aloittamista ohjelmakoulussa, mutta vaikutus ei tapahtunut teorian mukaan odotettujen kognitiivisten tekijöiden kautta. Tupakointi riskikäyttäytymisenä voi olla nuorilla prototyyppi-käyttäytymishalukkuusmallin mukaan myös ei-intentionaalista, ja siten sosiokognitiivisilla käsitteillä ei voida selittää täysi nuorten tupakoinnin aloittamista.

Constructing Fair Tourism in Ecuador: The Case of Asoguabo

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoitus on tutkia, miten reilun kaupan banaania tuottavan El Guabon pienten banaaninviljelijöiden järjestön Asoguabon reilun turismin projekti on rakennettu. Projektin muotoutumista tutkitaan tässä työssä kahdesta eri näkökulmasta: siitä, miksi ja miten Asoguabo on monipuolistanut viljelystä turismiin, sekä siitä, millainen kuva projektista on rakennettu markkinoinnin kautta ja miten reilun kaupan mainonnasta tuttuja ilmiöitä on hyödynnetty reilun turismin rakentamisessa. Tutkielman teoreettisena taustana on maaseudun muutoksia tarkasteleva uuden ruraliteetin käsite. Turismi on viime vuosikymmenten aikana muuttunut, ja matkailijat etsivät yhä enemmän aitoja ja autenttisia matkailukokemuksia. Samanaikaisesti turismia on tuotteistettu korostamalla sen tiettyjä, kestävän kehityksen mukaisia piirteitä, ja erityisesti kehittyvissä maissa turismia markkinoidaan usein vaihtoehtoisena, yhteisöpohjaisena tai ekoturismina. Reilu turismi on uutena käsitteenä tullut mukaan tähän laajaan kirjoon, ja tämä tutkielma käsitteleekin Asoguabon projektia nimenomaan reilun turismin näkökulmasta. Tämä tutkielma on tapaustutkimus Asoguabon turismiprojektista, ja pohjautuu kuukauden pituiseen kenttätyöhön Ecuadorissa tammikussa 2010 sekä kirjoittajan aiempiin kokemuksiin Asoguabosta. Aineisto koostuu 21 puoli-strukturoidusta laadullisesta haastattelusta kuudentoista informantin kanssa, joista suurin osa oli hyvin läheisesti tekemisissä projektin kanssa. Tämän lisäksi aineistonkeruussa on käytetty havainnointia sekä projektin markkinointimateriaalien sisällönanalyysia. Tutkielma osoittaa reilun turismin projektin sisältävän monia haasteita ennen kuin se voi saavuttaa tavoitteensa tuottaa lisätuloja Asoguabon toimintaan. Tutkimushetkellä projekti hyödytti suoraan pääasiassa muutamia järjestön viljelijöitä, lähinnä niitä, jotka toimivat projektissa oppaina. Nämä oppaat hyötyvät projektista saamalla pieniä lisätuloja, kasvattamalla sosiaalista pääomaansa, sekä saamalla mahdollisuuden oppia muun muassa osallistumalla kursseille. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat myös, kuinka vuorovaikutus-ongelmat projektin eri toimijoiden välillä vaikeuttavat tiedonkulkua ja täten reilun turismin toimintaa. Nämä ongelmat myös lisäävät epätietoisuutta Asoguabon muiden viljelijöiden parissa. Lisäksi tutkimus osoittaa, kuinka reilun turismin projektin mainonnassa käytetään osittain samoja keinoja kuin reilun kaupan tuotteiden mainonnassa, joskin tuottajia on kuvattu mainosmateriaaleissa yllättävän vähän ja pääosassa ovat usein eurooppalaiset turistit.

Kuntien vaikuttavuustavoitteet lasten ja nuorten hyvinvointityössä

Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee kuntien itselleen asettamia vaikuttavuustavoitteita lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, mitä tulos- ja tavoiteohjaus, tuloksellisuus ja vaikuttavuus tarkoittavat kuntien lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Julkishallinnon New Public Management-reformin pohjalta syntynyt kuntalaki painottaa organisaatioiden tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Tuloksellisuudella tarkoitetaan toimintojen taloudellisuutta ja vaikuttavuutta. Tällaiseen tulos- ja tavoiteohjaukseen siirtyminen on edellyttänyt arvioinnin kehittämistä. Keskeisiä käsitteitä tässä tutkimuksessa ovat: toiminta-ajatus, päämäärä, tavoite, vaikuttavuus, vaikuttavuustavoite, vaikutus ja arviointi. Teoreettista kirjallisuutta konkretisoidaan lasten ja nuorten hyvinvointityön arkipäivään liittyvin sovelluksin ja esimerkein. Tutkielman aineistona on 12 kuntien tuottamaa, vuoden 2008 alussa lakisääteiseksi tullutta lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa, joiden tehtävänä on toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnissa. Aineiston kvalitatiivisen eli laadullisen analyysin menetelmänä käytetään teemoittelua. Tarkastelu paljastaa, että kunnat ovat asettaneet varsin vähän konkreettisia ja mitattavissa olevia vaikuttavuustavoitteita laatiessaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmia. Kuntien asettamat tavoitteet voidaan jakaa seuraaviin teemoihin: määrälliset ja ”joko tai” –tavoitteet, ehdotusmuotoiset tavoitteet, ”kehitetään, edistetään, panostetaan, vahvistetaan” –tavoitteet, tavoitteet jatkuvana resurssitaisteluna sekä ”oikein vai väärin” –tyyppiset tavoitteet. Edellä esitetyt tavoitetyypit voidaan jakaa vielä karkeasti kahdenlaisiin kategorioihin: kunnallisen lasten ja nuorten palvelujärjestelmän kehittämiseen keskittyvät tavoitteet ja oikeaa ja väärää kuvaavat, moraalis-eettiset tavoitteet. Koko aineiston kattavana havaintona esitetään, että kunnat tuntuvat välttelevän täsmällisten, konkreettisten ja mitattavissa olevien tavoitteiden esittämistä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa ja ilmaisevan tavoitteiden sijaan mielellään palvelujärjestelmää kuvaavia ja kehittäviä päämääriä.

Vanhemmuuden piirteet venäläistaustaisten maahanmuutajien perheissä

Tutkimustavoitteena oli tuottaa tietoa venäjäntaustaisten vanhempien kokemuksista lasten kasvatuksessa maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa. Aineisto koostuu 7 haastatteluista venäjätaustaisten vanhempien kanssa, joilla ei ollut lastensuojelun asiakkuutta. Tutkimukseni keskiössä on saada lisää tietoja ja ymmärrystä onnistumisen periaatteista vanhemmuudessa, auttaakseen jatkossa venäläistaustaisia lapsiperheitä lasten kasvatuksen ongelmatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi. Haen tutkimuksessani vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Miten venäläistaustaiset vanhemmat ymmärtävät oman vanhemmuutensa kahden kulttuurin välissä? 2. Mitkä ovat vanhempien mielestä keskeisiä vanhemmuuden onnistumisen avaintekijöitä? 3. Mitkä erityisongelmat ja pulmat omassa vanhemmuudessa ja lasten kasvatuksessa nousevat esiin venäläistaustaisten vanhempien haastatteluissa? 4. Mistä venäläistaustaiset vanhemmat ovat saanet tukea vanhemmuuteensa pulmatilanteiden ratkaisemiseksi? Maahanmuuttajien tilanne suhteessa vanhemmuuteen ei ole pysyvä ominaisuus, vaan se muuttuu väistämättä koko ajan. Juuri tämän muutoksen takia maahanmuuttajia koskeva tutkimus on aina ajankohtainen. Ymmärrys vanhempien tehtävästä on aikojen kuluessa vaihdellut ja vaihtelee luonnollisesti myös perheiden välillä. Eri kulttuurista ja monikulttuurisuudesta sekä siirtolaisuuden ja maahanmuuttajuuden vaikutuksista perhe-elämään ja vanhemmuuteen tarvitaan yhä enemmän tietoa ja ymmärrystä. Tutkielmani teeman valitsemiseen on vaikuttanut oma henkilökohtainen kiinnostukseni tutkia venäjänkielisten vanhempien kokemuksia lasten kasvatuksesta myös henkilökohtaista kokemuksestani maahanmuuttajana, äitinä ja sosiaalialan ammattilaisena Itse muutin asumaan Suomeen Latviasta seitsemäntoista vuotta sitten. Tässä tutkimuksessa aineiston analyysiin sovellettiin sisällönanalyysin lähestymistapoja. Vanhemmuus voi saada erilaisia kulttuurisia ja yksilöllisiä merkityksiä, jolloin myös vanhemmuuden sisältö määritellään eri tavoin. Omaksumiensa arvojen perusteella vanhempien voidaan olettaa painottavan vanhemman roolissaan tiettyjä asioita. Painotukset ilmenevät siinä mitä he itseltään ja lapsiltaan odottavat, sekä miten he eri tilanteissa kohtelevat lapsia. Luottamus ja kommunikointi lapsen kanssa ovat ensisijaisia. Venäjäntaustaisten maahanmuuttajaperheiden lapsilla ja nuorilla on usein monta kulttuurista identiteettiä, he oppivat elämään kahden tai usein useammankin

Kansalaisjärjestöt paikallistason ihmisoikeuspolitiikan määrittelykamppailussa. Tapaustutkimus lähisuhde- ja perheväkivallan vastaisen ohjelman valmistelusta Espoossa.

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kansalaisjärjestöjen vaikutus ja osallisuus ihmisoikeuksia koskevassa määrittelykamppailussa paikallistasolla. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka kohteena on Espoon kaupungin perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaisen Puhu – älä lyö! -toimintaohjelman valmisteluprosessi. Tutkimuksen aineistona on kymmenen ohjelman valmisteluun osallistuneen henkilön haastattelua sekä ohjelmasta tuotettuja versioita ja muita materiaaleja. Tutkimuksen ote on kehysanalyyttinen. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaista politiikkaa Espoossa tarkastellaan ihmisoikeuspolitiikan ja siten naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen politiikan näkökulmasta. Ihmisoikeussopimuksissa naisiin kohdistuva väkivalta on määritelty tasa-arvokysymykseksi. Koska naisjärjestöt ovat tutkimusten mukaan olleet merkittäviä tekijöitä tasa-arvopolitiikan kehittämisessä niin Suomessa kuin ulkomailla, on järjestöjen vaikutus Espoossa valmisteltuun perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen ohjelmaan otettu tämän tutkimuksen kohteeksi. Johtuen väkivallan erilaisten määritelmien vaikutuksista siihen, kuinka ongelmaa pyritään hoitamaan, kiinnitetään tutkimuksessa erityistä huomiota niihin kehystämisen tapoihin, joita ohjelman valmistelussa on esiintynyt ja kysytään kuinka järjestöt ovat vaikuttaneet ongelman määritelmään Espoossa. Etenkin konstruktivistiset teoriat ihmisoikeussopimusten vaikutuksesta kansallisiin politiikkoihin väittävät, että kansalaisjärjestöillä on merkittävät vaikutus eri valtiollisten toimijoiden painostamisessa muuttamaan politiikkojaan ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan. Valtionhallinnossa järjestöjä taas on pyritty osallistamaan enemmän päätöksentekoon, mitä on perusteltu osallistuvan demokratian näkökulmasta. Puhu - älä lyö! -ohjelman kehys lähisuhde- ja perheväkivallasta paljastui analyysin ensimmäisessä osassa venytetyksi ja taivutetuksi. Ohjelmassa ei siis ole kyse nimenomaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta, niin kuin monet järjestöt olisivat toivoneet. Järjestöjen osallistaminen tapahtui kaupungin ehdoilla. Kaupunki rajoitti valmisteluryhmän sisäisten palveluntuottajajärjestöjen mahdollisuutta tuoda esille väkivallan sukupuolittunutta luonnetta, mikä heikensi niiden mahdollisuutta politisoida koko naisiin kohdistuvasta väkivallasta käytyä keskustelua sukupuolten erilaisten valtasuhteiden näkökulmasta. Kaupungista riippumattomien järjestöjen poliittiset kannanotot taas valjastettiin valmistelun osana viranhaltijoiden omien poliittisten päämäärien tueksi ja legitimoimaan itse ongelmaa. Määrittelykampailussa kansalaisjärjestöt eivät onnistuneet Espoossa määrittelemään toimintaohjelmaprosessissa kehystä, joka olisi ollut sekä paikalliseen sukupuolten välistä konfliktia välttelevään kulttuuriin sopiva, että tarpeeksi radikaali haastaakseen niitä väkivallan sukupuolineutraaliin käsittelytapaan liittyviä uskomuksia, jotka estävät puuttumasta sukupuolten erilaisiin valtasuhteisiin yhteiskunnassa.

Pilkahduksia Pilkkeestä : tutkimus ikääntyvien päihteidenkäyttäjien päivätoimintaryhmistä

Tutkimuskohteenani ovat Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projektin päivätoimintaryhmät ikääntyville päihteidenkäyttäjille. Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projekti on osa Sininauhaliiton Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hanketta ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Idea tutkimuksen tekoon nousi Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeen tutkimustarpeiden myötä, tarpeesta saada kuuluviin yhden osahankkeen asiakkaiden ääni ja nostaa esiin heidän näkemyksensä ja kokemuksensa ryhmätoiminnasta, johon he osallistuvat, ja jota ei ole tutkittu vielä. Yhtenä perusteluna tutkimuksen tekemiselle on myös se, että aihe on uusi ja sitä ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimusotteeni on etnografinen. Olen havainnoinut kolmea, Helsingin Diakonissalaitoksen eri tiloissa kokoontuvaa Pilke-ryhmää reilun puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi olen haastatellut ryhmien jäseniä ryhmähaastattelun keinoin. Tutkimusnäkökulmaani olen laajentanut koskemaan myös ohjaajien työtä, koska pidän heidän työnsä näkyväksi tekemistä tärkeänä. Analyysissä yhdistän etnografisen aineiston temaattista luentaa ja diskurssianalyyttisempää otetta kiinnittäen huomiota puheella tuotettuihin ja puheen tuottamiin merkityksiin, vuorovaikutukseen keskustelijoiden välillä sekä identiteetin rakentumiseen puheessa. Tutkimuksessa pyrin kuvaamaan ja ymmärtämään ikääntyvien päihteidenkäyttäjien ryhmätoimintaa ja sen merkitystä ikääntyville sekä sitä, miten ryhmään löydytään. Ryhmähaastatteluissa kiinnostukseni kohdistuu etenkin siihen, miten ikääntyvät kokevat Pilke-ryhmätoiminnan ja millaisia määrittelyjä he itsestään ja suhteestaan ryhmätoimintaan tai alkoholiin antavat. Tuon esiin myös sitä, millaisiin haasteisiin tutkija voi törmätä tutkiessa ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Pohdin esimerkiksi afaattisesti puhuvien ihmisten haastattelemista ryhmähaastattelun keinoin sekä miksi havainnointi on mielestäni hyvä tapa tutkia ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Tulo Pilkkeeseen alkaa etsivästä työstä. Verkostojen yhteistyöllä ryhmiin päätyvät sellaiset ikääntyvät, joista suurin osa ei olisi kotonaan aktiivisten eläkeläisten harrastuspiireissä, koska niissä ei ole totuttu käymään ja sosiaalinen elämä on rajoittunut esimerkiksi lähiöravintolaan. Puhutaan haastavanakin pidetystä vähemmistöstä ikääntyneiden joukossa. Alkoholia on käytetty jo pitkään, tai sitä on ryhdytty käyttämään runsaasti vasta iäkkäänä. Pilkkeeseen löytyvistä ikääntyvistä varsin suuri osa kuitenkin kiinnittyy ryhmään. Tähän syynä ovat uusien ihmiskontaktien saamisen tärkeys, ohjaajien persoona, keskustelumahdollisuus ja mahdollisuus tehdä käsillä jotain, mitä kenties ei koskaan tulisi kotona tehtyä. Kynnys osallistumiseen on matala ja vaatimuksia elämäntapoja muuttamiselle ei ole. Pilkkeen merkitys siihen osallistuville on tulosteni mukaan suuri. Pilke katkaisee usein yksinäiseksikin koettua arkea ja muut ryhmässä käyvät koetaan tärkeiksi. Pilke tarjoaa mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja omaa elämäntarinaansa. Huumori kantaa Pilke-tapaamisia. Myös käsillä tekeminen koetaan tärkeäksi ja sen huomaaminen, että tekemisen taito on tallella, voimaannuttaa. Pilke luo uudenlaista järjestystä elämään ja sen myötä myös alkoholinkäyttö osalla vähenee. Etenkin pitkäaikaisille jäsenille Pilkkeen voi sanoa muodostuvan kiinnipitäväksi ympäristöksi, joka on tutkimukseni keskeinen, alun perin D.W. Winnicottin käyttämä käsite.

Quest for authenticity - representation of the Sami image in Christmas tourism

Tourism is one of important livelihoods in Lapland. Christmas tourism was launched in the early 1980s and it became a success story - being labelled as the most epochal tourism product in Finland. Hence, today Christmas tourists are one of the most significant foreign groups arriving to Lapland during the winter season and contributing considerably to the economics of the northeastern periphery of the EU. Christmas tourism concentrates around Father Christmas who uses reindeer for transportation. The Sämi are the only indigenous people in the EU. They are all stereotypically perceived to be reindeer herders. Somehow these three, that is, Santa Claus, reindeer and the Sämi, have been incorporated into same fairytale dominion. In practice, this has happened by using the most visible cultural but also significant identity marker of the Sämi, the Sämi costume. This, in turn, has created controversy over authenticity due to manners in which the costume is used in tourism - often in imitational, mismatched forms by non-Sämi. In this thesis, after relevant literature review I intend to establish how the Sâmi are represented in Christmas tourism through visual data consisting of ten images from three foreign sources. Then I clarify why and to whom it matters of how the Sâmi are represented in Christmas tourism with the aid of 65 questionnaires and nineteen expert interviews collected mainly in the Finnish Sâmi Home Region in October 2009. Through the multiplicity of the voices of various interest and ethnic groups and by using critical discourse analysis I attempt to give an overview of the respondents' opinions and look at some preliminary solutions to the controversy. Based on my data, the non-Sami appear to accept the Sami costume usage in Christmas tourism most readily. Consequently, respect and attitudinal changes have become the respondents' propositions in addition to common set of rules of how the Sami image could be appropriated without violating the integrity of the Sami people, or a similar system of S¿m¡ Duodji trademark guaranteeing the authenticity of the tourism products. Additionally, though half of the interviewees explicate Sami presence in Christmas tourism by adding local flavour to otherwise commercial enterprise, the other half see no rationale to connect facts with fiction, that is, the Sami with Santa Claus.