Jäätikön pinnanalaisten järvien hydrogeokemiallinen tutkimus läntisellä Kuningatar Maudin maalla, Etelämantereella

Tutkielma tarkastelee itäisellä Etelämantereella, läntisellä Kuningatar Maudin Maalla olevien jäätikön pinnanalaisten järvien (frozen lake) veden hydrogeokemiallisia ominaisuuksia. Keskeisin tutkimusalue on Vestfjellavuoristoketjun (73 74 °S, 13 16 °W) pohjoisimman vuoren, Basenin läheisyydessä sijaitseva jäätikön pinnanalainen järvi (Basen-järvi). Vertailevia tutkimuksia tehtiin lisäksi Plogenin ja Fossilryggenin nunatakkien läheisyydessä sekä Heimefrontfjellan vuoristoalueella. Tutkielma on Suomen Akatemian rahoittama grant # 54087 -hanke, ja siinä yhdistyvät Suomen tutkimusaseman, Aboan lähellä tehty geologinen, hydrogeologinen sekä glasiologinen tutkimus. Tutkimuksessa selvitetään Basenin jäätikön pinnanalaisen järven kemiallinen koostumus ja sen paikallinen ja ajallinen vaihtelu. Kemiallisen koostumuksen perusteella selvitetään myös ionien lähteet. Näytteenotto suoritettiin FINNARP 2003/04 Etelämanner-tutkimusretkellä. Basen -järveltä ja sen vieressä sijaitsevalta Basen -vuorelta kerättiin vesi-, suola-, kivi- ja moreeninäytteitä. Suola-, kivi- ja moreeninäytteillä selvitetään näytteissä silmillä havaittavan mineraalisaostuman koostumus. Kiinteän faasin kasvihuoneilmiö luo otolliset mahdollisuudet Basenin jäätikön pinnanalaisen järven synnylle ja kehitykselle. Basen -järven veden kemiallinen koostumus vaihtelee alueellisesti ja ajallisesti ja se on syntynyt kolmen komponentin yhteisvaikutuksesta: purovesien, nunatakilta sulavien lumien sekä sulaneen jään yhteisvaikutuksesta. Suurin vaikutus Basenin järven kemialliseen koostumukseen on kuitenkin Basenin rinteiltä virtaavilla purovesillä. Korkeimmat ionipitoisuudet havaittiin nunatakin reunan läheisyydessä. Basenin järven veden ionit ovat enimmäkseen ei-meriperäisiä. Runsain ioni on kalsium, jonka suurin lähde on jurakautisessa basaltissa esiintyvä mantelikarbonaatti. Basenin -järven vaiheista eteläisen talven aikana ei ole tietoa ja se, mitä talven aikana tapahtuu ja mikä saa veteen liuenneiden komponenttien pitoisuuden alenemaan, on vielä selvittämättä ja säilyy mahdollisena aiheena tulevaisuuden tutkimuksille.

Renewable Energy and Climate Policies: Studies in the Forest and Energy Sector

‪This dissertation examines the impacts of energy and climate policies on the energy and forest sectors, focusing on the case of Finland. The thesis consists of an introduction article and four separate studies. The dissertation was motivated by the climate concern and the increasing demand of renewable energy. In particular, the renewable energy consumption and greenhouse gas emission reduction targets of the European Union were driving this work. In Finland, both forest and energy sectors are in key roles in achieving these targets. In fact, the separation between forest and energy sector is diminishing as the energy sector is utilizing increasing amounts of wood in energy production and as the forest sector is becoming more and more important energy producer.‬ ‪The objective of this dissertation is to find out and measure the impacts of climate and energy policies on the forest and energy sectors. In climate policy, the focus is on emissions trading, and in energy policy the dissertation focuses on the promotion of renewable forest-based energy use. The dissertation relies on empirical numerical models that are based on microeconomic theory. Numerical partial equilibrium mixed complementarity problem models were constructed to study the markets under scrutiny. The separate studies focus on co-firing of wood biomass and fossil fuels, liquid biofuel production in the pulp and paper industry, and the impacts of climate policy on the pulp and paper sector.‬ ‪The dissertation shows that the policies promoting wood-based energy may have have unexpected negative impacts. When feed-in tariff is imposed together with emissions trading, in some plants the production of renewable electricity might decrease as the emissions price increases. The dissertation also shows that in liquid biofuel production, investment subsidy may cause high direct policy costs and other negative impacts when compared to other policy instruments. The results of the dissertation also indicate that from the climate mitigation perspective, perfect competition is the favored wood market competition structure, at least if the emissions trading system is not global.‬ ‪In conclusion, this dissertation suggests that when promoting the use of wood biomass in energy production, the favored policy instruments are subsidies that promote directly the renewable energy production (i.e. production subsidy, renewables subsidy or feed-in premium). Also, the policy instrument should be designed to be dependent on the emissions price or on the substitute price. In addition, this dissertation shows that when planning policies to promote wood-based renewable energy, the goals of the policy scheme should be clear before decisions are made on the choice of the policy instruments.‬

Water quality estimation by optical remote sensing in boreal lakes

In lake-rich regions, the gathering of information about water quality is challenging because only a small proportion of the lakes can be assessed each year by conventional methods. One of the techniques for improving the spatial and temporal representativeness of lake monitoring is remote sensing from satellites and aircrafts. The experimental material included detailed optical measurements in 11 lakes, air- and spaceborne remote sensing measurements with concurrent field sampling, automatic raft measurements and a national dataset of routine water quality measurements from over 1100 lakes. The analyses of the spatially high-resolution airborne remote sensing data from eutrophic and mesotrophic lakes showed that one or a few discrete water quality observations using conventional monitoring can yield a clear over- or underestimation of the overall water quality in a lake. The use of TM-type satellite instruments in addition to routine monitoring results substantially increases the number of lakes for which water quality information can be obtained. The preliminary results indicated that coloured dissolved organic matter (CDOM) can be estimated with TM-type satellite instruments, which could possibly be utilised as an aid in estimating the role of lakes in global carbon budgets. Based on the results of reflectance modelling and experimental data, MERIS satellite instrument has optimal or near-optimal channels for the estimation of turbidity, chlorophyll a and CDOM in Finnish lakes. MERIS images with a 300 m spatial resolution can provide water quality information in different parts of large and medium-sized lakes, and in filling in the gaps resulting from conventional monitoring. Algorithms that would not require simultaneous field data for algorithm training would increase the amount of remote sensing-based information available for lake monitoring. The MERIS Boreal Lakes processor, trained with the optical data and concentration ranges provided by this study, enabled turbidity estimations with good accuracy without the need for algorithm correction with field measurements, while chlorophyll a and CDOM estimations require further development of the processor. The accuracy of interpreting chlorophyll a via semi empirical algorithms can be improved by classifying lakes prior to interpretation according to their CDOM level and trophic status. Optical modelling indicated that the spectral diffuse attenuation coefficient can be estimated with reasonable accuracy from the measured water quality concentrations. This provides more detailed information on light attenuation from routine monitoring measurements than is available through the Secchi disk transparency. The results of this study improve the interpretation of lake water quality by remote sensing and encourage the use of remote sensing in lake monitoring.

Jouko Turkan Teatterikorkeakoulun kauden yhteiskunnallinen kontekstuaalisuus vuosina 1982 - 1985

The subject of my doctoral thesis is the social contextuality of Finnish theater director, Jouko Turkka's (b. 1942) educational tenure in the Theater Academy of Finland 1982 1985. Jouko Turkka announced in the opening speech of his rectorship in 1982 that Finnish society had undergone a social shift into a new cultural age, and that actors needed new facilities like capacity, flexibility, and ability for renewal in their work. My sociological research reveals that Turkka adapted cultural practices and norms of new capitalism and new liberalism, and built a performance environment for actors' educational work, a real life simulation of a new capitalist workplace. Actors educational praxis became a cultural performance, a media spectacle. Turkka's tenure became the most commented upon and discussed era in Finnish postwar theater history. The sociological method of my thesis is to compare information of sociological research literature about new capitalist work, and Turkka's educational theater work. In regard to the conceptions of legitimation, time, dynamics, knowledge, and social narrative consubstantial changes occurred simultaneously in both contexts of workplace. I adapt systems and chaos theory's concepts and modules when researching how a theatrical performance self-organizes in a complex social space and the space of Information. Ilya Prigogine's chaos theoretic concept, fluctuation, is the central social and aesthetic concept of my thesis. The chaos theoretic conception of the world was reflected in actors' pedagogy and organizational renewals: the state of far from equilibrium was the prerequisite of creativity and progress. I interpret the social and theater's aesthetical fluctuations as the cultural metaphor of new capitalism. I define the wide cultural feedback created by Turkka's tenure of educational praxis, and ideas adapted from the social context into theater education, as an autopoietic communicative process between theater education and society: as a black box, theater converted the virtual conception of the world into a concrete form of an actor's psychophysical praxis. Theater educational praxis performed socially contextual meanings referring to a subject's position in the social change of 1980s Finland. My other theoretic framework lies close to the American performance theory, with its close ties to the social sciences, and to the tradition of rhetoric and communication: theater's rhetorical utility materializes quotidian cultural practices in a theatrical performance, and helps the audience to research social situations and cultural praxis by mirroring them and creating an explanatory frame.

Diasporakysymyksiä kansainvälisessä yhteisössä. Esimerkkinä Venäjän politiikka ja lapsikiistat Suomessa.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen diasporia ja niihin kohdistuvaa kansainvälistä sääntelyä. Diasporilla tarkoitan valtion rajojen ulkopuolella asuvia ihmisiä, joilla on jokin, esimerkiksi etninen tai kieliside tuohon valtioon. Valtiolla puolestaan voi olla jokin intressi suhteessa diasporaansa. Diasporiin liittyvät kysymykset ovat ajankohtaisia globaalissa maailmassa, jossa ihmisillä on entistä enemmän mahdollisuuksia pitää siteitä yllä useampaan kuin yhteen valtioon. Diasporien ohella kirjallisuudessa puhutaan myös kin-state -problematiikasta, kun viitataan valtioiden harjoittamaan politiikkaan, joka pyrkii vaikuttamaan toisen valtion alueella asuvien tai oleskelevien ihmisten asemaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on englantilaisen koulukunnan ajatus kansainvälisestä yhteisöstä ja sille keskeisistä primaari-instituutioista, kuten valtiosuvereniteetti ja kansainvälinen oikeus. Se, miten valtio politiikassaan suhtautuu instituutioihin, kertoo valtion suhteesta kansainväliseen yhteisöön yleensä. Instituutioita voidaan puolestaan tarkastella tiettyjen kapea-alaisempien normien, sekundaari-instituutioiden, valossa. Edellä mainittuna sekundaari-instituutiona esitellään tutkielmassa se kansainvälinen normisto, joka vaikuttaa diasporien asemaan valtioiden välisessä politiikassa. Normisto perustuu Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston ja ETYJ:n sopimuksiin ja suosituksiin. Kansainvälisen oikeuden lähtökohta on, ettei valtio voi puuttua diasporakseen katsomiensa ihmisten asemaan toisessa valtiossa edes ääritapauksessa, jossa asuinvaltio epäonnistuu tehtävässään suojella toisen valtion kansalaisia tai vähemmistöjään. Reagointivastuu on kansainvälisellä yhteisöllä – vaikka interventiota ulkomailla olevien kansalaisten suojelemiseksi onkin suoritettu sekä kylmän sodan aikana että sen jälkeen. Interventiot eivät ole diasporapolitiikan ainoa muoto ja monilla valtioilla onkin niin sanottuja diasporalakeja, joiden puitteissa ne voivat vaikuttaa diasporiensa asemaan. Koulutukseen ja kulttuuriin liittyvä tuki on eurooppalaisissa suosituksissa katsottu hyväksyttäväksi, mutta muiden tukimuotojen ulottamista diasporiin tulee harkita ja soveltaa vain erityistapauksissa, jos politiikalla on valtion toimivallan ulkopuolella vaikuttavia seurauksia. Tutkimus näyttää, että diasporakysymysten sääntely on kansainvälisessä yhteisössä vielä osin määrittelemätöntä sekä altista valtioiden tulkinnoille. Esimerkkinä valtioiden tulkinnoista ja niiden harjoittamasta diasporapolitiikasta tarkastellaan Venäjän federaation politiikkaa, sillä Venäjän ulkopolitiikassa esillä pidetty kiinnostus suojella ulkomailla olevia kansalaisia ja maanmiehiä on herättänyt myös kansainvälistä huomiota. Venäjän politiikan tarkastelu luo kontekstin, jossa tutkielman varsinaista kiinnostuksenkohdetta, Suomen venäläisen diasporan asemaa, on mahdollista tarkastella. Tutkimusaineistoa ovat Venäjän johdon lausunnot liittyen viimeaikaisiin Suomen ja Venäjän välisiin nk. lapsikiistoihin. Teoriaohjaava sisällönanalyysi aineistosta esittää, että vaikka vihjeitä politiikassa yleisesti esiintyvästä nk. suojelupuheesta on havaittavissa myös Suomen venäläisen vähemmistön asemaan liittyen, ei Venäjä lapsikiistoissa kuitenkaan suoraan loukannut Suomen suvereniteettia tai kansainvälistä oikeutta. Tiettyjen puhetapojen ja esimerkiksi lapsiasiamies Astahovin toiminnan voidaan kuitenkin tulkita olevan kansainvälisen normiston vastaisia ja siten myös loukkaavan suvereniteettia ja kansainvälisen oikeuden henkeä. Teoreettisen viitekehyksen tehtävä oli ensisijaisesti antaa näkökulmia aineiston tarkasteluun. Venäjän politiikan suhde suvereniteettiin ja kansainväliseen oikeuteen suhteessa tässä tarkasteltuun politiikkakysymykseen kertoo kuitenkin myös Venäjän asemasta kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Diasporanormistoon sitoutuminen osoittaa Venäjän sitoutuneen ainakin periaatteellisella tasolla solidaristiseen, yhteisiä normeja jakavaan kansainväliseen yhteisöön – toisaalta Venäjän viime vuosien politiikka kuitenkin osoittaa Venäjän samalla haastavan myös pluralistisille yhteisöille keskeisiä valtiosuvereniteetin ja kansainvälisen oikeuden noudattamisen periaatteita. Tärkeimmät lähteet: Buzan (2004), Brubakers (1995), Hannikainen (2000), Holsti (2004), Gazzini (2005), Gray (2000), Kántor ym. (2004), Sheffer (2003), Shevel (2010 ja 2011), Turner ja Otsuki (2010) ja Zevelev (2001 ja 2008).

Itsevalikoituminen verkkokyselytutkimuksen haasteena

Internet-yhteyksien käyttö yleistyi Suomessa vuoden 1993 jälkeen, mistä lähtien Internetiä on alettu käyttämään yhä enemmän tiedonkeruun apuvälineenä. Apuvälineenä Internetiä käytetään sekä yhteydenotossa vastaajiin että vastauksien keruussa. Internetin avulla tehtyihin kyselytutkimuksiin liittyy edelleen paljon avoimia metodologisia kysymyksiä. Useimmiten perinteistä, satunnaistettua otoksen keruuta ei voida suorittaa, koska kehikkoperusjoukkoa ei pystytä määrittelemään. Tällöin joudutaan turvautumaan itsevalikoituneeseen verkkotiedonkeruuseen, jossa kyselyä mainostetaan avoimesti tutkimuksen kohteena olevalle ryhmälle ja vastaajat itse päättävät osallistuvatko kyselyyn vai eivät. Samalla Internet-populaation alipeitto voi aiheuttaa harhaa tutkimustuloksiin, jos tavoiteperusjoukkona on jokin suuri populaatio, jossa kaikki eivät käytä Internetiä. Tutkielman tavoite on antaa kuva verkkotiedonkeruun ajanmukaisista menetelmistä sekä erityisesti selvittää itsevalikoituneen verkkotiedonkeruun tilastollista metodologiaa, mahdollisuuksia ja rajoituksia. Tarkoituksena on myös selvittää, kuinka hyvin valikoituneen verkkokyselytutkimuksen harhan korjaaminen onnistuu ajanmukaisilla painotusmenetelmillä. Kyselytutkimusten vastauskadosta sekä valikoituneisuudesta johtuvaa harhaa voidaan korjata painotusmenetelmillä, jos vastauskadon mekanismia tai valikoitumismekanismia pystytään selittämään. Harhaa voidaan korjata sopivien apumuuttujien avulla, jotka korreloivat tulosmuuttujan tai osallistumispäätöksen kanssa. Apumuuttujien tiedot täytyy olla tiedossa sekä kyselyyn osallistujilta että ei-osallistujilta. Perinteisen todennäköisyysotantaan perustuvan aineiston vastauskadosta johtuvaa harhaa korjataan useimmiten jälkiosituspainoilla. Itsevalikoituneen verkkokyselytutkimuksen valikoitumisharhan korjaamiseen on esitetty kaksivaiheista painotusmenetelmää, jonka tarkoituksena on korjata harhaa, joka johtuu Internetin käyttömahdollisuudesta sekä itse osallistumispäätöksestä. Internetin käyttömahdollisuus voidaan mallintaa propensiteettipistemäärän avulla, jonka käänteislukua voidaan käyttää painokertoimena harhan korjaamiseksi. Osallistumispäätöksestä johtuvaa harhaa voidaan korjata tasaamalla aineiston apumuuttujien reunajakaumat vastaamaan populaation reunajakaumia. Tutkimuksessa tarkastellaan kolmea aineistoa. Kelan tutkimusosasto keräsi vuoden 2010 syyskuussa pilotin itsevalikoituneesta verkkokyselytutkimuksesta. Kyselyllä pyrittiin kartoittamaan Suomen 16–80-vuotiaiden kansalaisten yksityisten terveys- ja hammashoitopalvelujen hintatietoja ja tarpeita. Sama kysely lähetettiin myös otosperusteisesti Kelan työntekijöille. Molemmissa kyselyissä vastaukset kerättiin sähköisellä Internet-kyselyllä. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan TNS Gallupin otosperusteisesti Suomen kansalaisilta keräämään suppeampaa puhelinhaastattelukyselyä, jota käytettiin myös itsevalikoituneen aineiston kalibrointiaineistona. Kyselytutkimusaineistojen vastauskatoa korjattiin erilaisilla painotusmenetelmillä, joiden avulla pystyttiin tarkastelemaan kuinka hyvin eri painotusmenetelmät pystyvät korjaamaan valikoitumisesta johtuvaa harhaa. Otosperusteisia verkkokyselytutkimuksia korjattiin jälkiosituspainoilla ja painotuksissa onnistuttiin hyvin, koska aineistossa ei ollut suurta valikoituneisuutta. Itsevalikoituneen verkkokyselytutkimuksen painotuksessa jouduttiin kohtaamaan paljon ongelmia, koska aineisto oli suuresti valikoitunut, ja siinä oli paljon vastauskatoa. Itsevalikoituneen aineiston valikoitumisen harhaa onnistuttiin kuitenkin osaksi korjaamaan, ja osa tulosmuuttujien jakaumatiedoista vastasi lähes otosperusteisen kyselytutkimuksen jakaumatietoja. Tutkimuksen keskeisin tulos oli, että vaikka verkkokyselyn tekeminen on halvempaa ja vähemmän työläämpää kuin otosperusteisen kyselytutkimuksen tekeminen, verkkokyselytutkimuksen suunnitteluun on panostettava entistä enemmän. Itsevalikoituneen verkkokyselytutkimuksen keruussa on suunniteltava tarkemmin kyselyn mainostaminen vastaajaehdokkaille, jotta valikoitumisesta johtuvaa harhaa voidaan paremmin hallita. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että sekä asennetta ja käyttäytymistä kuvaavia kysymyksiä on tärkeä olla kyselytutkimuksissa mukana, koska näiden avulla pystytään selittämään paremmin valikoitumisesta johtuvaa harhaa, kuin pelkästään sosiodemografisten muuttujien avulla.

Ennalta arvaamatonta: Kehitysdiskurssin suhde suomalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeisiin

Viime vuosina Suomessa on puhuttu yhä painokkaammin laadusta julkisella sektorilla. Ajan henkeen kuuluu tarkkailla panosten ja tuotosten suhdetta ja vaatia mitattavia tuloksia. Myös Suomen kehitysyhteistyöhallintoa ohjaavat tuottavuusohjelmat. Kehitysavun tavoite on ollut tehdä itsensä tarpeettomaksi, mutta koska näin ei ole käynyt, on kritiikki kehitysapua kohtaan lisääntynyt. Tämä Pro Gradu -tutkielma käsitelee kysymystä, miksei kehitysyhteistyö näytä toimivan. Tutkielman tutkimuskohteena on Suomen Ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöhankkeiden hanketukijärjestelmä. Esimerkkitapauksena tutkielmassa käytetään Suomen ja Indonesian WWF:n yhteistyönä toteuttamaa Borneon sydän -hanketta, jonka ensimmäinen tukikausi oli 2008–2010. Tutkielman ote on diskursiivinen ja siinä analysoidaan ensisijaisesti Borneon sydän -hankkeen hankehakemusta ja Suomen kehityspoliittista linjausta vuodelta 2007. Lisäksi aineistona käytetään haastatteluja ja nauhoituksia eri tilaisuuksista vuodelta 2011. Teoreettisen pohjan tutkielmaan luo Arturo Escobarin ajatus, jonka mukaan kehitys tulisi ymmärtää historiallisesti tuotettuna diskurssina. Tutkielmassa tuodaankin esille, että Antropologia voi korostaa kehitysdiskurssin tutkimisessa kulttuurin merkitystä. Tutkielmassa tuodaan esille, että Suomen kehityspolitiikassa kansalaisjärjestöhankkeilla nähdään olevan tärkeä rooli kehitysavun kokonaisuudessa ja niiden ensisijaiseksi tavoitteeksi asetetaan kehitysmaan kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen. Hankkeiden laadun takaamiseksi korostetaan suunnittelun tärkeyttä. Tutkielmassa otetaan kuitenkin esille, että Ulkoasiainministeriö tarjoaa suunnittelutukea minimaalisesti. Tästä syystä on mahdollista, että paikallista ongelmakenttää ei huomioida hankkeissa tarpeeksi hyvin. Tutkielmassa myös kyseenalaistetaan, kuinka on mahdollista vahvistaa kehitysmaan kansalaisyhteiskuntaa järjestelmän, joka rajoittaa yhteistyön kolmeen vuoteen, puitteissa. Tutkielmassa esitetäänkin että paljolti rahoitusjärjestelmän takia, voidaan pikemminkin puhua suomalaisten järjestöjen työstä kehitysmaissa kuin kehitysyhteistyöstä. Tutkielmassa tulee myös esille, että sekä Ulkoasiainministeriössä että kansalaisjärjestökentällä on huomioitu riskit, jotka liittyvät tuottavuusnäkökulmaan. Ensinnäkin, jos mitattavuudesta puhutaan liikaa, voi toiminta suuntautua pelkästään sinne, mistä saadaan mitattavia tuloksia. Toiseksi, kun Suomessa puhutaan laadusta, vedetään usein suoraan yhtäläisyysmerkit laadun ja hyvin hoidetun hallinnon välille, mikä suosii suuria järjestöjä. Kolmanneksi yksittäisten kehitystoimien vaikutusten osoittaminen on vaikeaa koska toimintakenttä on hyvin monimutkainen. Tutkielmassa esitetäänkin, että on aiheellista kysyä, onko koko panos-tuotos -ketjun mielekkyys kehitysyhteistyössä kyseenalaista. Historia on osoittanut, että ei voida tietää, onko kulloinenkin kehitysinterventio toimiva vai ei. Pääväitteenä tutkielmassa onkin, että pohja kehitysajattelulle on syvällä eurooppalaisessa ajatteluperinteessä. Näin ollen kehitys ei tarkoita vain arvoa, vaan tavallaan ruudukkoa, jonka kautta tieto maailmasta jäsennetään. Ruudukko ohjaa myös sitä, mikä määritellään kehityksen tavoitteeksi ja mitkä keinoiksi. Kehitysyhteistyön keinot näyttävätkin toimivilta vain niin kauan kuin niiden suhteesta tavoitteeseen ollaan yksimielisiä. Tutkielmassa esitetäänkin, että kehitysyhteistyö ei näytä toimivan koska tavoitteiden, keinojen ja tulosten mitattavuuden välillä vallitsee jatkuva ristiriita. Lopulta tutkielmassa kysytäänkin, tulisiko kehitykseen suhtautua uudella tavalla, ja kansalaisjärjestöhankkeiden kohdalla korostaa tavoitteena kehitysyhteistyön jälkimmäistä sanaa: yhteistyötä. Näin myös siinä mielessä, että motiivi kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeisiin on tutkielman mukaan usein vaikuttamishalu virallisista tavoitteista riippumatta.

Kelan opintoetuustilasto 2010/11

Kelan opintoetuustilasto 2010/11 -julkaisu sisältää keskeiset tiedot Kelan maksamista opintotuista ja koulumatkatuista sekä Kelan myöntämästä aikuiskoulutustukeen liittyvästä opintolainan valtiontakauksesta. Julkaisu tarjoaa tilastoja näiden etuuksien saajista ja maksetuista euromääristä. Opintotuesta esitetään myös opintolainoja, korkeakouluopiskelijoiden ateriatukea ja opintolainavähennystä koskevia tietoja.

Pilottitutkimus apteekkien yksilöllisestä tupakoinninvieroituspalvelusta

Apteekkien yksilöllinen tupakoinninvieroituspalvelu on tupakoinnin lopettamiseen motivoituneille asiakkaille tarkoitettu maksullinen erikoispalvelu, joka sisältää 4–6 tapaamista vieroitusohjaajana toimivan farmaseutin tai proviisorin kanssa. Palvelu sisältää asiakkaalle räätälöityä neuvontaa, henkilökohtaisen vieroitussuunnitelman sekä seurantajakson. Apteekkien yksilöllinen tupakoinninvieroituspalvelu perustuu Isossa-Britanniassa kehitettyyn palvelumalliin, ja sitä on tarjottu suomalaisissa apteekeissa vuodesta 2006. Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee apteekkien yksilöllisen tupakoinninvieroituspalvelun pilottitutkimusta, joka toteutettiin Suomen Apteekkariliiton ja Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan sosiaalifarmasian osaston yhteistyönä ja se kuului osana Hengitysliitto Heli ry:n koordinoimaa tupakasta vieroituksen hankekokonaisuutta. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan pilottitutkimuksessa saadun asiakasaineiston avulla apteekkien yksilöllisen tupakoinninvieroituspalvelumallin toimivuutta, asiakkaiden kokemuksia palvelusta, asiakkaiden onnistumista tupaakoinnin lopettamisessa sekä asiakkaiden kyvykkyyden tunteen kehittymistä palvelun aikana. Tässä interventiotutkimuksessa oli mukana 14 apteekkia, jotka rekrytoivat yhteensä 36 palveluasiakasta. Ennen asiakkaiden rekrytointia apteekit perehdytettiin palvelun tarjoamiseen. Apteekit tiedottivat pilottitutkimuksesta paikallisen terveydenhuollon lääkäreitä ja muita terveydenhuollon ammattilaisia, jotka voivat ohjata asiakkaita palveluun. Sosiaali- ja terveysministeriön pilottitutkimukselle myöntämä rahoitus mahdollisti asiantuntijapalkkion maksamisen apteekeille ja palvelun tarjoamisen asiakkaille ilmaiseksi tai pientä omakustannusosuutta vastaan. Asiakkaiden tupakoimattomana pysymistä sekä kokemuksia tupakoinninvieroituspalvelusta kartoitettiin kyselylomakkeilla, jotka asiakkaat saivat täytettäväkseen palvelun alussa sekä noin 3 kuukauden kohdalla palvelun alkamisesta. Asiakkaiden taustatiedot kerättiin ensimmäisen tapaamisen yhteydessä erillisille taustatietolomakkeille ja palvelun aikana tehtyjä huomioita niille tarkoitetuille kaavakkeille. Ensimmäisen kyselylomakkeen palauttaneista 28 henkilöstä 20 ja toisen kyselylomakkeen palauttaneista 17 henkilöstä 13 oli pysynyt tupakoimattomana (55,6 % ja 36,1 % kaikista asiakkaista). Kaikki tupakoinnin lopettaneet käyttivät jotakin tupakasta vieroituslääkettä. Tupakoinnin lopettaneilla asiakkailla kyvykkyyden tunne oli keskimääräistä parempi sekä palvelun alussa että koko palvelun ajan. Asiakkaat pitivät palvelua tarpeellisena ja apteekin vieroitusohjaajalta saatua tukea tärkeänä. Asiakkaat kokivat myös palvelun saamisen apteekista tärkeäksi. Noin 32 % ensimmäiseen kyselyyn vastanneista ja 41 % toiseen kyselyyn vastanneista oli valmis maksamaan palvelusta. Heidän ilmoittamansa maksuvalmius oli keskimäärin noin 45 euroa (10–100 euroa). Muusta terveydenhuollosta lähetettiin palveluun vain vähän tai ei lainkaan asiakkaita. Tästä syystä apteekit rekrytoivat asiakkaita myös ilman kontaktia muuhun terveydenhuoltoon. Palvelun 36 asiakkaasta noin 36 % oli pysynyt tupakoimattomana 3 kuukauden kohdalla. Verrokkiryhmä jouduttiin jättämään tutkimuksesta pois verrokkihenkilöiden rekrytoinnin epäonnistuttua. Tulos on kuitenkin vertailukelpoinen kansainvälisiin tutkimuksiin, joissa on saatu vastaavanlaisia tuloksia. Apteekkien yksilöllisestä tupakoinninvieroituspalvelusta saattaa olla hyötyä tupakoinnin lopettamisessa siihen motivoituneille henkilöille ja erityisesti henkilöille, jotka käyttävät lisäksi tupakasta vieroituslääkettä. Asiakkaat kokivat palvelun tärkeäksi ja tarpeelliseksi, mutta heikko maksuvalmius asettaa haasteita palvelun tarjoamiselle apteekeissa. Yhteistyömallia muun terveydenhuollon kanssa tulisi kehittää.

Uusien lääkkeiden markkinoille tulo ja lääkekustannuksiin vaikuttaminen

Lääkekustannukset kasvoivat 2000-luvulla useimmissa teollistuneissa maissa terveydenhuollon kokonaismenoja nopeammin. Lääkkeiden rahoituksesta vastaavat ovatkin etsineet keinoja kustannusten kasvun hillitsemiseksi. Uudet, vanhoja lääkkeitä kalliimmat lääkkeet ovat yksi syy kustannusten kasvuun. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää uusien, avohoidossa käytettävien lääkkeiden käyttöönottoa, hintoja ja kustannuksia sekä analysoida lääkkeen erityiskorvattavuutta edeltävän peruskorvattavuusjakson ja korvauksen rajoittamisen vaikutuksia lääkkeiden kulutukseen ja hoitojen kohdentumiseen. Tutkimusten aineistoina käytettiin muun muassa Lääkelaitoksen ja Kelan tietokantoja ja lääkkeiden tukkumyyntitietoja. Lääkkeiden hintatiedot Euroopan maista kerättiin kyselyllä. Suomen markkinoille tuli vuosina 1996–2005 lähes 300 uutta lääkeainetta. Vuonna 2005 niiden osuus avohoidon lääkemyynnin arvosta oli 38 % ja kulutuksesta 19 %. Avohoidossa uutuuksia tuli erityisesti syöpien, infektioiden ja sydän- ja verisuonisairauksien hoitoon. Osa uutuuksista tarjosi merkittäviä uusia hoitomahdollisuuksia, osan lisähyöty oli vähäinen. Tiukan hintasääntelyn maissa uusien lääkkeiden tukkuhinnat olivat alhaisemmat kuin niissä maissa, joissa ei ollut suoraa sääntelyä. Maan asema tukkuhintojen vertailussa ei kuitenkaan määrittänyt sen asemaa vähittäismyyntihintaisessa vertailussa, sillä apteekkien kate ja verot vaihtelevat maittain. Suomessa uusien lääkkeiden tukkuhinnat olivat eurooppalaista keskitasoa, mutta verolliset vähittäismyyntihinnat keskitasoa korkeammat. Glaukooma-lääkkeillä erityiskorvattavuutta edeltävä peruskorvattavuusjakso hidasti uusien valmisteiden käyttöönottoa. Lääkkeiden tultua erityiskorvattaviksi niiden käyttäjämäärä ja kulutus kasvoivat. Kalleimpien statiinien korvauksen rajoittaminen niille potilaille, joille edullisemmat eivät sovi, lisäsi edullisten statiinien käyttöä. Rajoituksen jälkeen kalleimmat statiinit kanavoituivat sairaammille ja aiemmin muita statiineja käyttäneille. Toimenpiteiden pitkäaikaisvaikutuksista ja terveysvaikutuksista ei ole tietoa.