Geriatrisen lääkehoidon koulutustarpeet perusterveydenhuollossa - Moniammatillisen täydennyskoulutuksen suunnittelu LOST-alueen kotihoidon henkilöstölle

Sosiaali- ja terveysministeriön 2006 julkaiseman vanhustyön ja geriatrisen lääkehoidon kehittämistä koskevan selvityksen yhtenä tärkeänä huolenaiheena oli iäkkäiden lääkehoidon useat epäkohdat, kuten iäkkäitä hoitavien hoitajien lääkeosaamiseen liittyvät puutteet ja ongelmat. Yksi keino parantaa iäkkäitä hoitavien eri tahojen lääkehoito-osaamista on täydennyskoulutus, johon kaikilla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmillä on oikeus ja velvollisuus. Täydennyskoulutuksella pystytään myös kehittämään organisaatioiden toimintaa ja tuottamaan uusia, parempia palveluita. Tutkimuksessa selvitettiin Lohjan, Siuntion, Inkoon ja Karjalohjan muodostaman sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen LOSTin kotihoidon yksiköiden iäkkäiden lääkehoitoihin liittyviä koulutustarpeita. Tämän tutkimuksen avulla syvennettiin samalle tutkimusryhmälle tehdyn kyselytutkimuksen tuloksia. Tutkimusaineistona käytettiin LOST-alueen kotihoidon yksiköiden hoitajille (n=150) farmaseutin lopputyönä tehtyä kyselyaineistoa sekä työntekijöille (n=6) ja esimiehille (n=6) tehtyjä erillisiä ryhmäkeskusteluja. Lisäksi näkökulman laajentamiseksi ja moniammatillisuuden korostamiseksi aineistona käytettiin kotihoidon asiakkaita hoitavien lääkärien (n=4) teemahaastatteluja. Kyselyaineistosta analysoitiin erikseen sairaanhoitajien, lähihoitajien ja kodinhoitajien koulutustarpeet. Samat asiat nousivat esille kunkin ammattiryhmän tuloksissa. Tärkeimpinä lääkehoito-osaamiseen liittyvinä teoreettisina koulutettavina asioina kyselystä nousivat esille iäkkäiden farmakokinetiikka ja lääkkeiden käyttöön liittyvät erityispiirteet, lääkkeiden vaikutukset, lääkkeiden haittavaikutukset sekä lääkkeiden yhteisvaikutukset ja yhteensopivuus. Lisäksi teoreettisista taidoista nousi hoitotyön etiikkaan liittyvät tarkkuus ja huolellisuus työssä. Käytännön taidoista tärkeimpinä koulutettavina aiheina kyselystä nousivat asiakkaiden lääkehoidon ja voinnin seuranta, lääkkeiden jakaminen sekä lääkkeiden annosteluun liittyen se, että annostellaan oikeaa lääkettä ja vahvuutta, oikea annos ja oikeaan aikaan sekä oikeat antotavat. Ryhmäkeskusteluista ja lääkärien teemahaastatteluista haettiin syvempää ymmärrystä kyselyn tuloksiin. Yksi tärkeimmistä tämän laadullisen tutkimuksen löydöksistä oli kotihoidon yhteistyöhön liittyvät epäkohdat. Lääkehoitojen toteuttamista ja seurantaa voitaisiin tulosten perusteella parantaa lääkärien ja kotihoidon hoitajien yhteisellä koulutuksella. Tärkeimpiä sairauksia tai oireita, joihin hoitajat toivoisivat yhteisiä toimintakäytäntöjä, ovat diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, kipu, muistisairaudet sekä psyykensairaudet. Lisäksi koulutusaiheiksi tutkimuksesta nousivat iäkkäiden lääkehoidon erityispiirteet, lääkkeiden antoreitit ja lääkemuodot. Kyselyn sekä ryhmäkeskustelujen ja lääkärien teemahaastattelujen tuloksista tehtiin lopuksi synteesi, jonka lopputuloksena LOST-alueen kotihoidon hoitohenkilöstölle sekä kotihoidon lääkäreille koottiin yhteinen tarvelähtöinen täydennyskoulutussuunnitelma. Suunnitelma tehtiin aineistosta nousseiden koulutusaiheiden pohjalta, eikä siihen lisätty aiheita tutkimuksen ulkopuolelta.

Whose ETSIP? National and local ownership of Namibia's education and training sector improvement programme

Tämä työ tarkastelee kansallista ja paikallista omistajuutta Namibian opetussektorin kehittämisohjelmassa. Opetussektorin kehittämisohjelma ETSIP on 15-vuotinen sektoriohjelma vuosille 2005-2015 ja sen tavoitteena on edesauttaa Namibian kehittymistä tietoyhteiskunnaksi. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten kansallinen ja paikallinen omistajuus on toteutunut ETSIP prosessin aikana. Erityisesti pyritään selvittämään paikallistason opetussektorin virkamiesten näkemyksiä ETSIP prosessista, heidän roolistaan siinä ja siitä millaisia vaikuttamisen ja hallinnan mahdollisuuksia heillä on ollut prosessin aikana. Tutkimuksen lähtökohta on laadullinen ja lähestymistapa konstruktionistinen: tutkimus tarkastelee todellisuutta ihmisten kokemusten, näkemysten ja toiminnan kautta. Tutkimusaineisto koostuu haastatteluista, epävirallisista keskusteluista, lehtiartikkeleista ja ETSIP dokumenteista. Tutkimus osoittaa että kansallinen omistajuus on epämääräinen käsite sillä kansallisia toimijoita ja näkemyksiä on useita. Tutkimus vahvistaa Castel-Brancon huomion siitä, että omistajuutta on tarkasteltava kontekstissaan: muuttuvana ja kilpailtuna. ETSIPin rinnalle ollaan valmistelemassa uutta strategista ohjelmaa opetusministeriölle mikä saattaa muuttaa omistajuutta ETSIPiin. ETSIP dokumenttien omistajuusretoriikka myötäilee kansainvälisiä sitoumuksia avun vaikuttavuuden parantamiseksi mutta niistä puuttuu syvällisempi analyysi siitä, miten kansallinen ja paikallinen omistajuus toteutuisi käytännössä. Avunantajien näkemys omistajuudesta on suppea: omistajuus nähdään lähinnä sitoutumisena ennalta määrättyyn politiikkaohjelmaan. Haastatteluaineistosta nousee esiin Whitfieldin ja Frazerin jaottelu suppeista ja laajoista omistajuuskäsityksistä. Sitoutumista ETSIP ohjelmaan pidetään tärkeänä mutta riittämättömänä määritteenä omistajuudelle. Paikallisella tasolla sitoutuminen ETSIP ohjelman periaatteisiin ja tavoitteisiin on toteutunut melko hyvin mutta jos omistajuutta tarkastellaan laajemmin vaikutusvallan ja hallinnan käsitteiden kautta voidaan todeta että omistajuus on ollut heikkoa. Paikallisella tasolla ei ole ollut juurikaan vaikutusvaltaa ETSIP ohjelman sisältöön eikä mahdollisuutta hallita ohjelman toteutusta ja päättää siitä mitä hankkeita ohjelman kautta rahoitetaan. Tujanin demokraattisen omistajuuden käsite kuvaa tarvetta muuttaa ja laajentaa omistajuusajattelua huomioiden paikallisen tason paremmin. Tämä tutkimus viittaa siihen että omistajuuden toteutuminen paikallisella tasolla edellyttäisi institutionaalisen kulttuurin muutosta ja institutionaalisen legitimiteetin vahvistamista. Omistajuuden mahdollistamiseksi paikallisella tasolla tarvittaisiin poliittista johtajuutta, luottamusta, vastuullisuuden kulttuurin kehittämistä, tehokkaampaa tiedonjakoa, laajaa osallistumista, vuoropuhelua ja yhteistyötä. Ennen kaikkea tarvittaisiin paikallisen tason vaikutusvaltaa päätöksenteossa ja kontrollia resurssien käytöstä. Tälle muutokselle on selvä tarve ja tilaus.