Tilasto Suomen eläkkeensaajista kunnittain 2009

Tilasto Suomen eläkkeensaajista kunnittain perustuu Eläketurvakeskuksen ja Kansaneläkelaitoksen rekistereihin. Julkaisua on tuotettu vuodesta 1993 lähtien. Tilaston sisältöä on vuosien varrella jonkin verran uudistettu. Tarkempaa tietoa sisältöön kohdistuneista muutoksista on laatuselosteen kohdassa 4 Tilastojen yhtenäisyys ja vertailukelpoisuus sivulla 93. Julkaisu sisältää kuntakohtaista tietoa kaikista työ- ja kansaneläkkeensaajista sekä eläkemenosta. Tietoja on eläkkeensaajien lukumääristä, eläkkeiden suuruuksista sekä kokonaiseläkemenosta. Luokittelijoina ovat mm. eläkelaji, eläkkeensaajan ikä, eläkkeen suuruus ja eläkejärjestelmä. Koko maata koskevaa tietoa löytyy laajemmin julkaisusta Tilasto Suomen eläkkeensaajista, jota on julkaistu vuodesta 1981 lähtien.

Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2009

Tilasto Suomen eläkkeensaajista perustuu Eläketurvakeskuksen ja Kansaneläkelaitoksen rekistereihin. Julkaisua on tuotettu vuodesta 1981 lähtien. Vuosina 1981–1990 kirja julkaistiin erikseen suomen- ja ruotsinkielisenä. Ruotsinkielinen osa sisälsi suppean englanninkielisen liitteen. Vuodesta 1991 lähtien julkaisu on ollut kolmikielinen. Julkaisu sisältää tietoja kaikista työ- ja kansaneläkkeensaajista, eläkkeelle siirtyneistä ja eläkemenosta. Tietoja on kaikista eläkkeensaajista sekä erikseen Suomessa ja ulkomailla asuvista eläkkeensaajista, poikkeuksena eläkkeelle siirtyneet, joista ei ainakaan toistaiseksi tehdä erillistä tilastoa ulkomailla asuvista. Tilasto on ilmestynyt osana Suomen virallista tilastoa vuodesta 2003 lähtien. Laatuseloste on julkaisun liitteessä 1. Julkaisun alussa on kuvaus eläkejärjestelmästä ja eläke-etuuksista sekä tilastossa käytetyistä käsitteistä. Liitteessä 2 on suppea yhteenveto keskeisistä eläkelainsäädännön muutoksista.

Helsingin metropolialueen maisemaekologiset muutokset vuosina 1955-2009

Landscape is shaped by natural environment and increasingly by human activity. In landscape ecology, the concept of landscape can be defined as a kilometre-scale mosaic formed by different land-use types. In Helsinki Metropolitan Region, the landscape change caused by urbanization has accelerated after the 1950s. Prior to that, the landscape of the region was mainly only shaped by agriculture. The goal of this study was in addition to describing the landscape change to discuss the factors impacting the landscape change and evaluate thelandscape ecological impacts of the change. Three study areas at different distances from Helsinki city centre were chosen in order to look at the landscape change. Study areas were Malmi, Espoo and Mäntsälä regions representing different parts of the urban-to-rural gradient in 1955, 1975, 1990 and 2009. Land-use of the maps was then digitized into five classes: agricultural lands, semi-natural grasslands, built areas, waters and others using GIS methods. First, landscape change was studied using landscape ecological indices. Indices used were PLAND i.e. the proportions of the different land-use types in the landscape; MPS, SHEI and SHDI which describe fragmentation and heterogeneity of the landscape; and MSI and ED which are measures of patch shape. Second, landscape change was studied statistically in relation to topography, soil and urban structure of the study areas. Indicators used concerning urban structure were number of residents, car ownership and travel-related zones of urban form which indicate the degree of urban sprawl within the study areas. For the statistical analyses, each of the 9.25 x 9.25 km sized study areas was further divided into grids with resolution of 0.25 x 0.25 kilometres. Third, the changes in the green structure of the study areas were evaluated. The landscape change reflected by the proportions of the land-use types was the most notable in Malmi area where a large amount of agricultural land was developed from 1955 to 2009. The proportion of semi-natural grasslands also showed an interesting pattern in relation to urbanization. When urbanization started, a great number of agricultural lands were abandoned and turned into semi-natural grasslands but as the urbanization accelerated, the number of semi-natural grasslands started to decline because of urban densification. Landscape fragmentation and heterogeneity were the most widespread in Espoo study area which is not only because of the great differences in relative heights within the region but also its location in the rural-urban fringe. According to the results, urbanization induced agricultural lands to be more regular in shape both spatially and temporally whereas for built areas and semi-natural grasslands the impact of urbanization was reverse. Changes in landscape were the most insignificant in the most rural study area Mäntsälä. In Mäntsälä, built area per resident showed the greatest values indicating a widespread urban sprawl. The values were the smallest in highly urbanized Malmi study area. Unlike other study areas, in Mäntsälä the proportion of developing land in the ecologically disadvantageous cardependent zone was on the increase. On the other hand, the green structure of the Mäntsälä study area was the most advantageous whereas Malmi study area showed the most ecologically disadvantageous structure. Considering all the landscape ecological criteria used, the landscape structure of Espoo study area proved to be the best not least because of the great heterogeneity of its landscape. Thus the study confirmed the previous results according to which landscape heterogeneity is the most significant in areas exposed to a moderate human impact.

Kelan työterveyshuoltotilasto 2009

Kelan työterveyshuoltotilasto 2009 -julkaisu sisältää keskeiset tiedot työnantajien järjestämästä työterveyshuollosta ja yrittäjien työterveyshuollosta. Julkaisu tarjoaa tilastoja näiden etuuksien piiriin kuuluvista henkilöistä, korvatun toiminnan sisällöstä, kustannuksista ja maksetuista korvauksista. Kelan työterveyshuoltotilasto ilmestyy vuosittain. Sitä on julkaistu tilastovuodesta 1979 lähtien. Julkaisu kuuluu Suomen virallisen tilaston (SVT) sarjaan ja täyttää viralliselle tilastolle asetetut laatukriteerit. Julkaisua koskevien tilastojen (työterveyshuolto) laatuselosteet eri vuosilta löytyvät Kelan internetsivuilta osoitteesta www.kela.fi/tilastot/laatuselosteet.

Vapautta vai eriarvoisuutta? Vuokratyö työelämän muutoksen kentällä sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa vuosina 2005-2009.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen vuokratyöhön liittyvää yhteiskunnallista keskustelua. Aineistona olen käyttänyt Helsingin Sanomissa vuosina 2005-2009 julkaistuja vuokratyötä käsitteleviä artikkeleita (N=114) sekä internetin Suomi24 - sivuston keskustelupalstan vuokratyötä käsitteleviä kirjoituksia (N=392). Tutkimuksen taustalla on työelämänsosiologinen tutkimus, jossa on käsitelty muun muassa työelämän joustoja, työn yksilöllistymistä, epävarmuuden lisääntymistä ja kollektiivisten suojien heikkenemistä työelämässä. Nykypäivänä koettu epävarmuus ja työehtojen joustavuus eivät kuitenkaan ole täysin uusia ilmiöitä, vaan työn jäsrjestämisen tavat ovat aikaisemminkin aiheuttaneet eriarvoisuutta. Tutkielmassani kysyn, miten vuokratyötä käsittelevässä yhteiskunnallisessa keskustelussa tulkitaan työhön liittyvää joustavuutta, epävarmuutta ja eriarvoisuutta sekä työmarkkinoiden työntekijää yksilöivää ja luokittelevaa dynamiikkaa. Tutkimusmenetelmänä käytän diskurssianalyysia, jonka avulla selvitän vuokratyöilmiöön liittyviä merkityksellistämisen tapoja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Diskurssianalyysi metodisena viitekehyksenä antaa mahdollisuuden tutkia erilaisia sosiaalisen todellisuuden tuottamisen tapoja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Helsingin Sanomien teksteissä ja keskustelupalstan kannanotoissa ei vain puhuta vuokratyöstä, vaan siihen liittyviä tieto- ja uskomusjärjestelmiä ylläpidetään sekä uudistetaan ja muutetaan toisenlaisiksi. Vuokratyöhön liittyvät diskurssit rakentuvat sosiaalisessa todellisuudessa, ja toisaalta toimivat sosiaalisen todellisuuden rakentajina. Diskurssianalyysin tukena käytän myös argumentaatioanalyysia, jonka avulla tutkin sitä, miten tiettyjä versioita sosiaalisesta todellisuudesta pyritään perustelmaan yleisesti kannatettaviksi. Myös argumentointi on sosiaalista toimintaa, jolla pyritään sitouttaa vuorovaikutuskumppanit haluttuihin näkökantoihin. Vuokratyöhön liitetyt tulkinnat näyttäytyvät yhteiskunnallisessa keskustelussa ristiriitaisina. Aineistostani olen paikantanut neljä erilaista diskurssia, joilla vuokratyötä merkityksellistetään. Kaikkien etu - diskurssissa vuokratyö näyttäytyy joustavana ja työntekijän vapauden mahdollistavana työn muotona. Vuokratyötä pidetään merkittävänä työllistämiskeinona sekä hyödyllisenä ja tärkeänä työn muotona niin työntekijän, työnantajan kuin koko yhteiskunnankin kannalta. Eriarvoisuuden diskurssissa vuokratyö taas näyttäytyy epäoikeudenmukaisena ja epävarmana työn muotona. Vuokratyösuhteessa kierretään tai jopa rikotaan työsopimuslakia. Vuokratyötä tehdään usein siksi, ettei vakituisempaa työtä ole löytynyt. Pelisäännöt kunniaan -diskurssissa vuokratyö näyttäytyy työmuotona, jota täytyisi kontrolloida ja valvoa paremmin ja työnanatajapuolen tulisi ottaa vastuu siitä, että vuokratyöntekijöiden asema olisi oikeudenmukaisempi. Pelisäännöt j a niiden noudattaminen toisivat vuokratyöntekijöille kollektiivista suojaa työntekijöitä yksilöivillä työmarkkinoilla. Ulkomaalaiset ja toiset työssä -diskurssissa näyttäytyy globalisaation ja työmarkkinoiden etnisen monimuotoistumisen seuraukset ja se pohjautuu me - muut erottelulle, jossa vastakkain ovat suomalaiset työntekijät ja ulkomaalaiset vuokratyöntekijät. Yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyvien tulkintojen perusteella käy ilmi, että vuokratyössä ilmenee rakenteellisia ongelmia, jotka voivat johtaa tai ovat jo johtaneet työmarkkinoiden jakaantumiseen luokkiin, joissa työntekijät ovat eriarvoisessa asemassa. Pelisääntöjen luomisella ja noudattamisella voitaisiin paikata työlainsäädännössä ilmeneviä puutteita ja tulkinnanvaraisuutta. Sopimusyhteiskunnan ja työmarkkinoiden kollektiivisten suojien heikkenemisen vuoksi vuokratyöntekijä kuitnekin kohtaa työssään tilanteita, joissa pelisääntöjä ei noudateta. Vaikka osa vuokratyöntekijöistä arvostaa vuokratyön mahdollistamaa vapautta ja joustavuutta, yhteiskunnallisen keskustelun perusteella näyttää siltä, että vuokratyössä työelämänjoustoista hyötyvät pääasiassa vuokratyötä välittävät henkilöstöpalveluyritykset sekä vuokratyövoimaa käyttävät yritykset. Vuokratyöntekijän näkökulmasta katsottuna työnantajan intressien ja markkinatilanteen ehdoilla toteutettu joustavuus merkitsee usein epävarmuutta. Moniäänisyydestä huolimatta yhteiskunnallisessa keskustelussa ilmenevässä diskursiivisessa kamppailussa vuokratyön erilaisista tulkinnoista eriarvoisuutta representoivat diskurssit näyttäytyvät voimakkaampina sekä arvolatautuneisuuden että esitettyjen tulkintojen lukumäärän perusteella.

Suomalaisten teollisuusyritysten ympäristöraportointi vuosina 1980 - 2009 : kolmen tapausesimerkin tarkastelu.

Tutkimuksessa tarkastellaan niitä muutoksia, joita suomalaisten yritysten ympäristöraportoinnissa 1980-luvulta eteenpäin on tapahtunut, ja uusinstitutionaalisen taloushistorian sekä legitimaatioteorian käsityksiin nojautuen pyritään selvittämään syitä näille muutoksille. Tutkimusaineiston muodostavat kolmen toimialaltaan erilaisen suomalaisen teollisuusyrityksen (KONE, Rautaruukki ja Metsäliitto) vuosikertomukset sekä erilliset yhtysvastuuraportit vuosilta 1980-2009. Aineiston avulla tarkastellaan sitä määrällistä ja laadullista muutosta, joka ympäristöraportoinnissa kolmen vuosikymmenen aikana tapahtui, ja muun lähdeaineiston avulla etsitään selityksiä näille muutoksille. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällön analyysia. Tutkimuksen taustalla on ajatus, että institutionaalinen paine on saanut yritykset julkaisemaan ympäristöä koskevaa informaatiota enemmän kuin lainsäädännöllinen ohjaus tai perinteiset liike-elämän vaatimukset. Institutionaalisen paineen muodostumiseen puolestaan ovat vaikuttaneet muun muassa ympäristötietoisuuden lisääntyminen, liiketoiminnan kansainvälistyminen, ympäristöasioiden huomiointi mediassa, muutokset lainsäädännössä ja erilaisissa suosituksissa sekä muut liiketoimintaympäristön muutokset. Tässä työssä tarkasteltujen yritysten ympäristöraportoinnin kehitys on ollut hyvin paljon samansuuntaista, mutta jonkin verran eroja myös esiintyy. Pääasiassa ympäristöraportoinnin määrä lisääntyi nopeasti 1990-luvun alun jälkeen, jolloin ympäristöasioista alettiin raportoida monipuolisemmin, tavoitteena ilmeisesti oman yrityksen toiminnan puolustaminen. Vuosituhannen vaihteessa ympäristöraportointi omaksuttiin osaksi laajempaa yhteiskuntavastuun raportointia, ja raportoinnin teemoiksi nousivat muun muassa kestävän kehityksen tavoitteet, koko yrityksen sitoutuminen tavoitteisiin sekä ympäristöasioiden huomiointi yhtenä yrityksen perusarvoista. Tässä tutkimuksessa näitä tuloksia arvioidaan DiMaggion ja Povvellin organisaatioteorian käsittein, ja raportoinnin muutokseen vaikuttava institutionaalinen paine jaetaan kolmeen tämän teorian mukaiseen ryhmään: pakottava paine (lainsäädäntö ja pakottavat normit), mimeettinen paine (yritysten pyrkimys samanlaisuuteen muiden toimintaa matkimalla) sekä normatiivinen paine (ammattimaistuminen, asiantuntijoiden vallan kasvu). Kolmen tapausesimerkin tarkastelu osoittaa, että pakottava paine on koko ajan ollut tärkeä raportointiin vaikuttanut tekijä, mimeettinen paine korostui ympäristöraportoinnin lisääntymisen alkuaikoina ja normatiivisen paineen merkitys puolestaan on korostunut tarkasteluajanjakson loppupuolella.

Suomalaisten yksityismetsien raakapuun tarjonta 1999-2009

Pro gradu -tutkielman tavoite on mallintaa suomalaisten yksityismetsien raakapuun tarjontaa vuosien 1999-2009 puukauppa-aineistolla. Tutkielman tulos on raakapuun kantohinnasta ja muista tarpeellisista selittävistä muuttujista riippuva tarjonnan funktio kaikille käsitellyille raakapuulajeille. Tutkielman toimeksiantaa UPM-Kymmene Oyj. Tarkoitus on, että tarjontafunktioiden ja lopputuotteidensa kysynnän tuntemuksen avulla UPM-Kymmene voi tarkastella mahdollisuuksiaan puunhankintaan tulevaisuudessa. Tutkielma esittelee suomalaisen raakapuumarkkinan erityispiirteitä, metsäekonomista teoriaa raakapuun tarjonnasta sekä aihetta koskevien aiempien empiiristen tutkimusten tuloksia. Esittelyn perusteella löydetään kysymyksenasettelun kannalta hinnan lisäksi kiinnostavimmat muuttujat tarjonnan vaihtelun selittämiseen. Osoittautuu, että vaikka kysyntäfunktion olemassaolon taloustieteellinen perusteltavuus suomalaisella raakapuumarkkinalla on kyseenalainen, ostomäärän ja hinnan samanaikainen määräytyminen aiheuttaa aineistossa riippuvuutta tarjontamallien virhetermin ja selittävänä muuttujana käytettävän kantohinnan välillä. Tutkielma jatkuu simultaanisuusharhan, instrumenttimuuttujamenetelmän ja kaksivaiheisen pienimmän neliösumman menetelmän esittelyllä seuraten Hamiltonin kirjaa 77me Serres Analysis (1994) sekä Davidsonin ja MacKinnonin kirjaa Econometric Theory and Methods (2004). Tarkentuvaa estimaattoria varten tarvitaan instrumenttimuuttujia, jotka valitaan kunkin raakapuulajin mallille erikseen. Osassa tarjontamalleista havaitaan estimolntimenetelmän kannalta olennaista muuttujien epästationaarisuutta, joka perustellaan seurauksettomaksi soveltaen johtopäätöksiä Hsiaon artikkelista Statistical Properties of the Tvvo-Stage Least Squares Estimator Under Cointegration (1997). Diagnostisen tarkastelun jälkeen mallit todetaan moitteettomiksi. Tulosten mukaan raakapuun tarjonnan hintajousto on korkeampi kuin esitellyissä aikaisemmissa empiirisissä tutkimuksissa. Lisäksi käsiteltyjen kuitupuulajien tarjontojen hintajoustot ovat tukkipuulajien joustoja korkeampia, mikä on metsänhoidollisin syin perusteltavaa. Tarjonta ei sen sijaan näytä juuri reagoineen käsitellylle aikajaksolle sattuneisiin veromuutoksiin. Osoittautuu myös, ettei tarjonta riipu voimakkaasti sijoitetun pääoman hinnasta eli korosta. Valtiotieteellisen tiedekunnan dekaani ja UPM-Kymmene sopivat vuonna 2009, että pro gradu -tutkielmasta säilytetään valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastossa sensuroitua kappaletta, josta yksityiskohtaisimmat lopputulokset jätetään pois. Tämä tutkielman kappale on suppea, siten sivumäärältään tiivistelmäsivun tietoa lyhyempi.

Kosmopolitanistisen ilmastoetiikan mahdollisuudet. Diskurssianalyyttinen tulkinta Kööpenhaminan ilmastokokouksesta 2009

Tässä pro gradu –työssä tarkastellaan valtioiden ilmastokonferenssissa pitämissä puheenvuoroissa esiintyviä diskursseja ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvistä oikeudenmukaisuuskysymyksistä. Tutkielmassa etsitään vastauksia ensinnäkin siihen, millä tavoilla valtioiden korkeat edustajat puhuvat ilmastonmuutoksesta ja sen hallinnasta. Toisekseen analysoidaan, tukeutuvatko valtiot puheissa kosmopolitanistisiin käsityksiin ilmasto-oikeudenmukaisuudesta vai hallitseeko niissä kommunitaristinen etiikka. Kosmopolitanistinen etiikka on hallitsevassa asemassa kansainvälisen politiikan filosofiassa, mutta käytännön politiikassa sen ajatellaan olevan kommunitarististen lähestymistapojen varjossa. Tämän työn yhtenä lähtökohtana on ajatus siitä, että kansainvälinen ilmastopolitiikka on ilmastonmuutokseen liittyvän syvän keskinäisriippuvuuden ja yhteistyön välttämättömyyden vuoksi erityisen otollinen politiikan ala kosmopolitanistiselle ajattelulle. Tavoitteena on tutkia, näkyykö tämä valtioiden puhetavoissa. Tutkielman aineistona on 64 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa joulukuussa 2009 pidettyä puhetta, jotka ovat otos konferenssissa puhuneiden 192 valtion puheenvuoroista. Puheet on valittu kokouksen lopussa pidetystä kolmen päivän mittaisesta ”korkean tason osiosta”, jossa ministerit ja valtioiden päämiehet pitivät niin kutsuttuja kansallisia lausuntoja. Aineisto on valittu sillä perusteella, että näihin puheisiin tiivistyy kunkin valtion ilmastopoliittisen ajattelun ydin. Aineistoa teemoitellaan ensin erilaisten keskeisten aiheiden kartoittamiseksi. Tämän jälkeen sitä analysoidaan tarkemmin kriittisen diskurssianalyysin keinoin Norman Fairclough’n esittelemillä menetelmillä. Aineistosta nostetaan esiin kuusi erilaista diskurssia ilmastonmuutoksesta ja sen edellyttämästä politii-kasta. Näitä ovat: ”rikkaiden syyllisyys”, ”talousjärjestelmän kritiikki”, ”oikeus kehittyä”, ”vastuulliset rikkaat”, ”vihreä kasvu” ja ”samalla planeetalla”. Kunkin diskurssin keskeisiä piirteitä ja teemoja esitellään ensin yleisellä tasolla, minkä jälkeen analysoidaan tarkemmin kustakin yhtä puhetta, jossa kyseinen diskurssi on erityisen vahvasti läsnä. Diskurssit ovat erilaisia tulokulmia ilmastoeettisiin kysymyksiin, ja kiinnostuksen kohteena oleva kosmopolitanistinen ajattelu on niissä läsnä erilaisissa asteissa. Vahvimmin kosmopolitanistinen etiikka tulee esiin ”samalla planeetalla” –diskurssissa, joka hallit-see erityisesti monien pienten saarivaltioiden puheita. Sen sijaan eniten kommunitaristisia äänenpainoja on ”oikeus kehittyä” –diskurssissa, joka on vaikutusvaltainen suuressa joukossa kehitysmaiden puheita. Yleisesti kosmopolitanistinen ajattelu tulee lievemmissä muodoissaan aineistossa laajasti esiin, mutta vahva kaikkien maailman ihmisten yhtäläisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin perustuva argumentointi on harvinaista. Johtopäätöksenä todetaan, että kosmopolitanismi on osa kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden hyväksyttyä puhetapaa mutta lähinnä sellaisissa muodoissa, joissa sillä ei ole radikaaleja poliittisia seurauksia.

Verkkojen punontaa vai Macintosheja? Kansalaisjärjestöjen täydentävä rooli Suomen julkisessa kehitysyhteistyössä maaseutusektorin osalta 1995-2009

Suomi on sitoutunut tavoitteeseen, jossa vuotuinen kehitysyhteistyöhön suuntautuva raha vastaa 0,7 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Vuoden 1994 jälkeen Suomen bilateraalisen avun puitteissa maaseutukehitykseen suunnatut myönnöt ovat pudonneet alle kymmeneen prosenttiin Suomen virallisesta kehitysavusta. Julkisesta kehitysyhteistyöstä vuonna 2009 kansalaisjärjestöille menevä osuus oli 12,8%. Suomen virallinen näkemys maaseutusektorin tärkeydestä vaihtelee, jos ei vuosittain, niin hallituksittain. Pyrin selvittämään kansalaisjärjestöjen ja valtion suhteen toimivuutta, eli ovatko kansalaisjärjestöt täydentävä voima Suomen julkisessa kehitysyhteistyössä. Näkökulmana on maaseutusektori, jota pidetään avaimena köyhyyden ja nälän poistamisessa. Onko julkisen kehitysyhteistyön maaseudulle suuntautuvan rahamäärän suhteellinen pienentyminen saanut kansalaisjärjestöissä aikaan ”täydentävän reaktion”. Suomen kehitysyhteistyön tärkein tavoite on köyhyyden poistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen vuoden 2000 vuosituhattavoitteiden mukaisesti. Tutkimukseni primäärilähteitäni ovat kansalaisjärjestöjen vuosiraportit tai –kertomukset sekä hallituksen vuosittaiset kehitysyhteistyökertomukset sekä hallituksen kehityspoliittiset ohjelmat. Sekundaarilähteet ovat aiempaa tutkimusta ja aikalaiskirjoittelua. Näiden lisäksi haastattelin entistä kehitysyhteistyöministeriä Pekka Haavistoa sekä Kepan Helena Nevalaista. Aineistoa tutkittuani Kirkon Ulkomaanavun kohdalla maaseutusektorin osuus kehitysyhteistyöstä oli vuoteen 1999 asti aina yli 30% jonka jälkeen se on vaihdellut 15% ja 32% välillä, laskeutuen vuoden 2009 lukemiin eli 18%:iin. Karkeasti voin todeta Kirkon Ulkomaanavun maaseutusektorille menevän rahan suhteellisesti laskeneen koko tutkimusajanjaksoni ajan. Retoriikan kannalta KUA näkee itsensä täydentävänä, vastavoimana suhteessa valtioon. World Visionin voidaan sanoa pitäneen maaseutusektorille menevän rahamäärän suhteessa samana koko tutkimusajanjakson, ottaen huomioon organisaation huomattavan laajentumisen. Näin ollen kolmesta tutkimastani suomalaisesta kehitysyhteistyötä tekevästä valtion kumppanuusjärjestöstä ainoastaan Fida on kasvattanut maaseutusektorille suuntautuvaa rahamäärää suhteessa omaan varainkäyttöön. Hallituksen retoriikassa maatalous on noussut esille 2000-luvulla. Lehtomäen kaudella 2003 maatalous sai palstatilaa enemmän kuin aiemmin tutkimallani ajalla. Ennen Lehtomäkeä (2003-2007) ja Väyrystä (2007-2011) maaseutusektori ei ollut saanut erityismainintaa hallituksen kehitysyhteistyökertomuksissa. Hallituksen tematiikka on pääasiallisesti seurannut suurelta linjaltaan MDG1:tä, vaikkakaan vielä ennen 2000-luvun taitetta sitä ei oltu virallisesti kirjattu ohjelmiin. Ennen Lehtomäen MDG1-avausta kehitysyhteistyökertomusten osalta, köyhyyden lievittäminen/vähentäminen on ollut päätavoitteita listatessa aina ensimmäisenä tai toisena. Keskusta on tematiikassaan nostanut maaseudun lähemmäs keskiötä, mutta tutkimissani lukemissa sen sijoittuminen keskiöön ei juuri näy. Kansalaisjärjestöt eivät täydennä Suomen julkista kehitysyhteistyötä maaseutusektorin osalta. Toisaalta on selvää, että maaseudun rooli Suomen julkisen kehitysyhteistyön retoriikassa on kasvanut etenkin viime vuosina. Ei jäänyt epäselväksi, että kansalaisjärjestöt koetaan valtion kehitysyhteistyötä täydentävänä voimana, niin valtion julkaisuissa kuin kansalaisjärjestöpuolenkin julkaisuissa. Ristiriita on ilmeinen.