Coordinated Verb Pairs in Texts

This dissertation discusses the relation between lexis, grammar and textual organisation. The major premise adopted here is that grammatical structures are motivated both by semantic potential of words and by text-pragmatic demands. In other words, it is argued that grammatical structures form the interface between lexis and textual organisation, and that linguistic analysis should not concentrate on analysing grammatical structures in isolation, independent of context. From this point of view, grammatical structures are said to be 'well-formed' only in relation to the context they occur in. This study is based on a corpus of three million words of recent Finnish fiction from which all the occurrences of the coordinated verb pairs ([V ja V] -pairs]) containing one of the intransitive motion verbs 'lähteä' (to go), 'mennä' (to go), 'päästä' (to get into), 'nousta' (to get up), and 'laskea' (to go down), were extracted. This set of verbs was established using methods described in earlier work by Lagus & Airola (2001, and 2005). The quantitative analysis of the [V ja V] -pairs was used to carry out a qualitative analysis of individual texts. In analysing the texts, an analogy was made between musical and textual structure. The results show among others that individual verbs specialise in different functions when occurring in coordinated verb pairs. One aspect was that those verb pairs including the verb 'nousta' tend to function as markers of textual boundaries and thus reflect the organisation of narrative substance. The verb 'mennä' has weakened literal meanings, but strengthened modal meanings when occurring in [V ja V] -pairs, and, in many cases, the verb 'lähteä' in [V ja V] -pairs function as an aspectual marker rather than a pure verb of motion. That there is a gradient from the concrete sense of motion into more differentiated senses of a verb in [V ja V] -pairs alongside the structure-creating potential of the [V ja V] -pairs themselves suggest an ongoing grammaticalisation process of the patterns discussed.

A Sketch of the Phonology and Grammar of Rajbanshi

This dissertation is a synchronic description of the phonology and grammar of two dialects of the Rajbanshi language (Eastern Indo-Aryan) as spoken in Jhapa, Nepal. I have primarily confined the analysis to the oral expression, since the emerging literary form is still in its infancy. The grammatical analysis is therefore based, for the most part, on a corpus of oral narrative text which was recorded and transcribed from three informants from north-east Jhapa. An informant, speaking a dialect from south-west Jhapa cross checked this text corpus and provided additional elicited material. I have described the phonology, morphology and syntax of the language, and also one aspect of its discourse structure. For the most part the phonology follows the basic Indo-Aryan pattern. Derivational morphology, compounding, reduplication, echo formation and onomatopoeic constructions are considered, as well as number, noun classes (their assignment and grammatical function), pronouns, and case and postpositions. In verbal morphology I cover causative stems, the copula, primary and secondary agreement, tense, aspect, mood, auxiliary constructions and non-finite forms. The term secondary agreement here refers to genitive agreement, dative-subject agreement and patient (and sometimes patient-agent) agreement. The breaking of default agreement rules has a range of pragmatic inferences. I argue that a distinction, based on formal, semantic and statistical grounds, should be made between conjunct verbs, derivational compound verbs and quasi-aspectual compound verbs. Rajbanshi has an open set of adjectives, and it additionally makes use of a restricted set of nouns which can function as adjectives. Various particles, and the emphatic and conjunctive clitics are also considered. The syntactic structures studied include: non-declarative speech acts, phrase-internal and clause-internal constituent order, negation, subordination, coordination and valence adjustment. I explain how the future, present and past tenses in Rajbanshi oral narratives do not seem to maintain a time reference, but rather to indicate a distinction between background and foreground information. I call this tense neutralisation .

Análisis de la preposición hacia y establecimiento de sus equivalentes en finés

Title of the Master's thesis: Análisis de la preposición hacia y establecimiento de sus equivalentes en finés (trans. Analysis of the Spanish preposition hacia and the finding of its equivalents in Finnish) Abstracts: The aim of this Master thesis is to provide a detailed analysis of the Spanish preposition hacia from a cognitive perspective and to establish its equivalents in Finnish language. In this sense, my purpose is to demonstrate the suitability of both cognitive perspectives and Contrastive Linguistics for semantic analysis. This thesis is divided into five chapters. The first chapter includes a presentation and a critical review of the monolingual lexical processing and semantic analysis of the Spanish preposition hacia in major reference works. Through this chapter it is possible to see both the inadequacies and omissions that are present in all the given definitions. In this sense, this chapter shows that these problems are not but the upper stage of an ontological (and therefore methodological) problem in the treatment of prepositions. The second chapter covers the presentation of the methodological and theoretical perspective adopted for this thesis for the monolingual analysis and definition of the Spanish preposition hacia, following mainly the guidelines established by G. Lakoff (1987) and R. Langacker (2008) in his Cognitive grammar. Taken together, and within the same paradigm, recent analytical and methodological contributions are discussed critically for the treatment of polysemy in language (cf. Tyler ja Evans 2003). In the third chapter, and in accordance with the requirements regarding the use of empirical data from corpora, is my aim to set out a monolingual original analysis of the Spanish preposition hacia in observance of the principles and the methodology spelled out in the second chapter. The main objective of this chapter is to build a full fledged semantic representation of the polysemy of this preposition in order to understand and articulate its meanings with Finnish language (and other possible languages). The fourth chapter, in accordance with the results of chapter 3, examines and describes and establishes the corresponding equivalents in Finnish for this preposition. The results obtained in this chapter are also contrasted with the current bilingual lexicographical definitions found in the most important dictionaries and grammars. Finally, in the fifth chapter of this thesis, the results of this work are discussed critically. In this way, some observations are given regarding both the ontological and theoretical assumptions as well regarding the methodological perspective adopted. I also present some notes for the construction of a general methodology for the semantic analysis of Spanish prepositions to be carried out in further investigations. El objetivo de este trabajo, que caracterizamos como una tarea de carácter comparativo-analítico, es brindar un análisis detallado de la preposición castellana hacia desde una perspectiva cognitiva en tanto y a través del establecimiento de sus equivalentes en finés. Se procura, de esta forma, demostrar la adecuación de una perspectiva cognitiva tanto para el examen como para el establecimiento y articulación de la serie de equivalentes que una partícula, en nuestro caso una preposición, encuentra en otra lengua. De esta forma, y frente a definiciones canónicas que advierten sobre la imposibilidad de una caracterización acabada del conjunto de usos de una preposición, se observa como posible, a través de la aplicación de una metodología teórica-analítica adecuada, la construcción de una definición viable tanto en un nivel jerárquico como descriptivo. La presente tesis se encuentra dividida en cinco capítulos. El primer capítulo comprende una exposición y revisión critica del tratamiento monolingüe lexicográfico y analítico que la preposición hacia ha recibido en las principales obras de referencia, donde se observa que las inadecuaciones y omisiones presentes en la totalidad de las definiciones analizadas representan tan sólo el estadio superior de una problemática de carácter ontológico y, por tanto, metodológico, en el tratamiento de las preposiciones. El capítulo segundo comprende la presentación de la perspectiva teórica metodológica adoptada en esta tesis para el análisis y definición monolingüe de la preposición hacia, teniendo por líneas directrices las propuestas realizadas por G. Lakoff , así como a los fundamentos establecidos por R. Langacker en su propuesta cognitiva para una nueva gramática. En forma conjunta y complementaria, y dentro del mismo paradigma, empleamos, discutimos críticamente y desarrollamos diferentes aportes analítico-metodológicos para el tratamiento de la polisemia en unidades lingüísticas locativas. En el capítulo tercero, y en acuerdo con las exigencias respecto a la utilización de datos empíricos obtenidos a partir de corpus textuales, se expone un análisis original monolingüe de la preposición hacia en observancia de los principios y la metodología explicitada en el capítulo segundo, teniendo por principal objetivo la construcción de una representación semántica de la polisemia de la preposición que comprenda y articule los sentidos prototípicos para ésta especificados. El capítulo cuarto, y en acuerdo con los resultados de nuestro análisis monolingual de la preposición, se examinan, describen y establecen los equivalentes correspondientes en finés para hacia; asimismo, se contrastan en este capítulo los resultados obtenidos con las definiciones lexicográficas bilingües vigentes. Se recogen en el último y quinto capítulo de esta tesis algunas observaciones tanto respecto a los postulados ontológicos y teórico-metodológicos de la perspectiva adoptada, así como algunas notas para la construcción de una metodología general para el análisis semántico preposicional.

Intermediate Past BE : A Paradigm Reshaped With Data Drawn From HARES

In this paper, I look into a grammatical phenomenon found among speakers of the Cambridgeshire dialect of English. According to my hypothesis, the phenomenon is a new entry into the past BE verb paradigm in the English language. In my paper, I claim that the structure I have found complements the existing two verb forms, was and were, with a third verb form that I have labelled ‘intermediate past BE’. The paper is divided into two parts. In the first section, I introduce the theoretical ground for the study of variation, which is founded on empiricist principles. In variationist linguistics, the main claim is that heterogeneous language use is structured and ordered. In the last 50 years of history in modern linguistics, this claim is controversial. In the 1960s, the generativist movement spearheaded by Noam Chomsky diverted attention away from grammatical theories that are based on empirical observations. The generativists steered away from language diversity, variation and change in favour of generalisations, abstractions and universalist claims. The theoretical part of my paper goes through the main points of the variationist agenda and concludes that abandoning the concept of language variation in linguistics is harmful for both theory and methodology. In the method part of the paper, I present the Helsinki Archive of Regional English Speech (HARES) corpus. It is an audio archive that contains interviews conducted in England in the 1970s and 1980s. The interviews were done in accordance to methods used generally in traditional dialectology. The informants are mostly elderly male people who have lived in the same region throughout their lives and who have left school at an early age. The interviews are actually conversations: the interviewer allowed the informant to pick the topic of conversation to induce a maximally relaxed and comfortable atmosphere and thus allow the most natural dialect variant to emerge in the informant’s speech. In the paper, the corpus chapter introduces some of the transcription and annotation problems associated with spoken language corpora (especially those containing dialectal speech). Questions surrounding the concept of variation are present in this part of the paper too, as especially transcription work is troubled by the fundamental problem of having to describe the fluctuations of everyday speech in text. In the empirical section of the paper, I use HARES to analyse the speech of four informants, with special focus on the emergence of the intermediate past BE variant. My observations and the subsequent analysis permit me to claim that my hypothesis seems to hold. The intermediate variant occupies almost all contexts where one would expect was or were in the informants’ speech. This means that the new variant is integrated into the speakers’ grammars and exemplifies the kind of variation that is at the heart of this paper.

Modality as portrayed in upper secondary school textbooks : A corpus-based approach

Tämän pro gradu -lopputyön aiheena on englannin kielen modaalisten apuverbien ns. ydinjoukko: will, would, can, could, shall, should, may, might ja must. Semantiikan kannalta nämä apuverbit ovat erityisen kompleksisia: niiden tulkinnassa on usein huomattavaa monivivahteisuutta, vaikka perinteiset kieliopit antavat ymmärtää niillä olevan kaksi tai kolme toisistaan selkeästi erillään olevaa merkitystä. Ne asettavatkin vieraan kielen oppimisympäristössä erityisiä haasteita. Viimeaikainen kehitys korpuslingvistiikan metodeissa on tuottanut entistä tarkempia kuvauksia siitä, miten modaalisia apuverbejä nykyenglannissa käytetään ja mihin suuntaan niiden kehitys on lyhyenkin ajan sisällä kulkenut. Tämän tutkielman tavoitteena on ollut verrata näiden uusien tutkimusten tuloksia siihen todellisuuteen, jonka englannin kielen lukiotasoinen oppimateriaali Suomessa opiskelijalle tarjoaa. Lähdin siitä, että opetussuunnitelman vaatima autenttisuus ja kommunikaativisuus kieltenopetuksessa tulisi näkyä tasapuolisena modaalisten apuverbien kohteluna. Alkuperäinen hypoteesini kuitenkin oli, että siinä miten modaalisuus ilmenee autenttisessa ympäristössä ja siinä miten se esitetään oppikirjoissa, on poikkeavuuksia. Lähestymistapani tähän tutkielmaan oli korpuslähtöinen. Valitsin kahdesta lukion kirjasarjasta ne kirjat, joissa modaaliset apuverbit mainittiin eksplisiittisesti. Skannasin jokaisen neljästä eri kirjasta löytyvän (kokonaisen) tekstin ja rakensin näistä aineksista pienen korpuksen. Tästä korpuksesta hain korpusanalyyseihin tarkoitetulla ohjelmalla kaikki lauseet, joissa esiintyi modaalisia apuverbejä. Tämän jälkeen analysoin jokaisen modaalisen apuverbin semanttisesti lauseyhteydessään. Tämän analyysin tuloksena pystyin rakentamaan taulukoita ja vertailemaan tuloksia uusimpien tutkimusten tuloksiin. Tämän tutkielman perusteella poikkeavuuksia on olemassa. Yleisesti ottaen modaalisten apuverbien keskinäinen frekvenssi oli oikean suuntainen: mitään apuverbiä ei ollut käytetty merkittävästi enemmän tai vähemmän kuin mitä viimeaikaisen tutkimuksen valossa olisi suotavaa. Sen sijaan apuverbien semanttisessa jakaumassa oli paikoin suuriakin eroja siinä, mitkä merkitykset oppikirjoissa painottuivat ja mitkä taas nykyenglannissa vaikuttaisivat olevan frekvensseiltään suurempia. Erityisesti can ja must erottuivat joukosta siinä, että oppikirjojen tarjoama kuva niiden käytöstä on päinvastainen kuin mitä voisi odottaa: can-verbin käyttö painottui selvästi tarkoittamaan ’kykyä’ eikä ’mahdollisuutta’, joka nykytutkimuksen valossa on sen pääasiallinen käyttötapa. Toisaalta must tarkoitti aineistossa ylikorostuneesti ’pakkoa’, kun se useimmiten nykyään tarkoittaa yhtä usein ’johtopäätöstä’ kuin ’pakkoa’. Lisäksi ’lupaa’ pyydettiin aineistossa merkillisen harvoin. Tulosten perusteella esitän, että oppikirjojen tekijät yleisellä tasolla luopuisivat kielioppikirjojen luutuneista käsityksistä ja uskaltaisivat altistaa opiskelijat koko modaalisten apuverbien merkityskirjolle.

World Wide Web korpuksena kielitieteellisen tutkimusaineiston haku verkkosivuilta

Tämä tutkielma käsittelee World Wide Webin sisältämien verkkosivujen sisältöjen käyttöä korpusmaisesti kielitieteellisenä tutkimusaineistona. World Wide Web sisältää moninkertaisesti enemmän tekstiä kuin suurimmat olemassa olevat perinteiset tekstikorpukset, joten verkkosivuilta voi todennäköisesti löytää paljon esiintymiä sellaisista sanoista ja rakenteista, jotka ovat perinteisissä korpuksissa harvinaisia. Verkkosivuja voidaan käyttää aineistona kahdella eri tavalla: voidaan kerätä satunnainen otos verkkosivuista ja luoda itsenäinen korpus niiden sisällöistä, tai käyttää koko World Wide Webiä korpuksena verkkohakukoneiden kautta. Verkkosivuja on käytetty tutkimusaineistona monilla eri kielitieteen aloilla, kuten leksikograafisessa tutkimuksessa, syntaktisten rakenteiden tutkimuksessa, pedagogisena materiaalina ja vähemmistökielten tutkimuksessa. Verkkosivuilla on perinteisiin korpuksiin verrattuna useita haitallisia ominaisuuksia, jotka pitää ottaa huomioon, kun niitä käytetään aineistona. Kaikki sivut eivät sisällä kelvollista tekstiä, ja sivut ovat usein esimerkiksi HTML-muotoisia, jolloin ne pitää muuttaa helpommin käsiteltävissä olevaan muotoon. Verkkosivut sisältävät enemmän kielellisiä virheitä kuin perinteiset korpukset, ja niiden tekstityypit ja aihepiirit ovat runsaslukuisempia kuin perinteisten korpusten. Aineiston keräämiseen verkkosivuilta tarvitaan tehokkaita ohjelmatyökaluja. Näistä yleisimpiä ovat kaupalliset verkkohakukoneet, joiden kautta on mahdollista päästä nopeasti käsiksi suureen määrään erilaisia sivuja. Näiden lisäksi voidaan käyttää erityisesti kielitieteellisiin tarpeisiin kehitettyjä työkaluja. Tässä tutkielmassa esitellään ohjelmatyökalut WebCorp, WebAsCorpus.org, BootCaT ja Web as Corpus Toolkit, joiden avulla voi hakea aineistoa verkkosivuilta nimenomaan kielitieteellisiin tarkoituksiin.

The SCOTS corpus and TEFL: Discovering and Using Strategies of Spoken English in Finnish Upper Secondary Schools

Suomen koulutuspolitiikasta vastaavat viranomaiset ovat reagoineet kansainvälisten kommunikaatiotarpeiden asettamiin haasteisiin ja muuttaneet yhden lukion A-tasoisen vieraan kielen kurssin sisällön vastaamaan suullisen viestinnän tarpeita. Tutkimuksessa selvitetään, miten englannin puhestrategioita voi opettaa suomalaisille lukiolaisille ja mitä metodeja on käytettävissä puhestrategioiden oppimisen arvioimiseksi. Vastaan asettamiini kysymyksiin aikaisemman tutkimuskirjallisuuden ja englannin kielen lukio-opetuksesta keräämäni aineiston avulla. Keskeisiä elementtejä tutkielmassa ovat erityisesti pragmaattinen kompetenssi ja kolme yleisen tason puhestrategiaa (keskustelun aloittaminen, oman puheenvuoron säilyttäminen sekä keskustelun ylläpitäminen). Aineistossa on mukana 65 ensimmäisen vuosiluokan lukiolaista (luokka A ja B) Helsingistä ja Espoosta. Opetusmateriaalina on käytetty SCOTS korpusta; tarkemmin määriteltynä puhetiedosto nimeltä Conversation 20: Four secondary school girls in the North East. Tiedostossa esille tulleet, kolmeen puhestrategiaan liittyvät fraasit, sanat ja rakenteet havainnollistettiin opiskelijoille mm. AntConc - konkordanssiohjelman avulla. Opiskelijat tekivät myös kirjallisia ja suullisia harjoituksia, jotka liittyivät puhestrategioihin. Neljälle vapaaehtoiselle opiskelijalle suunnattu toinen suullinen tehtävätyyppi vapaamuotoisine keskusteluineen äänitettiin, transkriboitiin ja tuloksia arvioitiin mm. eurooppalaisen viitekehyksen avulla. Lisäksi B - luokka vastasi kyselylomakkeeseen, jossa kysyttiin heidän mielipiteitään esim. hyödyllisimmästä testioppitunnista sekä heidän osallistumishalukkuudestaan uudelle pitkän englannin kahdeksannelle syventävälle kurssille. Tutkimustulokset ovat kannustavia ja osoittavat, että puhestrategioita on mahdollista opettaa jo lukiotasolla. Vaikka tutkimuksessa käytetty lähestymistapa oli opiskelijoille osittain uusi, valtaosa heistä myönsi oppineensa uutta englannin kielen keskustelurakenteista. Lisäksi vapaaehtoisten opiskelijoiden äänitetyt ja transkriboidut keskustelut tarjoavat hyvän lähtökohdan mahdolliselle jatkotutkimukselle.

Olen maa johon tahdot : Timo K. Mukan maailmankuvan poetiikkaa

The dissertation deals with the prose texts of the Finnish writer Timo K. Mukka, renowned for his depictions of his native Lapland. This research concerns the creation of world view in Mukka s prose, which is approached by studying what Mikhail Bakhtin calls generic change. Such genre change is the most characteristic feature of Mukka s prose. His prose is permeated with two genres in particular and changes between them: the ballad-like, archaistic and romantic prose-poem style and naturalistic, even grotesque expressions. In addition, these genres are associated with sublime and grotesque styles so that generic change tends to involve also stylistic changes in Mukka s prose. This study probes the tension-filled interrelationships between the ballad and naturalistic prose by examining the discourse of Mukka s characters. It is shown that these characters invariably find themselves in what Bakhtin calls the chronotope of the threshold; that is, the plots of Mukka s novels and short stories depict situations in which the characters are faced with decisions and deeds that will profoundly impact their lives. The discourse of the threshold affects the characters speech by filling it with dialogical dimensions. This makes their communication ethically loaded and polyphonic. This study is based on Mikhail Bakhtin s theory of the novel and international Bakhtin s studies. I also take into consideration the theoretical developments of Bakhtin s work; for example, the concept of ressentiment, adapted from the Bakhtin scholar Michel André Bernstein, plays an important role. In order to explicate on the psychology of Mukka s characters such as melancholy, abjection, sadism, and taboo I use the concepts familiar from Freudian psychoanalysis. The corpus of my research consists of the following texts: the long prose texts Maa on syntinen laulu. Balladi (1964), Tabu (1965), Täältä jostakin. Romaani (1965), Laulu Sipirjan lapsista. Romaani (1966), Ja kesän heinä kuolee. Kertomus sairaudesta (1968) ja Kyyhky ja unikko (1970) and the short story collections Koiran kuolema (1967) ja Lumen pelko (1970), and with Tabu published short story Sankarihymni , the short story Katkelma laajemmasta laulelmasta from the collection Rakastaa: Kaksitoista novellia rakkaudesta (1965) and also the short stories which were published in various Finnish journals: Yöt (1965), Liisa (1967), Tyttö (1967) ja Näin hetki sitten ketun (1970). I pay particular attention to the novel Maa on syntinen laulu, because it expresses the generic change characteristic of Mukka s world view in a specifically clear and lively way. The dissertation is in Finnish. Key words: Timo K. Mukka, world view, genre change, ballad, naturalism, grotesque realism, Mikhail Bakhtin, dialogism, polyphony, chronotope, sublime, grotesque, ressentiment, Sigmund Freud, melancholy, taboo, abject, sadism, reduced laughter, modern parody.

Betydelser i barnfamiljsbroschyrer : Systemisk-funktionell analys av den tänkta läsaren och institutionen

This thesis concerns Swedish and Finland-Swedish brochures to families with children, presenting family allowances from the social insurance institutions in the two countries. The aim of the study is to analyse what meanings are conveyed with reference to the conceivable reader and the institution in the brochures. The material consists of information brochures in Swedish from Kela, the social insurance institution of Finland, and Försäkringskassan, the Swedish social insurance agency, issued during 2003–2006. The general theoretical framework is systemic-functional linguistics (SFL) as presented by Halliday & Matthiessen (2004) and Holmberg & Karlsson (2006). The study consists of a quantitative study of the lexical choices of the social insurance brochures. Furthermore, a qualitative process and participant analysis is annotated with the UAM Corpus tool and the results are quantified. Speech functions and modal auxiliaries are analysed qualitatively. The analysis shows that material and relational processes are most common. The relational and verbal processes are used more in the Sweden-Swedish brochures, while the material processes are more common in the Finland-Swedish brochures. The participants in the brochures are the institution, mentioned by its name, and the conceivable reader, directly addressed with “you” (du). In addition, the referent “child” is often mentioned. The participants assigned for the reader are Actor, Receiver, Carrier and Speaker. In the Finland-Swedish texts, the reader is often an Actor, while the reader in the Sweden-Swedish texts is a Carrier. Thus, the conceivable reader is an active participant who takes care of his or her own matters using the internet, communicates actively to the institution and has legal rights and obligations. The institution is visible in the texts but does not have an active role as the name of the institution is mostly used in circumstances. The institution is not often a participant, but when it is, it is Actor, Receiver, Listener and Carrier, expecting the clients to address it. Speech functions are performed in different ways. For instance, questions structure the reading process and commands are realised by modal auxiliaries, not by imperatives. The most common modal auxiliary is kan (can, may), and another common auxiliary is ska (shall, must). Statements are surrounded by subordinate clauses and adverbs that describe situations and criteria. The results of the study suggest that the brochures in the two countries are similar, in particular when produced in similar ways, that is, when the Finland-Swedish texts are not translated. Existing differences reflect the differences in the institutions, the social insurance systems and the cultural contexts. KEYWORDS: Finland-Swedish, Swedish, comparative analysis, SFL, discourse analysis, administrative language, institutional discourse, institutional communication

John Searlen teoria tietoisuudesta

Tutkielmassa esitellään ja arvioidaan John Searlen teoriaa tietoisuudesta. Tietoisuus (consciousness) on Searlen mukaan tärkein mielenfilosofinen käsite. Searle ei määrittele käsitettä tarkasti, vaan tyytyy esittämään sitä kuvaavia esimerkkejä ja analogioita. Tietoisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi Searlen teoriassa näyttävät muodostuvan intentionaalisuus (intentionality), subjektiivisuus (subjectivity) ja kausaalinen vaikutus käyttäytymiseen (mental causation). Näihin ominaisuuksiin liittyvät myös Searlen painavimmat tietoisuudesta esittämät argumentit. Argumenttien analysointi on tutkielman tärkein tavoite. Searlen yhteysperiaatteen (Connection Principle) mukaan intentionaalisia tiloja voi olla vain olennolla, jolla voi olla tietoisia intentionaalisia tiloja, ja jokainen alitajuinen intentionaalinen tila on ainakin potentiaalisesti tietoinen. Toisin sanoen intentionaalisuuden ja tietoisuuden välillä vallitsee välttämätön yhteys seuraavasti: on loogisesti välttämätöntä, että jokainen intentionaalinen tila voi ainakin periaattessa päästä tietoisuuteen.Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että yhteysperiaateeseen on syytä suhtautua epäillen. Searlen yhteysperiaatteen puolesta esittämä argumentti näyttää nimittäin sisältävän dilemman. Jos erottelu intrinsiseen ja näennäiseen intentionaalisuuteen tulkitaan Searlen tavoin, syyllistytään sen olettamiseen, mikä pitäisi todistaa; jos taas erottelu tulkitaan toisin kuin Searle, argumentti ei tue yhteysperiaatetta. Searlen mukaan mentaaliset tilat ovat aina jonkun mentaalisia tiloja. Tästä väitteestä Searle pyrkii johtamaan toisen, paljon radikaalimman väitteen: mielen ilmiöt kuuluvat omaan ontologiseen kategoriaansa, subjektiivisten mentaalisten tilojen kategoriaan. Searlen käsitystä tukee Thomas Nagelin esittämä, hyvin samansisältöinen argumentti. Yksimielisyys ei kuitenkaan ole erehtymättömyyden tae, sillä Paul Churchlandin kritiikki näyttää pahasti horjuttavan Searlen subjektiivisuusargumentin uskottavuutta. Churchland väittää Searlen syyllistyvän intensionaaliseen virhepäätelmään. Yksittäisen henkilön episteemisen pääsyn rajoittuneisuudesta ei Churchlandin mukaan voida tehdä mitään ontologisia johtopäätöksiä, koska tiedetyksi tuleminen ei ole objektin aito ominaisuus. Vastaväite näyttää olevan kohtalokas Searlen subjektiivisuusargumentille. Subjektiivisuuden ongelma näyttää olevan perustava metafyysinen vedenjakaja, joka jakaa mielenfilosofiset teoriat toisaalta materialistisiin, toisaalta dualistisiin. Searle uskoo, että mieli-ruumis -ongelma (mind-body problem) on ratkaistavissa ilman, että tarvitsee valita kumpaakaan. Ratkaisu sisältyy kahteen Searlen näennäisesti yhteensopimattomaan teesiin. Ensimmäisen teesin mukaan mentaaliset tilat ovat todellisia ilmiöitä, eikä niitä voida redusoida mihinkään muuhun tai eliminoida määrittelemällä ne uudestaan. Toisen teesin mukaan aivojen operaatiot aiheuttavat mentaaliset tilat ja mentaaliset tilat ovat aivojen piirteitä. Teeseistä jälkimmäinen osoittautuu ongelmalliseksi syistä, jotka Jaegwon Kim on esittänyt. Jos mentaaliset tilat olisivat aivojen ominaisuuksia, ei mielen ja aivojen välinen suhde voisi olla kausaalinen, koska kausaatiossa (causation) on aina kyse kahden erillisen entiteetin tai tapahtuman välisestä relaatiosta, jossa suhteen osapuolien välillä on oltava ajallista etäisyyttä. Toiseksi Searlen vertaus tietoisuuden ja aivojen suhteesta kappaleen kiinteyden ja sen mikrorakenteen suhteeseen epäonnistuu, koska tietoisuus ja kiinteys kuuluvat Searlen teoriassa eri ontologisiin kategorioihin, eikä niitä siten voi ongelmattomasti rinnastaa. Searlen analogia kiinteyteen murtuu myös siksi, että kappaleen mikrorakenne ei yksinkertaisesti aiheuta sen kiinteyttä. Tietoisuus ei siis voi olla samanaikaisesti aivojen ominaisuus ja aivojen kausaalisen toiminnan seuraus. Tutkielmassa päädytään puolustamaan kantaa, että Searlen argumentit eivät ole vakuuttavia ja että Searle ei ole onnistunut eksplikoimaan teoriaa, joka välttäisi dualismiin ja materialismiin liittyvät tunnetut ongelmat. Kysymys mikä on mielen suhde ruumiiseen, jää siten avoimeksi. Avainsanat: intentionaalisuus, mentaalinen, mieli-ruumis -ongelma, Searle, subjektiivisuus, tietoisuus

Joseph A. Schumpeter's Theory of Social and Economic Evolution : a Reconstruction and Critique

The book presents a reconstruction, interpretation and critical evaluation of the Schumpeterian theoretical approach to socio-economic change. The analysis focuses on the problem of social evolution, on the interpretation of the innovation process and business cycles and, finally, on Schumpeter s optimistic neglect of ecological-environmental conditions as possible factors influencing social-economic change. The author investigates how the Schumpeterian approach describes the process of social and economic evolution, and how the logic of transformations is described, explained and understood in the Schumpeterian theory. The material of the study includes Schumpeter s works written after 1925, a related part of the commentary literature on these works, and a selected part of the related literature on the innovation process, technological transformations and the problem of long waves. Concerning the period after 1925, the Schumpeterian oeuvre is conceived and analysed as a more or less homogenous corpus of texts. The book is divided into 9 chapters. Chapters 1-2 describe the research problems and methods. Chapter 3 is an effort to provide a systematic reconstruction of Schumpeter's ideas concerning social and economic evolution. Chapters 4 and 5 focus their analysis on the innovation process. In Chapters 6 and 7 Schumpeter's theory of business cycles is examined. Chapter 8 evaluates Schumpeter's views concerning his relative neglect of ecological-environmental conditions as possible factors influencing social-economic change. Finally, chapter 9 draws the main conclusions.

Water in Action : Encounters among 2- to 3-Year-Old Children, Adults, and Water in Day Care

In line with cultural psychology and developmental theory, a single case approach is applied to construct knowledge on how children s interaction emerge interlinked to historical, social, cultural, and material context. The study focuses on the negotiation of constraints and meaning construction among 2-to 3-year-old children, a preschool teacher, and the researcher in settings with water. Water as an element offers a special case of cultural canalization: adults selectively monitor and guide children s access to it. The work follows the socio-cultural tradition in psychology, particularly the co-constructivist theory of human development and the Network of Meanings perspective developed at the University of São Paulo. Valsiner s concepts of Zone of Free Movement and Zone of Promoted Action are applied together with studies where interactions are seen as spaces of construction where negotiation of constraints for actions, emotions, and conceptions occur. The corpus was derived at a Finnish municipal day care centre. During a seven months period, children s actions were video recorded in small groups twice a month. The teacher and the researcher were present. Four sessions with two children were chosen for qualitative microanalysis; the analysis also addressed the transformations during the months covered by the study. Moreover, the data derivation was analyzed reflectively. The narrowed down arenas for actions were continuously negotiated among the participants both nonverbally and verbally. The adults expectations and intentions were materialized in the arrangements of the setting canalizing the possibilities for actions. Children s co-regulated actions emerged in relation to the adults presence, re-structuring attempts, and the constraints of the setting. Children co-constructed novel movements and meanings in relation to the initiatives and objects offered. Gestures, postures, and verbalizations emerged from the initially random movements and became constructed to have specific meanings and functions; meaning construction became abbreviated. The participants attempted to make sense of the ambiguous (explicit and implicit) intentions and fuzzy boundaries of promoted and possible actions: individualized yet overlapping features were continuously negotiated by all the participants. Throughout the months, children s actions increasingly corresponded adults (re-defined) conceptions of water researchers as an emerging group culture. Water became an instrument and a context for co-regulations. The study contributes to discussions on children as participants in cultural canalization and emphasizes the need for analysis in early childhood education practices on the implicit and explicit constraint structures for actions.

Why study translation universals?

Abstract: Research on translation universals has its roots in the need to make generalizations about the features that distinguish translations from non-translations. They go back to the old tradition of negative comments about the failings of typical translations. These comments concern the relations between translations and the target language, and between translations and their source texts. With the rise of descriptive studies, and the use of corpus research methods borrowed from linguistics, the search for the typical features of translations became more systematic. A number of hypotheses about potential universals have been proposed, and tested on different languages and language pairs. Some of them are evidently false; on others, the jury is still out. If some hypotheses continue to be supported by empirical evidence, the question then arises of how they might best be explained. There has been fierce criticism of some of the assumptions underlying the search for universals, including the use of the term 'universal'itself, but the approach has also brought clear methodological benefits.