Taxonomy and phylogeny of white-rot polypores : case studies in Hymenochaetales and Polyporales (Basidiomycota)

Tutkimus käsittelee kääpien sukulaisuussuhteita. Käävät ovat kantasienten (Basidiomycota) muotoryhmä, joiden itiöemien alapinta muodostuu yhteensulautuneista pilleistä. Muotoryhmänä kääpiä voi verrata vaikka puihin siinä mielessä, että käävät kuten puutkaan eivät ole samankaltaisuudestaan huolimatta kaikki sukua toisilleen. DNA:n käyttö sukulaisuussuhteiden selvittämisessä on aloittanut mullistuksen kääpien luokittelussa. Aiemmin käytetty, itiöemien ominaisuuksiin perustunut luokittelu on osoittautunut keinotekoiseksi sukulaisuussuhteiden kannalta. Tutkimuksessani syvennyttiin useamman kääpäsuvun polveutumishistoriaan hyödyntäen DNA:ta ja perinteisiä menetelmiä. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset liittyvät sitkokääpien sukuun (Antrodiella). Tämä noin 70 lajia sisältävä suku osoittautui rikkonaiseksi - sitkokääpiin luetut lajit kuuluvat kahteen sienilahkoon ja oikesti vähintään 13 sukuun. Tutkimuksessa löytyi kaksi Suomelle uutta sitkokääpää, leppikääpä (A. ichnusana) ja nipukkakääpä (A. leucoxantha). Uudet suvut kuvattiin Suomessa esiintyville sirppikääville (Sidera) ja talikääville (Obba). Uusi kääpäsuku ja -laji kuvattiin myös Indonesiasta (Sebipora aquosa). Valtaosa sitkokääpiin luetuista lajeista kuuluu orakarakoiden heimoon (Steccherinaceae), joka rajattiin tässä tutkimuksessa uudelleen. Heimoon kuuluvat mm. karakäävät (Junghuhnia) ja orakasmaiset orakarakat (Steccherinum). Sen sisällä selvitettiin kääpien ja orakkaiden sukulaisuussuhteita. Perinteisesti käävät ja orakkaat on viety eri sukuihin riippumatta niiden mikroskooppisesta samankaltaisuudesta. Tulosten valossa orakarakoiden heimossa käävät ja orakkaat pysyvät pääosin erillisissä suvuissa, mutta tästä on myös poikkeuksia (Antrodiella, Metuloidea ja Steccherinum). Lähes kaikki DNA:n perusteella määriteltävissä olevat suvut ovat tunnistettavissa itiöemien ominaisuuksiensa perusteella. Tulokset antavat eväitä kääpien luokitteluun laajemminkin osoittamalla, mitkä ominaisuudet ovat luokittelun kannalta merkityksellisiä. Tarkentunut tieto lajimäärästä ja lajien sukulaisuussuhteista hyödyttää ekologista tutkimusta sekä arvioita lajien uhanalaisuudesta. Tutkimuksen aikana luotua DNA-kirjastoa käytetään lajien tunnistamiseen. Tuloksia voidaan hyödyntää myös etsittäessä bioteknologisia sovelluksia käävistä, sillä sovellusten kannalta kiinnostavat ominaisuudet seuraavat usein sienten sukupuuta.

Language universals and linguistic complexity : Three case studies in core argument marking

In this dissertation I study language complexity from a typological perspective. Since the structuralist era, it has been assumed that local complexity differences in languages are balanced out in cross-linguistic comparisons and that complexity is not affected by the geopolitical or sociocultural aspects of the speech community. However, these assumptions have seldom been studied systematically from a typological point of view. My objective is to define complexity so that it is possible to compare it across languages and to approach its variation with the methods of quantitative typology. My main empirical research questions are: i) does language complexity vary in any systematic way in local domains, and ii) can language complexity be affected by the geographical or social environment? These questions are studied in three articles, whose findings are summarized in the introduction to the dissertation. In order to enable cross-language comparison, I measure complexity as the description length of the regularities in an entity; I separate it from difficulty, focus on local instead of global complexity, and break it up into different types. This approach helps avoid the problems that plagued earlier metrics of language complexity. My approach to grammar is functional-typological in nature, and the theoretical framework is basic linguistic theory. I delimit the empirical research functionally to the marking of core arguments (the basic participants in the sentence). I assess the distributions of complexity in this domain with multifactorial statistical methods and use different sampling strategies, implementing, for instance, the Greenbergian view of universals as diachronic laws of type preference. My data come from large and balanced samples (up to approximately 850 languages), drawn mainly from reference grammars. The results suggest that various significant trends occur in the marking of core arguments in regard to complexity and that complexity in this domain correlates with population size. These results provide evidence that linguistic patterns interact among themselves in terms of complexity, that language structure adapts to the social environment, and that there may be cognitive mechanisms that limit complexity locally. My approach to complexity and language universals can therefore be successfully applied to empirical data and may serve as a model for further research in these areas.