Lokia etsimässä : Viisi teoriaa muinaisskandinaavisen Lokin hahmosta

Loki on muinaisskandinaavisen mytologian monimutkaisimpia hahmoja. Keskiaikaiset lähteet Lokista ovat runo- ja Snorrin Edda sekä skaldirunot. Moderneja kansansanontoja on myös käytetty tutkimuksessa Lokin hahmosta, mutta osa tutkijoista vastustaa niiden käyttöä ajallisen ja usein maantieteellisen eroavaisuuden takia verrattuna keskiaikaiseen Lokiin. Analysoimalla Axel Olrikin, Hilding Celanderin, Jan de Vriesin, Georges Dumézilin sekä Anna Birgitta Roothin teorioita Lokista selvitän, minkälaiset teoreettiset lähtökohdat Lokin hahmon tutkimuksesta ovat vallinneet 1900-luvulla ja miten he ovat käyttäneet keskiaikaisia ja moderneja lähteitä. Lisäksi tarkastelen sitä, miten näiden tutkijoiden teoriat ovat vaikuttaneet uudempaan tutkimukseen Lokista. Metodinani käytän systemaattista analyysia. Olrik lähestyi Lokin hahmoa maantieteellis-historiallisen metodin kautta jaotellen myytit Lokista joko Odinn-Loki- tai Thorr-Loki-ryhmään. Hänen johtopäätöstensä perusteella Loki on lähtökohtaisesti Prometheus-tyypin hahmo, joka on ensin yhdistetty Thorriin ja myöhemmin Odinniin. Celanderin mukaan Loki on alun perin haltija, ja hän lähestyy aineistoaan Lokin nimestä tehtyjen etymologisten johtopäätösten kautta yhdistäen teoriaansa moderneja luonnonilmiöihin liittyviä sanontoja. de Vries käyttää metodinaan filologista menetelmää ja hän näkee Lokissa kulttuuriheeroksen ja tricksterin. Dumézilin näkemyksen pohjana on hänen teoriansa kolmiosaisesta indoeurooppalaisesta yhteisöstä. Dumézil vertaa Lokia kaukasuslaiseen Syrdon-hahmoon löytäen näiden väliltä useita yhtäläisyyksiä. Rooth pyrkii löytämään mahdollisimman alkuperäisen Lokin hahmon karsimalla myyteistä muualta tulleet vaikutteet. Hänen mukaansa Loki on ollut alun perin hämähäkin hahmoinen trickster, josta olisi jäänyt merkkejä kansanperinteeseen. Johtopäätöksenäni totean, että Lokin tutkimukseen ovat vaikuttaneet ainakin diffusionistinen metodi, filologinen ja strukturalistinen lähestymistapa sekä varhaisemmat 1800-luvun teoriat kuten Frazerin ja Müllerin uskontoteoriat. Keskiaikaisista lähteistä Snorrin Eddan luotettavuudesta on syntynyt eniten keskustelua, etenkin Baldr-myytin tulkinnan kannalta. Sen sijaan skaldirunojen ja runo-Eddan luotettavuutta ei ole kyseenalaistettu yhtä useasti. Modernien lähteiden luotettavuudesta tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen. Myöhempään tutkimukseen on vaikuttanut erityisesti käsitys Lokista tricksterinä. Celanderin ja Roothin etymologinen lähestymistapa on osaltaan vaikuttanut uudempaan tutkimukseen ja tulkintaan Lokista abstraktina hahmona, kuten myös de Vriesin kriittisyys moderneja lähteitä kohtaan. Dumézilin teorian vaikea soveltuvuus trickster-hahmojen tulkitaan on vähentänyt viittauksia häneen myöhemmässä Loki-tutkimuksessa eikä Olrikin maantieteellistä jaottelua näe enää uudemmassa tutkimuskirjallisuudessa. Jotkin teemat ovat jääneet vähemmälle huomiolle tutkimuksessa, kuten kenningien eli runollisten metaforien vähäinen liittyminen Lokiin sekä Lokin suhde jättiläisiin. Jatkotutkimuksen kannalta näiden teemojen syventäminen Lokin hahmon ymmärtämisessä olisi aiheellista. Lisäksi tutkimushistorian tuntemusta Lokin tutkimuksessa olisi mahdollista syventää vielä entisestään selvittämällä esimerkiksi kansallissosialistisen ilmapiirin vaikutusta mytologian tutkimuksessa.

Finlandismer och språkvård från 1800-talet till i dag

The aim of the study is to investigate the use of finlandisms in an historical perspective, how they have been viewed from the mid-19th century to this day, and the effect of language planning on their use. A finlandism is a word, a phrase, or a structure that is used only in the Swedish varieties used in Finland (i.e. in Finland Swedish), or used in these varieties in a different meaning than in the Swedish used in Sweden. Various aspects of Finland-Swedish language planning are discussed in relation to language planning generally; in addition, the relation of Finland Swedish to Standard Swedish and standard regional varieties is discussed, and various types of finlandisms are analysed in detail. A comprehensive picture is provided of the emergence and evolution of the ideology of language planning from the mid-19th century up until today. A theoretical model of corpus planning is presented and its effect on linguistic praxis described. One result of the study is that the belief among Finland-Swedish language planners that the Swedish language in Finland must not be allowed to become distanced from Standard Swedish, has been widely adopted by the average Finland Swede, particularly during the interwar period, following the publication of Hugo Bergroth s work Finlandssvenska in 1917. Criticism of this language-planning ideology started to appear in the 1950s, and intensified in the 1970s. However, language planning and the basis for this conception of language continue to enjoy strong support among Swedish-speaking Finns. I show that the editing of Finnish literary texts written in Swedish has often been somewhat amateurish and the results not always linguistically appropriate, and that Swedish publishers have in fact adopted a rather liberal attitude towards finlandisms. My conclusion is that language planning has achieved rather modest results in its resistance to finlandisms. Most of the finlandisms used in 1915 were still in use in 2005. Finlandisms occur among speakers of all ages, and even among academically educated people despite their more elevated style. The most common finlandisms were used by informants of all ages. The ones that are firmly rooted are the most established, in other words those that are stylistically neutral, seemingly genuinely Swedish, but which are nevertheless strongly supported by Finnish, and display a shift in meaning as compared with Standard Swedish.