On Musical Self-Similarity : Intersemiosis as Synecdoche and Analogy

Self-similarity, a concept taken from mathematics, is gradually becoming a keyword in musicology. Although a polysemic term, self-similarity often refers to the multi-scalar feature repetition in a set of relationships, and it is commonly valued as an indication for musical coherence and consistency . This investigation provides a theory of musical meaning formation in the context of intersemiosis, that is, the translation of meaning from one cognitive domain to another cognitive domain (e.g. from mathematics to music, or to speech or graphic forms). From this perspective, the degree of coherence of a musical system relies on a synecdochic intersemiosis: a system of related signs within other comparable and correlated systems. This research analyzes the modalities of such correlations, exploring their general and particular traits, and their operational bounds. Looking forward in this direction, the notion of analogy is used as a rich concept through its two definitions quoted by the Classical literature: proportion and paradigm, enormously valuable in establishing measurement, likeness and affinity criteria. Using quantitative qualitative methods, evidence is presented to justify a parallel study of different modalities of musical self-similarity. For this purpose, original arguments by Benoît B. Mandelbrot are revised, alongside a systematic critique of the literature on the subject. Furthermore, connecting Charles S. Peirce s synechism with Mandelbrot s fractality is one of the main developments of the present study. This study provides elements for explaining Bolognesi s (1983) conjecture, that states that the most primitive, intuitive and basic musical device is self-reference, extending its functions and operations to self-similar surfaces. In this sense, this research suggests that, with various modalities of self-similarity, synecdochic intersemiosis acts as system of systems in coordination with greater or lesser development of structural consistency, and with a greater or lesser contextual dependence.

Conservadurismo, negación y diáspora

This contribution deals with social and political aspects affecting cultural life in Jalisco (Mexico), during the last forty years. It is, especially, a critical view on the regional deterioration of experimental music, analysing ethnic, religion, gender and other social components in one of the culturally foremost states of Mexico.

Diplomatian historiapolitiikka: Historia-argumenttien käyttö Kosovon kysymyksessä 1998-2010

Tutkielmassa tarkastellaan yhtä kansainvälisten suhteiden ja diplomatian lähihistorian pulmallisinta haastetta, kysymystä Kosovon asemasta vuosina 1998–2010. Se oli yksi keskeisimmistä 1990-luvun Jugoslavian hajoamissotien solmukohdista ja suhtautuminen siihen jakaa edelleen kansainvälisen yhteisön rivejä maailmanlaajuisesti. Tapaus on erityisen mielenkiintoinen myös nationalismin ja historiapolitiikan kannalta, sillä Kosovo on sekä albaanien että serbien kansallisen identiteetin ydinaluetta. Varhaishistorian myytit ja etnohistorialliset kertomukset ovat olleet tärkeässä asemassa lukuisissa aluetta koetelleissa konflikteissa. Tutkimuksen lähtökohtana on historiapolitiikan lähestymistavan välttämättömyys kansainvälisesti politisoituneen ”Kosovon kysymyksen” ymmärtämisessä. Historiapolitiikan teoreettisen viitekehyksen soveltuvuuden koettelu diplomatian argumentaation ja kansainvälisten suhteiden analysoinnissa on olennainen osa tutkimuksen tehtävänasettelua, sillä varsinkaan Suomessa ei vastaavaa tutkimusta ole ennen tehty. Samalla tutkimuksen tavoitteena on luokitella, analysoida ja vertailla eri valtioiden diplomaattisten historia-argumenttien käyttöä Kosovon kysymyksen yhteydessä sekä tarkastella näiden argumenttien kautta suhtautumista kansallisiin etnohistorian tulkintoihin ja niiden käyttöön 1990-luvun retoriikassa. Tutkielman tärkeimpiä alkuperäislähteitä ovat YK:n turvallisuusneuvoston Kosovoa käsittelevien istuntojen pöytäkirjat vuosilta 1998–2010 sekä huhti- ja heinäkuussa 2009 YK:n kansainväliselle tuomioistuimelle (ICJ) toimitetut, Kosovon itsenäisyysjulistuksen lainmukaisuutta käsittelevät, kirjalliset lausunnot ja kommentit. Tutkimuskirjallisuuden osalta tutkielman tärkeimpiä lähteitä ovat muun muassa Oliver Jens Schmittin, Marc Wellerin ja Pekka Visurin teokset sekä monet albaanien ja serbien kansallisia historiakäsityksiä ilmentävät teokset. Tutkielman metodologisena apuvälineenä on sovellettu suomalaisessa tutkimuksessa aikaisemmin hyvin vähän käytettyä Karl-Georg Faberin mallia historian poliitisen käytön kategorisoimiseksi. Faberin mallia käytetään paitsi historia-argumenttien luokittelun kehikkona, myös ajattelua ohjaavana historianfilosofisena kolmitasoisena mallina. Sitä on täydennytty Chaïm Perelmanin ja Lucie Olbrechts-Tytecan retoriikan tutkimuksen teorialla. Tutkimuksen tärkeimpiä johtopäätöksiä on historiapolitiikan näkökulman ja Faberin mallin hedelmällisyyden toteaminen diplomatian argumentaation analysoinnissa. Samalla tutkimus osoittaa, että historia-argumenteilla oli (ja on edelleen) Kosovon kysymyksessä oma erityinen roolinsa, joka vaihteli ajallisesti ja teemoittain. Toisaalta kansalliset historiakäsitykset, kuten käsitys omasta kansasta uhrina, näkyivät argumenteissa selvästi, toisaalta pyrkimyksenä oli vältellä nationalistiseksi tulkittavia historia-argumentteja. Lisäksi monissa argumenteissa vaaditiin väkivaltaisen historian jättämistä taakse eurooppalaisen tulevaisuuden toivossa.