Palveluseteli - päiväuni vai painajainen? Tapaustutkimus Sitran palvelusetelihankkeen onnistumistekijöistä

Tutkimus käsittelee sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista palvelusetelimallin avulla. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miksi palvelusetelin käyttöönotto ei ole yleistynyt kunnissa 1990 ja 2000 luvuilla tehdyistä lakiuudistuksista huolimatta. Palvelusetelin käyttöönottoa tarkastellaan työssä empiirisesti Sitran vuonna 2008 käynnistyneen palvelusetelihankkeen tapaustutkimuksella. Tutkimuksessa selvitetään aineistolähtöisesti palvelusetelihankkeen tärkeimmät onnistumistekijät. Aineistona käytetään haastatteluja ja Sitran palvelusetelihanketta käsitteleviä raportteja sekä selvityksiä. Aineiston ja aiemman tutkimuksen pohjalta muodostetaan teoria siitä, miksei käyttöönotto ole ollut kuntien kannalta houkuttelevaa. Tutkimuksessa käytetty teoria käsittelee palveluseteliä hyvinvointitaloustieteen näkökulmasta. Palveluseteleiden vaikutuksia on tutkittu kansainvälisesti paljon, mutta tutkimusten tulokset ovat osittain ristiriitaisia. Taloustieteen teorian ja aiemman tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että palvelusetelimallin onnistuminen riippuu valitun palvelualan kilpailutilanteesta, sääntelystä ja toteutukseen liittyvistä yksityiskohdista, kuten palvelusetelin hinnoittelusta ja palveluntuottajien sekä palvelusetelin saajien valinnasta. Aineiston perusteella palvelusetelihankkeen tärkeimmät tavoitteet ovat valinnan vapauden, tuotannollisen tehokkuuden, palveluiden saatavuuden ja laadun sekä yrittäjyyden ja työpaikkojen lisääminen. Palvelusetelihankkeen onnistumistekijät voidaan jakaa kolmeen tasoon: paikalliseen toteutukseen, koko palvelusetelijärjestelmän onnistumiseen ja markkinoiden syntymiseen liittyviin haasteisiin. Onnistumisen kannalta olennaista ovat kuntien vaikutusmahdollisuudet kolmella eri tasolla. Kuntien vaikutusmahdollisuudet ovat suurimmat paikallisen toteutuksen tasolla ja heikkenevät järjestelmän tasolta kohti markkinoiden syntymistä. Päiväuni palvelusetelistä kuvaa toteutuksen, jossa palvelut tuotetaan tehokkaammin, palveluiden laatu on parempaa, jonot purettu ja asiakkaista kilpailee useita yrityksiä, joiden synty on lisännyt työllisyyttä kunnissa. Lisäksi kuntalaisilla on suuremmat mahdollisuudet valita käyttämänsä palvelut. Palvelusetelipainajaisessa kunta on sijoittanut palvelusetelin käyttöönottoon paljon, mutta todellista kilpailua ei ole syntynyt. Palveluiden laatu on samalla tasolla kuin ennen, mutta oman tuotannon ja yksityisen tuotannon ylläpito sekä palvelusetelin hallinnolliset kustannukset ylittävät moninkertaisesti setelistä saatavat hyödyt. Tutkimuksen johtopäätös on, että palvelusetelin käyttöönotto ei lisäänny niin kauan kuin painajainen näyttää todennäköisemmältä kuin päiväuni. Tilanne säilyy niin kauan kuin palveluissa ei ole aitoa kilpailua, kuntien resurssit ja vaikutusmahdollisuudet säilyvät samoina. Jos palvelusetelin käyttöönottoa halutaan lisätä, on kasvatettava toteuttavan yksikön kokoa tai lisättävä ylemmän tason koordinointia ja rahoitusta. Kuntien vaihtelevat käytännöt palvelusetelin käyttöönotossa, puutteelliset resurssit ja osaaminen eivät edistä palvelusetelin laajaa toteutusta eivätkä toteutuksen onnistumismahdollisuuksia.

Itsensä löytäjät, Järkeilijät ja Turvaverkon rakentajat : Kolme tarinatyyppiä rahapeliongelman syistä ja selättämisestä

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia tarinoita rahapeliongelmasta selviytyneet kokemuksestaan kertovat ja minkälaiset kulttuuriset tarinamallit näiden kertomusten takana vaikuttavat. Rahapelaamisen aiheuttamista ongelmista ja ongelmapelaamisesta puhutaan suomalaisessa mediassa ja kahvipöydissä edelleen vähän verraten alkoholiongelmaan. Ongelmapelaajat kokevat itse usein, että heidän ongelmaansa ei tunnisteta tai oteta todesta. Tällä tutkimuksella on haluttu tehdä ongelmapelaajien tarinaa tunnetummaksi ja laajentaa ongelmapelaajista kerrottavien tarinoiden kulttuurista tarinavarantoa. Ongelmapelaamiseen haluttiin tässä tutkimuksessa tuoda uudenlaista kulttuurintutkimuksen näkökulmaa. Sairausdiskurssin sijaan pelaamista tarkasteltiin uskonnonkaltaisena merkitysjärjestelmänä, johon ihminen voi orientoitua tai kääntyä ja josta hän voi orientoitua pois. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jossa käytettiin etnografisia menetelmiä: havainnointia ja haastattelua. Tutkimusta varten havainnoitiin viittä pelaajien vertaistukiryhmää. Lisäksi havainnoitiin kuutta virtuaalista vertaistukiryhmää. Haastatteluaineisto koostui kahdesta osasta: toinen puoli haastatteluaineistoa oli kasvokkain toteutetut teemahaastattelut, toinen puoli virtuaalisessa ympäristössä tehdyt teemahaastattelut. Haastateltavia oli yhteensä 16, joista 11 oli kasvokkaisia ja 5 virtuaalisia. Haastattelut analysoitiin narratiivisesti, juonentaen ja yhdistellen haastateltavien kertomuksista kolme tarinatyyppiä. Tyypittelyssä käytettiin erottelevina tekijöinä peliongelmalle kertomuksissa annettuja syitä ja peliongelmaan löydettyä ratkaisua. Pelaajien kertomuksia tarkasteltiin myös arvojen ja moraalisen arvioinnin kannalta. Aineistosta löydetyt tarinatyypit olivat Itsensä löytäjät, Järkeilijät ja Turvaverkon rakentajat. Itsensä löytämisen tarina oli keski-ikäisten naisten kertoma. Tarinan kulttuurisena tarinamallina oli nimensä mukaisesti itsensä uudelleen löytäminen, jota voi verrata valaistumisen tai jälleensyntymisen kokemukseen. Tällaisen elämänmuutoksen ja uudelleenorientoitumisen voi rinnastaa voimakkuudeltaan uskonnolliseen kääntymykseen. Nuorten miesten kertoman Järjen ääni -tarinan eetoksena oli ihmisen kyky hallita luontoaan järjen avulla. Tarina näytti myös toistavan useimmissa kulttuureissa miehille varattua sankarimyyttiä. Turvaverkkotarinan kulttuurinen tarinamalli pohjasi kristinuskon ydinajatukseen lähimmäisen rakkaudesta ja anteeksiannosta. Tarinassa arvotettiin pahaksi yksinäisyys ja yksin pärjäämisen eetos, ja hyväksi anteeksianto ja rohkeus myöntää oman tuen tarve. Itsensä löytämisen tarina ja Järjen ääni -tarina olivat selkeästi sukupuolittuneita ja ikäjakautuneita. Turvaverkkotarinassa oli tarinatyypeistä eniten sisäistä vaihtelua sekä sukupuolessa että iässä. Kulttuurin tarjoamat perinteiset sukupuoliroolit toistuivat aineiston kertomuksissa: nuoret miehet toistivat kerronnassaan sankarimyyttiä siinä missä keski-ikäiset naiset kertoivat paenneensa ikuista huolehtijan ja vastuunkantajan roolia pelaamiseen. Myös tunteista puhuminen ja itsensä tutkiskelu näyttää tarinamallien vahvan sukupuolittumisen perustella olevan edelleen kulttuurisesti hyväksyttävämpää naisille kuin miehille. Haastatteluaineistossa näkyi myös pilkahduksia pelaamisen uskonnollisesta ulottuvuudesta ja pelimaailman luomasta toisesta todellisuudesta, jonne pelaajat pakenevat ja josta he hakevat ontologista turvaa yksinäisyyteensä ja ahdistukseensa.