Välikielen kautta kääntäminen suomalaisissa kustantamoissa 2010-luvun taitteessa


Autoria(s): Niiranen, Petra
Data(s)

25/08/2016

25/08/2016

25/08/2016

Resumo

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella suomalaisten kustantamoiden käännöskäytäntöjä. Erityisesti pyrittiin selvittämään, käännettiinkö suomalaisissa kustantamoissa 2010-luvun taitteessa suoraan lähtökielen pohjalta vai käytettiinkö apuna välikieltä. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja se koostuu 10 henkilön haastattelusta. Haastateltavat työskentelivät kahdeksassa eri kustantamossa, joista kahdesta haastateltiin kustantamon toiveesta kahta henkilöä. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksessa ilmeni, että kustantamoiden suhtautuminen välikielen kautta kääntämiseen vaihtelee suuresti. Osa kustantamoista kääntää välikielen kautta, kun kyseessä on esimerkiksi Suomen näkökulmasta harvinaisemmasta kielestä käännettävä teos. Tällöin kääntäjä saattaa käyttää alkukielistä teosta apunaan tai käännös saatetaan lähettää tarkistettavaksi toiselle kääntäjälle. Joissain kustantamoissa käännetään aina vain suoraan alkutekstistä. Vaikuttaisi siltä, että välikielen kautta tehty käännös voi auttaa meitä tutustumaan useamman kulttuurialueen kirjalliseen perintöön, erityisesti marginaalisempien kielten kohdalla. Käytäntö kaipaisi lisää tutkimusta, jotta sen erityispiirteitä tunnettaisiin paremmin.

Identificador

http://www.doria.fi/handle/10024/124843

Idioma(s)

fi