Vampyyrin varjossa. Pelon elementit elokuvassa Nosferatu – Eine Symphonie des Grauens.

Tutkielman aiheena on vuonna 1922 tehty saksalainen ekspressionistinen elokuva Nosferatu – Eine Symphonie des Grauens. Elokuva on ensimmäinen virallinen sovitus irlantilaisen kirjailija Bram Stokerin Draculasta (1897). Tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisia pelon elementtejä elokuva välittää katsojilleen. Tämän lisäksi tutkielmassa on kehitelty lähiluvun tutkimusmetodia hyödyntäen rakennetaulukkoa, jolla elokuvasta ilmeneviä pelon elementtejä analysoidaan. Rakennetaulukon muodostuksessa on erityisesti hyödynnetty saksalaisen elokuvatutkija Siegfried Kracauerin kahta teosta: Caligarista Hitleriin (1947) sekä Propaganda ja kansallissosialistinen elokuva (1942). Tutkimuksessa on Kracauerin oppeja noudattaen laadittu jokaiselle analysoitavalle kohtaukselle oma rakennetaulukkonsa, johon on yksityiskohtaisesti purettu kohtausten visuaalinen sisältö, vuorosanat ja musiikki. Analysoitava aineisto koostuu kuudesta elokuvan kohtauksesta. Valituissa kohtauksissa keskeisessä roolissa ovat elokuvan päähenkilöt: vampyyrikreivi Orlok, asianajaja Hutter ja tämän vaimo Ellen. Keskeisenä tutkimuskirjallisuutena on käytetty elokuvatutkimuksesta, vampyyripopulaarikulttuurista, pelon kulttuurista sekä saksalaisesta 1900–1930-lukujen yhteiskunnasta kertovia teoksia. Tutkimuskirjallisuudella avataan Nosferatu – Eine Symphonie des Grauens -elokuvan historiallista sekä kulttuurista kontekstia. Kirjallisuuden lisäksi tutkimuksessa on käytetty kommenttiraitoja, joita Nosferatu – Eine Symphonie des Grauens -elokuvaan on tehty. Taustatutkimuksessa on myös käytetty elokuvasta kertovia dokumentteja. Tutkimustuloksissa päädytään siihen, että ensisijaisesti Nosferatu – Eine Symphonie des Grauens välittää katsojilleen kuoleman pelkoon liitettäviä elementtejä. Pelon elementtejä välitetään monipuolisesti elokuvassa kuten hahmojen olemuksen ja dialogin, miljöön, kamerakuvan luomien näkökulmien ja musiikin keinoin. Käytetty lähiluvun tutkimusmetodi ja rakennetaulukko ovat toimivia elokuvan kohtausten analyyseissä, mutta vaativat vielä jatko-tutkimuksia, mikäli niitä halutaan yrittää soveltaa muussa kuin ekspressionistisen elokuva-aineiston tarkastelussa.